Lue keskustelun säännöt.
Hermostutteko te lapsiinne joskus pahanpäiväisesti?
11.07.2024 |
En tarkoita suuttumista lapselle saati jotain huutamista. Vaan ihan sitä omaa oloa, tunnetta, joka vanhemmalle tulee. Kun lapsi ei yhtään tottele tai käyttäytyy koko ajan huonosti tai tahallaan vain kulkee ärsyttämässä muita ja tätä jatkuu pidempään vaikka miten yritätte ohjata lasta paremman käyttäytymisen ja mukavamman olemisen suuntaan, niin hermostutteko lapselle pahasti? Siis niin, että ketuttaa kamalasti ja suunnilleen vain näkee punaista ja miettii miten tästä pääsisi äkkiä päiväksi pois.
Kommentit (30)
Ei oo kyllä koskaan tullut tuollaista tunnetta. Jotenkin mun muksut on aina kauhean suloisia ja ihania, vaikka ois iltavilli tai aamumärinä tai lähtöahistus meneillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oo kyllä koskaan tullut tuollaista tunnetta. Jotenkin mun muksut on aina kauhean suloisia ja ihania, vaikka ois iltavilli tai aamumärinä tai lähtöahistus meneillään.
En aloituksessani tarkoittanut tavallista iltavilliä tai aamumärinää, niihin minäkään en hermostu pahemmin. Ap
Ehkä mun muksut vaan sitten tottelee aika helpolla, kun niille sanoo ihan normaalisti, että lopetapa tuo. Joskus ohjaan muksun mielenkiinnon vielä muualle varmistellakseni, että hän ohjautuu uudelle uralle.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mun muksut vaan sitten tottelee aika helpolla, kun niille sanoo ihan normaalisti, että lopetapa tuo. Joskus ohjaan muksun mielenkiinnon vielä muualle varmistellakseni, että hän ohjautuu uudelle uralle.
Lapsia on erilaisia. Minun lapset ei tottele helpolla vaikka miten käskisin lopettamaan tai ohjaisin mielenkiinnon muualle. Usein kyllä tottelee tosin, mutta tietyllä tuulella ollessaan ei sitten millään, ei vaikka seuraamukset olisi mitkä. Ap
Tällaisiin aloituksiin ilmaantuu vastaamaan aina vain täydellisiä vanhempia, joiden pinna ei koskaan kiristy, koska he osaavat kasvattaa lapsensa, toisin kuin muut tumpelot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaisiin aloituksiin ilmaantuu vastaamaan aina vain täydellisiä vanhempia, joiden pinna ei koskaan kiristy, koska he osaavat kasvattaa lapsensa, toisin kuin muut tumpelot.
Niinpä. Vaikea uskoa, että kellään olisi oikeasti aina ja koko ajan olo, että onpas tuo minun lapsi ihana enkä hermostu sille koskaan.
"Vaan ihan sitä omaa oloa, tunnetta, joka vanhemmalle tulee."
Ei tule tuollaista oloa. Olen harjoittanut oman mielen hallintaa sen verran, että en helpolla saa mitään oloja. Toki joskus vähän harmittaa ja tuskastuttaa, mutta eipä enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Vaan ihan sitä omaa oloa, tunnetta, joka vanhemmalle tulee."
Ei tule tuollaista oloa. Olen harjoittanut oman mielen hallintaa sen verran, että en helpolla saa mitään oloja. Toki joskus vähän harmittaa ja tuskastuttaa, mutta eipä enempää.
En usko, että kukaan voi harjoittaa mieltään niin, ettei koskaan ärsyyntyisi ja hermostuisi kun joku yrittää sinua tahallaan ärsyttää ja hermostuttaa. Käyttäytymistään voi oppia kontrolloimaan, mutta mieltään tuolla tavalla ei.
On vain inhimillistä ja normaalia hermostua ja suuttua, jos lapsi ei yhtään tottele ja kulkee vain ärsyttämässä tarkoituksella. Huutamaan ei pidä ryhtyä silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvaan yhden tilanteen. Ja siis näitä tapahtuu vain kun lapset on tietyllä tuulella, ei joka päivä ollenkaan. Vanhempi lapsista täytti juuri seitsemän eli ei ole enää pieni. Yritän tehdä ruokaa niin lapsi roikkuu koko ajan jalassani ja kädessäni, yrittää kiivetä jalkaani pitkin ylös, niin että siinä vahingossa sattuu minua. Mikään kieltäminen ei saa häntä lopettamaan, ei mikään seuraamus, ei mikään toiseen huoneeseen vienti. Lopulta joudun keskeyttämään ruoanlaiton ja menen vessaan ja laitan oven lukkoon ollakseni vähän aikaa rauhassa niin lapsi potkii koko ajan vessan ovea niin kovaa kuin osaa. Siihenkään ei vaikuta mikään kieltäminen eikä seuraamus, ei vaikka heittäisi seuraamuksena hänen kaikki lelut roskiin ja peruisi kaikki karkkipäivät viideksi vuodeksi jne. Itse en ole niin zen, etten tällaisessa tilanteessa hermostuisi. Onko joku? Ja huom näitä tilanteita ei ole usein eli meidän arki ei sentään koko ajan ole tuollaista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tällainen "vaihe" päällä, että oikein ärsyttämällä ärsytetään ja kyllä hermostun itsekkin.
Yleensä pyrin poistumaan tilanteesta, että saan omat hermot taas kasattua. Vaikeinta tilanteissa on se, että itselle ne jäävät mieleen pitkäksikin aikaa. Lapsi taas tuntuu unohtavan saman tien, kun tilanne on ohi.
Huomaan itsessäni ainakin, että mitä enemmän on joutunut vääntämään ja 20 kertaa, kun yrität keskustella samasta asiasta ja ei mene jakeluun...turhauttaahan se! Lähinnä se, että toistetaan samaa kaavaa vaikka miten yrittäisit rikkoa sen.
Meillä fiksu jätkä ja eniten juuri se ärsyttää, että on ollut hyväkäytöksinen ja sääntöjä noudattava ja nyt yhtäkkiä tuntuu, että kaikki on unohtunut.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällainen "vaihe" päällä, että oikein ärsyttämällä ärsytetään ja kyllä hermostun itsekkin.
Yleensä pyrin poistumaan tilanteesta, että saan omat hermot taas kasattua. Vaikeinta tilanteissa on se, että itselle ne jäävät mieleen pitkäksikin aikaa. Lapsi taas tuntuu unohtavan saman tien, kun tilanne on ohi.
Huomaan itsessäni ainakin, että mitä enemmän on joutunut vääntämään ja 20 kertaa, kun yrität keskustella samasta asiasta ja ei mene jakeluun...turhauttaahan se! Lähinnä se, että toistetaan samaa kaavaa vaikka miten yrittäisit rikkoa sen.
Meillä fiksu jätkä ja eniten juuri se ärsyttää, että on ollut hyväkäytöksinen ja sääntöjä noudattava ja nyt yhtäkkiä tuntuu, että kaikki on unohtunut.
Minullekin nämä tilanteet jäävät mieleen pitkäksikin aikaa ja vetävät omaa mielialaa alas. En osaa päästä niistä heti irti, lapsi jostain syystä osaa. En siis itse sorru karjumaan lapsille eli en jää niinkään vatvomaan sitä, että itse toimin huonolla tavalla ja katuisin sitä vaan jään kiinni jotenkin siihen, että lapset jotka on fiksuja kuten sinunkin lapsi ja osaavat käyttäytyä hyvin, niin ihan tahallaan laittavat koko perheen päivän ihan kamalaksi sillä, että tahallaan kerjäävät ja kerjäävät ärsyyntymistä eikä sitä saa millään loppumaan. Tulen siitä surulliseksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuvaan yhden tilanteen. Ja siis näitä tapahtuu vain kun lapset on tietyllä tuulella, ei joka päivä ollenkaan. Vanhempi lapsista täytti juuri seitsemän eli ei ole enää pieni. Yritän tehdä ruokaa niin lapsi roikkuu koko ajan jalassani ja kädessäni, yrittää kiivetä jalkaani pitkin ylös, niin että siinä vahingossa sattuu minua. Mikään kieltäminen ei saa häntä lopettamaan, ei mikään seuraamus, ei mikään toiseen huoneeseen vienti. Lopulta joudun keskeyttämään ruoanlaiton ja menen vessaan ja laitan oven lukkoon ollakseni vähän aikaa rauhassa niin lapsi potkii koko ajan vessan ovea niin kovaa kuin osaa. Siihenkään ei vaikuta mikään kieltäminen eikä seuraamus, ei vaikka heittäisi seuraamuksena hänen kaikki lelut roskiin ja peruisi kaikki karkkipäivät viideksi vuodeksi jne. Itse en ole niin zen, etten tällaisessa tilanteessa hermostuisi. Onko joku? Ja huom näitä tilanteita ei ole usein eli meidän arki ei sentään koko ajan ole tuollaista. Ap
Tietysti tuollaiseen lopulta hermostuu. Paitsi se täydellinen mamma, joka tänne tulee kehumaan täydellisiä lapsiaan. Se, jota oikeasti ei ole edes olemassa.
Tiedän tosiaankin tuon tunteen ja vetää kyllä mielen matalaksi.
Meillä ollut haastavaa käytöstä nyt keväästä alkaen ja ajattelin, että lomalla helpottaisi...toistaiseksi ei edistystä.
Valkopilkkuna tähänkin...toiset lapset tuovat usein näkökulmaa ja sitten taas miettiikin, että onpa mulla kyllä hyvätapainen poika kasvamassa.
Meillä on vähän tuollaista. Jos vaikka puran kauppakassia, niin lapsen mielestä on hyvä idea samaa vauhtia laittaa niitä ostoksia sinne kassiin takaisin niin, että en saa ollenkaan purettua sitä kassia. Tekee tämän ärsyttääkseen, tietää hyvin, että se on kielletty. Kun siinä sitten vain lopetan purkamisen ja sanon, että jäätte sitten ilman ruokaa kun nuo ruoat menee nyt sitten pilalle lämpimässä ja lähden yläkertaan, niin alkaa hirveä itku ja huuto että ruokaa ruokaa. Silti sama toistuu toisena päivänä, tarkoituksella yrittää saada minut ärsyyntymään. Ja kyllä ärsyynnynkin ja olen hermostunut lapseen, mutta minäkin pyrin siis lähtemään muualle enkä huutamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tosiaankin tuon tunteen ja vetää kyllä mielen matalaksi.
Meillä ollut haastavaa käytöstä nyt keväästä alkaen ja ajattelin, että lomalla helpottaisi...toistaiseksi ei edistystä.
Valkopilkkuna tähänkin...toiset lapset tuovat usein näkökulmaa ja sitten taas miettiikin, että onpa mulla kyllä hyvätapainen poika kasvamassa.
Mitä teet noissa hetkissä kun vetää mielen matalaksi? Kaipaisin itse vinkkejä siihen miten päästä siitä olosta irti. Ap
Eiköhän kaikilla tule joskus. Kaikki eivät vain kerro totuutta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tosiaankin tuon tunteen ja vetää kyllä mielen matalaksi.
Meillä ollut haastavaa käytöstä nyt keväästä alkaen ja ajattelin, että lomalla helpottaisi...toistaiseksi ei edistystä.
Valkopilkkuna tähänkin...toiset lapset tuovat usein näkökulmaa ja sitten taas miettiikin, että onpa mulla kyllä hyvätapainen poika kasvamassa.
Mitä teet noissa hetkissä kun vetää mielen matalaksi? Kaipaisin itse vinkkejä siihen miten päästä siitä olosta irti. Ap
Varmaan paljon kiinni, mitä tykkää tehdä, mutta itseäni rauhoittaa:
Lenkille lähtö ,yleensä suuntaan metsään ja meillä on koira niin se on aina hyvä syy lähteä.
Kirja luku auttaa myös.
Mä oon myös hyvä "raivo"siivoamaan eli alan siivota, kun oikein suututtaa tai leipoa😄
Kyllä.