Opiskelujen alettua ryhmät muotoutuvat jo ensimmäisen viikon aikana. Älä jää yksin, muuten et enää pääse mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Aloitan tänä syksynä amkissa, eikä mua kiinnosta lyöttäytyä kimppaan kenenkään kanssa. Viihdyn oikein hyvin yksin. Haluan opiskella yksin, mennä syömään yksin,ja muutenkin olla rauhassa. Ryhmätyöt tahdon myös tehdä yksin, vaadin että saan tehdä ne yksin.  

Oot varmaan ihan paras työntekijä tulevaisuudessa. Sun kaltaisista tiimipelaajista suorastaan kilpaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan totuutta tuossa toki, jos on sellainen virran mukana menevä tyyppi, kuten suurin osa on. Sosiaalisempi ihminen tosin pystyy hankkimaan kavereita vaikka missä tilanteessa ja milloin vain. 

Virran mukana menevä tyyppi. Hyvin kuvaavasti kirjoitettu ja tällaisia ihmisiä on todella paljon. Mennään vaan virran mukana sen kummemmin miettimättä.

Tää on ihmeellinen käsitys. Luovin sujuvasti erilaisissa porukoissa, mutta se ei tarkoita että kuljen heidän virrassa. Sosiaalisesti rajoittuneiden on ilmeisesti mahdotonta nähdä tätä eroa?

Entä jos ei halua mukaan ryhmään? Saako silloin olla rauhassa? En ole koskaan välittänyt muista ihmisistä enkä viihdy idioottien seurassa.

Itse opiskelin pari vuotta sitten ihan vaan amiksessa. Joten ei ollut tuollaisia tapahtumia ja ryhmätöitä. Luulin olevani kuitenkin porukassa. Itse järkättiin välillä illanviettoja. No, lopulta huomasin että en oikein kuulukaan porukkaan. Aiemmin olin vaan mennyt mukana sinne syömään tai illan viettoon. Jos en mennyt, ei kukaan kysellyt tulisinko tai missä olit. Muilta kyllä kyseltiin. Moni näistä näkee ilmeisesti toisiaan edelleen, mutta ei ole kukaan minuun yhteydessä ollut. Ja joo, en itsekään ole, mutta jos he toisilleen viestiä laittavat, luulisi että edes yksi olisi minullekin laittanut. 

Olen niin onnellinen, ettei enää koskaan tarvitse kärsiä ryhmäytymisestä, tiimeistä, parityöskentelystä, jne. Kunpa olisin aikanaan tajunnut, enkä olisi mennyt sen virran mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amkissa on amk-jutut. Yliopistossa olen saanut joka vuosi uusia kavereita.

AMKilaisilla ja oikeisiin yliopistoihiin pääsevillä ON eroa.

Tähän liittyen hauska anekdootti takavuosilta: Kun ammattikorkeakoulut  synnytettiin, teknilliset korkeakoulut muuttuivat yksinkertaisen näppärästi teknillisiksi yliopistoiksi :) Oli näkemisen arvoisia nuo norsunvltullaan olevat naamat. Nythän AMKit yrittävät saada taas häivytettyä eroa oikeisin yliopistoihin tutkintonimikkeitä viilaamalla.

Onkohan lopulta käymässä siten, että ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa suorittavat kaikki ensin ja valmistuvat kandidaateiksi. Sitten halukkaat jatkavat maisteriksi. 

Eli entiset opistot (eli nykyiset ammattikorkeakoulut) yhdistyvät täysin yliopistoihin. 

Tämä on kyllä aivan kummallista kehitystä. 

Itse olen yo-merkonomi ja diplomi-insinööri. Nykyään merkonomi on alennettu ammattikoulututkinnoksi. 

(P.s. merkonomitutkinto aikoinaan oli erittäin julmaa sikäli, että jos joku ei päässyt loppukokeista läpi, ei ollut mitään mahdollisuutta valmistua milloinkaan. Kaverini reputti 2 aineessa ja kerran sai käydä korottamassa. Toinen hylättiin eikä hän saanut 2 vuoden luokkamuotoisesta opetuksesta huolimatta lainkaan papereita.)

Vierailija kirjoitti:

Itsehän vaihdoin ihan koko linjaa kesken koulun, että reilun vuoden jälkeen menin toiseen porukkaan. Ikäviähän tälläiset tarinat on, mutta "koska minulle kävi.." tyyppinen anekdootti kertoo todella vähän kokonaiskuvasta.

Tekussa luokallemme tuli siirrokkaita muista tekuista, kun osa oli keskeyttänyt. (Kävin suositun paikkakunnan Tekua.)

He eivät koskaan mahtuneet täysinä jäseninä porukkaan. (Siis lähinnä miesten muodostamiin porukoihin. Itse naisena olin naisten kanssa, vaikka vieruskaverini oli tulokas mies.)

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ei halua mukaan ryhmään? Saako silloin olla rauhassa? En ole koskaan välittänyt muista ihmisistä enkä viihdy idioottien seurassa.

Ootkin varmaan jo huomannut ettei muutkaan ole kiinnostuneita sinun seurastasi. 

Mäkään en ole ikinä päässyt porukoihin, ja itsestähän se johtuu. Aloittajassakin pisti silmään että jättäydyttiin aluksi yksin kun piti päästä asettelemaan tavaroita paikoilleen? Meidän kaltaisilta puuttuu just sosiaalinen pelisilmä ja muutenkin sos taidoissa usein vikaa. Siten ei edes tajua miten ne sos suhteet muodostuu, ja muut huomaa että tuo ei oikein tajua, ja jätetään rauhaan niitten tavaroitten järjestelyn pariin. 

Voi että! On helppo samaistua tuohon mitä kirjoitit.

Se on - valitettavasti - noin.

Tällaisia ne naisporukat monesti on. Aika jännä kyllä. Miehiä haukkuvat sioiksi, mutta alistavat myös toisiaan. Oikein rakastavat henkistä väkivaltaa. Miehillä ei tuollaista ole. Sitä kun kerran, tai typeränä yksilönä kaksi kertaa saa turpaansa ämmämäisestä käytöksestä, niin sitä nöyrtyy kummasti ja alkaa oppia käytöstapoja.

Olen tavannut useita naisia elämäni aikana jotka mielummin sosialisoivat miesporukoissa ja sitten naisten kanssa kahdestaan tai kolmestaan. Pysyvät kaukana isommista naisten "klikeistä". Myöntävät ihan suoraan kuinka naiset yleisellä tasolla osaavat olla paljon kierompia kuin miehet.

Kuinka moni hyvin kasvatettu ja koskaan nyrkkiään nostanut mies on alkanut väkivaltaiseksi parisuhteessa, kun ensin on kestänyt 5-10 vuotta henkistä väkivaltaa ja on sairastunut mieleltään? Väitän, että aika moni. 

M30

Se ensimmäinen  kaksiviikkoa ratkaisee 

Ottakaa ne yksinäisetkin mukaan. Ne, jotka eivät ole heti suuna päänä ryhmäytymässä, mutta kyllä se osallisena olo on heillekin tärkeää.

Näin kävi minullekin yliopistossa, kun hyväksymiskirjeessä esitellyt orientaatiojutut jäivät minulta välistä. Miksi en mennyt? Kun niitä mainostettiin eräänlaisena infona uusille paikkakuntalaisille ja minä jo ikäni kyseisessä kaupungissa asuneena en tietenkään sellaista tarvinnut. Siellä sitten muodostui klikit, joihin en yrityksistä huolimatta päässyt mukaan. Olen ujo introvertti mutta sinnikkäästi ylitin oman mukavuusalueeni: menin luennoilla muiden porukoiden sekaan istumaan, samoin lounaalla. Osallistuin aina muiden juttuihin ja aloitin keskusteluita, myös meidän vuosikurssilaisten Facebook-ryhmässä. Kävin myös juhlissa sekä tapaamisissa (jotka olivat yleisiä ja kaikkien tiedossa). Kuitenkin opintojen edetessä sain huomata ettei minua kutsuttu mihinkään, ja jos olin muita ennen luentosalissa tai ruokalassa, muut menivät muualle istumaan eikä kukaan tullut minun luokseni. Olimme kaikki samanikäisiäkin, ettei tämä johtunut edes mistään ikäerosta. Olin aivan yksin lopulta ja ulkona kaikesta. 

No, onneksi en valmistunut kortistoon verkostojen puutteesta huolimatta vaan minut käytännössä revittiin töihin harjoittelupaikkaani ja siellä minusta on vuosia tykätty hirveästi ja aina on juttuseuraa sekä hyvä meno :) myöhemmin olen törmännyt näihin entisiin opiskelukavereihin eivätkä he välttämättä enää edes muistaneet minua, vaikka opinnoista olisi kulunut vasta vuosi tai kaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännössä on niin, että juuri opiskeluaikana luodaan ne tärkeät suhdeverkostot, joiden sisällä parhaimmat duunit jaetaan.

Jos olet se hyviä numeroita vetävä kotona viihtyvä opiskeleva tyyppi, saat iloita osaamisestasi kortistossa.

Höpö höpö

 

Sitä kutsutaan verkostoitumiseksi ja siitä ei ole koskaan haittaa, ellet sitten ole taidoiltasi aivan ylivertainen muihin nähden.

Kuinka monta kertaa seko-AP tekee vuodessa tämän saman langan?

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa ne yksinäisetkin mukaan. Ne, jotka eivät ole heti suuna päänä ryhmäytymässä, mutta kyllä se osallisena olo on heillekin tärkeää.

Esimerkiksi yliopistossa olivat pienryhmät ja tutoroinnit. Jos ei sen jälkeen halunnut ryhmäytymistä, niin se oli jo itsestä kiinni. 

Ihmiset on kyllä niin outoja. Jos et heti pääse ryhmään mukaan niin ei enää mitään mahdollisuuksia, nyt olet sit yksin kolme vuotta... Haloo tällaiset ihmiset on niitä tyhmiä klikki ihmisiä, useinmiten naisia. Tällaisilla ihmisillä ei tee mitään. Pelkkää draamaa, juoruamista ja selkään puukottamista.

Yliopistossa meilläkin porukoihin jako tapahtui ihan ekojen päivien ja ainakin ekan viikon aikana. Sitä vain hyppäsi ensimmäisen porukan mukaan, jonka tapasi ja pitkälle opintoihin saman porukan kanssa kävin tapahtumissa. Toki uusiakin tuttavuuksia tuli vuosien varrella, mutta se ensimmäinen kaverilössi säilyi läheisempänä. Kaikki olivat niin uuden edessä, että vaikka oltiinkin hyvin erilaisia ihmisinä, tultiin hyvin juttuun ja tuettiin toisiamme. Yhteiset opintojaksot ja ne opiskelijabileet olivat meitä yhteen sitoavia asioita. Henkilökohtaisia kurssivalintoja kun tuli tehtyä, niin sitä oli jo niin tottunut omaan porukkaan ettei enää "tarvinnut" hankkia uusia kavereita. Sinänsä siis ymmärrän, että kun porukka on muodostunut niin ei välttämättä tulekaan sitten mieleen yrittää tutustua muihin, vaan on ihan tyytyväinen jos yhden kurssin suorittaa yksin.

Noinhan se menee. Suurin osa, etenkään suomalaisista, ei ole niin ääri-ekstrovertteja, että kokisivat miellyttäväksi jutella vieraiden ihmisten kanssa ja olla aktiivisesti hakeutumassa kontaktiin vieraiden ihmisten kanssa.

Kun ollaan uudessa tilanteessa, jossa kenelläkään ei ole tuttuja ennestään, ryhmäytyminen tapahtuu nopeasti ja sen jälkeen suurin osa viihtyy tutussa porukassa. Pitää olla äärettömän sosiaalinen tai vaihtoehtoisesti päämäärätietoisesti verkostoitumaan pyrkivä, että jaksaa jatkuvasti pyrkiä tutustumaan uusiin ihmisiin.

Itse aikanaan pienenä teekkarina vietin tosin pari ensimmäistä viikkoa oman tutor-ryhmän kanssa, mutta en oikein klikannut muiden kanssa ja oma kaveriporukka muodostuikin ensimmäisen ryhmätyöporukan varaan. Mutta sen tutor-ryhmänkin kanssa meillä oli vielä yhteistyötä ihan opintojen loppuun, vaikka meidän tutor oli tavoitettavissa tasan sen parin viikon orientaation ajan ja halusi tutoroinnista vain helpot nopat ja emme tosiaan suuremmin ryhmäytyneet paitsi ryhmän kaksi muuta tyttöä olivat bestiksiä opintojen ajan ja pari poikaa pyöri samoissa porukoissa läpi opintojen ja me muut hajaannuimme eri porukoihin. Muut tutor-ryhmät pitivät paljon enemmän yhtä.

Tietenkin uusiin ihmisiin tutustui myöhemminkin, esim. minulla iso kontakti verkosto opiskeluajoilta syntyi kämppisten (asuin soluissa koko opiskeluajan) ja heidän kavereidensa ympärille, sieltä tuttavapiiri laajeni myös oman ainejärjestön ohi ja läpi yliopiston.

Mutta ohjeeksi kenelle tahansa opintoja aloittavalle: Panosta sosiaalisiin suhteisiin ensimmäisenä kahtena viikkona täysillä.