Korkeakouluhaku ja epätoivo.
Taas on se aika vuodesta kun valintakokeiden tulokset ovat tulleet, onnittelen kaikkia paikan saaneita.
Itsellä ei taaskaan paikka auennut ja voin sanoa että kun opintopolussa näkyi varasija 120 parhain sijoitus, oli se vuoden huonoin hetki.
Samalla kun kavereilta tullut snapin mystoreihin että jee, opiskelemaan päästy. Kaverit kyselee että pääsitkö mihinkään niin nolottaa jopa sanoa että en taaskaan päässyt ja kaverit siinä sitten tsemppaa mutta faktahan on se että kun opiskelemaan pääsee niin kaveripiiri (tai paikkakunta) muuttuu ja ei tule enää vietettyä paljoa tai ollenkaan aikaa niiden kanssa jotka opiskelemaan pääsivät ja yllättävän nopeastikin tässä parin vuoden aikana on minulta kaverit vähentyneet.
Alkaa jo olla aika vanha olokin tässä, jäänkö ihan ulkopuoliseksi jos en lähivuosina pääse. Olenhan jo 22-vuotias.
Tämän lisäksi päivät välivuonna kuluneet pelkästään sisällä päivisin ja välillä sitten kavereiden kanssa tulee oltua iltaisin, töitä olen hakenut ja viime vuonna teinkin noin 50 hakemusta josta vain muutamaan pääsin haastatteluun mutta yhteenkään en päässyt joten tuilla elelen.
Tukien takia en edes voi suorittaa avoimia korkeakouluopintoja koska vaikuttaa suoraan tukiin jonka takia avoin väyläkään ei ole vaihtoehto niin kauan kuin olen työtön.
Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia täällä?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin alalle olet hakenut korkeakouluhaussa? Ehkä joku toinen ala? Esim. insinööriksi pääset ammattikorkeaan helpommin kuin opiskelemaan psykologiaa yliopistoon.
Tietotekniikan ja Tuotantotalouden Di:ksi olen hakenut, myös ins (amk) tietotekniikkaa hain mutta sinne vaadittiin 130/200 pistettä ainakin täällä paikkakunnalla missä asun niin ei sinnekään riittänyt.
Sitten kannattaa hakeutua avoimen väylälle. Kumpi on sinulle tärkeämpää, tuet vai se, että pääset opiskelemaan?
Sama, en päässyt tänäkään vuonna opiskelee. Mietin polkuopintoja, voisko joku sanoo et miten taloudellisesti pärjää kun ei saa opintotukea. Luin, että voi saada tt ja asumistukea. Kannattaako hakea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin alalle olet hakenut korkeakouluhaussa? Ehkä joku toinen ala? Esim. insinööriksi pääset ammattikorkeaan helpommin kuin opiskelemaan psykologiaa yliopistoon.
Tietotekniikan ja Tuotantotalouden Di:ksi olen hakenut, myös ins (amk) tietotekniikkaa hain mutta sinne vaadittiin 130/200 pistettä ainakin täällä paikkakunnalla missä asun niin ei sinnekään riittänyt.
Käy korottamassa matikka ja fysiikka. Aallon tietotekniikkaan riittää muistaakseni 3xE.
eri
Vierailija kirjoitti:
Hae vain sähköpuolelle amikseen. Töitä riittää ja palkkaus hyvä. Sen jälkeen työn ohessa tekuun jos vielä kiinnostaa.
Irmelit ja Veijo-Anterot täällä taas jakamassa 80-luvun vinkkejään. Tekua ei ole ollut olemassa vuosiin, ehkä jopa vuosikymmeniin.
Ap on nuori ja ehtii vielä vaikka minne, ei tarvitse amikseen tyytyä.
50 työhakemusta ei ole yhtään mitään. Saat kyllä hakea useampaakin paikkaa kuin työkkärin pakottamaa minimiä, ei ihme ettet ole työllistynyt. Nyt vähän oma-aloitteisuutta ja työnhakuun. Talvella voit tehdä vaikka avoimen opintoja tai harjoitella pääsykokeeseen. Kun olet vasta lukiosta päässyt niin yo-kirjoituksia voit uusia helpostikin.
Avoimen opintoja kyllä saa tehdä tuilla elävänäkin, mutta niistä pitää sopia te-toimiston kanssa erikseen. Jos teet alle 5op/kk opinnot luetaan sivutoimisiksi.
130/200 amk-kokeesta ei ole kovin paljon. Eihän tuo ole kuin vähän yli puolet. Onko sulla oppimisvaikeuksia? Miten lukio meni?
Kaikkia ei vain ole tarkoitettu opiskelemaan korkeakoulussa, etenkään yliopistossa.
Kannattaa myös huomioida, että vaikka sisään saattaisi juuri ja juuri päästäkin, voi opiskelu olla niin hankalaa ja työlästä, ettei eteneminen lopulta onnistu.
Ammattikoulu on aivan hyvä vaihtoehto myös, jos valitsee työllistävän opintosuunnan.
Lisäksi jo mainittu muutto pienemmälle paikkakunnalle ja vähemmän suosittuun kouluun pyrkiminen voi avata ovet ainakin ammattikorkeaan.
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Minäkin olen 22v ja sain opiskelupaikan viime vuonna useamman yrityksen päätteeksi. Opinnot eivät kuitenkaan käynnistyneet kunnolla missään vaiheessa, ja nyt roikun löysässä hirressä miettien samalla, kannattaako edes jatkaa. Paikka on siis jo saatu, mutta olo on silti samankaltainen kuin sinulla. Tsemppiä!
No tuskin 21v tms olet kovin montaa kertaa yrittänyt.
Kerros nyt vähän lähtötasosta, millaiset YO-arvosanat sait?
Kyllä amk:Iin pääsee insinöörilinjoille huomattavasti alemmilla todistuspisteillä. Katsele vain muiden paikkakuntien tarjontaa. Muutto ja uudet maisemat voivat tehdä hyvääkin.