Traumat lapsella

"Ne jotka eivät hyväksy että vanhemmat "hylkäävät" lapsen viikoksi tuttuun paikkaan, ovat yhden kiltin lapsen tuoreita äitejä. Ei vielä elämän kokemusta siitä elämä voi raskaimmillaan olla isomman lapsilauman kanssa, se on uuvuttavaa, eikä mielestäni ole lainkaan väärin olla välillä "itsekäs" ja ottaa omaakin aikaa ja panostaa myös parisuhteeseen."



JUu, ihan totta että olen yhden lapsen äiti. Mutta elämäni on ollut helvetin raskasta ja ymmärrän kyllä miten vaikeaa se on joillekin, joilla on useampi lapsi ja esim. sairastelukierteitä. SILTI: viikon loma on mielestäni liian pitkä, lapsi ehtii unohtaa kasvosi. Omaa aikaa voi ottaa esim. varaamalla viikonloppureissun jonnekin, kaksi tai kolme päivää ei ole niin paha aika olla pienten läheltä pois ja luulisi että tuossa ajassa saa vähän nauttia rauhasta.



Ei elämänsä rankkuudella voi puolustella selkeästi vääriä valintoja. Lapsi niistä kärsii ensimmäisenä!

Että 1-vuotias ymmärtäisi mitä 7 päivää ja yötä tarkoittaa???

Hyvä vitsi =D

sano että viikko tarkoittaa 7 päivää ja yötä, jotta 1-vuotiaskin ymmärtäisi.

Olisi iso virhe jättää selvittämättä lapsille, että olet pidempään poissa. Ole iloinen siitä että pääset reissulle, sillä murheellinen naama ei vakuuta lapsia mistään.

minä vietän lomani lapseni kanssa. Ymmärrän toki jos on vammaisia lapsia, että joskus elämä käy liian raskaaksi, mutta normaalien ja terveiden lasten kanssa elämä on ihanaa.

Raikkaille isovanhemmille jäävät, varmasti kaikki menee hyvin. Itsekin olen jäänyt töihin, kun mieheni on matkustanut 1-vuotiaamme kanssa kuuden päivän reissuja. Kyllä lapsi on reagoinut voimakkaasti, mutta eron jälkeen minullakin on ollut voimia paikkailla lapsen traumoja. Aivan luottamuksellinen kiintymyssuhde meillä on. Tietysti olemme vain yksi tapaus, mutta siis kunhan kerron kokemukseni.



Nautinnollisia uinteja ja illallisia. Annatte lapsillenne lahjan, kun otatte vastuun omasta hyvinvoinnistanne. Se heijastuu sitten lapsiinne!

useammaksi päiväksi hoitoon, edes tutulle ja rakkaalle mummolle.

Lapsi kokee joka tapauksessa eron hylkäämisenä. Se ei ole mitenkään verrattavissa päivähoitoon, sillä yksivuotias pystyy kannattelemaan mielikuvan äidistä yhden työpäivän ajan, mutta ei useampaa päivää. Näin pitkä ero on siis traumaattinen. Ehkä yksi tällainen kokemus ei vielä traumatisoi lasta siten, että kehitys pitkällä aikavälillä estyy, vaikka lyhytaikaisen taantuman se aiheuttaakin.

Mutta olen kyllä nähnyt, kuinka useampi tällainen pyräys vaikuttaa laspen kehitykseen, ihan omassa tuttavapiirissäni on tällainen tapaus, missä lapsi viettää pitkiä aikoja rakkaassa mummolassa ja lapsi kyllä oireilee ihan kivasti...

Mahdolliset hylkäämiskokemukset ovat pientä sen rinnalla, että itse sippaat lopullisesti tai että parisuhteenne kaatuu kahdenkeskisen ajan puutteeseen.

Lapsen koti on vanhempien suhde ja jos se ei pelaa on lapsen asiat huonosti verrattuna siihen, että hän viettää viikon sisaruksensa kanssa tutussa mummolassa.

Meillä on 7 lasta ja aika monta viikon reissua on miehen kanssa tehty näiden 23 vuoden aikana, jotka olemme olleet lapsiperhe. Vanhin tytär oli vuoden vanha, kun ensimmäisen kerran oltiin viikko matkalla ja tyttö mummolassa - eipä tuo ole traumoista tuntunut kärsivän.

Monet kerrat äitini on ollut meillä kotimiehenä matkojemme aikana, koska isommat lapset olivat jo koululaisia ja matkustimme mieheni kanssa kouluaikoina, äitini siis asuu 100 km:n päässä.

Minunkin on vaikea ymmärtää, että tässä keskustelussa tuot esille sen, että vammaisten lasten kanssa elämä voi olla rankkaa, mutta terveiden kanssa se on vaan ihanaa. Edelleen jonkun vammaisen lapsen vanhempi voi ajatella, että elämä on aivan yhtä ihanaa vammaisten kuin terveiden lasten kanssa, eikä ymmärrä, miksi sanot noin.

Ymmärrätkö?

Meistä tuntuu erilaiselta.

Jos emme ymmärrä, yrittäkäämme kuitenkin hyväksyä.

minä vietän lomani lapseni kanssa. Ymmärrän toki jos on vammaisia lapsia, että joskus elämä käy liian raskaaksi, mutta normaalien ja terveiden lasten kanssa elämä on ihanaa.

jos kerran sinun tuttavapiirissäsi on "tällainen tapaus"!

useammaksi päiväksi hoitoon, edes tutulle ja rakkaalle mummolle.

Lapsi kokee joka tapauksessa eron hylkäämisenä. Se ei ole mitenkään verrattavissa päivähoitoon, sillä yksivuotias pystyy kannattelemaan mielikuvan äidistä yhden työpäivän ajan, mutta ei useampaa päivää. Näin pitkä ero on siis traumaattinen. Ehkä yksi tällainen kokemus ei vielä traumatisoi lasta siten, että kehitys pitkällä aikavälillä estyy, vaikka lyhytaikaisen taantuman se aiheuttaakin.

Mutta olen kyllä nähnyt, kuinka useampi tällainen pyräys vaikuttaa laspen kehitykseen, ihan omassa tuttavapiirissäni on tällainen tapaus, missä lapsi viettää pitkiä aikoja rakkaassa mummolassa ja lapsi kyllä oireilee ihan kivasti...