Onko sinulle jäänyt nuoruudesta mieleen joku säätö/ihastus, jota edelleen vuosien jälkeen ajattelet kaihoisasti?

Ei.



N42

Säätö? Hyi mikä nimitys. Lukioaikainen ihastus on pyörinyt mielessä viime aikoina...

Lukioihastustani muistelen silloin tällöin. En koskaan puhunut hänelle sanaakaan.

Samoin muistelen lämmöllä yhtä naista, jonka kanssa tapailin pari kuukautta, mutta siitä ei sitten tullut mitään.

Miksi kaihoisasti kun voin olla ihastunut edelleen? ;)

Yksi on, joka tulee välillä mieleen vielä yli 20 vuoden jälkeenkin. Emme koskaan olleet yhdessä, juteltiin muistaakseni vain kaksi kertaa, mutta olin tosi ihastunut. Hänkin minuun ainakin kuulemani mukaan. Tässä oli kuitenkin esteenä liika ujous sekä muutama muukin seikka. 

Muistelen kaiholla ajoittain vieläkin erästä miestä, jota tapailin, tästä on jo parikymmentä vuotta. Olisiko meistä tullut jotain, jos olisin silloin antanut suhteen edetä pitemmälle. Jostain syystä en uskaltanut silloin, ja se jäänyt harmittamaan, olisi ollut niin minun tyyppinen ihminen, mutta kyllästyi odotteluun.

Eräs tummaksi Savon kesäauringossa paahtunut vihreäsilmäinen Sami Nilsiästä, jonka teininä tapasin Pohjois-Savossa eräällä uimarannalla.

Kirjoittelimme kirjeitä.

Fanitimme Prodigya.

Muistan hänet.

On, se kuuluu elettyyn elämään joka on muokannut ihmisen sellaiseksi joka nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Se, jota en saanut. Ei voi tietää, oisko me oltu hyvä pari. Jos ja jos.

No minä olisin niin toivonut, että tiemme eivät olisi kohdanneet aikuisena, se ei ollut entisensä, vaan  jännämies. Siis just kaikkea sitä mitä inhoan, naisten kusettaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, jota en saanut. Ei voi tietää, oisko me oltu hyvä pari. Jos ja jos.

No minä olisin niin toivonut, että tiemme eivät olisi kohdanneet aikuisena, se ei ollut entisensä, vaan  jännämies. Siis just kaikkea sitä mitä inhoan, naisten kusettaja.

Eli älä vaan jossittele :)

Vierailija kirjoitti:

Se, jota en saanut. Ei voi tietää, oisko me oltu hyvä pari. Jos ja jos.

Mulla sama juttu mutta jolle annoin rukkaset. Kaihoisasti en ajattele vaan hirvittävällä tuskan tunteella ja kyseessä on joku ihan hirveä trauma tästä jutusta. Enkä ole varma miten trauma kehittyy kun mennään kohti kuolemaa - ehkä sen kanssa mennään hautaan, siis selvittämättömän trauman kanssa. En oikeastaan edes mieti olisimmeko olleet hyvä pari mutta että elämä olisi voinut mennä toisin mutta sen kuului mennä niin kuin se meni. Tämä on vain jotain ihan hirveää paskaa ja osa elämääni josta en pääse millään eroon. Haluaisin kuitenkin tämän ihmisen elämääni jollakin tavalla, tehdä sovinnon ja saada mielenrauha.  

Kun olin 17v ja olin Folkstonissa Englanissa niin siellä oli minua ja ystävätärtäni vähän vanhempi saksalainen Jürgen Berlinistä joka seurasi meitä kaikkialle. En vieläkään ymmärrä mikä juttu. Jospa tietäisin hänen sukunimensä. Hän vahti meitä kuin joku isoveli tai suojelusenkeli. Tosi hieno nuorimies. Valokuva kyllä on. Siis tämä ei ollut minkään sortin lovestoori eikä hän koskaan yrittänyt mitään. Kun olin lähdössä kotiin hän tuli busa-asemalle hyvästelemään vielä. Voi voi - missä olet?

Kamala ensirakkauteni. Ei mitään seksisuhdetta. Hirveät sotkut ja lopulta alko-ongelma. Ajattelen toisinaan mutta en millään kaiholla. Nyt on hyvä että hän on jo edesmennyt eikä tarina paina missään ja on todellakin kuin häntä ei enää olisi missään. Kun kuulin kuolemasta tunsin itseni hetken ihan kummallisesti ikään kuin leskeksi??? 

Tietysti. Kohta tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisestä kunnon kielisuudelmastani, jonka tyttö antoi suunnilleen väkisin. Eihän sellaista voi eikä pidäkään unohtaa. Mukavia muistoja niiltä ajoilta. :)

Juu joskus käy mielessä. Mutta pikemminkin että onnex menin eteenpäin. Ja jostain ihastuksesta tulee vaan mieleen mikä naistenkusettaja oli ja miten en tajunnut sitä heti silloin. Nostalgiaa ei ole muuta kuin miten nuorena kuvitteli rakkauden olevan jotain, no unelmahöttöä. Muistelen parhaita hetkiä nyxän kanssa ja saan toivoa että ne ei- niin- parhaat hetket menee ohi.

Ei, pahalla muistelen ennemminkin. Mutta nyt lähimenneisyydessä on ihastus, jota varmasti muistelen lämmöllä vielä kiikkustuolissakin, jos niin vanhaksi saan elää. Samalla hetkellä kun katkaisin yhteyden häneen tiesin tehneeni yhden elämäni suurimmista virheistä. Aivan poikkeuksellisen ihana ihminen.

Ajattelen vaan, että onneksi niistäkin ajoista on päästy eteenpäin.

Juu. Mietin usein miksi kumpikaan ei saanut/saa sanottua ääneen sitä mikä on ilmiselvää.

En kaihoisasti vaan kauhulla, olisipa jääneet kokematta.

On yksi ihminen joka saa pääni pyörälle pahemman kerran. Huokaisin ihastuksesta jo ensimmäisen kerran kun hänet näin. Seksi aivan taivaallista ilotulitusta. Sitten jotain tapahtuu ja alkaa tuntua siltä ettei tästä tule yhtään mitään. Minä laitan välit poikki, välillä toinen. Kerrankin meni 2 vuotta kun emme olleet missään yhteydessä, tapasimme toisemme aivan käsittämättömän oudossa paikassa ja taas se alkoi. 

 

Voisi tämä kaiho loppua, perhettä emme toistemme kanssa halua. 

Meillä kolahti, mutta tiesin, ettemme sopisi yhteen arkielämässä, joten torjuin hänet tutustumisen jälkeen. Oli kuitenkin ikimuistoista tutustua häneen.

On jäänyt ja tämä johtuu siitä, että meidän välillemme jäi niin paljon selvittämättömiä asioita. Haluaisin tavata ja selvittää asioita, mutta miespuolinen ei ilmeisesti ole halukas vieläkään ottamaan vastuuta.