Miten hyvin kestät itseesi kohdistuvaa kritiikkiä?

Riippuu ihan siitä kuka sanoo ja mitä. Jos joku läheinen huomauttaisi mua esim elämäntavoista,niin en vastaisi samalla mitalla, vaan vetäytyisin keskustelusta. Mutta jälkeenpäin tunnen suuttumusta ja ajattelen, että tuota naamaa en halua tavata vähään aikaan. Minua on nuorena loukattu ja arvosteltu paljon ja minusta kasvoi herkkä, itse en arvostele ketään, koska minusta tuntuu, että muilla on asiat aina paremmin kuin minula.

Aika hyvin! En ole kertaakaan estänyt kritisoijien netin käyttöä... 

Riippuu vähän. Yleisesti ottaen toivon saavani tietää, jos teen jotain väärin vaikkapa työssäni tai parisuhteessani. Pomoni ja mieheni ovatkin hyviä antamaan kriittistäkin palautetta, joka ei lyttää vaan päinvastoin antaa uusia näkökulmia miten missäkin tilanteessa voisi toimia. Tällaista otan vastaan mielelläni.

Sitten taas nalkutusta, lyttäämistä, epäselvää negatiivista palautetta (olet vääränlainen, mutta selvitä itse miten ja muutu toisenlaiseksi) en taas kestä yhtään. 

Riippuu myös aiheesta. Siskoni on kova antamaan kritiikkiä, ja useimmiten hänen kritiikkinsä kohdistuu aiheisiin, joita en itse koe ongelmaksi. Hän välillä on esim. kritisoinut luonteenpiirteitäni, jotka itse koen parhaimmiksi piirteikseni tai käytännön tapojani, jotka olen hionut vuosien aikana ja todennut toimivimmiksi itselleni. Kun tätä on jatkunut vuosia, en lotkauta enää korvaanikaan. Toisaalta en myöskään välitä olla hänen kanssaan hirveästi tekemisissä.

Jokaisella on arat kohtansa. Jos kritiikki kohdistuu niihin suutun tai pahoitan mieleni. Ne myös jäävät muistiin tosi pitkiksi ajoiksi.

Riippuu kritiikistä ja kritisoijasta. 

Jos perusteltua ja reilua, kestän erittäin hyvin. Olen itse hyvin itsekriittinen, jopa oma pahin kriitikkoni. Mutta totta kai jos kritisoidaan jostain, mihin en ole syyllinen ja koen osaavani olla melko neutraali itseni suhteen silloin tietenkin hermostun. Epäoikeudenmukaisuus ärsyttää.

en muista milloin olisin saanut kritiikkiä ulkopuolelta

yleensä saan vain kehuja