Oletko kiusattu? Miten kiusaaminen on vaikuttanut sinuun?

Varovaisuus. Aina joku käsittää myös väärin, mitä toinen sanoo, joten ihmisillä ei ole yhteistä kieltä välttämättä. Ja ihmiset ovat jakautuneet eri leireihin, on ateistia, on rahauskovaa, politiikkauskovaa, kirkkouskovaa, noitaa, henkistä, virkaintoista ja trollia. Osa ihmisistä on toksisia ja jokunen mukava. Missä on järkevää viettää aikaansa? Yhdistääkö joku vai ei. Mitkä tavoitteet.

Vierailija kirjoitti:

Varovaisuus. Aina joku käsittää myös väärin, mitä toinen sanoo, joten ihmisillä ei ole yhteistä kieltä välttämättä. Ja ihmiset ovat jakautuneet eri leireihin, on ateistia, on rahauskovaa, politiikkauskovaa, kirkkouskovaa, noitaa, henkistä, virkaintoista ja trollia. Osa ihmisistä on toksisia ja jokunen mukava. Missä on järkevää viettää aikaansa? Yhdistääkö joku vai ei. Mitkä tavoitteet.

En tajunnut tästä mitään.

Olin. Ei vaikuttanut mitenkään, ollutta ja mennyttä.

Olin riittävän varhain lapsena ja minusta tuli kova ja kestävä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Alan luottamaan ihmisiin hyvin hitaasti ja olen muutenkin "hidas" ihmisten kanssa. Tietyltä osin varon sanojani. Itsetunto oli pisimmän aikaa olematon jota nyt olen vuosien aikana vähä vähältä kasannut. Tiedä sitten tulenko koskaan olemaan täysin ehjä ihminen.

Siten että näytän toisille selkeästi omat rajani. En arvosta teennäistä, nousukasmaista elämää. Teot puhuvat, sanoihin en niinkään keskity.

Vanhana ämmänäkin peitän jotain ruumiinosiani. Jos joku kehuu jonkun jotain, niin ajattelen että se on piilovettuilua minua kohtaan.

tarkkailee ihmisiä enemmän(kuka on uhka) ja ihmettelen mikä oli minussa vikana kun ottivat silmätikuksi (ala asteella monta poikaa yhden tytön kimpussa tönimässä ja nimittelyä), olis ihana kun ketään ei kiusattais. Kaikilla koulurauha olisi.

Olin ensimmäisestä luokasta neljännen loppuun opettajan kiusaama.

En ala tässä kertoa miten se ilmeni, mutta se oli rankkaa ja julmaa.

Jostain syystä olin lapsi jota häne ivoinut sietää, ilmeisesti koska minulla on aina ollut oma tahto enkä halunnut olla mielistelijä mikä ei tarkoita sitä että olisin ollut häirikkö tms. En vain suostunut nuolemaan opettajan p-settä.

Muistan miten ensimmäisen luokan talvella suunnittelin jopa hengen ottamista itseltäni ja myös sen tekemistä opettajalle.  Kolmannella luokalla tuli uusi opettaja joka jatkoi kiusaamista.

Minulla on vahva luonne mutta se ei suojele siltä että aikuisen ihmisen jatkuva haukkuminen ja vähättely ja määrätietoinen itsetunnon tuhoamisen yritys ei jättäisi jälkiä.  Kyllä se jätti, mutta kuitenkin olen aina uskonut itseeni siitä huolimatta ja tehnyt työtä itseni kanssa näitten kokemusten selättämiseksi.

Teini-iässä oli aika paljon uhmaa auktoriteetteja kohtaan juuri tuosta syystä. Kun itsetunto kasvoi pääsin siitäkin ja oassan suhtautua asiaan niin että se ei minua liikuta muuten kuin että vihaan peäoikeudenmukaisuutta, vihaan kiusaamista. Olen kasvattanut voimakkaan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen ihan kaikkia kohtaan.  Olen valmis puolustamaan häntä jota yritetään sortaa. Enkä anna kävellä ylitseni. Kenenkään.

Olin vanhempieni kiusaama koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, ja siksi minusta tuli huono ja heikko. Ja vihainen.

Olin kiusattu. Osittain myös omaa syytä, koska olin todella lihava teini. Söin liikaa ja myös salaa esim perheeltä. 



Olin arka ja ujo teini-iän, mutta yläasteen ja lukion välillä laihduin paljon. Lukiossa sain ensimmäistä kertaa oikeita kavereita ja aloin tulla ulos kuorestani. 



Tein töitä asiakaspalvelussa ja se nosti itsetuntoani vuosi vuodelta. 



Viimeinen "tikki" oli kun tein työharjoittelua palvelukodissa, jossa oli sekä kehitysvammaisia, että lyhyemmässä terapiassa olevia ahdistuneita, toipuvia alkoholisteja yms yms. Mä olen tyyppinä sellainen, että ihmiset uskoutuu mulle helposti, joten sain kuulla paljon surullisia tarinoita. Surullisempaa oli kuitenkin se, että vuosikymmenten jälkeen vielä nämä olivat niin huonossa kunnossa ja katkeriakin. Ajattelin, että itse en aio katkeroitua samalla lailla. 



En ole siis katkera tai mieti kiusaamisvuosia, vaan jatkan omannäköistä elämääni ja voin sanoa olevani onnellinen. Mitä kiusaajiin tulee, niin ajattelen, että vaikkei se tietenkään ole millään muotoa hyväksyttävää, niin sellaisia teinit vain olivat eivätkä kyenneet ajattelemaan pidemmän aikavälin vaikutuksia. 90-luvun ja 00-lukujen aikaan piti olla vielä aika samaa porukkaa kaikkien kanssa, jos ei halunnut tulla silmätikuksi. Sillloin ei "saanut" olla yhtä vapaasti oma itsensä kuin nykyään.

Koulussa aikoinaan kiusattiin, ja se on jättänyt jäljen aikuisuuteen asti. Muutama hyvä ystävä on. Olin se mielistelijä, mutta sitten kun sain asiat käsiteltyä, olen laittanut rajat ja siitähän ei moni tykkää. En ole enää se kynnysmatto, jonka yli vaan kävellään, vaan olen opetellut sanomaan suoraan, päin kasvoja mitä ajattelen. Seuraus on siitä, että siltoja on tullut poltettua takana, mutta ainakin on sellaiset ihmiset karsiutuneet matkasta pois, jotka eivät kunnioita toista ihmistä ihmisenä, vaan tosiaan pitävät kynnysmattona. 

Olen ollut. En ole tajunnut omaa lahjakkuuttani ja persoonallisuuttani. Mutta nyt tajuan. Joten minun ylitseni ei enää kävellä. 

Olen ollut kiusattu. Minua on haukuttu syyttä suotta huoraksi ja laiskaksi. Tällainen juoru pantiin liikkeellä pienellä paikkakunnalla ja työpaikassani. Se oli kamalaa. Tämä sattui 20 vuotta sitten. Ikuinen trauma tästä jäi. Minulle vinoiltiin, että osaanko edes puuroa keittää jne. Kehuttiin minun edessäni, että kuinka puhdas koti heillä on jne. Vaihdoin paikkakuntaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kiusattu. Minua on haukuttu syyttä suotta huoraksi ja laiskaksi. Tällainen juoru pantiin liikkeellä pienellä paikkakunnalla ja työpaikassani. Se oli kamalaa. Tämä sattui 20 vuotta sitten. Ikuinen trauma tästä jäi. Minulle vinoiltiin, että osaanko edes puuroa keittää jne. Kehuttiin minun edessäni, että kuinka puhdas koti heillä on jne. Vaihdoin paikkakuntaa. 

Jatkan vie tätä samaa. Olin tätä ennen iloinen ja nautin elämästä. Olin sosiaalinen. Ehkä iloisuuteni ja sosiaalisuuteni ärsytti ihmisiä. Tämän jälkeen olen ollut varautunut ja varovainen työpaikoilla jne. Lähes erakoiduin muutamiksi vuosiksi. 

En ole ollut kiusattu

 Kiusaamisena en pidä esim. sitä että joku saano todelkla typerää aggressiiviseen sävyyn. 

 Sellaista mikä ei ole loukkaavaa edes vaan typerää kuten esim. siivousjälki ei ole ollut tarpeeksi hyvää tai syyttely asioista, joihin en ole syyllinen ja tiedän sen. 

 Se saattaa hymyilyttää tai sitten vähän pelottaa, että saa turpiin mutta varsinaista kiusaamista se ei ole.

Myöskään en pidä rikoksilla tai väkivallan uhalla aiheutettua haittaa kiusaamisena. Idarit luulee että uhri kokee sen noin, mutta hukkaan menee.

Joten en ole ollut kiusattu. Olen kuullut joiltain, että olisinuka ollut mutta jos ei kohde tunne niin niin eihän se silloin ole sitå.

Edim. uskon että valehdeltiin että sain aikoinaan potkut vaikka otse irtisanouduin. Mikä luuseri jos tietää tuosta ja väittää toisin

 Buhahaaaaa

Itse olen aina ollut kiusaaja ja voin sanoa, ettei elämäni kyllä helppoa ole. Olen kuitenkin viime vuosina höllentänyt kiusaamista. Olen pian 50 vuotias.

Kiusaajallakin on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina ollut kiusaaja ja voin sanoa, ettei elämäni kyllä helppoa ole. Olen kuitenkin viime vuosina höllentänyt kiusaamista. Olen pian 50 vuotias.

Kiusaajallakin on vaikeaa.

On sulla otsaa kirjoittaa tällainen tänne. Häpeä. Oli trolli tai totta. Tämäkin kommentti eräänlaista kiusaamista. 

Sika, sikaaa. Ässä vielä shihauttamalla huudettiin liki 50 vuotta sitten! No olin kai luokan rumin, en lihavin, mutta helppo kiltti puoluskyvytön kohde! Oikea maalaistollukka. 

Minusta tuli miellyttäjä. Ostelen lahjoja. Teen itselle epämiellyttäviä tekoja esim seksissä, että minusta tykättäisi. Autan. Lainaan rahaa. Olen kuskina. Teen ilmaista työtä.

Nyt yli kuusikymppisenä olen yksin, vähän masentunut, raihnainen ja rahaton. Edelleenkään kukaan ei tykkää minusta. Enkä kelpaa avuksikaan, koska polvet on niin kipeät, eikä sitä rahaa ole vipattavaksi

Nautin kuitenkin yksinolosta. Televisio ja tietokone ovat oiva ajanviete, eikä tarvitse ottaa toista huomioon!

Poikani joskus diagnosoi minut niin, että olen perusepäluuloinen pessimisti enkä luota kehenkään, en aina edes itseeni. Puhun puuta heinää ja valmistaudun aina katastrofeihin. Ihmisiä en päästä lähelle lainkaan, vaikka olen sosiaalinen.