Seksi ja juhliminen on ihmisen suurin ilo
Näin on todettu tieteellisissä tutkimuksissa. Moni ihminen laittaa lasten saamisen sen yläpuolelle, mutta on syytä huomioida seuraavat asiat:
-nainen päättää, saako hyvä mies lisääntyä
-huonokin nainen päättää itse lisääntymisestään tai saako lapsi isää vai ei (hedelmöityshoidot ynnä muut)
Siis esim. vankilataustainen ja ammattitaidoton nainen saa lapsen, mutta kalju ammattimies välttämättä ei, jos ei ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Seksi on siis miehelle välttämätöntä lisääntymiseen ja seksin ja lisääntymisen välillä on tyypillisesti pitkä ajallinen välimatka eli seksillä on siis kaksoismerkitys miehelle; seksi on myös matka lisääntymiseen, jos haikailee lisääntymistä. Lisääntymisen sanotaan jossain kuuluvan seksuaalioikeuksiin, mutta käytännössä tämä on avoinna vain naisille, joilla on subjektiivinen oikeus lisääntymiseen. Pojalla taas ei ole subjektiivista oikeutta kokonaiseen sukuelimeen, vaan ympärileikkauksella voidaan tehdä vielä vanhalla papalla metrien päästä näkyvä haava.
Vauvapalstalla eräs nainen sanoi ketjussa elämän parhaista hetkistä, että orgasmi oli hänen elämänsä kohokohta. Naisten rintasyöpäseulontoja perusteellaan sillä, että siinä voidaan tavoittaa ja ehkäistä syöpiä, kun taas eturauhasseulonnat eivät ole yhtä tärkeitä, koska kustannustehokkuus on huonompi. Asiaa on perusteltu osin virhepäätelmällä puhuen seulonnan haitoista, joita ei ole, vaan tarpeettomasti aiheutettu hoito aiheuttaa haittoja ja potilaalla on lain mukaan oikeus kieltäytyä hoidosta. Tämä syöpäjuttu toimii vertauksena mielenterveysasioille. Voisi olla tarkoituksenmukaista seuloa miesten seksittömyyttä, koska seksi ja seksuaalisuudesta nauttiminen on ehkä elämän iloisin asia. Naisten seksittömyyttä voitaisi seuloa, jos rahaa jää?
Kommentit (12)
Luonto on iloni. Aterioiminen myöskin! Musiikki, kuvataide. Kirjallisuus.
Aikamoista kukkua
Naisten syövät ovat yleisempiä koska naisten hormonitoimintaa ollaan häiritty steroideilla vuosikymmeniä, jotta miehillä olisi seksiorjia
Ei ole mitään "seksuaalioikeutta". On ihmisoikeus perustaa perhe, mutta samainen ihmisoikeuslitania pitää sisällään oikeuden fyysiseen koskemattomuuteen (naisen ja myös vauvan, joita rikotaan suomessakin aivan jatkuvalla syötöllä mitä hirveimmillä tavoilla)
Siittäminen on varmaan yksi helpoimpia luonnollisia nautintoja miehille. Siksi pornokin on niin suosittua. Se huijaa miehen aivoja, että tämä on onnistunut lisääntymään, joka on tämän biologinen tarkoitus. Ai vielä joka päivä erilaisen nuoren, isorintaisen naisen kanssa?! Huh huh!
No sitten takaisin todellisuuteen. Maapallon kantokyky on ylittynyt. Ihmisiä on jo liikaa. Lisääntymisestä haaveileminen on itsekästä ja alhaista. Koita ohjata verenkiertoasi yläpäähän - mieluummin jopa intellektuellin höpönlöpön yläpuolelle henkisiin asioihin - niin alat olemaan pikkuhiljaa lisääntymiskelpoinen. Seksiaddikti ei sitä ole
Btw, alkoholi aiheuttaa aivoissa saman reaktion, kuin äidin syliin ja tissille palaaminen. Tekisikö vähän mieli? Kasva aikuiseksi
Vierailija kirjoitti:
Luonto on iloni. Aterioiminen myöskin! Musiikki, kuvataide. Kirjallisuus.
Nuo voivat olla suuria henkilökohtaisia ilojasi. Niitä ennen tulevat perustason tarpeet eli uni, ilma, ruoka, seksi jne.
Nauttiminen ja stressitön elämä on parasta. Seksi on yksi elämän hienoimpia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista kukkua
Naisten syövät ovat yleisempiä koska naisten hormonitoimintaa ollaan häiritty steroideilla vuosikymmeniä, jotta miehillä olisi seksiorjia
Ei ole mitään "seksuaalioikeutta". On ihmisoikeus perustaa perhe, mutta samainen ihmisoikeuslitania pitää sisällään oikeuden fyysiseen koskemattomuuteen (naisen ja myös vauvan, joita rikotaan suomessakin aivan jatkuvalla syötöllä mitä hirveimmillä tavoilla)
Siittäminen on varmaan yksi helpoimpia luonnollisia nautintoja miehille. Siksi pornokin on niin suosittua. Se huijaa miehen aivoja, että tämä on onnistunut lisääntymään, joka on tämän biologinen tarkoitus. Ai vielä joka päivä erilaisen nuoren, isorintaisen naisen kanssa?! Huh huh!
No sitten takaisin todellisuuteen. Maapallon kantokyky on ylittynyt. Ihmisiä on jo liikaa. Lisääntymisestä haaveileminen on itsekästä ja alhaista. Koita ohjata verenkiertoasi yläpäähän - mieluummin jopa intellektuellin
Onko tytöillä siis asevelvollisuus ja ympärileikkaus Suomessa? Entä saako nainen tuomion raiskauksen yrityksestä, jos repii miehen vaatteita kadulla? Feminismi on todella jyrännyt aivosi sileäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista kukkua
Naisten syövät ovat yleisempiä koska naisten hormonitoimintaa ollaan häiritty steroideilla vuosikymmeniä, jotta miehillä olisi seksiorjia
Ei ole mitään "seksuaalioikeutta". On ihmisoikeus perustaa perhe, mutta samainen ihmisoikeuslitania pitää sisällään oikeuden fyysiseen koskemattomuuteen (naisen ja myös vauvan, joita rikotaan suomessakin aivan jatkuvalla syötöllä mitä hirveimmillä tavoilla)
Siittäminen on varmaan yksi helpoimpia luonnollisia nautintoja miehille. Siksi pornokin on niin suosittua. Se huijaa miehen aivoja, että tämä on onnistunut lisääntymään, joka on tämän biologinen tarkoitus. Ai vielä joka päivä erilaisen nuoren, isorintaisen naisen kanssa?! Huh huh!
No sitten takaisin todellisuuteen. Maapallon kantokyky on ylittynyt. Ihmisiä on jo liikaa. Lisääntymisestä haaveileminen on itsekästä ja alhaista. Koita ohjata verenkierto
Pojilla ei ole ympärileikkausta suomessa ja s*lpominen on laitonta. Silti sitä tehdään jatkuvalla syötöllä raskaana oleville naisille, kuten muutakin lääketeollista väkivaltaa
Naisilla ei ole mitään tekemistä asevelvollisuuden kanssa. He eivät ole olleet sitä miehille säätämässä tai muutenkaan osallistuneet miesten sotaleikkeihin suunnilleen koskaan. Aivan turhaan yritätte laittaa naisia sotimaan puolestanne. Voitte koska vaan lopettaa tappamisen menemällä sivariin tai totaaliksi

Naiset aloittavat jopa enemmän sotia, mutta eivät lopeta niitä.
Poikien ympärileikkauksen eli silpomisen laillisuus on vahvistettu toistamiseen määrittelemällä pojat suojelun ukopuolelle. Raskauteen voi liittyä haitallisia toimenpiteitä, mutta vertailu ei ole mahdollista, koska miehillä ei ole raskautta. Raskaus on vapaaehtoista ja naisella on subjektiivinen oikeus omaan lapseen. Vielä ei ole saatu sellaista luksusta, jossa subjektiivisen oikeuden toteutuminen pannaan täyteen kasvattamalla alkiota kehon ulkopuolella.
Syöpä tulee kun muuttaa halvalle vuokralle asumaan, jossa kaikki naapurit ovat tupakoijia ja toimeentulotuki on niin pieni ettei sillä saa kuin tosi ravintoköyhää ruokaa.
Ihmisen suurimpiin iloihin kuuluu todellakin seksi ja juhliminen. Näiden itsestäänselvyyksien lisäksi ihmisen iloihin kuuluu syöminen, nukkuminen ja nousuhumala
Bump.