Olen sitä mieltä, että jos parisuhde on hyvä niin siinä ei mennä ihastumaan toisiin ihmisiin

Aikamoinen puusilmä saa olla, jos ei esim. 30 vuoden avioliiton aikana ole ikinä ihastunut johonkin muuhun kuin omaan puolisoon. Minkä sille mahtaa, kyllä maailmaan ihania ihmisiä mahtuu eikä omia tunteita voi kieltää. Ihastuminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin pettäminen.

Meitä on niin erilaisia tässä maailmassa, myös tämän asian suhteen. Toisten tunteet heittelee, toisilla on aina tasaista. Se, että ei ikinä ihastu vieraisiin, ei tarkoita että olisi parempi ihminen. Tunne-elämä on vain erilainen kuin ihastujilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ihastujat ei alunperinkään ole mitään parisuhdeainesta. Kohonnut riski pettämiseen

Huono itsetunto, käsittelemättömät traumat, kyvyttömyys rehelliseen kommunikaatioon kumppanin kanssa. Siinäpä ihastujan ainekset parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Olen ollut puolisoni kanssa noin 25 vuotta ja ihastun vähän väliä muihin ihmisiin. Kepeä tunne kantaa hetken, en tietenkään tee asialle mitään. Joskus myöhemmin en enää oikein ymmärrä mikä siinäkin niin ihastutti. Puolisoani rakastan, nyt ja aina. 

Samaa mieltä. Meillä 21 vuoden suhde, suurin osa tästä naimisissa. Minulla on ollut useampia ihastumisia, ehkä vakavampaakin. Rakastan kuitenkin kumppaniani. Ja meillä on lapsia. En ole koskaan millään lailla konkretisoinut näitä tunteita muihin ihmisiin. Ne rikastuttavat kyllä elämääni, mutta en koe että niistä mitään harmia olisi ollut millekään osapuolelle.

Pelottavaa mikäli joku pari ei huomaisi ketään muuta kuin toisensa. Pieniä ihastumisia tapahtuu kaikille. Se kuuluu ihmisten käyttäytymiseen. Ei niitä kannata analysoida liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa mikäli joku pari ei huomaisi ketään muuta kuin toisensa. Pieniä ihastumisia tapahtuu kaikille. Se kuuluu ihmisten käyttäytymiseen. Ei niitä kannata analysoida liikaa.

Ratkaisevaa onkin teot. Tunteet tulevat ja menevät. Epävakaa on taas riippuvainen tilaisuuksista joita ei vain pysty ohittamaan. Kerra toisensa jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa mikäli joku pari ei huomaisi ketään muuta kuin toisensa. Pieniä ihastumisia tapahtuu kaikille. Se kuuluu ihmisten käyttäytymiseen. Ei niitä kannata analysoida liikaa.

Ratkaisevaa onkin teot. Tunteet tulevat ja menevät. Epävakaa on taas riippuvainen tilaisuuksista joita ei vain pysty ohittamaan. Kerra toisensa jälkeen.

Ihastuminen ei ole teko. Se on aivoissa tapahtuva asia jota on vaikea estää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Olen ollut puolisoni kanssa noin 25 vuotta ja ihastun vähän väliä muihin ihmisiin. Kepeä tunne kantaa hetken, en tietenkään tee asialle mitään. Joskus myöhemmin en enää oikein ymmärrä mikä siinäkin niin ihastutti. Puolisoani rakastan, nyt ja aina. 

Samaa mieltä. Meillä 21 vuoden suhde, suurin osa tästä naimisissa. Minulla on ollut useampia ihastumisia, ehkä vakavampaakin. Rakastan kuitenkin kumppaniani. Ja meillä on lapsia. En ole koskaan millään lailla konkretisoinut näitä tunteita muihin ihmisiin. Ne rikastuttavat kyllä elämääni, mutta en koe että niistä mitään harmia olisi ollut millekään osapuolelle.

Niinpä. Itsekin koen että se rikastuttaa sisäistä elämääni ja itse asiassa jopa piristää omaa liittoa kun tuntuu että pää on hetken hattaraa, tai miten sitä nyt kuvailisi. Varmasti tuomitsijoita riittäisi, jos asiasta jollekin kertoisin mutta enpä tee sitäkään. Joten antakaa mun pitää ihastukseni ja fantasiani tylsimykset!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelottavaa mikäli joku pari ei huomaisi ketään muuta kuin toisensa. Pieniä ihastumisia tapahtuu kaikille. Se kuuluu ihmisten käyttäytymiseen. Ei niitä kannata analysoida liikaa.

Ratkaisevaa onkin teot. Tunteet tulevat ja menevät. Epävakaa on taas riippuvainen tilaisuuksista joita ei vain pysty ohittamaan. Kerra toisensa jälkeen.

 

Ihastuminen ei ole teko. Se on aivoissa tapahtuva asia jota on vaikea estää.

Mutta alkaako sitä salaa puolisoltaan ruokkimaan on jo teko.

Joillain tyypeilllä on jopa patologisen voimakas tarve flirttailla itselleen tuntemattomille ihmisille vaikka ovat parisuhteessa.

Tekevät sitä myös puolison läsnäollessa. Tuollainen käytös on rumaa ja loukkavaa puolisoa kohtaan. Joskus myös vallankäytön ja alistamisen väline.

Vierailija kirjoitti:

Ihastujat ei alunperinkään ole mitään parisuhdeainesta. Kohonnut riski pettämiseen

Enpä tiedä, ihastuin 2018 erääseen ihmiseen, mutta hän ei tutustumisen jälkeen halunnut olla kanssani. Olen edelleen ihastunut häneen ja sinkku.

Meillä oli parisuhteessa tosi hyvä ajanjakso meneillään. Oltiin pari-kolme vuotta seurusteltu jo. Sitten tuli sellainen 6kk huuma takaisin ja rakasteltiin monta kertaa päivässä ja oli kaikki suunnitelmat tavallaan loksahtaneet kohdalleen. Siinä vaiheessa minulle tuli yksi syrjähyppy, vaikka olin jo onneni kukkuloilla parisuhteessani. Saatiin miehen kanssa sovittua asiat pettämisestä huolimatta. Veikkaan, että syrjähypyssä vastaani tuli "se toinen oikea mies", jonka kanssa olisin aivan rehellisesti sanottuna varmaan alkanut seurustelemaan ellen olisi jo suhteessa ollut.

No eihän se ihastus sitä tarkoita että sen pitäisi johtaa johonkin. Hyvään suhteeseen ei kolmatta sekaan sovi ja muutenkin sitä omaa parisuhdettaan ja kumppaniaan arvostaa niin korkealle, ettei todellakaan halua menettää sitä ihan joutavan takia koska noita ihastuksia tulee ja menee. Niinhän se oli sinkkunakin, että saattoi ihastua johonkin ihmiseen jota näki esim työyhteyksissä mutta eihän sillekään mitään tehnyt vaan se tunne meni sitten pois ihan yhtä äkkiä ja itsestään kuin mitä ilmaantuikin.

Vierailija kirjoitti:

Joillain tyypeilllä on jopa patologisen voimakas tarve flirttailla itselleen tuntemattomille ihmisille vaikka ovat parisuhteessa.

Tekevät sitä myös puolison läsnäollessa. Tuollainen käytös on rumaa ja loukkavaa puolisoa kohtaan. Joskus myös vallankäytön ja alistamisen väline.

Joillakin on joo kumma tyyli olla niin mielinkielin ja mukavaa vieraita kohtaan kun taas sitten se oma puoliso ei ole koskaan saanut vastaavaa osakseen.

Ap:n jutut on tyypillistä ihmiselle, joka haluaa kovasti että koko maailma menee mutkalle jotta hänen ei tarvitse itse kasvaa ja sopeutua todellisuuteen.

Ap olettaa, että jos häneen voi ihastua ja rakastua niin sen kyvyn pitää sen jälkeen vain hävitä kokonaan mystisesti niin että ei ole enää mahdollista sen jälkeen tuntea niin ketään muuta kohtaan. Koska se olisi oikein kätevää hänelle. Ei tarvitsisi enää miettiä että mitäpä jos lihon 15 kiloa, tai mitäpä jos tulee joku tosi ihana nainen sinne aviomiehen työpaikalle tms. Olisi aina takuu että kukaan muu ei voi olla kiinnostava.

Todellisuudessa maailma ja faktat eivät koskaan taivu mutkalle kenenkään narsistin tai heikon vuoksi. Jokaisen täytyy sopeutua todellisuuteen tai kärsiä siitä kun haavekupla puhkeaa.

Kun puhutaan hyvästä pitkästä parisuhteesta, on tärkeä muistaa että tunteet eivät normaalisti ole muuttumaton vakio. Voi olla että vaikka alussa on aivan älyttömän rakastunut, sitten suhde alkaa arkistumaan ja tunteet ovat vaimeammat. Ja ehkä jossain vaiheessa rakastuu uudestaan niin että se tunne voimistuu. Tällainen aaltoilu on normaali tilanne.

Yleensä ne muut ihastukset ovat todennäköisempiä siinä vaiheessa, kun oma suhde on tunnemielessä aallon pohjalla. Mutta on sekin mahdollista että on kahteen tai useampaan ihastunut yhtä aikaa. Ihastus kuitenkin vaatii sen että toinen on mielessä ja yleensä sinne ajatuksiin ei mahdu montaa henkilöä samaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain tyypeilllä on jopa patologisen voimakas tarve flirttailla itselleen tuntemattomille ihmisille vaikka ovat parisuhteessa.

Tekevät sitä myös puolison läsnäollessa. Tuollainen käytös on rumaa ja loukkavaa puolisoa kohtaan. Joskus myös vallankäytön ja alistamisen väline.

 

 

 

Joillakin on joo kumma tyyli olla niin mielinkielin ja mukavaa vieraita kohtaan kun taas sitten se oma puoliso ei ole koskaan saanut vastaavaa osakseen.

Joo mullakin on niin mukavan miehen maineessa tuo, minua solvasi ja vuoden oli kehunut tätä "supernaista" viestittelemällä salaisesti.

Niin. Onko toisella aikaa parisuhteeseen, tunteisiin ja yhteisten kommunikaatiopintojen löytämiseen. Vai meneekö kumpikin eri suuntiin tai eri teillä, aika rajattua. Ja pitäisi olla omaakin aikaa olla ja tehdä. Ehkä osa etsii toiselta aikaa hieman, jotain yhteistä - onko yhteisiä kiinnostuksia. Ei siis väkisin, vaan luonnostaan. Jos ollaan erillisiä paljon, ehkä kiinnostus siirtyy vai oliko sitä.

Itse olen sitä mieltä, että toiseen voi jopa rakastua, vaikka olisi hyvässä suhteessa ja tuntisi rakkautta kumppaniaan kohtaan. Omille aivoilleni on jotekin ihan älyttömän epäloogista ajatella, että useampaa lasta, vanhempaa, sisarusta tai vaikka ystävää voi rakastaa yhtäaikaisesti, mutta kumppanin kohdalla tämä ei olisi mahdollista. Näen, että tuo ajatus on enemmänkin yksiavioisuuteen pohjautuvan kulttuurin tuotosta.

Itse voin sanoa, että rakastan edelleen exääni ja tulen varmasti aina jollain tasolla rakastamaan häntä. Meillä oli hyvä suhde, joka päättyi siihen, että halusimme lopulta eri asioita tulevaisuuksiltamme. Tapasin myöhemmin nykyisen kumppanini ja hän vei heti jalat altani. Rakastuin häneen hetkessä ja vaikka vuosia on jo menty yhdessä, löydän hänestä aina vain lisää rakastettavia puolia. Eli nyt jo minulla on kokemusta siitä, että rakastua voi kaksi kertaa, joten en lähde vannomaan mitään tulevaisuuden suhteen.

Rakastan kaikkia ex-kumppaneitani. En niin että olisin menossa takaisin heidän luokseen. Mutta muistelen lämmöllä sitä hyvää ja sitä yhteyttä mikä on ollut ja kaikkea mitä yhdessä koettu, autettu toisiamme ja kasvettu yhdessä. Ja suren jos heille käy jotain ikävää. En normaalisti sano tätä jos alan seurustelemaan jonkun uuden kanssa, koska moni on niin epävarma ja ymmärtää väärin koko jutun, ajattelee että haluan palata yhteen exän kanssa tms.