Mies ei halua muuttaa yhteen, seurusteltu 5 vuotta
Olemme seurustelleet 5 vuotta ja haluaisin sitoutua enemmän ja jakaa yhteisen arjen miehen kanssa. Olemme viiskymppisiä eronneita pitkistä avioliitoista, hänellä jo aikuiset lapset, minulla vielä 16 v kotona. Asumme samassa kaupungissa, viikot kuluvat työkiireissä, näemme yleensä kerran arki-iltana ja viikonloppuisin. Tämä riittää miehelle, minä haluaisin enemmän. Asiasta on tasaisin väliajoin keskusteltu, minun aloitteestani. Mies asettaa aina aikarajoja, esim katsotaan vuoden päästä jne. Mutta hänellä ei varmaan ole aikomustakaan muuttaa.
Muut meidän ikäiset ns. toisella kierroksella olevat, asuvat yhdessä, on kesämökkiä ym muuta yhteistä.
En tiedä mitä tehdä, odotanko turhaan.. Tai onko mies hitaasti etenevää tyyppiä. Onko kellään kokemusta/neuvoja?
Kommentit (66)
Kiinnostaisi tietää, miten tuollaiset "laatuaikaa" viettävät erilläänasujat kohtelevat toisiaan sitten, kun tulevat vanhoiksi ja toinen alkaa sairastella. Viitsitäänkö auttaa toista, kun on oltu lähinnä vaan viikonlopun seksikavereita?
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, miten tuollaiset "laatuaikaa" viettävät erilläänasujat kohtelevat toisiaan sitten, kun tulevat vanhoiksi ja toinen alkaa sairastella. Viitsitäänkö auttaa toista, kun on oltu lähinnä vaan viikonlopun seksikavereita?
Niin no. Exäni halusi muuttaa yhteen, mutta sitten taas kun sairastuin niin rajuun vatsatautiin ettei edes jalat kantaneet, niin sain kotonani selvitä itsekseni. Totesi, että parempi jos nähdään kun olen parantunut, jottei hän saa taruntaa. Että että....
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, miten tuollaiset "laatuaikaa" viettävät erilläänasujat kohtelevat toisiaan sitten, kun tulevat vanhoiksi ja toinen alkaa sairastella. Viitsitäänkö auttaa toista, kun on oltu lähinnä vaan viikonlopun seksikavereita?
Minun 7 vuotta vanhempi miesystävä on suoraan sanonut, että "sitten jos Hänellä alkaa todelliset vanhuuden sairaudet tms vaivaamaan" niin ei odota minusta hoitajaa. En siis laskisi toisinpäinkään asiaa. Tämä minusta ihan ok. Edellisessä suhteessani joka kesti 30 vuotta kuvittelin että rinnallani on mies (lapseni isä) jonka kanssa eletään yhdessä vanhuksiksi. No, ei se mennyt niin, mies rakastui uuteen työkaveriin ja pitkä suhde + yhteinen lapsi unohtui saman tien. Ei elämässä voi laskea toisen varaan ikinä, ei voi elää niin että rinnalla on hyvä ihminen ja etteikö se hyvä ihminenkin voisi rakastua toiseen tms. Ihminen on lopulta aika itsekäs.
Jos yhdessä asuminen on tärkeää, ei kannata odotella viittä vuotta. Eka vuoden jälkeen olisi hyvä tietää suunta, toisenkin vuoden voi vielä katsella, mutta ei siitä pidemmälle. Jos jotkin ihan perusasiat on ihan eri planeetalta, ei suhdetta kannata jatkaa.
Ymmärrän tämän ongelman. Moni sanoo, että miksi muuttaa yhteen.
Itse tapasin 5-6 vuotta sitten miehen, asuu 200 km päässä. Aikuiset lapset asuu poissa kummallakin, ollaan nyt 60+. Olemme nyt koko ajan kulkeneet tätä väliä, joka toinen viikonloppu vuorotellen poikkeuksetta toinen matkustaa ja lomat yhdessä toki. Ongelmaksi tulee esim. se, että jos keksitään vkl vaikka, että mennääkö salille, uimaan, lenkille - ei toisella ole sopivia kuteita mukana. Toinen hommaa jo loppuviikolla safkat viikonlopuksi ja siivoaa kotinsa (jotteii siihen kulu yhteistä kallista aikaa). Toinen tulee ikään kuin kylään aina, valmiiseen täysihoitoon. Se, joka matkustaa pääsee vähemmällä. Sitten maanantaina molemmat toipuu viikonlopusta ja valmistautuu seuraavana perjantaina lähtemään matkaan. Työtkin pitää hoitaa ja pyykit pestä jne.
On alkanut tympiä kun ikää tulee. Alunperin suunniteltiin, että jossain vaiheessa muutetaan yhteen jo vanhuuden turvan vuoksi, toisaalta on tyhmää maksaa kahta asuntoa eläkkeellä kun tulot reilusti putoaa. Jäisi enemmän rahaa tehdä kaikkea. Nyt tuntuu ettei kyllä enää minua ainakaan huvita koko suhde, olen väsynyt tähän. Olisi pitänyt jo tehdä se siirto, jos meinaa.
Se ettei halunnut kihloihin tai edes ymmärtänyt miksi pitäisi on aika paljastava juttu.