Minimi eläke pitäisi olla 2000e
Näin on närvenderit. Mitäpä tuohon voi kukaan sanoa?
Kommentit (35)
Olette outoja. Miksi eläkkeelläkin pitäisi kituuttaa jos on neljä vuosikymmentä tehnyt kokopäivätöitä? Minulla oli 30 vuotta yksityinen eläke lisäksi ja nyt sieltä tulee työeläkkeen lisäksi mukavasti lisäeläkettä. Olent ollut jo kohta 15 vuotta eläkkeellä ja kyllä kuulkaa eläkkeellä rahaa tarvitaan samalla tavalla kuin töissä käydessäkin. Eläkeläisen rahat vaan menevät eri asioihin kuin töissä käyvien. Miksi pitää jatkuvasti jankata minimieläkkeestä?
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeissä isoin ongelma on tällä hetkellä se, että takuueläkkeen määrä alkaa lähennellä täysistä työvuosista kertyneitä pienempiä työeläkkeitä, joita saavat ovat maksaneet työikänsä työeläkemaksuja toisin kuin takuueläkettä saavat.Jos kehitys eläkkeissä on tämän suuntainen on vaikea enää vakuuttaa pieniä palkkoja saavia työn tekemisen kannattavuudesta ainkaan siitä kertyvien eläkkeiden suhteen.
Ei tuon takia saa ainakaan takuueläkettä laskea. Se on muutenkin aivan liian pieni!
Elintasoa tulee länsimaissa laskea huomattavasti ilmastonmuutoksen takia. 2000 euroa olisi sopiva maksimieläke. Sillä pärjää kyllä ihan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Elintasoa tulee länsimaissa laskea huomattavasti ilmastonmuutoksen takia. 2000 euroa olisi sopiva maksimieläke. Sillä pärjää kyllä ihan kaikki.
työeläke tulee palkan mukaan.mut jos ei ole mitään muuta tehnyt kun maannut kotona niin sitten voi maksimi olla vaik 500e
Vierailija kirjoitti:
Olette outoja. Miksi eläkkeelläkin pitäisi kituuttaa jos on neljä vuosikymmentä tehnyt kokopäivätöitä? Minulla oli 30 vuotta yksityinen eläke lisäksi ja nyt sieltä tulee työeläkkeen lisäksi mukavasti lisäeläkettä. Olent ollut jo kohta 15 vuotta eläkkeellä ja kyllä kuulkaa eläkkeellä rahaa tarvitaan samalla tavalla kuin töissä käydessäkin. Eläkeläisen rahat vaan menevät eri asioihin kuin töissä käyvien. Miksi pitää jatkuvasti jankata minimieläkkeestä?
ei nää mitään töitä ole tehneet.mut näitä rajoja valmiita vetämään.
Minä olen nyt, 53-vuotiaana ansainnut elämäni aikana bruttona 1,45M€. Siitä on kertynyt tänän mennessä eläkettä 2179€. Tie on siis kivinen monille 2000€/kk bruttoeläkkeeseen, netosta puhumattakaan.
Minimieläkkeen vaatijoilta voisi kysyä, että kenen rahoilla se maksetaan? Niitä "rikkaita" tai "suurituloisia" kun on kovin vähän. Niinpä se ei tule toteutumaan vielä vuosikymmeniin, ennen kuin inflaatio nostaa sen tuollaisiin lukemiin. Nykyinen minimieläke on 775€/kk, joten nykyisellä tahdilla se tapahtuu joskus vuonna 40 vuoden kuluttua. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeissä isoin ongelma on tällä hetkellä se, että takuueläkkeen määrä alkaa lähennellä täysistä työvuosista kertyneitä pienempiä työeläkkeitä, joita saavat ovat maksaneet työikänsä työeläkemaksuja toisin kuin takuueläkettä saavat.Jos kehitys eläkkeissä on tämän suuntainen on vaikea enää vakuuttaa pieniä palkkoja saavia työn tekemisen kannattavuudesta ainkaan siitä kertyvien eläkkeiden suhteen.
En usko, että näitä pientuloisia hommia tekevät juuri ajattelevat tuollaista. He elävät päivä kerrallaan, eikä laske vuosikymmenien takana olevaa eläkettä.
Kyllä tuntuvat nyt pieniä eläkkeitä saavat olevan jokseenkin katkeria ja ihan aiheestakin siitä, että takuueläkettä saavien ja heidän nettoeläkkeidensä ero on varsin pieni.

775€:n eläkkeeseen on elämänsä aikana pitänyt ansaita palkkatuloja noin 680.000€. Mediaanituloisen, eli sen palkansaajien keskimmäisen (ei siis edes keskipalkkaisen) pitäisi käydä sillä palkalla töissä alle 18 vuotta. Eli alle puolet normaalista työurasta. Kyllä siihen aika monta työttömyys- tai vanhempainvapaajaksoa mahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeissä isoin ongelma on tällä hetkellä se, että takuueläkkeen määrä alkaa lähennellä täysistä työvuosista kertyneitä pienempiä työeläkkeitä, joita saavat ovat maksaneet työikänsä työeläkemaksuja toisin kuin takuueläkettä saavat.Jos kehitys eläkkeissä on tämän suuntainen on vaikea enää vakuuttaa pieniä palkkoja saavia työn tekemisen kannattavuudesta ainkaan siitä kertyvien eläkkeiden suhteen.
Joo, takuueläke on liian suuri, 500e/kk olisi sopiva takuueläke.
Vierailija kirjoitti:
Kunpa olisinkin. Isäni saa eläkettä 700 euroa kuussa.
Ei pidä paikkaansa, takuueläkken kanssa yli 900e
Vierailija kirjoitti:
Työeläke työn mukaan. Itse saan yli tuon mutta niille, jotka eivät ole sitä tienanneetkaan, aivan minimi.
Usea joka on tehnyt vaikka osa-aikatyötä mutta jäänyt pois töistä syystä tai toisesta, on tehnyt yhteiskunnalle merkittävämpää työtä kuin yksikään rahareiska hjallisharkimo ikinä.
Kansalaispalkka 1000e jokaiselle aikuiselle ja eläke 2000e. Siihen lisäksi tekee mitä tekee, ei rankaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Elintasoa tulee länsimaissa laskea huomattavasti ilmastonmuutoksen takia. 2000 euroa olisi sopiva maksimieläke. Sillä pärjää kyllä ihan kaikki.
Sitten pitää myös laittaa katto eläkemaksuillekin, eikö?

Lisksi moni hankkisi eläkevakuutuksen ulkomailta, josta mahdolliset verotulotkin jäisivät sinne. Typerää, kateellisten puuhastelua, mikä vain veisi rahat pois suomalaisen yhteiskunnan pyörittäiseltä.
ei ole vissiin oikee isukille työt maistunut.mut olut näköjään on.