Onko muita, joita huolettaa eritysnuoren(-aikuisen) pärjääminen elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti huolettaa ihan helvetisti. Oli todella kova paikka etsiä asuntoa lapselle. Silti sitä on pakko alkaa nyt kuntouttaa aikuiseen elämään ja tosiaan kuntouttaa. Nämä ei muuta kotoa ja suunnittele mitään, ne vain muuttaa vanhempien tuelta yhteiskunnan ja vanhempien tuelle kunnes joku päivää kykenee hoitamaan asioitaan itse. Koitan kovasti tsempata, että nyt alkaa mielenkiintoinen elämänvaihe ja ettei mitään hätää ole, kaikessa avustetaan ja autetaan. Silti se makaa hiljaa paikallaan eikä reagoi mihinkään puheeseen.Jos se omassa kodissaan innostuisi elämään?

Siis miten se voi minnekään muuttaa jos makaa paikoillaan eikä puhu mitään? Eiköhän se makaa siellä kämpilläkin. Yksin yksiöönsä on jäänyt masentuneena makaamaan moni aiemmin normaalikin. 

No sitäpä ei tiedä makaako sielläkin, sitä tässä nyt koitetaan. Olisi ainakin tarkoitus saada syömään omatoimisesti, että jos se syömättömyys johtuu siitä ettei ole ns. omassa kodissa ja ole astiat omia. Ei se yksin jäisi kun minä kävisin sitä katsomassa, että pärjää eikä ole muuttamassa mihinkään kovin kauas, muutaman minuutin kävelymatkan päähän.

En mä tiedä loppuuko se huoli koskaan ihan kokonaan. Meidän aikuinen AuDHD on hyvässä vakityöpaikassa, terve ja elämäänsä tyytyväisen oloinen. Minä äiti edelleen murehdin hänen raha-asioitaan ja puuttuvia tutkintoja, mitään ei ole tullut valmiiksi. Pitäisi opetella luottamaan, mutta poisoppiminen on tosi vaikeaa kun ensin parikymmentä vuotta veti ja työnsi ihan joka asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erityisnuori ja varsin masentunut sellainen.

Voimia sulle, saatko mitään apuja tai millaista tukea toivoisit saavasi?

Toistaiseksi olen omillani, enkä tiedä mikä edes auttaisi masennukseeni.

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuinka paljon minulta vaaditaan. 

Jep, peruskoulun kunnialla suorittaminen hyvä asia ja siitä sitten eteenpäin. Ammattiopetuksen tilasta onkin paljon puhuttu. Yhden tutun nuori kävi erityisoppilaitosta jossa sai enemmän tukitoimia.

Vierailija kirjoitti:

En mä tiedä loppuuko se huoli koskaan ihan kokonaan. Meidän aikuinen AuDHD on hyvässä vakityöpaikassa, terve ja elämäänsä tyytyväisen oloinen. Minä äiti edelleen murehdin hänen raha-asioitaan ja puuttuvia tutkintoja, mitään ei ole tullut valmiiksi. Pitäisi opetella luottamaan, mutta poisoppiminen on tosi vaikeaa kun ensin parikymmentä vuotta veti ja työnsi ihan joka asiassa.

Ihana kuulla näistä onnistumisista et löytänyt työn ja on itse tyytyväinen elämäänsä. Mutta ymmärrän kyllä että se murehtiminen voi just jäädä päälle.

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuinka paljon minulta vaaditaan. 

Suosittelen lämpimästi peruskoulun jälkeen Valmaa, Telmaa, Tuvaa tai jotain muuta vastaavaa koulutusta. Ja sen perään Luovia. Luovi on erityisammattikoulu, jossa opiskelee vain erityistä tukea tarvitsevia nuoria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti huolettaa ihan helvetisti. Oli todella kova paikka etsiä asuntoa lapselle. Silti sitä on pakko alkaa nyt kuntouttaa aikuiseen elämään ja tosiaan kuntouttaa. Nämä ei muuta kotoa ja suunnittele mitään, ne vain muuttaa vanhempien tuelta yhteiskunnan ja vanhempien tuelle kunnes joku päivää kykenee hoitamaan asioitaan itse. Koitan kovasti tsempata, että nyt alkaa mielenkiintoinen elämänvaihe ja ettei mitään hätää ole, kaikessa avustetaan ja autetaan. Silti se makaa hiljaa paikallaan eikä reagoi mihinkään puheeseen.Jos se omassa kodissaan innostuisi elämään?

Toivotaan et oma koti toisi uutta puhtia ja jos saisi vielä vaikka jotain tukihenkilöä tms jos sellaiseen suostuisi 👍

Idea tuli hänen hoitavalta taholta kun ne sanoi suoraan, että tätä mitä teen ei voi jaksaa loputtomiin. Vaikea myös kuntouttaa oman kodin  ja elämänsä hoitamiseen jos ei ole omaa kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin stressasin, ja stressaan vähän vieläkin vaikka erityinen on jo 24v. Hän lähti osittain omilleen jo 16 vuotiaana erityisammattikouluun, oli arkipäivät ja yöt koulun asuntolassa ja viikonloput kotona. Siellä oppi aivan valtavasti sitä omillaantoimeentulemista samalla kun opetteli ammatin. Nyt on asunut kokonaan omillaan ja avopuolison kanssa nelisen vuotta. Autokoulua ei ole uskaltanut käydä, omien sanojensa mukaan "muiden tienkäyttäjien turvallisuuden takia". Ehkäpä senkin aika vielä joskus tulee. Tarvitsee edelleen minun apua joissain käytännön asioissa, kuten erilaisten lippulappujen ymmärtämisessä ja täyttämisessä. Ja joskus tuen taloudellisesti ettei pikavippeihin sorru.

Ihanaa et löytänyt avopuolison 🥰

Kokonainen puoliso olisi tietenkin se, mihin yleensä tähdätään, mutta kyllähän tuota avoilua nykyisin harrastavat vanhatkin.

Ihan vain talousmielessä ja kommuunihengessä tai kusetusmielessä.

Mulla oli samaa huolta. Tiesimme kumpikin, ettei esim itsenäinen asuminen ole koskaan turvallista. Sovimme, että huolehdin hänestä, hän asuu kanssani hamaan maailman tappiin. Hän toimi ja eleli oman rajoitteensa puitteissa, kuten lähes kuka tahansa nuori. Tuli, meni, harrasti mieluisia harrastuksiaan. Itse olin jatkuvassa hälytys- ja ensiapuvalmiudessa,  se oli meille normaalia elämää. En suorastaan pelännyt, mutta korvakuulolla kaiken aikaa. Sitten tuli kerta, jolloin en ollut paikalla. Huoli vaihtui suruksi ja loputtomaksi ikäväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erityisnuori ja varsin masentunut sellainen.

Voimia sulle, saatko mitään apuja tai millaista tukea toivoisit saavasi?

Toistaiseksi olen omillani, enkä tiedä mikä edes auttaisi masennukseeni.

Ainakin lekurin kautta voisi saada jotain keskusteluapua ja kelan kautta voisit päästä Nuotti -valmennukseen josta voisi saada apuja tulevaisuuden suunnitteluun: 

https://www.kela.fi/nuotti-valmennus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuink

Kiipulaa voi myös suositella. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samaa huolta. Tiesimme kumpikin, ettei esim itsenäinen asuminen ole koskaan turvallista. Sovimme, että huolehdin hänestä, hän asuu kanssani hamaan maailman tappiin. Hän toimi ja eleli oman rajoitteensa puitteissa, kuten lähes kuka tahansa nuori. Tuli, meni, harrasti mieluisia harrastuksiaan. Itse olin jatkuvassa hälytys- ja ensiapuvalmiudessa,  se oli meille normaalia elämää. En suorastaan pelännyt, mutta korvakuulolla kaiken aikaa. Sitten tuli kerta, jolloin en ollut paikalla. Huoli vaihtui suruksi ja loputtomaksi ikäväksi. 

Olen pahoillani, lämpimiä ajatuksia sinulle

Kiitos paljon vastauksista, jotenkin helpottaa kuulla että en ole yksin ajatusteni kanssa. Usein tulee keskusteltua kavereiden kanssa, joiden nuorilla asiat tuntuu menevän kuin suoraan oppikirjasta, eikä sieltä kavereiden suunnalta oikein ole mahdollista saada vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli samaa huolta. Tiesimme kumpikin, ettei esim itsenäinen asuminen ole koskaan turvallista. Sovimme, että huolehdin hänestä, hän asuu kanssani hamaan maailman tappiin. Hän toimi ja eleli oman rajoitteensa puitteissa, kuten lähes kuka tahansa nuori. Tuli, meni, harrasti mieluisia harrastuksiaan. Itse olin jatkuvassa hälytys- ja ensiapuvalmiudessa,  se oli meille normaalia elämää. En suorastaan pelännyt, mutta korvakuulolla kaiken aikaa. Sitten tuli kerta, jolloin en ollut paikalla. Huoli vaihtui suruksi ja loputtomaksi ikäväksi. 

Olen pahoillani, lämpimiä ajatuksia sinulle

Kiitos 🧡

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuink

Viimeinen kommenttikoski sitä, että erityisongelmista kärsivä nuori ei kirjoittajan mielestä pysty työhön. Jollekin voi sopia joku helppo ja rutiininomainen työtehtävä. Tiedän, että niitä löytyy nykyään vähemmän, mutta se voisi sopia henkilölle, joka ei kyllästy nopeast, jos tehtävä on yksitoikkoinen ja sitä ei arvosteta. Olen siinä käsityksessä, että nykyään monet nuoret tuskastuvat työssään, kun työ ei tekijän mielestä ole kiinnostavaa tai trendikäs.

Ei se silti kellään niin helppoa, omat mutkat kaikilla. Ymmärrän kyllä sinun huolesi, toivottavasti menee hyvin teillä ja hänellä.

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin vaaditaan erityistä. Nyt alan vasta hahmottaa kuinka paljon minulta vaaditaan. 

Jos käyt töissä etsi töitä jostakin suuremmasta kaupungista tai jos mahdollista pyydä siirtoa ja muuttakaa suurempaan kaupunkiin, jossa erityisnuorten opiskelulle on paremmat mahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun erityinen on vasta 15 mutta mietin jo nyt että miten voisin tukea häntä tässä prosessissa. Haluaisin hänelle jotain toimintaterapiaa tai muuta kuntoutusta mutta on vähän nihkeä ottamaan mitään sellaista vastaan. Toivon että saa nyt ensin peruskoulun suoritettua ja pääsee jonnekin opiskelemaan. Harmittaa se jo valmiiksi että meidän paikkakunnalla ammattiopinnot on ajettu ihan alas ja se tuntuu olevan käytännössä itsenäistä opiskelua YouTuben avulla. Ei mun nuori ole sellaiseen kykenevä. Tässä alkaa olla omat voimatkin sillä tavalla vähissä että jos tähän asti oon oman työn ohella yrittänyt saada lapseni myös oppimaan peruskoulun juttuja iltaisin niin pelkään että en jaksa enää niitä amiksen juttuja enää itse opiskella ensin ja opettaa sitten nuorelle. 

Oon aina ajatellut että koska mun lapsi on erityinen niin minultakin

Yksinkertaiseen varastotyöhön oli taannoin Ylen jutussa parituhatta hakijaa. Kyllä nuo rutiinihommat monia kiinnostaa, niitä vaan on todella vähän tarjolla. 

Jos ei pysty kovin vaativaan työhön niin tod näk työelämä tulee olemaan palkattomia työkokeiluja työttömyys-tai toimeentulotuella. 

Vierailija kirjoitti:

Luulisihan tuon huolettavan kaikkia vanhempia?

 

Erityisnuoren vanhemmalla on erityishuoli lapsestaan. Ei kai sitä voi ymmärtää jos oma nuori on ns. normaali ja pärjäävä.