Miten hyvin kestät itseesi kohdistuvaa kritiikkiä?

Riippuu, kuinka hyvin kritiikki on perusteltu. Pääsääntöisesti ei kiinnosta

Mitä väliä sillä on? En minä teille aio tulla töihin KOSKAAN. 

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä loistavasti. Otan oppimisen kannalta. Minähän siitä hyödyn. Läheisempien ihmisten kanssa henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistuva kritiikki on vaikeampi ottaa vastaan, Se tuntuu välillä pahalta.

Työelämässä saa yleensä useiden tuhansien eurojen korvauksen siitä, että menee työnantajan toiveesta mutkalle. Se kuuluu sopimukseen. Tällöinkin kritiikin voi kuitenkin esittää asiallisesti tai asiattomasti. Esimerkiksi jos pomo tiuskii, kommentoi asiattomasti, tai ulottaa negaationsa henkilökohtaisiin asioihin (tapahtui itselleni esim. lounaspöydässä), on väkivallan raja ylitetty ja työpaikka on toksinen

Vierailija kirjoitti:

Pahoitan mieleni, mutta en välttämättä näytä sitä. Riippuu keneltä kritiikkiä tulee ja mikä on tilanne. 

Se että pahoittaa mielensä on epäilemättä ihan luonnollinen reaktio.

Myös minä pahoitan mieleni kritiikistä hetkellisesti. Vaikka pitäisinkin kritiikkiä aiheellisena. 

Erimielisyyksien sietämisen taito. Voidaan kritisoida tekoja silloin kun on aihetta, mutta henkilö on eri kuin hänen tekonsa. Eli riippuu kontekstista.

Vierailija kirjoitti:

Kestän oikein hyvin. En läheskään aina ammu kritiikin esittäjää haulikolla.

Muutama minuakin kritisoinut on vielä hengissä. Luulisin. En ole muuten niitä aikoihin nähnyt...

Sivusta

Annan äärimmäisen harvoin aihetta asialliseen kritiikkiin. Virheitä sattuu minullekin, mutta yleensä pyrin oikomaan ne jopa ennen kuin niistä ehditään valittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista "kritiikkiä" ap tarkoittaa? Ulkonäköön kohdistuvaa, elämänvalintoihin kohdistuvaa, työtapoihin kohdistuvaa vai mitä?

Mä en ole koskaan ymmärtänyt annettua.kritiikkiä. Miten kenelläkään on oikeus kritisoida ketään toista henkilökohtaisesti?

 

Tässä voi vastaajat valita kertoa, minkälaista kritiikkiä kestävät ja minkälaista eivät. Jos ei kestä yhtään mitään eriävää mielipidettä mistään itseään koskevasta, niin sekin on ongelma esim töissä, koska pitäähän ihmiselle voida sanoa, jos hän vaikka toistuvasti tekee saman virheen. 

Toisaalta tässä pitäisi varmaan myös määritellä mitä tuo kestäminen tarkoittaa. En usko että kuin äärimmäisen harva nauttii rakentavastakaan kritiikistä, jollei sitä ole erittäin hyvin ja ystävällisesti muotoiltu. Ts.

Aika paljon työelämässä näkee sitäkin, että esimiehet ns. pomottavat. Eli työntekijä saattaa omata esim. koulutuksensa vuoksi paremmat tiedot ja taidot kuin pomo, ja pomo pakottaa jotain antiikin aikaisia omia mieltymyksiään, koska haluaa dominoida ja alistaa. Ei sovi nykypäivään

Vierailija kirjoitti:

Pahoitan mieleni, mutta en välttämättä näytä sitä. Riippuu keneltä kritiikkiä tulee ja mikä on tilanne. 

Sama täällä, riippuu myös, onko kritiikki aiheellista ja valittamista valittamisen vuoksi.

Otan itseeni ja raskaasti. Vältän näyttämästä sitä muille, mutta vatvon asioita itsekseni pitkäänkin. Olen varmaan itkenyt jokaisessa työpaikassa, ja autokoulun tunneilta lähdin aina itkien. Olen perfektionisti ja joka kerta tuntuu pahalta. Itsetu hoinen en ole ollut vuosiin, mutta välillä tekisi kyllä mieli kuo lla. Peruskoulussa ja sen jälkeen opiskeluissa on ollut muiden puolelta henkistä ja fyysistä väk ivaltaa, joten se yhdistettynä perfektionismiin on varmaankin aiheuttanut tällaisen vaikean suhteen itseeni.

Vierailija kirjoitti:

Otan itseeni ja raskaasti. Vältän näyttämästä sitä muille, mutta vatvon asioita itsekseni pitkäänkin. Olen varmaan itkenyt jokaisessa työpaikassa, ja autokoulun tunneilta lähdin aina itkien. Olen perfektionisti ja joka kerta tuntuu pahalta. Itsetu hoinen en ole ollut vuosiin, mutta välillä tekisi kyllä mieli kuo lla. Peruskoulussa ja sen jälkeen opiskeluissa on ollut muiden puolelta henkistä ja fyysistä väk ivaltaa, joten se yhdistettynä perfektionismiin on varmaankin aiheuttanut tällaisen vaikean suhteen itseeni.

Kiitos rehellisestä vastauksestasi. Kyllä moni ottaa ainakin jonkunlaisen kritiikin itseensä ja raskaasti. Myös minä. Sellainen kritiikki, mihin tuntuu sisältyvän paljon vihaa tai halveksuntaa, tuntuu kaikista pahalta, ei sellaista kukaan ota rallatellen vastaan.

No jos mä painan duunia niskalimassa ja mua tullaan haukumaan vammaiseksi niin kyllä siinä vähän alkaa ottaan pattiin. Armeijat käyty aliupseerina ja verot maksetaan ja yritetään parasta.

Jo parikymppisenä opin silloisissa keskuskonehommissa että palaute menee /dev/null hakemistoon. Niin hyvässä kuin pahassa, koska maailmassa riittää selkääntaputtelijoita ja -puukottajia. 

Minulla on hyvä itsetunto ja kestän kyllä asiallisen kritiikin. Päänaukomista ei kenenkään tarvitse vastaanottaa.

Asiallisesta kritiikistä voi ottaa opikseen, miettiä mitä voisi korjata ja miksi toinen näkee asian tavalla josta pitää antaa kritiikkiä. 

Asiallinen kritiikki ei ole haukkumista tai arvostelua.

Jos kritiikki on sitä, että läheinen vaatii halveksuen minua olemaan jotain, mitä ei vaadi muilta, saan kyllä helposti raivarin.

Tyyliin että ulkonäköäni tai pukeutumistyyliäni on oikeus suorastaan haukkua päin naamaa siksi, että olen läheinen. Mutta ikinä ei kehdattaisi sanoa samoin kellekään muulle henkilölle. Tai että minun odotetaan olevan jokin ovimatto, joka etenee salamanripeästi muiden, etenkin tuntemattomien, tieltä etten vain vahingossakaan ole kenenkään edessä tai tiellä. Mutta on ihan ok, että kaikki muut tuntemattomat ihmiset tai tutut saavat rauhassa katsoa nähtävyyksiä tai päättää, mitä ostavat. Kyllä vedän raivarit tai kuittaan takaisin. 

Pidän kritiikistä. Se on aina mahdollisuus oppia. Valitettavasti tuntuu vain siltä, että useimmiten ne jotka mielestään jakavat "kritiikkiä", eivät meinaa ymmärtää koko käsitettä ja kaikessa yksinkertaisuudessaan valkopesevät puhtaan kusipäisyytensä kritiikiksi. Sitten itse vetävät herneen nokkaan kun kysyy ihan simppeleitä jatkokysymyksiä tästä heidän "kritiikistään".

Olen ihan tosissani, kun väitän noin 80% kritiikin antajista hairahtuvan tällaiseen omituiseen farssiin. 

Jos provosoit tahallasi niin silloin on syytä ottaa kritiikki nöyrästi vastaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Saan aina vain kehuja, en kritiikkiä. En siis tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Jos provosoit tahallasi niin silloin on syytä ottaa kritiikki nöyrästi vastaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Tätähän minä toteutan. Kummasti kritiikki näivettää, kun tulee minun puoleltani vaikka minun pitäisi nöyrästi kuunnella mitä tahansa mökötystä ja vain siksi, että minulla on tavoitteita eikä kiinnosta huolia rutiinityötä, jota kukaan muukaan ei tee mielellään.

Yritän olla antamatta aihetta kritiikkiin ja poistamaan ympäristöstäni ihmiset jotka haukkuvat aiheetta. Johtuen sitten varmaan siitä, että en ole hyvä ottamaan kritiikkiä vastaan. Joskus nuorempana, koulussa ja kun olin juuri aloittanut työelämässä ja vähän vielä opettelin työelämän perussääntöjä, sain kyllä kohtuu säännöllisesti kritiikkiä, ja olin siihen silloin tottuneempi kuin nykyään. Silti edelleen muistan hyvin varmaan kaikki saamani kriittiset kommentit n. peruskoulun kasiluokalta lähtien. Jälkikäteen ajateltuna niistä monesta on kyllä ollut paljonkin hyötyä ja olen ottanut opikseni.