aiotteko/oletteko tehneet testamentin astioista ja irtaimistosta, että mikä tavara menee kenellekin?

Mulla on yksi lapsi, ei tarvitse. Jos olisi useampi tekisin jotta välttäisivät riitoja. 

En todellakaan. Kaikilla mahdollisilla perijöillä, eli vaimolla, siskolla ja siskon lapsilla on jo aivan tarpeeksi astioita. 

Irtaimistosta en ole, se kulkee muun omaisuuden mukana. Perijälle olen sanonut että saa tehdä näille mitä itse haluaa, olen kertonut vain mitkä tavarat ovat arvokkaita ettei tule kusetetuksi kun myy.

Luotan että jälkeläiseni kykenevät lajittelemaan jäämistöön oikein kierrätykseen. Enhän voi edes tietää millaiset kierrätyspisteet silloin on käytössä.

Uskoakseni kukaan ei halua käyttöön loppuun kulutettuja vaatteitani ym. Astiat perus valkoista arabiaa jne. Eli ei ole mitään hienoja asioita joista tarvitsisi kenenkään tapella.

Vierailija kirjoitti:

Luotan että jälkeläiseni kykenevät lajittelemaan jäämistöön oikein kierrätykseen. Enhän voi edes tietää millaiset kierrätyspisteet silloin on käytössä.

Uskoakseni kukaan ei halua käyttöön loppuun kulutettuja vaatteitani ym. Astiat perus valkoista arabiaa jne. Eli ei ole mitään hienoja asioita joista tarvitsisi kenenkään tapella.

Veikkaisin että taistelut tapahtuisivat enemmänkin valokuvista ja muusta tunnearvoa sisältävästä

Tuo on ihan täyttä pelleilyä ellei ole oikeasti jostain porvarisuvusta jossa jokainen taulu, ranskalainen 1800-luvun kynttilänjalka ja kullattu englantilainen posliiniastiasto on tonnien tai kymppitonnien arvoinen.

Minun irtaimistoni on kaikki jostain Sotkasta, Askosta, Vepsäläiseltä ja Gigantista. Niiden reaaliarvo on lähellä nollaa. Kun kuolen niini todennäköisesti kaikki roudataan kaatopaikalle. Jos sieltä joku sukulainen haluaa jotain poimia, poimikoot rauhassa.

Ei ole muuta arvokasta kuin valokuva-albumit joilla on tunnearvoa. Tonnin telkkarikin on seitsemän vuotta vanhana korkeintaan enää kymppien arvoinen.

suomessa ehkä 1%:lla väestöstä on sellainen irtaimisto että sitä kannattaisi luetteloida.

ennenvanhaan vain aatelisto luetteloi ja numeroi kodin esineensä, kun jokainen niistä oli duunarin kuukausipalkan arvoinen tai enemmänkin. muilla kulki suvussa joku yksittäinen pellavaliina tai arkku sukupolvesta toiseen. ehkä jopa morsiuspuku tai rippipuku, kun niiden teettäminen maksoi valtavasti.

Ei kukaan halua kenenkään rojuja. Ihmisillä on kaapit täynnä tavaraa. 

Testamentin voi tehdä niin että pankin rahat irtaimisto ja asunto auto mökki tai yritys hoidetaan toiveiden mukaan ja kenelle jää muistoksi mitäkin.Jotkut tavarat on muistoja vaikka ei mitään arvoa eli liittyy matkoihin tai yhteisiin tapahtumiin on saatu lahjaksi tai työstä.Siksi niitä ei saa varastaa toisten esineitä ne on yleensä muistoja ja lahjaksi saatuja.Joku koru on usein saatu lahja tai matkamuisto.Niihin sisältyy siis tarina sen voi kertoa läheisilleen sen tarinan.Joskus eri ilmastoon sopivat vaatteet ja tapahtumiin voi sisältyä muistoja.Eihän joku pikari ole mitään mutta jos sen on saanut lahjaksi ystävältä tai työkavereilta siihen sisältyy muistoja.Joskus voi joku koru olla lahjaksi saatu se on muisto.Kyse ei ole arvosta vaan elävästä elämästä muistoista.

Varastetut astiastot ei niitä voi antaa edes kenellekään nehän polttelee omaatuntoa on kirouksena. 

Mulla on arvoirtaimistoa, esim taidetta ja toisaalta tunnearvoirtaimistoa (esim perintöhuonekaluja), joista nähdäkseni kyllä kannattaisi tehdä testamentti - jos perillisiä olisi enemmän kuin yksi. Mutta kun ei ole, niin irtaimisto on vaan mainittu testamentissani yhtenä könttänä, jota koskee kaikki samat määräykset kuin muutakin omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luotan että jälkeläiseni kykenevät lajittelemaan jäämistöön oikein kierrätykseen. Enhän voi edes tietää millaiset kierrätyspisteet silloin on käytössä.

Uskoakseni kukaan ei halua käyttöön loppuun kulutettuja vaatteitani ym. Astiat perus valkoista arabiaa jne. Eli ei ole mitään hienoja asioita joista tarvitsisi kenenkään tapella.

Veikkaisin että taistelut tapahtuisivat enemmänkin valokuvista ja muusta tunnearvoa sisältävästä

Ei kai kukaan nykyään mistään valokuvista taistele. Nehän on helppo kopioida kaikille.

Joo mutta vaikka joku pikari olisikin tärkeä muisto vainajalle hänen entisestä työkaverista niin perijän tuskin tuntevat tuota työkaveria. Ja tarinan jälkeenkin se on vaan pikari joka oli kuolleelle tärkeä mutta ei muille.

Tarina lienee koskettavampi jos siihen liittyy perijän sukulaisia jne. Eli mummolta saatu pikari olisikin arvokkaampi muistoesine ehkä myös perijälle. Toisaalta ehkä perijälle on jotain aivan muuta minkä yhdistää mummoon. 

 

mistä minä tietäisin kuka lapsistani tykkää olohuoneen taulusta ja kuka pikarista. Jakakoon miten haluavat. Jos ei muuten sopu niin laittakoon romut kolmeen kasaan ja arpokoon kuka saa minkäkin kasan. Sitten myyköön toisilleen jos joku haluaakin ostaa toisen läjästä jotain. Jos eivät saa sovussa jaettua niin kasvatukseni on epäonnistunut ja tapelkoot sitten.

Vierailija kirjoitti:

suomessa ehkä 1%:lla väestöstä on sellainen irtaimisto että sitä kannattaisi luetteloida.

ennenvanhaan vain aatelisto luetteloi ja numeroi kodin esineensä, kun jokainen niistä oli duunarin kuukausipalkan arvoinen tai enemmänkin. muilla kulki suvussa joku yksittäinen pellavaliina tai arkku sukupolvesta toiseen. ehkä jopa morsiuspuku tai rippipuku, kun niiden teettäminen maksoi valtavasti.

Pah. Paljon näkee 1800-luvulta ihan torpparien ja palkollistenkin kuolinpesissä luetellun koko omaisuus - juuri siksi, että ne vähän kuluneet housut ja melkein uudet kengät oli rahan arvoista tavaraa, jonka periminen oli jollekulle merkityksellistä.

Ymmärrän, että moni haluaa jättää perintöä, jos se suinkin vain on mahdollista. - Itselleni on myös noussut mieleeni ajatus, että lahjoittaisin lähes kaiken omaisuuteni elinaikanani jo pois. Elinaikanani, jolloin olisin vielä itse järjissäni, - Järjissäni - Jos nyt enää olen täysin järjissäni tai olen koskaan ollutkaan.  Tiedostan, että kaikki eivät haluaisi ymmärtää tai muuttoin vain tajuta, että miksi haluan antaa varojeni sille tai tuolle, enkä hänelle ja pitävät tällaista ajatustani täysin järjettömänä..

Tai miksi ylipäätään haluan tehdä näin, enkä haluakaan, että se säilyisi varallisuuteni kuoleman jälkeiseen aikaan ja vasta perilliset ja kuolemani jälkeen elämää jatkavat saisivat testamentissa kuulla viimeisen toiveeni tai päättää (sopuisasta tai riitaisesti) mitä joillekin mahdollisesti heillekin vuosien tai vuosikymmenien saatossa rakkaiksi käyneistä esineitä (, kuten vaikka vapaa-ajan asunnostani) käy ja tapahtuu. - Testamentti kun siitä kiuallinen asiakirja, että sen toteen laittamsiessa monesti sen sisällön paras asiantuntija puuttuu.

Niinpä minua saattaisi joku kutsua hyvin itsekkääksi. Mutta eikö ole yhtälailla itsekästä odottaa saavansa perintöä?

Toki sen verran vosin yrittää jättää perintöä, että ei tarvitsisi miettiä, että selvitäänkö hautauskustannuksistani ja mahd. sen jälkeen tapahtuvasta "muistelutilaisuudesta"  ilman, että jouduttaisiin pohtimaan, että pitäisikö jonkun tai joidenkin läheisitäni maksaa niistä osa vai voisiko "hyvinvointivaltio" maksaa minun raatoni siivoamsien pois.

Uskovainen mies

Vierailija kirjoitti:

 

mistä minä tietäisin kuka lapsistani tykkää olohuoneen taulusta ja kuka pikarista.

Suosittelisin tähän ratkaisuksi - ja muutenkin oman ja läheisten olon parentamiseksi - ihan sellaista tavallista keskustelemista niiden omien lasten kanssa. Kysele ja kuuntele, että mistä he tykkäävät. Voisi valaista monta muutakin asiaa ja auttaa ilahduttamaan tai jopa auttamaan toisianne!

Minä olen haaveillut, että ostaisin kotiini taidetta niin, että valitsemassa olisivat myös lapseni. Kumpikin saisi valita itselleen mieleistä, niin sen saisivat sitten perinnöksi. Jospa tuo toteutuisi.

Kattilat on sellaisia mitkä kannattaa antaa nuoremmille sukulaisille se säästää heiltä rahaa ja aikaa.Myös uunivuuat.Haarukat.Lusikat.Ne voi keittää nopeasti kattilassa bakteerit kuolee.Lautaset myös ja sähkövatkain on tärkeitä kuin sadevaatteet kumisaappaat ämpärit.

Oikeasti jos olet tuonut vaikka Espanjasta jonkun esineen sukulaisesi tietää sen se jää heille muistoksi.Tai isovanhemmilta saatu maljakko jos he tietää keneltä se on muisto sukuun.Valokuvista kannattaa ottaa kopioita montakin per kuva ja jakaa sillä vanhemmat isovanhemmat lapsuus koulu kuvat on muistoja sukuun.Niitä voi suurentaa kehystää.Joku kirja sen väliin kuivatut kasvit tai kirjoitus.Värssyt.Runokirjat.Matkakuvat ja omaa muistia virkistää katsoa luokkakuvia.Muistanko oppilaiden nimiä opettajien se on parasta dementian vastustus lääkettä.Muistella.

Kyllä testamentin teko kannattaa jos perijöitä on monta jos vain yksi asia on selvä.Perintö vero pienestäkin summasta on kauhea muille paitsi lähiomaiselle vähemmän.On kovat verot sillä sen päälle otetaan kulut.