Poliittinen kahtiajako Suomessa on ihan järkyttävää.
En muista tällaista aikaa, missä yhteiskunnassamme olisi ollut näin paljon vihaa ja kahtiajakautumista. Ja tämä on alkanut nimenomaan tämän hallituksen aikana. Poliitikot itse ovat menettäneet kaiken arvokkuutensa, ja ruokkivat kansan pahaa oloa sekä usuttavat meidät toisiamme vastaan.
Kommentit (541)
"Ja tämä on alkanut nimenomaan tämän hallituksen aikana."
Heti meni 100% pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Persuissa on pahan alku ja juuri. No onneksi ne taantuu pikkupuolueeksi ja ensi kaudella sdp ja kokoomus palauttavat uskon sivistykseen.
Persu, persu, persu
Vierailija kirjoitti:
Populisti hallitus, mitäs muuta siitä voi seurata.
Niin, Sannan populistisen velanottoon perustuvan hyvesignalointihallituksen vuoksi Petteri on vallassa.
Mitä ihmettä ap oikein selität? Eihän tuosta ole aikaa kun taistaloiset 70-80-luvulla rummuttu komminismin ja neuvostoliiton perään!
ähän eri asia kuin puolustetaan vaikuttamissiirtolaisuutta Suomeen.
Kahtiajako ei ole samanlainen kuin USA:ssa jossa äänestetään retardi presidentiksi joka on meidän joukkuetta. Kukaan ei halunnut Halla-ahoa presidentiksi ja käännytyslaistakin keskusteltiin järkevästi.
Vierailija kirjoitti:
Populisti hallitus, mitäs muuta siitä voi seurata.
Hallitus on populistinen vain persujen osalta.
Kokoomus ei kosikellut äänestäjiä valehtelemalla. Vaan kertoi suoraan, että kierre on katkaistava. Ja muutokset tulevat koskemaan kaikkia.
Koko yhteiskuntaa.
En ole rehellisesti sanoen vihannut mitään muuta elämässäni niin paljon kuin persujen vaikutusta maamme poliittiseen kulttuuriin ja ilmapiiriin.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne oli todennäköisesti jopa hiukan tulehtuneempi vuonna 1918.
Älä löpise.
Kaukana siitä.
Vierailija kirjoitti:
Se on alkanut jo 20 vuotta sitten, mutta Sannan radikaali vasemmisto-intersektionaalinen hallitus on saanut aikaan vastareaktion sekä vasemmiston radikalisoituminen on vain syventynyt.
Tämä just on sitä kahtiajakoa, mitä ääripää oikeisto tykkää käyttää.
Punamulta tai kansanrintama on Suomen kannalta paras hallituskoalitio. Kokoomus on pahinta mitä Suomelle on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Persuissa on pahan alku ja juuri. No onneksi ne taantuu pikkupuolueeksi ja ensi kaudella sdp ja kokoomus palauttavat uskon sivistykseen.
Näim on!! Persutovat kylä niin pahoja imhisiä!!! T. Ylpeästi vasemistolainen
Vierailija kirjoitti:
Populisti hallitus, mitäs muuta siitä voi seurata.
Jep, vappusataset ja nelipäiväiset työviikot on sitä parempaa populismia.
Vierailija kirjoitti:
Punamulta tai kansanrintama on Suomen kannalta paras hallituskoalitio. Kokoomus on pahinta mitä Suomelle on tapahtunut.
ei ole, vaan persut on äärioikeistona pahinta
Me vastaan he. Sitä se edustuksellinen demokratia käytännössä tyypillisesti on. Hajoita ja hallitse -periaate on syynä jälleen kerran Länsimaiden rappiotilaan.
Ei mitään uutta auringon alla.
Vierailija kirjoitti:
Populisti hallitus, mitäs muuta siitä voi seurata.
Sipilän aikana sama tilanne. Persut oli sielläkin. Mutta niin vaan kansa halusi ne uudestaan hallitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Se on alkanut jo 20 vuotta sitten, mutta Sannan radikaali vasemmisto-intersektionaalinen hallitus on saanut aikaan vastareaktion sekä vasemmiston radikalisoituminen on vain syventynyt.
juuri näin. Marinin hallitus ei vähää välittänyt julkistalouden tilasta ja alijäämästä. Päinvastoin, väkisin piti saada läpi Suomen universaalin terveysjärjestelmän lopullisesti tuhoavan SOTE-uudistuksen. Siksi tuli täysin odotettu vastareaktio
Vierailija kirjoitti:
johan on lyhyt muisti. Polarisaatio alkoi jo aikaisemmin, mutta kiihtyi edellisen vassari-hallituksen aikana. Marinin hallitusta todellakin vihattiin ja siksi koko vasemmisto äänestettiin oppositioon.
Älkääkä tulko vasemmistokuplasta öyhyttömään, kyllä huikentevaista vassarihallitusta vihattiin :D
Marinin hallitus oli koko kautensa suositumpi kuin tämä hallitus on ollut edes kuherruskuukautensa aikana, jota ei ikinä ollutkaan. Mutta toki persusovinistit voimaannuttivat itsensä Mariniin kohdistuvan naisvihan avulla. Sellaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Populisti hallitus, mitäs muuta siitä voi seurata.
Hallitus on populistinen vain persujen osalta.Kokoomus ei kosikellut äänestäjiä valehtelemalla. Vaan kertoi suoraan, että kierre on katkaistava. Ja muutokset tulevat koskemaan kaikkia.
Koko yhteiskuntaa.
Paitsi rikkaita ja yrityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Punamulta tai kansanrintama on Suomen kannalta paras hallituskoalitio. Kokoomus on pahinta mitä Suomelle on tapahtunut.
ei ole, vaan persut on äärioikeistona pahinta
Mitä järkeä on ottaa Suomeen kehitysmaalaisia, joiden älykkyysosamäärä on alle 70?
Että persuille on kaltaistaan seuraa.
Tilanne oli todennäköisesti jopa hiukan tulehtuneempi vuonna 1918.