Imukuppisynnytys takana

kerron, mutta haluaisin myös tietää muidenkin kuin itseni ja kätilön näkökulman.

että kätilö käskee niin ei sua sitten voinut sattua niiiin paljon. Mua ei olis hiljentänyt muu kuin nuijanukutus.

Itsellä ollut kanssa aikas huonot kokemukset kauheasta kätilöstä ja imukuppisynnytyksestä. Huomo säkä sulla käynyt. Isoin osa kätilöistä kuitenkin tosi mukavia.

haista paska. mitä mä just tossa lopputeksitssä pyysin? mutta ei voi odottaa, että kunnioittaisitte sitä vertaa toisten toiveita.



Tiedätkö, että käyn jatkuvasti synnytyksen jälkeisen masennuksen takia psykologilla ja sä tulet kertomaan minulle, mitä mä tunnen ja mitä en.



Yhtälailla mä voin sanoa, ettet sinä ole tuntenut minkäänlaista kipua, koska olet pystynyt huutamaan. Siis et muuten varmaan ole kokenut minkäänlaista kipua ja sun synnytys on ollut maailman helpoin ja olet myöskin epäonnistunut äitinä. Ihan varmasti.



ap

että kätilö käskee niin ei sua sitten voinut sattua niiiin paljon. Mua ei olis hiljentänyt muu kuin nuijanukutus.

Ei todella pidä paikkaansa. Synnytys sattui minua enemmän kuin mikään mitä voin kuvitella, mutta silti en huutanut minäkään. Minusta tuntui, että jos alan huutaa en pysty enää lopettamaan enkä pysty mitenkään keskittymään kivun kestämiseen. Ihmisillä on erilaisia tapoja selvitä synnytyskivuista, toiset huutaa, toiset laulaa, toiset on hiljaa. Äitini esimerkiksi luki ääneen. en pysty sitä ymmärtämään, mutta se oli hänen tapansa. Ja taatusti häntäkin sattui helvetisti.

ei ap.

Tekis melkein mieli laittaa kätilön nimi tähän ja kysyä onko sama henkilö.Niin tutulle sun tarina kuulostaa.Mun miltei samanlainen kokemus tapahtu viime heinäkuussa helsingin kätilöopistolla.Näin jälkeenpäin ainoa mikä minulle on onnistuttu järkeistään on toi huutaminen.Ettei vain sinunkin kätilö tarkoittanut ponnistusvaiheessa huutamista.Se nimittäin hidastaa ja voi jopa estää vauvan syntymän.Ponnistaessa pitää pidättää hengitystä,jos pihauskin pääsee se heikentää ponnistuvoimaa eikä vauva laskeudu.Muutoin olen hieman blues vieläkin etten minä saanut edes kohottautua sängyllä ja tuntui et selinmakuu on huonoin tapa synnyttää.Eihän eläimetkään niin synnytä.Kyljelläänkin olisi ollut parempi ja kontilleen asentoon tuli jyrkkä ei.Imukuppi otettiin sitten kysymättä minulta pitkittyneen ponnistusvaiheen vuoksi.Miksi ponnistusvaihe pitkittyi?? se ei ikinä selviä kun en saanut edes yrittää muuta kuin maata sängyssä.

että kätilö käskee niin ei sua sitten voinut sattua niiiin paljon. Mua ei olis hiljentänyt muu kuin nuijanukutus.

Ei todella pidä paikkaansa. Synnytys sattui minua enemmän kuin mikään mitä voin kuvitella, mutta silti en huutanut minäkään. Minusta tuntui, että jos alan huutaa en pysty enää lopettamaan enkä pysty mitenkään keskittymään kivun kestämiseen. Ihmisillä on erilaisia tapoja selvitä synnytyskivuista, toiset huutaa, toiset laulaa, toiset on hiljaa. Äitini esimerkiksi luki ääneen. en pysty sitä ymmärtämään, mutta se oli hänen tapansa. Ja taatusti häntäkin sattui helvetisti.

ei ap.

kiitos

-ap

ja keskustella sekä synnytyksen hoitaneen kätilön että imukupin tehneen lääkärin kanssa asiasta. Ota yhteys sairaalan synnytyksistä vastaavaan ylilääkäriin puhelimitse tai sähköpostilla tai kirjeellä ja kerro, että synnytyksesi on jäänyt sinua vaivaamaan ja haluat keskustella e.m. kysymyksistä.



Imukuppisynnytykset ovat tavallisia, alatiesynnytyksissä lähes 10 %:ssa autetaan vauva imukupilla syntymään. Tyypillisesti imukuppi tehdään ensisynnyttäjälle, tavallisia syitä ovat supistuksien heikkous, äidin uupuminen, vauvan sydänäänien heikentyminen ja vauvan pään epäedullinen asento.



Yleensä äiti voi kokeilla mieleisiään asentoja synnytyksen aikana ja myös ponnistamista kokeillaan usein eri asennoissa. Jos äiti on saanut epiduraalipuudutuksen ja jalat kantavat heikosti, on suositeltavaa pysyä sängyssä. Muuten makuulla olemiseen ei yleensä ole erityisiä perusteita.



Imukupilla tapahtuvaan ulosauttoon voidaan ryhtyä, kun vauvan pää on tietyllä tasolla äidin lantiossa eli yleensä niin, että päätä alkaa näkyä ja äidillä on voimakas ponnistamisen tarve. Vauvan auttaminen imukupilla, kun pää ei ole laskeutunut on harvinaista, riskialtista ja liittyy poikkeustilanteisiin (esim. uudelleensynnyttäjä, hyvä lantio, pieni vauva ja vauvan on synnyttävä välittömästi esim. sydänäänien romahtamisen takia), joissa vauvan arvioidaan syntyvän nopeammin ja parempikuntoisena imukupilla kuin hätäsektiolla. On erittäin suositeltavaa, että vauvan annetaan laskeutua hyvin äidin lantiossa ennen kuin imukuppiin ryhdytään.



Yleensä ponnistusvaiheessa saa tarpeen mukaan kivunlievitystä, myös epiduraalia voi jatkaa ponnistusvaiheessa tilanteen mukaan. Jos äiti osaa ponnistaa hyvin ilokaasusta huolimatta, hän voi ottaa kaasua myös ponnistusvaiheessa.



Ponnistusvaiheessa tai synnytyksessä yleensäkin voi halutessaan käyttää ääntään, mutta jos voimat menee huutamiseen ponnistamisen sijaan, niin siinä tilanteessa kätilö kehoittaa keskittymään ponnistamaan.



Uskon, että hyödyt siitä, että synnytyksesi käydään läpi sen hoitaneen henkilökunnan kanssa!

Tekis melkein mieli laittaa kätilön nimi tähän ja kysyä onko sama henkilö.Niin tutulle sun tarina kuulostaa.Mun miltei samanlainen kokemus tapahtu viime heinäkuussa helsingin kätilöopistolla.Näin jälkeenpäin ainoa mikä minulle on onnistuttu järkeistään on toi huutaminen.Ettei vain sinunkin kätilö tarkoittanut ponnistusvaiheessa huutamista.Se nimittäin hidastaa ja voi jopa estää vauvan syntymän.Ponnistaessa pitää pidättää hengitystä,jos pihauskin pääsee se heikentää ponnistuvoimaa eikä vauva laskeudu.Muutoin olen hieman blues vieläkin etten minä saanut edes kohottautua sängyllä ja tuntui et selinmakuu on huonoin tapa synnyttää.Eihän eläimetkään niin synnytä.Kyljelläänkin olisi ollut parempi ja kontilleen asentoon tuli jyrkkä ei.Imukuppi otettiin sitten kysymättä minulta pitkittyneen ponnistusvaiheen vuoksi.Miksi ponnistusvaihe pitkittyi?? se ei ikinä selviä kun en saanut edes yrittää muuta kuin maata sängyssä.

Ilmeisesti näitä tapahtuu joka puolella :( Itse en synnyttänyt Helsingissä, kylläkin isossa yliopistollisessa sairaalaassa.

ap

törkeää, niin miksi et valita potilasasiamiehelle tai sitten lähde purkamaan asiaa osastonhoitajan/ylihoitajan kautta? Kyllä tuo helvetin tökeröltä kuulostaa. Kätilö ajatteli vaan omaa mukavuuttaan kun komenti sut selälleen synnyttämään. Ja miksi ei muka saisi huutaa? Olisit karjunut oikein tahallasi sille!

Tsemppiä ap!

Olen miettinyt viime aikoina sitä, mikä johti kohdallani imukuppisynnytykseen. Kätilön teoria oli se, että supistukset eivät olleet tarpeeksi vahvoja. Itse myös allekirjoitan tämän. Ihmettelen kuitenkin kätilön toimintaa synnytyksessäni. Hän esimerkikis kielsi minulta muut kuin selällään makaamisasennon. En saanut siis liikkua ollenkaan missään viaheessa synnytystäni vaan minua pidettiin makuulla. Sanoin ennen ponnistusvaihetta, että haluan nousta ja liikkua ja kokeilla synnytystä myös muissa asennoissa. Kätilö ei suostunut. Olen kuitenkin lukenut, että ennen imukupin käyttöä PITÄISI kokeilla erilaisia synnytysasentoja. Ihmettelen myös, miksi imukuppi otettiin käyttöön kohdallani vasta niin myöhään. Mieheni snaoi, että kätilö arveli jo ennen ponnistusvaihetta, että taitaa tulla imukuppisynnytys. Silti sain kärvistellä kipujeni kanssa lähes puolitoista tutia, ennen kuin imukuppi otettiin käyttöön. Pyysin myös ennen ponnistusvaihetta jo hyvissä ajoin kivunlievitystä, mutta kätilö vain tokaisi, että ponnistusvaiheeseen ei saa ottaa kivunlievitystä. Vei pois myös ilokaasun. Sen lisäksi kätilön toiminta oli koko synnytyksen ajan mielestäni epäempaattista ja vaikutti muutenkin todella tylyltä ihmiseltä. Kielsi minulta esimerkikis huutamisen ja tosiaan en koko puolentoista tunnin ponnistusvaiheen aikana huutanut kertaakaan. Toivottavasti joku asiantunteva ihminen jaksaisi vastailla. Pyydän, että vastaatte vain, jos tiedätte asiasta oikeasti jotakin. En halua arvailuja enkä sitä, että synnytystäni aletaan mitenkään spekuloimaan. Olen kokenut jo aika paljon tuskaa, enkä haluaisi sitä enää enempää. Kiitos.

olet saanut huonon synnytyskokemuksen ja lisäksi tyhmiä vastauksia.

Mulla on takana kolme synnytystä joista kaksi Haikaranpesässä ja yksi tavallisella osastolla Kättärillä, ja kyllä noilla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Tavallisella osastolla on just tuo hillitön hinku sitoa synnyttäjä sänkyyn, millään ei olisi saanut synnyttää kuin puoli-istuvassa jne.

Eli todellakin sinua olisi voinut todella paljon auttaa pystyasento ja liikkuminen, jos koit itse siihen olevasi kykenevä, eikä vauvallakaan ollut mitään häikkää.

Kivunlievitystä ei välttämättä ponnistusvaiheessa voi antaa, koska se voi viedä ponnistuksentarpeen. Ja erityisesti ilokaasua ei voi ottaa, koska sillion supistuksen aikana keskittyy siihen ilokaasun hengittämiseen, eikä ponnistamiseen mihin pitäisi. Tiedän kokemuksesta, koska mulla oli ekassa synnytyksessä ihana kätilö, joka antoi mun pitää ilokaasua vielä vartin verran ponnistusvaiheen alussa, että olin itse siitä valmis luopumaan, kun tajusin, etten pysty ponnistamaan, jos otan ilokaasua.

kätilö. Kuulostaa kyllä oudolta ettet saanut kokeilla edes muita asentoja, itse ponnistin kyljelläni koska selkään sattui niin paljon etten voinut olla hetkeäkään selälläni. Mutta ilmoitin aika painokkaasti sen että selälleni en mene niin ei kai mua olis siihen asentoon saanut kuin väkivalloin ja mies olisi kyllä sen estänyt...

Ja mulla olis myös pudendaalipuudutus kun ponnistin, ja hyvin meni, eli se on täyttä sontaa että ponnistusvaiheeseen ei voi saada puudutusta!

Niin pääsee eteenpäin.



Mutta meilläpäin ainakin selällään ollaan jos saa epiduraalin.

Itse en päässyt edes vessassa käytyä, välillä kätilö katetroi.



Huutamisesta saattaa olla haittaa. Vaikka itse ajattelee että helpottaa jos vaan antaa mennä vaan ja kiljua niin silti se estää jossainmäärin rentoutumista, lihakset ei rentoudu hengityksen tahdissa ja tämä hidastaa.



Hoitaja on saattanut lähinnä ohjeistaa sinua ja otat sen negatiivisesti.

Minä mm. koin esikoisen synnytyksessä asiat negatiivisena koska synnytys oli pitkä, olin väsynyt. Mies oli eri mieltä monessa asiassa mitä oli "tapahtunut". ;)



Sinä olet toivonut synnytyksessä jotain erilaista käytöstä ja pidit saamaasi normaalia toimintaa tylynä. Moni saattaa pitää hyysäämistä vastaavasti ärsyttävänä asiana.



Minäkään en ole saanut kaasua ponnistusvaiheeseen.

Ja silmiä tartti pitää auki kun ponnisti (tämä pyörtymisvaaran vuoksi: huomaavat heti jos alkaa vointi menemään alamäkeen).



Mutta faktaa kukaan ei oikein tästä voi antaa. Jokanen synnytys on omansa ja jotain mitä on ollut yhdellä ei ole sama toisella tai päädy tilanteesta A tilanteeseen B vaan jollain saattaa mennä erilailla.

ja keskustella sekä synnytyksen hoitaneen kätilön että imukupin tehneen lääkärin kanssa asiasta. Ota yhteys sairaalan synnytyksistä vastaavaan ylilääkäriin puhelimitse tai sähköpostilla tai kirjeellä ja kerro, että synnytyksesi on jäänyt sinua vaivaamaan ja haluat keskustella e.m. kysymyksistä.

Imukuppisynnytykset ovat tavallisia, alatiesynnytyksissä lähes 10 %:ssa autetaan vauva imukupilla syntymään. Tyypillisesti imukuppi tehdään ensisynnyttäjälle, tavallisia syitä ovat supistuksien heikkous, äidin uupuminen, vauvan sydänäänien heikentyminen ja vauvan pään epäedullinen asento.

Yleensä äiti voi kokeilla mieleisiään asentoja synnytyksen aikana ja myös ponnistamista kokeillaan usein eri asennoissa. Jos äiti on saanut epiduraalipuudutuksen ja jalat kantavat heikosti, on suositeltavaa pysyä sängyssä. Muuten makuulla olemiseen ei yleensä ole erityisiä perusteita.

Imukupilla tapahtuvaan ulosauttoon voidaan ryhtyä, kun vauvan pää on tietyllä tasolla äidin lantiossa eli yleensä niin, että päätä alkaa näkyä ja äidillä on voimakas ponnistamisen tarve. Vauvan auttaminen imukupilla, kun pää ei ole laskeutunut on harvinaista, riskialtista ja liittyy poikkeustilanteisiin (esim. uudelleensynnyttäjä, hyvä lantio, pieni vauva ja vauvan on synnyttävä välittömästi esim. sydänäänien romahtamisen takia), joissa vauvan arvioidaan syntyvän nopeammin ja parempikuntoisena imukupilla kuin hätäsektiolla. On erittäin suositeltavaa, että vauvan annetaan laskeutua hyvin äidin lantiossa ennen kuin imukuppiin ryhdytään.

Yleensä ponnistusvaiheessa saa tarpeen mukaan kivunlievitystä, myös epiduraalia voi jatkaa ponnistusvaiheessa tilanteen mukaan. Jos äiti osaa ponnistaa hyvin ilokaasusta huolimatta, hän voi ottaa kaasua myös ponnistusvaiheessa.

Ponnistusvaiheessa tai synnytyksessä yleensäkin voi halutessaan käyttää ääntään, mutta jos voimat menee huutamiseen ponnistamisen sijaan, niin siinä tilanteessa kätilö kehoittaa keskittymään ponnistamaan.

Uskon, että hyödyt siitä, että synnytyksesi käydään läpi sen hoitaneen henkilökunnan kanssa!

Tosiaan olen menossa juttelemaan kätilön kanssa, mutta hankin nyt vähän 'taustatietoa'.

En tosiaankaan saanut kokeilla mitään muuta kuin makuuasentoa. Tästä olen katkera. Tunsin kyllä, että olisin jaksanut kantaa itseni.

Tosiaan kätilö kiltäytyi kaikesta kivunlieivtyksestä, kun kysessä oli ponnistusvaihe. Pyysin kivunlieivtystä aikaisessa vaiheessa. Ilokaasua en saanut edes kokeilla, vaan kätilö piti kiinni vahvasti mielipiteistään.

Eniten siis jäi harmittamaan, että asioita vain kiellettiin, eikä minulle annettu mitään mahdollisuutta edes kokeilla esimerkiksi eri asentoja tai vaikka sitä ilokaasua.

Nyt on sitten sellainen tunne, etten ole synnyttänyt vaan minulla on synnytetty. Synnytin tavallaan lapsen yhteiskunnalle.

-ap

myös imukuppisynnytys. Ei kivunlievitystä myöskään saanut olla ponnistusvaiheessa, koska se olisi haitannut ponnistuksen tuntemista, paitsi ilokaasua en antanut pois. Vauva oli kasvot edellä eikä laskeutunut kunnolla, enkä siten myöskään auennut kuin 8 cm.



Varmaan tuo huutaminen vain vaikeutti sun tilannetta, siksi kätilö kieltänyt huutamisen. Itse en huutanut mutta itkin ja vaikeroin kyllä, taju oli lähteä ja tuntui että kuolen. Imukuppi ei pysynyt vauvan märässä tukassa ja kiinnitettiin kerta toisensa jälkeen uudelleen.



Tuo makuulla pitäminen varmaan johtui myös vauvan sydänäänistä tms., vauvan turvallisuuttahan siellä ajatellaan. Itse en kyllä olisi pystynyt liikkumaan, ei olis jalat kantaneet.



Muista, aika haavat parantaa ja kultaa muistot :)

Itselläkin esikoinen syntyi imukupilla ja se oli ihan hirvittävää, joten luulen tietäväni jotain siitä, miltä sinusta tuntuu. Mulle ainakin jäi pitkäksi aikaa kalvamaan ajatus siitä, että johtuiko vauvan väärä tarjonta jotenkin muusta synnytyksen kulusta, sain epiduraalin ja olin aika paljon makuulla sängyssä. Myös supistukset olivat heikkoja.



Voi kun olisit osannut panna kätilön kanssa kovan kovaa vasten ja vaatia lääketieteellisiä perusteluita sille, miksi et ole saanut liikkua! Mutta eihän sitä siinä tilanteessa ja varsinkin jos olet ensisynnyttäjä osaa kyseenalaistaa (niinsanotun) ammattilaisen käskyjä. Pyytäisin oman mielenrauhasi takia perusteluja nyt jälkikäteen. On nimittäin tosiasia, että pystyasento ja liikkuminen edistävät vauvan kiertymistä oikeaan asentoon synnytyskanavassa ja minun mielestäni on suorastaan hoitovirhe laittaa synnyttäjä makaamaan sänkyyn.



Saako kysyä, missä sairaalassa tämä tapahtui? Ihan uskomatonta toiminta, tuollaista ei kenenkään pitäisi joutua tänä päivänä kokemaan. :(

Kyllä saa liikkua, vaikka olisi saanut epiduraalin.

Itse en jaksa mielestäni epäonnistunutta synnytystä hirveästi jäädä märehtimään vaan keskityin kuitenkin siihen ihanaan vauvaan joka saatiin kuin saatiinkin terveenä ulos ja sehän siinä synnytyksessä on pääasia?



Mitä siitä jos oma omanarvontunne hieman kärsi eikä mielestäni minua ole todellakaan luotu synnyttämään mutta lopputulos kait merkitsee tässä tapauksessa eniten, vai mitä?



Itse ainakin selvisin tällä ajatusmallilla traumoista, tosin toista kertaa turha kuvitella että synnyttämään suostuisin =)

Tuon imukuppisynnytyksen jälkeen olen synnyttänyt kaksi lasta ja kolmannessa synnytyksessä mulla oli aivan MAHTAVA kätilö, joka heti ensimmäisenä sanoi, että me ollaan täällä SINUA varten, SINÄ olet pomo tässä synnytyksessä. Ja ihan oikeasti kätilö tuki minua ja minun päätöksiäni viimeiseen asti, toki huolehtien vauvan hyvinvoinnista. Se on oikea asenne, naisen pitää saada aktiivisesti valita tapansa synnyttää, sairaalan henkilökunta on sitten siinä apuna ja tukena.



Ensimmäisessä synnytyksessä en olisi osannut/uskaltanut sanoa mitään vastaan, mutta jos toisessa tai kolmannessa synnytyksessä joku olisi yrittänyt komennella minua esim. selinmakuulle, niin en todellakaan olisi suostunut (enkä suostunutkaan, sisätutkimus tehtiin seisten).



Ottakaa hyvät naiset selvää fysiologisesta synnytyksen kulusta, tutkikaa lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä, valmistautukaa synnytykseen, panostakaa siihen, että teette kaikkenne, että pystytte rentoutumaan mahdollisimman hyvin synnytyksessä ja VAATIKAA kätilöiltä parempaa asennetta! Nainen ei ole synnytyskone vaan ihminen! Synnytyskokemus voi vaikuttaa syvästi vauvan ja äidin suhteeseen ja on siksi merkityksellinen!

Itse en jaksa mielestäni epäonnistunutta synnytystä hirveästi jäädä märehtimään vaan keskityin kuitenkin siihen ihanaan vauvaan joka saatiin kuin saatiinkin terveenä ulos ja sehän siinä synnytyksessä on pääasia?

Mitä siitä jos oma omanarvontunne hieman kärsi eikä mielestäni minua ole todellakaan luotu synnyttämään mutta lopputulos kait merkitsee tässä tapauksessa eniten, vai mitä?

Itse ainakin selvisin tällä ajatusmallilla traumoista, tosin toista kertaa turha kuvitella että synnyttämään suostuisin =)

en nyt jaksaisi innostua näistä "ole uhrautuva äiti"-kommenteista. Vaikee nauttia siitä nyytistä, kun oma mieli on ihan maassa. Ei masennusta hoideta unohtamalla, vaan käymällä ne asiat läpi.

ap