Mies heittämässä ulos asunnosta
Mies eräänä iltana riidan päätteeksi käski pakata tavarat ja lähteä.. Yritettiin keskustella vielä asioista, mutta mies ei pääse yli ajatuksesta että olisin pettänyt häntä.. Kevään aikana miehen alkoholinjuonti on lisääntynyt runsaasti. Juo nykyään joka ilta töiden jälkeen olutta joka päiä 8kpl ja viikonloppuisin 24kpl pe ja la... Olen saanut kuulla moneen otteeseen kevään aikana, että olen pettänyt. Jopa hänen silmien alla jos hänen ystävä on ollut kylässä. Ja ollaan siis oltu koko ajan näiden ystävienkin kanssa samassa tilassa mieheni kanssa. Mitään todisteita hänellä ei ole että olisin pettänyt ja näin ei ole missään vaiheessa käynyt. Hänen selostukset näistä pettämisistä ovat aivan järjettömiä. Ei huomaa ettei niissä puheissa ole yhtään mitään järkeä.. . Voiko runsas alkoholinjuonti saada tälläiset vainoharhat päälle? Olen todella väsynyt tähän jatkuvaan syyttelyyn.
Asumme n. 40km keskustasta ja autot ovat miehen omistuksessa, joten nyt kiristää etten saa käyttää näitä autoja kun olemme kerta eroamassa. Minulla ei ole varaa ostaa omaa autoa jos tässä nyt ero on tulossa, varat menevät uuden asunnon vuokratakuuseen ja muuton kuluihin. Asuntohakemuksia olen laittanut pariinkin kaupunkiin, heillä ei ole tarjota tällähetkellä sopivaa asuntoa. Pelottaa että joudun olemaan pahimmillaan parikin kuukautta ilman autoa keskellä ei mitään.. Asunto jossa asumme on mieheni sukulaisen. Minulla ja miehellä ei ole asuntoon virallista vuokrasopimusta, emmekä maksa asumisesta muutakuin omat asumiskustannukset (sähkö,vesi,jäte,vakuutukset, nuohous jne).. Voiko minut heittää kadulle tuosta vain? Olen asunut kyseisessä asunnossa virallisesti 5 vuotta. Toki täällä en tahdo olla ja toivon että saisin asunnon mahdollisimman pian. Minulla ei ole ystäviä tai sukulaisia kenen luokse voisin mennä.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs se menikään? Ai niin. Voi voi! Seuraavalla kerralla jätä pettäminen väliin.
Kannattaisko sinun opetella lukemaan aloitukset ennen kommentointia?
Oliko edellisen miehen kanssa sama, että et ollut oikeutettu asumaan siinä kodissa? Olitko kirjoilla siinä? Oliko yksin miehen omistama asunto?
Voe voe ja taas mentiin.
Olisiko hyvä idea hankkia se oma koti vihdoin ja viimein? Et voi epämääräisten ukkojen nurkissa asustella. Saat asumistukea ja toimeentulotukea sun tuloillasi. Sinullahan ei ole yhtään sen enempää rahaa käytettävissäsi asuitpa siellä pöpin kanssa taikka jos asut yksin omassa vuokra-asunnossasi.
Jos alkkis heittää pihalle yhteisestä kodista, sitä voi pitää lottovoittona. Pienet taloudelliset haasteet sen rinnalla eivät ole mitään.
Heitä jo pois sun luulot siitä, että sulla olisi fyrkkaa käytettävissä enempi asuessasi luulotautisen kanssa. Sinähän makselet siellä jo överisti toisen automaksuja. Lähde nyt hemmettiin sieltä.
Joko sinä aloittaja totesit tosiasiat?
Nautitko kenties alistamisesta aloittaja? Se on sairasta.
Kuis sut häädettiin sieltä edellisen miehesi kodistakin?
Vierailija kirjoitti:
To dii. Miten homma etenee ap?
Kaupunkien asuntojonoissa ollaan edelleen. Minun paikkakunnallani kunnan asuntotoimisto on kiinni tämän kuun, mutta olen ensimmäisten jonossa jolle sopivaa asuntoa tarjotaan. Mies mököttää, eikä suostu keskustelemaan mistään. Olen soitellut tänään muutaman eri yksityisen vuokranantajan ilmoituksiin. Ongelma lienee se millä kyydillä pääsen katsomaan mahdollisia asuntoja tai allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. Pakon vaatiessa käytän taksia tähän. jos todella potenttiaalinen asunto tulee vastaan. Jos asuntoa ei ala mistään kuulua, niin aion ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen. Kyse ei ole ettenkö pystyisi uuden asunnon kulujua maksamaan, vaan se ettei ole itse asuntoa minne muuttamaan. Sukulaiselta saan apua muuton kanssa, kun sellainen tulee eteen.
-AP
Onko se ukko joku tosi junttieinari? Tekee sulle kiusaa loppuun asti. Pthyi mikä 🐖
Vierailija kirjoitti:
Mihin sun rahat menee, kun ei mene asumiseen, eikä autoiluun, eikä ole säästöjäkään??
Viinaan ja huuuUUUUUmeisiin
Ap
Käytännössä asia on niin, että jos mies repii Sinut tukasta ulos kämpästä ja ottaa avaimet, niin olet ulkona. Lain mukaan tämä on väärin, mutta miten estät. Soita poliisi paikalle, niin huomaat, ettei poliisi voi asialle mitään. Sinun on joka tapauksessa häivyttävä ja sitten lakiteitse (haastettava mies oikeuteen) vaadittava asiaan päätös =oikeus olla kotona. Tämä vie kuukausia, vuoden aikaa ja sillä välin sinun on oltava jossain muualla.
Miksi pitää päästä katsomaan vaikeasti tarjottuja asuntoja? Tilanteessasi otat asap vastaan minkä tahansa asunnon ja käytät säästösi muuttoon. Muutat heti. Sitten omillasi ollessa, jos kämppä ei miellytä, etsit paremman.
Muita vaihtoehtoja ei ole, eikä sillä ole mitään merkitystä, oletko nyt kirjoilla tai kenen kämppä on. Mitenkään et voi estää uloslaittoasi jos tilanne tulee. Vaikka se olisikin juridisesti väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin sun rahat menee, kun ei mene asumiseen, eikä autoiluun, eikä ole säästöjäkään??
Olen maksanut vesi&sähkä jne laskuista puolet. Yksi autoista on ollut minun käytössä ja olen sen kulut maksanut (vakuutus, verot, katsastus jne). Tällä hetkellä olen työttömänä, joten tulot ei ole isot. Säästöjä on pari tonnia, mutta menevät tosissaan muuttokuluihin suurin osa. Työttömänä ja vuokralla ollessa autoa ei ole varaa pitää, joten ei ole järkeä sellaista nyt hankkiakkaan. Tarkoitus muuttaa alueelle missä autottakin pärjää. - Ap
Juuri sitä ihmettelinkin, että miksi ihmeessä sinä pitäisit autoa, kun olet työtönkin. Auto ja senkäyttö maksaa julmetusti. Sun on otettava se vuokrakämppä ,minkä saat julkisten liikenneyhteykisen varrelta.N 5 km matkat voit erinomaisesti kävellä. Kunto ja mieli kohenee, pysyt hoikkana jne. Aikaa sinulla on ruhtinaallisesti. Ei rahaa mene hirveästi ,kun ostat s tai k kaupan omia edullisia ruokatarvikkeita ja teet itse isompia satseja. Saat asumistukea ja työttömyyskorvausta sekä vielä mahd toimeentulotukea.
Pienet sinun tulot on olleet aikaisemminkin,kun olet saanut VAIN 2000e säästettyä. Nyt talusasiat haltuun ja ryhdistäydyt. Tyhmää olla juopon ja aiheetta mustasukkaisen miehen kanssa. Vai minkälainen itse olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs se menikään? Ai niin. Voi voi! Seuraavalla kerralla jätä pettäminen väliin.
Kannattaisko sinun opetella lukemaan aloitukset ennen kommentointia?
Luin aloituksen. Kahteen kertaan. Kysyitkö hänen miehensä mielipidettä, vai nielitkö tuon valituksen sellaisenaan?
Olisi sinun itsesi kannalta hienoa, jos voit lähteä toisaalle nyt heti. Luolamies voi jäädä sitten miettimään sanojaan.
Ole suoraselkäinen ja tee heti muuvi. Anna mennä! Pois sieltä sairaasta kodista nyt.
Kaikista pahinta sille incelille on just se, että lähdet veks.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs se menikään? Ai niin. Voi voi! Seuraavalla kerralla jätä pettäminen väliin.
Kannattaisko sinun opetella lukemaan aloitukset ennen kommentointia?
Luin aloituksen. Kahteen kertaan. Kysyitkö hänen miehensä mielipidettä, vai nielitkö tuon valituksen sellaisenaan?
Niin, joidenkin mielestä nainen on aina väärässä. Jos mies pettää, niin se onkin nainen joka pettää. Jos mies juo, niin se onkin nainen joka juo. Yleinen elämänkokemus kertoo, että se yleensä on oikeasti mies, joka noita tekee. Erityisesti juomista, koska naiset katselevat pitkään miehen juomista, mutta miehet ymmärtävät häipyä heti, jos nainen alkaa juoda. Naiset ovat sen kanssa valitettavan suvaitsevia.
Kun ei enää olla samaan suuntaan puhaltava pari, niin voit katsoa eteenpäin itseksesi omassa asunnossasi. Mitä sinä kiusaajalla teet. Pahennat vain tilannetta jäädessäsi päivä päivältä alistettavaksi. Siitähän se runkku nauttii ja saa kiksit.
Aloittaja toivon sydämestäni, että pääset ja lähdet pois tuosta kuviosta ja pian. Oikeasti olen tätä mieltä. Mikä vointi sinulla on nyt. Arvaan, että voit pahoin ja olet siirtänyt sivuun tunteesi tässä vaiheessa. Itku tulee, kun pääset turvaan omaan asuntoosi. Pettymys ja viha pamahtaa päälle siinä vaiheessa. Nyt sinun pitää vain selviytyä.
Mitenkäs se menikään? Ai niin. Voi voi! Seuraavalla kerralla jätä pettäminen väliin.