Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu pahalta kun huudan joka päivä 1,5-vuotiaalle.. sniif.
01.02.2007 |
Iltaisin varsinkin kadun ja vannon etten enää koskaan. sitten taas hermo menee. tuo temperamenttipakkaus on niin kova huutamaan ja vaatimaan, etten aina kestä sitä meteliä ja ainaista valitusta. jos joskus on hyvä päivä eikä ole paljon kitinää, en tietenkään silloin huuda. mutta yleensä kun se kitinä alkaa jo heti kun sängystä noustaan..
Kommentit (35)
Yritän olla huutamatta ja hyvällä menestyksellä jaksankin pitkäänkin mutta sitten taas repeän. Kun tuo kakara on niin hirvee ettei tahdo millään jaksaa. Kaikki mahdolliset ohjelmat olen katsonut ja lukenut lastenkasvatuksesta ja puhunut neuvolassa. Ollaan käyty tutkimuksissa psykiatria ja unitutkimuksia myöten kun lapsi on niin vaikee. Normaali on kuulemma mutta niin hirveetä on elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystyiskinkö ihan oikeastei lopettamaan tai edes vähentämään huutamista kun olen niin kiivas temperamentiltäni???
Kokeillaan. Minä liityn myös mukaan.
T: tuplauhmisten äiti
Ilmapallot taskuun ja puhaltakaa huudot sinne! Ilmapallo täyteen ja tyhjäksi niin monta kertaa kunnes huutohalut ovat lentäneet taivaan tuuliin. Kuulostaa hölmöltä, mutta toimii. Tää oli telkassa, oisko ollu pikkujulmureissa ja kokeilin heti. -yllättäen kaksosten äiti myös...-
Voisiko teidän asiassa olla vähän niinkin, että ainakin äiti purkaa omaa turhautumistaan lapseen? Lapsi on siis joutunut " osasyylliseksi" jostain mitä ei voi ymmärtää tai ole edes tehnyt mitään. Tietysti on uhmaiät sun muut, mutta pointtini on, että varmaan moni vanhempi saattaa " syyllistää" lastaan ihan vaan sen vuoksi, kun pikkuinen sattuu olemaan se, joka on koko ajan läsnä. Ei vaikuta hyvältä, kun omasta lapsesta puhutaan tuohon tyyliin. Monilla on varmaan ainakin tuossa iässä hetkiä/kausia, jolloin lapsi voi tuntua raivostuttavalta, mutta jospa kokeilisit rakkautta turhautumisen sijaan! AP antoi hyvän esimerkin muille!
On nytkin niin pirun paha mieli, kun koko aamu meni huudoksi.. Toinen aloitti heti herättyään kitinän, vinkumisen ja huudon.. Puolen päivän aikoihin me kaikki kolme jo huudettiin kilpaa.. =( Tiedän, ei kovin aikuismaista käytöstä äidiltä, mutta kun hermot vaan taas meni.. Nyt kun ne tuolta päikyiltä herää, en enää huuda, edes korota ääntä.. Pusin ja halin vaan.. =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on myös samanikäinen lapsi, enkä ole koskaan edes korottanut ääntäni hänelle, vaikka kieltämään olen joutunut paljonkin. Sitä paitsi meillä oli todella vaikea koliikkiaika, yhtä huutoa 10h putkeen, muttei silloinkaan tullut mieleen käydä nyt huutamaan vauvalle. Harmittaa kovasti näiden pikkuisten puolesta. Toivottavasti otatte esimerkkiä ap:stä!
Juu ihan oikein odotan aina et saan jonkun syyn huutaa.. ja nautinkin siitä ihan älyttömästi.. Se on niiiin kivaa.. Harmi ettet ymmärrä.. Siirryppä vaikka takavasemmalle kiillottelemaan sädekehääs..
-29-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen samanlaisesti opetellut olemaan huutamatta (kotoako lienen oppinut?) ja nykyään, kun joskus hairahdun - pyydän anteeksi - siis en sitä, että olen suuttunut (se on yleensä ihan asiasta) mutta sitä, että huudan. Mutta mulla on siis 5v. ja 8v. lapset, et vähän isompia jo.
Esikoiselle en huutanut koskaan (alle 3v.), mutta univelan (kuopus oli kauhea yökukkuja) myötä alkoi huutaminen. Nykyään ei ole enää pitkittynyttä univelkaa joten huutaminenkin on harvinaista.
Vierailija:
Juu ihan oikein odotan aina et saan jonkun syyn huutaa.. ja nautinkin siitä ihan älyttömästi.. Se on niiiin kivaa.. Harmi ettet ymmärrä.. Siirryppä vaikka takavasemmalle kiillottelemaan sädekehääs..-29-
En viitsi edes kommentoida viestisi sisältöä. Kerron vaan, että tiedän todella miten rankkaa voi olla, puhumattakaan jos olisi kaksoset. Ymmärrän, että joskus tekee mieli huutaa tms., mutta en sitä miksi toteuttaa se käytännössä ja vielä lapselle. Siinä vaiheessa pitäisi hakea apua jo itselle ja lapsille, jos se pitää tuolla tavoin purkaa lapselleen. Vaikka kuinka lohduttavaa onkin kuulla, että on muitakin, jotka ovat huutaneet lapsilleen, ei se silti ole oikein. Sen tiedät toivottavasti niin sinä kuin muutkin. Ymmärrän, että tulee tilanteita, jolloin " on vain pakko päästää höyryjä" , mutta kuten joku ehdottikin, puhalla vaikka ilmapalloon... Sinä olet aikuinen ja vanhempi, jonka pitää antaa esimerkkiä lapselle, eikä sekoittaa lapsen tunnemaailmaa lisää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...lapsi saa kummallisen maailmankuvan synnyinlahjakseen. Järkyttyy kyllä sitten mennessään kodin ulkopuolelle hoitoon, kun siellä suututaan ja korotetaan ääntäkin.
Tuttavani ei koskaan suutu reilu 2-vuotiaalle lapselleen. Tämä saa töniä, lyödä yms. ja äiti vaan halaa, kun lapsella on ilmeisesti paha olo hänen mielestään. Lopettaako siten lyömisen ja tönimisen? Ei näytä lopettavan.
Eihän se ole vain huuto tai halit. Kieltäminen napakasti ja ilmeet ja muut eleet tehoavatkin varmasti paremmin kuin huutaminen. Ja suurin osa huutaa kai lapsilleen, kun ei enää yksinkertaisesti jaksa muuten. Se ei silloin ole sama asia kuin suuttuminen jostain tietystä syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu niin hyvältä kun kerrankin tältä palstalta saa tukea, kun yleensä vain mollataan. Tsemppiä myös kohtalotovereille, temperamentti on välillä vaikea asia käsitellä ja kun siihen päälle lyödään väsymys, kiire, äitiyden paineet, muut ihmissuhdeongelmat ja muu päälle, ei se ole helppoa!
Tuetaan toisiamme matkalla parempaan vanhemmuuteen!
ap
iän myötä pystyn hillitsemään itseni. Mies on rauhallinen kuin mikä. Mutta meillä ei huudeta: ei toisillemme eikä lapsille kuin joskus hallitusti korotetaan ääntä. Ja yllätys, yllätys, meillä on superkiltit ja tottelevaiset lapset. Tottelevat 99,9 % kerroista kauniista opastuksesta. Joskus ääritilanteissa korotan ääntäni ja siitä oikein säikähtävät. Ei menetä huuto tehoaan, kun käyttää harvoin... Muistaakseni viimeksi hermostuin tarkoituksella 2-vuotiaalle parkkipaikalla, kun yritti juosta karkuun ja siitäkin on aikaa jo viikkoja.
En kyllä tiedä, kumpi on syy ja kumpi seuraus: onko meillä geneettisesti kiltit lapset ja siksi hermot pysyy kurissa vai onko lapset sen takia kiltteja, kunnei huudeta. Tai sitten se on kierre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta hallitsematon huutaminen ja rääkyminen on sitä, että aikuinen on menettänyt pelin. tuttavasi 2-vuotias ehkä käyttäytyy huonosti ja häntä ei kasvateta, mutta eihän se huutaminen olisi oikea keino...?
Vierailija:
...lapsi saa kummallisen maailmankuvan synnyinlahjakseen. Järkyttyy kyllä sitten mennessään kodin ulkopuolelle hoitoon, kun siellä suututaan ja korotetaan ääntäkin.Tuttavani ei koskaan suutu reilu 2-vuotiaalle lapselleen. Tämä saa töniä, lyödä yms. ja äiti vaan halaa, kun lapsella on ilmeisesti paha olo hänen mielestään. Lopettaako siten lyömisen ja tönimisen? Ei näytä lopettavan.
Välillä mies laittaa käden lapsen suulle, ettei huutaisi niin paljon. Tuntuu, että tyyppi huutaa aina ja kaikkea.
Vierailija:
Välillä mies laittaa käden lapsen suulle, ettei huutaisi niin paljon. Tuntuu, että tyyppi huutaa aina ja kaikkea.
Tuohan menee jo sekä henkisen että fyysisen " pahoinpitelyn" piikkiin! Ei varmasti tule lapselle hyvät opit tulevaisuutta varten, surullista...
Muutama päivä takana enkä ole hermostunut kertaakaan! tai no, hermostunut olen, mutta en ole huutanut! ja kas kummaa, kaikki kiellot ja kehotuksethan toimii paljon paremmin. koko elämäkin tuntuu paljon paremmalta! suosittelen tätä linjaa kaikille, koska nyt me ainakin viihdytään koko perhe.
ap
Muulloin menee hyvin 2,5-vuotiaan kanssa, mutta unille alkaminen on vaikeaa. Sujuu hyvin, kun hän ei nuku päiväunia, mutta jos on nukkunut päivällä, ei tahdo nukahtaa millään ennen iltakymmentä. Kun ei saa unta ekaan n. kymmeneen minuuttiin, hermostuu ja kyllästyy ja alkaa leikkimään ja riehumaan sängyssään. Jaksan sitä noin tunnin, sen jälkeen joskus katkeaa pinna. Joskus olen huutanut tosi pahasti ja monta kertaa " vähemmän pahasti" . Ei siitä mitään hyvää seuraa, mutta jossain kulkee näemmä raja, jossa minun pinnani ei enää riitä.
Ei auta pimeässä huoneessa katsoa tuimasti, kun ei mitään näy, eikä lujasti kiinni pitäminenkään auta rauhoittumaan (paitsi joskus satunnaisesti). Kertokaa kerrankin te auktoriteetti-ihmiset, miten hoitaisitte homman?
ei sinun tarvitse huutaa, vaikka lapsi huutaakin.
eihän tässä ole vasta mennyt kuin vuorokausi, mutta en ole korottanut ääntäni kertaakaan ja joka kerta sellaisen tilanteen jälkeen, jossa ennen huusi, mutta nyt en, tuntuu sata kertaa paremmalta. kai tuo huutamisen malli on jotenkin niin pysyvää laatua, että kun siihen on itsensä totuttanut, niin vaikea muuttaa käyttäytymismalliaan. aion kuitenkin tehdä kaikkeni ja so far so good!
ap