Jos tavallisessa suvussa on yksittäinen erittäin varakas henkilö, niin miten pitkälle asti muut olettavat hänen auttavan rahallisesti muita?

Kas kun ei tullut mieleenkään pyytää siltä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksi nykyään ihmiset olettavat muiden auttavan rahallisesti, jopa aikuisia lapsiaan, antavan pesämunan asunnon ostoon, takaavan asuntolainat, maksavan lasten harrastukset jne. Ja rahaa tuntuu suvulla olevan kuin roskaa, jaettavaksi asti. 

Suomalaisen keskipalkka on n. 3000€/kk josta käteen jää reilu 2000€/kk, luulisi sen menevän elämiseen, ruokaan, asumiseen jne. Ja eläkeläisten keski-eläke on n. 1600€/kk eli reilu tonni käteen. 

Ja viime vuonna suomalaisten nettovarallisuus oli n. 80.000€, joka muodostuu lähinnä asunnosta, mitä pidetään kotina eli varallisuus on seinissä kiinni. 

Miksi suomalaiset haluavat lolkeilla eli syödä toisten kuormasta, ihan kuin ei olisi yksilön vastuuta elämästä, vaan se ulkoistetaan muille, mutta silti halutaan pitää päätösvalta ja  määrätä omista asioista ja tehdä päätöksiä. Tähän törmää harvoin muualla maailmassa, eikä ap. aloittamaa kesku

Et kai kuitenkaan tosissaan yritä väittää, että muualla maailmassa autettaisiin taloudellisesti vähemmän sukulaisia kuin Suomessa? Kun oikeastihan Suomessa sellaista kulttuuria on ehkä maailman vähiten. 

Jos omalle kohdalla osuisi iso rahamäärä (esim. Eurojacpotista tmv.) huolehtisin kyllä omalle perheelle hyvät oltavat. Auttaisin myös LÄHEISIÄ serkkuja/heidän lapsiaan ym. mutta en ns. kaikkia sukulaisia.

Ja läheisyydestä riippuen enemmän, esim. omalle siskolle maksaisin asuntolainan pois, veisin perheineen kivoille lomareissuille jne. serkun lapsille voisi antaa yo-lahjaksi rahaa reilulla kädellä/ maksaa autokoulun/ maksaa jotain (opintoihin tmv.) liittyviä kuluja.

Epäilen muiden toimivan n. samalla lailla toisin päin, mutta en OLETTAISI (=loukkaantuisi jos toiseen suuntaan tekisivät toisin) 

Jos raha on palkkatyöllä ansaittua, ei siitä minusta kuulu varsinaisesti mitään sukulaisille maksella, mutta lienee inhimillistä auttaa jos läheinen on pulassa/tarvitsee apua. Ja HUOM: tarkoitan nyt vaikka sairastumisen takia ei pysty siivoamaan -> maksaa kotisiivouksen tmv. en sitä että ryyppää rahat eikä ole varaa loppukuusta ruokaan.

Minun on oletettu kantavan rahaa kotiin jo lapsuuden perheessä heti, kun onnistuin jotain kouluaikoina tienaamaan, vanhemmat eivät osanneet koskaan hoitaa raha-asioitaan eivätkä saaneet rahojaan riittämään. Sisaruksista kaksi ovat rahan käsittelyn suhteen samaa sorttia kuin vanhempamme olivat ja ovat aikuisinakin olleet käsi ojossa minun suuntaani, kun eivät ole saaneet rahojaan riittämään.

Lapsena aina ajattelin että jos voitan lotossa niin se olisi miljoona jokaiselle perheenjäsenelle. Eipä se sitten mennytkään niin, nyt ei kävisi kyllä mielessäkään jakaa rahoja. Tosin ne on omalla työllä ansaittuja.

Sukulaisille rahan antamisen ongelmat:

- joku saa, joku ei saa. Kaikki eivät voi saada. Herättää kateutta ja katkeruutta

- jos annetaan heinäkuussa tonni ja elokuussa toinen, syyskuussa olet mulkku jos et annakaan kolmatta tonnia.  Kiittämättömyys on maailman palkka

- aikuisten ihmisten tulisi pitää itse huolta toimeentulostaan. Muiden rahojen kärkkyminen vielä aikuisiällä on merkki henkisestä kypsymättömyydestä. Toki esim. valmistuneelle nuorille kertaluontoisena summana annettu lahja on eri asia.

Auttaminen olisi sama kuin lahja ja verottaja kiittää, lahjavero on aika mellevä.

Miksi ihmeessä jonkun 9 000 000 euroa omistavan pitäisi auttaa serkkujaan? Meillä on aika avokätinen sossu, toimeentulotukea saa nimenomaan siihen, että saa olla tekemättä töitä, miksi siis olettaa, että saa lisäksi rahaa suvulta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksi nykyään ihmiset olettavat muiden auttavan rahallisesti, jopa aikuisia lapsiaan, antavan pesämunan asunnon ostoon, takaavan asuntolainat, maksavan lasten harrastukset jne. Ja rahaa tuntuu suvulla olevan kuin roskaa, jaettavaksi asti. 

Suomalaisen keskipalkka on n. 3000€/kk josta käteen jää reilu 2000€/kk, luulisi sen menevän elämiseen, ruokaan, asumiseen jne. Ja eläkeläisten keski-eläke on n. 1600€/kk eli reilu tonni käteen. 

Ja viime vuonna suomalaisten nettovarallisuus oli n. 80.000€, joka muodostuu lähinnä asunnosta, mitä pidetään kotina eli varallisuus on seinissä kiinni. 

Miksi suomalaiset haluavat lolkeilla eli syödä toisten kuormasta, ihan kuin ei olisi yksilön vastuuta elämästä, vaan se ulkoistetaan muille, mutta silti halutaan pitää päätösvalta ja  määrätä omista asioista ja tehdä päätöksiä. Tähän törmää ha

Vasemmisto on saanut aikaan systeemin, jossa verotus hipoo pilviä ja yhteiskunta antaa avokätisesti apua. Kyllä ne rikkaat auttavat sukulaisiaan, raha vain kiertää verottajan kautta.

Vierailija kirjoitti:

Sukulaisille rahan antamisen ongelmat:

- joku saa, joku ei saa. Kaikki eivät voi saada. Herättää kateutta ja katkeruutta

- jos annetaan heinäkuussa tonni ja elokuussa toinen, syyskuussa olet mulkku jos et annakaan kolmatta tonnia.  Kiittämättömyys on maailman palkka

- aikuisten ihmisten tulisi pitää itse huolta toimeentulostaan. Muiden rahojen kärkkyminen vielä aikuisiällä on merkki henkisestä kypsymättömyydestä. Toki esim. valmistuneelle nuorille kertaluontoisena summana annettu lahja on eri asia.

Näinhän siinä juuri käy. Muutut rahanjakotoimistoksi.

Vierailija kirjoitti:

0 euroa.  Aikuiset ihmiset vastaavat itse omasta toimeentulostaan

Mikähän samperin päähänpinttymä tämäkin on? Pitäisi olla yleisesti tunnustettu psykopatian muoto, että ihmisellä on enemmän rahaa kuin loppuelämäkseen tarvitsee, ja kykenee istumaan sen läjän päällä mieluummin kuin auttaa ja ilahduttaa muita ihmisiä.

Lähipiirissä on miljoonien yrityskaupat tehnyt. Vain omille lapsille sitä on jaettu. Enkä usko kenenkään mitään muuta edes odottavan. Olisi jotenkin noloa sellainen. 

Isäni on varakas mutta ei todellakaan ole minua koskaan auttanut taloudellisesti. Nykyinen vaimonsa ihan varmasti pitää huolta myös siitä ettei veljelleni ja minulle jää perintöäkään. Ei sen puolen, en kyllä ole apua odottanutkaan, omaisuuteni olen itse omalla työllä tehnyt ja hiton ylpeä siitä.

Luulen että perimmäinen syy toimia suuntaa tai toiseen on se, millaiseen kulttuuriin on perheessään ja suvussaan kasvanut.

Yksittäisen ihmisen eri puolen suvutkin voivat olla keskenään erilaisia:

Kärjistäen esim. toisella puolella ei koskaan anneta mitään, ja samana päivänä kun täyttää 18-v potkaistaan ulos ilman mitään apuja.

Vs.

Toisella puolella sukua saatetaan tukea (henkisesti ja rahallisesti) mahdollisimman paljon. Kertoa että kotiin voi aina tulla jos tulee hätä, auttaa ensimmäisen asunnon vuokravakuuden kanssa, ostaa vähän kattilaa tai verhoa apuna, tuoda ruokakassi kyläillessä tai sujauttaa pari seteliä lapsuudenkodissa käuvälle jne.

Eli omat kokemukset muokkaavat sitä, mitä pitää normaalina ja mitä ei. Esim. läheinen serkku voi vastata käytännössä lähes sisarussuhdetta, jos on lähekkäin asuttu ja oltu paljon tekemisissä. 

Miksi tätä aloitusta on miinustettu näin paljon?

Mielestäni ihan asiallinen hypoteettinen kysymys. Itsekin olen tätä asiaa miettinyt, vaikka ei ole mitenkään omalla kohdalla tai lähipiirissä tällaista tilannetta. Jos omaisuutta olisi kymmeniä miljoonia euroja, niin kyllähän sitä haluaisi auttaa lähipiiriä. Ostaisi perheenjäsenille asunnot ja maksaisi heidän mahdolliset velat pois. Mutta mihin se raja sitten vedetään? Kuuluisiko esimerkiksi muistaa serkkuja rahalahjalla silloin tällöin? Sekin myös mietityttää vaikuttaisiko äkkirikastuminen ihmisten väleihin, tulisiko läheisten kanssa olosta kiusallista, jos toisella rahaongelmia ja itsellä ei? Olettaisivatko he, että jos käydään jossain (ravintola, elokuvateatteri ym. että rikas aina maksaa) tai tulisiko heille pikemminkin olo, että tottakai itse haluavat maksaa.

Kyllä kai nyt jokainen (tai ainakin suurin osa) tukee omia lapsiaan. Ymmärsin, että aloittaja mietti jotain vähän kaukaisempia. Kyllä me olemme saaneet runsaastikin tukea omilta vanhemmiltamme, ja samoin siirtäneet omaisuutta myös omillemme. 

Vierailija kirjoitti:

Varakkaalla säännölliset kuukausitulot ylittää 5000€.

 Ja pöh, mun serkut saa kaikki enemmän kuin tuon. Vain yhdellä on miljoonia, ja en tiedä muuta kuin ettei mulle jaa rahojaan.

Kyllä meidän perheessä ja suvussa on useitakin mielestäni varakkaita ihmisiä mutta ei tietääkseni kukaan keneltäkään rahaa ole vailla ollut. Jokainen elättää itsensä. Minä taidan olla kaikkein köyhin ja rahaa on tarjottu ja jopa annettu lahjaksi mutta en minä niitä ota enkä käytä, siellä ne on tilillä kasvamassa korkoa. Pärjään sillä mitä Kela sairauspäivärahaa myöntää. Tässä kuussa tasan nolla euroa.

Jokaisessa suvussa on myös niitä, jotka eivät hoida raha-asioita, vaan kuluttavat enemmän mihin olisi varaa ja tälläiselle rahan antaminen on pohjaton kaivo, sitä ei koskaan ole riittävästi ja kylliksi.

Ovat vippikierteessä, eikä maksa lainaamia rahoja takaisin. Jopa iäkkäitä vanhempiaan pitävät raha-automaatteina. Ja harvoin heille mitään varallisuutta kertyy, vaan kaikki laitetaan menemään mitä tulee.  

Ja jotkut taas  jo pienestä palkastaan pystyvät säästämään jo nuorena ja tekemään sijoituksia ja lisäämään varallisuuttaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

0 euroa.  Aikuiset ihmiset vastaavat itse omasta toimeentulostaan

Mikähän samperin päähänpinttymä tämäkin on? Pitäisi olla yleisesti tunnustettu psykopatian muoto, että ihmisellä on enemmän rahaa kuin loppuelämäkseen tarvitsee, ja kykenee istumaan sen läjän päällä mieluummin kuin auttaa ja ilahduttaa muita ihmisiä.

Ihmisiä kannattaa kohdella hyvin, saattaa joskus saada vaikka yllätysperinnön. Ei ketään voi vaatia antamaan toisille omia rahojaan, etenkään jos toiset on kohdelleet huonosti.

Olen todennäköisesti sukumme varakkain. Suvussamme ei ole ketään, joka tarvitsisi apua. Suku on pienehkö, kaikki ovat tavallisia, omillaan toimeentulevia ja omilla aloillaan menestyneitäkin keskiluokkaisia ihmisiä.

Tarjoan satunnaisesti äidilleni kivoja elämyksiä, kuten ulkomaanmatkoja, tai ostan jotain yllättävää ja ilahduttavaa. En nauti kuluttamisesta ja olen hyvin tarkka varallisuuteni käytöstä. Saan nautintoa uuden oppimisesta, ajattelusta ja kaikenlaisesta havainnoinnista, sekä asiantuntijatyöstäni, jota teen omaehtoisesti ajasta ja paikasta riippumatta.

Lapsia minulla ei ole (olen vela). Jos olisi, varmasti tukisin heitä taloudellisesti.

N45