Olen taas viime päivinä miettinyt, että onko mulla jonkun asteinen masennus vai onko tämä vain edelleen eron tuomaa tuskaa
Ero tuli viime vuoden kevään lopussa. Mun maailman romahti aivan täysin ja sydän meni palasiksi. Mies jätti mut todella törkeällä tavalla. Olin ihan palasina. Työterveyden kautta saamme kolme käyntiä psykologilla per vuosi ja ne mä käytin. Vähän helpotti purkaa tuntojaan ja sain hyviä ohjeita erosta selviämiseen. Olin kuitenkin myös sairauslomalla jonkun aikaa unettomuuden ja ahdistuksen vuoksi.
Erosta on nyt reilu vuosi enkä ole syksyn jälkeen osannut enää ajatella meitä exän kanssa yhdessä. En enää huolisi häntä. Hänen tekonsa piti siitä huolta. Silti mieltä kaihertaa edelleen se miten mies ero hoiti enkä voi sitä edelleenkään käsittää. Itken sitä tuskaa mitä kivulias ero toi.
Itken kuitenkin myös yksinäisyyttä. Itken sitä pelkoa, että olen loppuelämän yksin. En halua nyt parisuhdetta enkä ole sellaiseen valmis, mutta olisi ihana vielä joskus saada olla toisen lähellä. Tuntea olevansa rakastettu, haluttu. Aikuisten ihmisten parisuhde. Siis joskus tulevaisuudessa.
Olen tässä välissä ehtinyt jo ihastua yhteen mieheen, mutta siitä ei tule mitään. Ei mies halunnut kuin seksiä ja sitäkin olen itkenyt. Tekee tuskaa yrittää päästä eroon tunteista. Kaipaan miestä.
Välillä menee ihan hyvin, mutta sitten on niin kuin nyt viime päivät. Tuntuu, että kaikki kaatuu taas päälle. Ajatukset velloo syvissä vesissä ja on henkisesti paha olla. Itkettää moni asia. On stressiä ja väsymystä. Opinnot painaa päälle enkä saa nukuttua tarpeeksi. Onneksi pian alkaa loma.
On vain välillä niin ahdistunut olo. Mieliala vaihtelee hyvästä huonoon.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sehän on jo plussaa, että mies, jota näköjään pidät miellyttävänä, haluaa seksiä kanssasi! Ei se ole vain-juttu, vaan jo itsessään hienoa, kun joku ihana mies pitää sinua haluttavana. Näin minä ajattelisin.
T. Aviomies ei ole halunnut seksiä 2 vuoteen
Et voi olla tosissasi! Yksi syy mun ahdistukseen ja itkuisuuteen on se, että tuo mies haluaa musta vain seksiä! Etkö tajua miten raastavaa tuo on kun itsellä on vahvoja tunteita eikä kelpaa toiselle parisuhteeseen! Oli kyllä todella typerä kommentti sulta!
Ap
Jotkut ei osaa ajatella. Tuo kommentoija on hyvä esimerkki siitä. Vain tyhmä pitää hyvänä asiana sitä, että joku haluaa pelkkää seksiä vaikka toinen on ihastunut.
Itselläkin mielialat vielä vaihtelee, mutta kyllä tämä kai tästä. Vaikeimpina viikkoina päivä kerrallaan. Välillä olen jopa tuntenut hetkittäisiä ilonpuuskia vapaudestani. Tietääkseni kukaan ei ole vielä eroon kuollut.
Älä vaadi itseltäsi nyt mitään. Lepää vaan ja tee kivoja asioita. Olet toipilas nyt.
Vierailija kirjoitti:
Itselläkin mielialat vielä vaihtelee, mutta kyllä tämä kai tästä. Vaikeimpina viikkoina päivä kerrallaan. Välillä olen jopa tuntenut hetkittäisiä ilonpuuskia vapaudestani. Tietääkseni kukaan ei ole vielä eroon kuollut.
Älä vaadi itseltäsi nyt mitään. Lepää vaan ja tee kivoja asioita. Olet toipilas nyt.
En mä voi vain levätä. Pitää vielä tämä viikko jaksaa töissä, tehdä opiskeluun liittyviä juttuja ja hoitaa omakotitalon asioita. Erosta on reilu vuosi enkä voi loputtomiin olla toipilas. Eikä ero ole ainoa asia mikä tässä painaa. Stressaa moni asia.
Ap
Yhden itsenäisen kurssin olen saanut melkein valmiiksi. Vaikutti sekavalta kurssilta ja piti pomppia paikasta toiseen, että löysi haluamansa. Moodlepohjaan saisi tehtyä selkeämminkin kurssit ja niin jotkut opettajat tekee, mutta ei näköjään tämä opettaja. On linkkiä sinne tänne ja tuonne. No yksi tehtävä enää tehdä ja se oli sitten siinä.
Ap
Mitä ihmettä sä sönkötät?
Ap