Jatkuva pieni syyllisyydentunne...
Haluan kysyä, onko mulla muitten äitien mielestä realistiseti ajateltuna syytä jatkuvaan syyllisyydentunteeseen ja onko muilla äideillä helposti syyllisyydentunteita lapsensa hyvinvoinnin suhteen ja sen suhteen, miten itse asiat tekee???
Meillä on kohta 6kk tyttövauva joka on hyvinvoiva, kasvaa hyvin, uusia taitoja tulee normaalisti, tosi iloinen, nauravainen, nukkuu ongelmitta jne. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa. Mulla vaan on välillä ihan hirveä huoli siitä, että teenkö asiat "oikein" hänen kannaltaan.
Esim. kun hän herää päikkäreiltä ja olen hänet imettänyt ja antanut soseen niin pidän häntä sylissä, ja sylitellään siinä, körötellään, jumppaan jalkoja yms. tai sitten kanniskelen häntä ympäri asuntoa, kun tykkää katsella mm. ulos ikkunoista, omaa peilikuvaansa, kirjahyllyjä, tauluja. Saatan pitää vauvaa sylissä tosi pitkäänkin kun kerran siinä viihtyy. Mutta sitten mulle tulee fiilis, että saakohan hän tarpeeksi liikunnallista stimulaatiota ja laitan hänet olohuoneen lelukaaren alle.
Siinäkin hän on tyytyväinen, kääntyilee ympäri, treenaa ryömimistä, leikkii leluilla tai sitten vaan katselee välillä ympärilleen kiinnostuneena. Itse istun joko hänen vieressään häntä aktivoimassa tai sitten hänen vieressään sohvalla jossa voin häntä tarkkailla ja tarvittaessa viihdyttää, ja juttelen hänelle siinä samalla. Mutta kun hän on lelumatollaan niin mulle tulee heti surku että voi toista kun on jätetty yksin matolle makaamaan, vauvanhan pitäisi saada olla sylissä mahdollisimman paljon!
Pahinta on se, että jos joudun tekemään kotihommia niin että hän on yksin matolla, esim. laittamaan ruokaa. Keittiö on ihan olkkarin vieressä tai sen jatkeena, joten pystyn vaikka puolen minuutin välein käymään moikkaamassa vauvaa, joka viihtyy yleensä hyvin matolla itsekseenkin. Mutta silloin mulla on kauhea syyllisyys siitä, että vauva on jätetty "yksin", että olenpa tosi huono äiti kun en osaa ajoittaa ruoantekoakaan vauvan päikkäreitten ajaksi vaan joudun tekemään kotihommia vauvan hereilläolo aikana.
Ja niin edelleen. En ymmärrä, mistä tällainen syyllisyys mulle on oikein tullut, tajuan kyllä osittain itsekin että ei vauvalla ole mitään hätää kun on hereillä ollessaan yleensä tosi tyytyväinen, ja saa sekä syliä että myös liikunnallista treeniä matolla ollessaan. Jotenkin vaan mietin kauheasti, että teenkö asiat oikein...???
Kommentit (4)
Mielestäni toimit ihan hyvin vauvasi suhteen. Kyllä vauva osaa ilmoittaa jos jokin asia ei häntä miellytä. Lisäksi olen ymmärtänyt, että vauva kyllä oppii liikkumaan, vaikka häntä pidettäisiinkin paljon sylissä tai kantoliinassa sisälläkin. Ainakin tuttavani vauva oli todella läheisyydentarpeinen, ja äiti piti häntä valtaosan ajasta kantoliinassa. Silti vauva oppi kääntymiset, ryömimiset jne. siinä ajassa missä muutkin. Että et sinä vauvaasi sylittelyllä "heikennä", päin vastoin!
Niin kuin itse sanoit, niin vauvallasi kuulostaa olevan kaikki hyvin, kun kerran kasvaa, kehittyy ja hymyilee ihmisille. Äitiys tuo mukanaan aina syyllisyydentunteita, ja riittämättömyydentunteita, kun aina ei voi tietää, tekeekö oikein. Mielestäni voit unohtaa syyllisyyden ja keskittyä nauttimaan äitiydestä!
Itselläni 6,5kk vauva, esikoinen myöskin ja uskoisin, että esikoisen kanssa tämä on aina tällaista jatkuvaa pohdintaa, että olenko tarpeeksi hyvä äiti. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne kuuluvat asiaan, kunhan ne eivät häiritse elämää.
Toki vauva pitää sylittelystä ja tarvitsee sitä, mutta jos hän viihtyy lattialla yksinkin, niin anna olla! Mä olen ainakin jo huomannut, että tyttö kyllä itse ilmaisee kun ei enää siinä halua olla, ja sitten otan hänet syliin. Sama menee myös toisinpäin, välillä kun on sylissä, niin alkaa jo kärsimättömänä kurkotella leikkimattoa, leluja jne. =)
Jos teen kotitöitä tai käyn keittiössä, jatkan monesti juttelua tai laulelen jotain ja välillä vilkuttelen vauvalle jne, ja hän vaikuttaa oikein tyytyväiseltä omien puuhiensa kanssa.
Luota itseesi ja kuuntele vauvaasi!!! Olet maailman paras äiti omalle lapsellesi! =)
Olisit onnellinen jos on tyytyväinen vauva! Meiän mussukka on lähes samantien huutamassa jos sen jättää yksin lattialle. Ne on oikeen onnen hetkiä jos malttaa 15min olla leikkematolla. Ja aika huonosti myös nukkuu päikkäreitä, joten kyllä ruuanlaitot täällä jääny aika vähiin... Eli rentoudu vaan nauttiman!=)
Toisen lapsen antaa jo sitten itkeäkin reagoimatta siihen heti. Pakkohan sitä onkin jos vaikka laittaa juuri esikoiselle ruokaa, vaihtaa vaippaa tms.
Mie oon ainakin tän toisen kanssa sitä mieltä, että kaikki hyvin niin kauan kuin vauva on hiljaa. Jos viihtyy lattialla, niin hyvä niin. Kun ei enää viihdy, niin otan syliin.
Voin sanoa, että äitiys on ikuista huonoa omaatuntoa. Sitten kun lapselle tulee uhma, niin huono omatunto vaan nostaa enemmän päätänsä. Illalla nukkumaan mennessä aina surkuttelee, miksi taas tiuskin ja huusin niin paljon lapselle. Ja seuraavana päivänä taa menettää hermonsa.
Tytteli-83 ja tytöt 2v 3kk sekä 3kk