Miten hyväksyä elämän vääjäämätön merkityksettömyys?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.  Koen elämälläni olevan hyvinkin paljon merkitystä ja ennen kaikkea itselleni.

Sitä en tiedä mistä sitä sulle sais, kai pitää sitten vaan tyytyä kroolaamaan kurassa.

Miksi tästä tulee itsekäs ja merkityksetön mielikuva. 

Vierailija kirjoitti:

Pyydä Jeesus elämääsi. Jeesus rakastaa sinua. 

Mä ole uskossa Jeesukseen, mutta arkielämäni tuntuu silti tyhjältä ja turhalta. Uskon, että suurin syy tähän on se, ettei minulla ole ketään ystävää.

Ihmettelen kovasti sitä, kun sanotaan "vain Jeesus riittää", niin kuin ihminen ei kaipaisi toista ihmistä lähelleen. Yleensä nämä Jeesuksen riittävyydestä parhaana ystävänä paasaavat ovat itse naimisissa ja heillä on paaljon tuttuja ja kaikenlaisia ihmiskontakteja. Minulla ei ole ketään. Ja siitä seuraa, että joudun myös aina pärjäämään (siis en pärjää!) ilman apua ja tukea missään asiassa.

Olisiko jollain aidosti uskovalla jotain sanottavaa minulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Merkitystä ei ole eikä tule. Hyväksy nyt ihan ekana vaikka se. 

Oletko vähän yksinkertainen? Aloituksessahan nimenomaan kysytään että miten. 

Aivan :D no siten että toteaa asian vaan olevan niin. Ja rupeaa tekemään jotain muuta. Ja jos ajatukset palaa siihen taas, niin uudelleen vaan toteaa saman asian itselleen, niin kauan kunnes alkaa uskoa. 

Kun ei meinaa hyväksyä jotain niin se tarkoittaa että herättelee toivetta vielä jostain muusta. Mitään toivoa herättävää sen suhteen että joku merkitys olisi ei kannata huomioida, ne vaan lisää hämmennystä. Aina vaan palaa siihen että

Te ymmärrätte nihilismin filosofisena suuntauksena nyt täysin väärin. Jos aidosti kiinnostaa niin kannattaa lukea aiheesta muutakin kuin se Wikipedia-artikkelin eka kappale. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei ole merkityksetöntä, vaan se on erittäin harvinainen ja ainutlaatuinen lahja päästä tarkkailemaan ja kokemaan tietoisuuden kautta ympäröivää todellisuutta ja maailmankaikkeutta. Kyseessä on niin ainutlaatuinen tapahtuma, että tätä tilaisuutta kannattaa arvostaa ja paljon. 

Voisiko ajatella että elämä on merkityksetöntä JA arvokas lahja yhtäaikaa? Vähän kuin joku kaunis koru. Ei sillä ole tarkoitusta ja pärjäisi ilmankin mutta on se ihan kiva. 

Paitsi itse en pidä elämää erityisen kauniina. On siinä kauneuttakin, aivan todella. Mutta kärsimys on niin suuri, että sitä ei voi sivuuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hetkessä kai se pitäis vaan elää kuin eläimet vqillq huolta tulevasta. Mutta se on tää kehittyneempi ihmisaivo sellanen kirous ku tuppaa ajattelemaan kokonaisuuksia ja pidemmällä tähtäimellä.

Kyllä eläimetkin osaavat mielikuvitella. Sano vaikka koiralle "lenkille" niin se mielikuvittelee tiettyjä asioita. Siinä ei ole mitään kehittynyttä, että kuvittelet synkkien ajatustesi menneestä ja tulevasta olevan jotenkin edistyneitä. Päin vastoin, jos olisi, et ajattelisi niistä ollenkaan synkästi. Kuten et nykyhetkestäkään

Eläimet ei osaa ajatella vuosia eteenpäin eikä taakse. Eihän ne edes tajua itse olevansa olemassa kun eivät ymmärrä peilikuvaansa, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Täällä on aina helppo tunnistaa ihminen joka ei ole missään tekemisissä eläinten kanssa eikä ymmärrä aiheesta mitään. Erittäin monet eläimet tunnistavat peilikuvansa, ja on tutkimusnäyttöä, että monilla niistä on käsitys itsestään muista erillisenä yksilönä. Osa pystyy myös ymmärtämään että muiden tiedot ja motiivit voivat olla erilaisia kuin itsellä. Suosittelen epäilijöille Helena Telkänrannan kirjaa "Millaista on olla eläin?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä ei ole merkityksetöntä, vaan se on erittäin harvinainen ja ainutlaatuinen lahja päästä tarkkailemaan ja kokemaan tietoisuuden kautta ympäröivää todellisuutta ja maailmankaikkeutta. Kyseessä on niin ainutlaatuinen tapahtuma, että tätä tilaisuutta kannattaa arvostaa ja paljon. 

Voisiko ajatella että elämä on merkityksetöntä JA arvokas lahja yhtäaikaa? Vähän kuin joku kaunis koru. Ei sillä ole tarkoitusta ja pärjäisi ilmankin mutta on se ihan kiva. 

Paitsi itse en pidä elämää erityisen kauniina. On siinä kauneuttakin, aivan todella. Mutta kärsimys on niin suuri, että sitä ei voi sivuuttaa. 

Hyvin sanottu. Itseäni vihlaisee myös se, kun sanotaan, että elämästä kuuluisi olla kiitollinen. Mistä ja miksi? Silkkaa potaskaa. T: Viiskymppinen

Kaikkien elämä on lopulta turhaa. 

Merkityksettömyys on tässä tapauksessa vapautta. Olet vapaa tekemään mitä vaan kun millään ei ole pahemmin väliä. Eikö mitään kivaa tule mieleen?

Tissutelu pitää mielen virkeänä 🍷🎉

Minulle merkitys tulee mm rakkaudesta. Rakastan itseäni ja läheisiäni. Sen hetken, kun täällä saamme olla. Oikein harmittaa, että hetki on niin lyhyt ja ei ehdi rakastamaan niin paljon kuin haluaisi. Se on hyväksyttävä.