Onko normaalia uupua ihmisten parissa olemisesta ihan täysin?

On normaalia. Itselleni käynyt sama, kun tuli neljäkymmentä mittariin. Vielä 30+ ikäisenä oli hienoa esimerkiksi viettää viikonloppua mökillä isolla porukalla. Oli ääntä ja meininkiä. Siitä sai jopa energiaa. Mutta nykyään on ihan eri ääni kellossa. Enkä muutenkaan enää jaksa ihmisiä samalla tavalla kuin ennen, en tuttuja enkä tuntemattomia. Ja ihan sama kuinka mukavia ne ihmiset on. Tälle kesälle olisi tiedossa muutaman ihmisen mökkireissu. Vaikka se tulisi olemaan keski-ikäisten naisten rauhallinen viikonloppu, niin olen jo etukäteen uupunut siitä sosiaalistamisesta. Todennäköisesti tulen perumaan osaltani koko reissun.

Koen tämän luonnolliseksi iän tuomaksi kehitykseksi. Ja olenkin sanonut itselleni, että ei ole pakko, jos ei jaksa. Ja vannoutuneena kaupunkilaisena yllätän itseni välillä haaveilemasta asumisesta pienellä paikkakunnalla.

Itse olen ottanut tämän iän myötä muuttuneen persoonani avosylin vastaan. On niitäkin keski-ikäisiä jotka edelleen jaksavat käydä festareilla tanssimassa ja pitämässä hauskaa, olla muutenkin sosiaalisessa menossa mukana. Ja tuo on ihan ok. Itse en vaan enää jaksa eikä ole mielenkiintoa. Ja sekin on ok. :)

Vierailija kirjoitti:

Vaihdoin tämän takia 38-vuotiaana työn päiväkodissa perhepäivähoitajaksi. Uuvuin aikuiskontakteista, en niinkään lapsista. Lasten riemunkiljahdukset ja ikävän, väsymyksen ym. itku eivät väsytä minua. Sen sijaan vaihtuvat kollegat ja usein haastavat huoltajat saivat minut ylivirittyneeksi ja ylimiellyttäjäksi. Puolivälistä viikkoa aloin jo toivomaan viikonloppua. Pe ilta su puolipäivä sujui latautuessa sohvalla maaten, just ja just jaksoin keskustella mieheni ja lapseni kanssa.

Sunnuntai-iltapäivät saattoivat ola sellaisia, että jaksoin lähteä heidän kanssaan tekemään jotakin. Su iltana tietty alkoi jälleen ahdistuneisuus alkavasta viikosta.

 

Ystäviä ja sukua jaksan tavata lähinnä lomilla ja muutoin viestitellä. En jaksanut lähteä kotoa.

Viisipäiväinen läsnätyö melussa ja kiireessä myös pandemian aikana koko ajan ei tunnu reilulta. Nyt on vähemmän kiirettä.

Ei pph:na täydellisen

Et vaihtanut alaa, vaan vaihdoit ainoastaan työpaikkaa. Olet edelleen lastenhoitoalalla.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Koen itse olevani sosiaalinen introvertti. Teen itse töitäni enimmäkseen etänä.

Sitten kun sovitaan työkavereiden kanssa tapaaminen toimistolla niin huomaan itse hölöttäväni sydämen kyllyydestä. En tiedä johtuuko sitten siitä, että etätöissä olen jo erakoitunut ja tottunut puhumattomuuteen ja hiljaisuuteen ja kaikki sitten purkautuu porukan ollessa kasassa.

Tai tuntuu ehkä siltä, että nyt pitää olla sosiaalinen ja homma menee itselläni siinä vaiheessa ihan överiksi enkä osaa säännöstellä sitä omaakaan puhetulvaani sen kaiken älämölön keskellä. Kun kaikki suoltaa juttua samanaikaisesti, kukaan ei kuuntele toisen juttua loppuun asti, niin ehkä siinä jotenkin oma vireystaso nousee, vallan hullaantuu ja lähtee mukaan siihen kälätyskuoroon.

Mutta kotiin tultuani olen ihan loppu ja taas kiitollinen siitä, ettei tarvitse kenenkään kanssa hetkeen jutella.

 

Tuo tuntuu olevan kovin yleistä tientynlaisissa naisporukoissa. Kälätetään kilpaa toistensa päälle, eikä kenenkään lausetta kuunnella loppuun asti. "Keskustelu" on yhtä sekametelisoppaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Alkoi ihan uuvuttaa, kun kuvittelen itseni tuohon tilanteeseen. Omat naispuoliset kaverit ovat onneksi rauhallisia ja kykeneväisiä kuuntelemaan toisen asiaa. En ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi kuvailemassasi porukassa. 

Minä olen introvertti, ujo ja sosiaalisesti jännittynyt. Tämän kanssa olen tasapainoillut koko elämäni, mutta nyt keski-iässä ihmisväsymys on mennyt aika pahaksi. 

Väsyn siis kivassakin seurassa. Muutaman tunnin tapaamisista saan vielä hyvän mielen, mutta jokin pidempi reissu, vaikka yön yli, voi aiheuttaa monen päivän masennuksen. Kuin olisin krapulassa, vaikka en edes juo. Hirveä olo. 

En tahtoisi olla tällainen. Ristiriitaista on myös se, että välillä tunnen itseni myös yksinäiseksi. Ehkä joskus tahtoisin kumppanin vierelleni, mutta lienee mahdotonta. 

Introvertti?

Yritä pienin askelin olla yhä enemmän oma itsesi muiden ihmisten seurassa, luottaa siihen että he voivat pitää aidosta itsestäsi. Se auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tuo "olen ihan loppu" tila tuleekin siitä että et saa nukuttua kunnolla, aivosi eivät pääse siihen syvään levon tilaan jossa ne ns puhdistautuat ed päivän kuormituksesta. Ehkä syy onkin siinä että virkistyt niin paljon muiden seurasta että menet jotenkin ylikierroksille.

Kokeile joskus virikkeellisen toimistopäivän jälkeen jotain sinulle sopiva syvärentoutusta, hiljaisuutta ja hämärää 2h ennen nukkumaan menoa josko se auttaisi parempaan uneen jotta et olisi loppu seuraavana päivänä.

Tämäkin voi hyvin olla mahdollista. Kiitos vinkeistä sinullekin. <3

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko kuulossasi tapahtunut muutoksia, jos tämä on uusi ilmiö? Ehkä keskustelu vaatii aiempaa enemmän pinnistelyä.

Ei ole kuulosta kyse, vaan jotenkin ahdistaa se juttelu joittenkin kanssa ehkä, jos ei olla ihan samalla aaltopituudella.

Ap