Voiko ihmisestä kadota herkkyys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs hyötyä tosta herkkyydestä on ikinä koskaan kenellekkään ollut? En tunne yhtäkään sillä rikastunutta. Ja omaisuus on arvostetuin asia elämässä. Jos sitä ei ole, mitä hyötyä susta kenellekkään edes on? Siis kumppanille, lapsille, yhteiskunnalle veronmaksajana.

Itse koen hyötyneeni siten, että mulla on paljon ihmisiä ympärillä, jotka pitävät minusta. Ja olen saanut monesti apua työnhaussa ja harrastuksien parissa ja saanut viettää ihanaa aikaa heidän kanssaan. Herkkä ja empatiakykyinen ihminen on rikkaus yksilöille ja yhteiskunnallekin. Itse taidat olla kova ja kylmä, kun et ymmärrä mikä virka herkillä täällä maailmassa on!

 

Onpa tosi hyödyllistää joo.

 

-kohta toivottavasti ex-herkkä

Et ole ex-herkkä, vaan katkeroitunut herkkä. Kannattaa työstää asiaa ennenkuin menee niin pitkälle, että vihaat kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesta herkkyyden katoamisesta tiedä mutta monilla se koteloituu iän myötä. Joskus kyse on liian monista ikävistä elämänkokemuksista, toisinaan taas persoonallisuus voi luonnollisesti muokkautua iän myötä viileämmäksi ja sellaiseksi, jota ei kovasti hetkauta mikään.

Minä tunnistan herkkyyden edelleen itsessäni mutta en näytä sitä kaikissa tilanteissa. Kaikki ihmiset eivät osaa suhtautua herkkyyteen ja osa käyttää sitä ihan häpeilemättä toista vastaan. En ole velvollinen "antamaan itsestäni jotain aitoa", jos huomaan, että toinen osapuoli ei siihen pystyisi fiksusti suhtautumaan. Herkille erityisesti on tärkeää oppia vetämään omat rajat ja olla antamatta liikaa painoarvoa ulkopuolelta tuleville odotuksille. Rajojen ansiosta olen paljon tasapainoisempi kuin nuorena, jolloin kävi välillä niin, että herkkyys hallitsi minua eikä toisinpäin.

 

Tuo koteloituminen. Tunnistan tuon. Mutta herkkyys on tallella, se tulee esiin harvemmin, nykyään lastenlasten seurassa lähinnä kun hymyssä suin saa seuraa heidän tekemisiään. Ovat niin vilpittömiä kun ovat niin pieniä vielä. Ja se vastarakkaus on aitoa. 

Olen miettinyt ihan samaa. Äitini muistelee, miten olit niiiiiiiiin kiltti lapsena.

Äiti ei sitten ollutkaan, koko perhe pyöri äidin tunnemyrslyjen ympärillä. Opin ihan liian nuorena aistimaan ilmapiiriä, tiesin usein jo kotiin tullessa mikä on tunnelma, vaikka olin itse ollut pois. 

Äitini myös pyrki manipuloimaan läheisiään, kertoi ihan ihme tarinoita ja itki. Olin hädissäni.

Nykyään kun niitä kuulen totean totean aha, voi voi ja jatkan muuhun aiheeseen. 

Mä olen aina ollut  herkkä. Jäi mieleen, kun puoliso kerran sanoi, että eihän sulle uskalla kertoa asioita, kun alan heti itkemään. Ja kyllä ihan oikeita itkun aiheita on elämässäni riittänytkin.

Olen ratkaissut sen niin, että kun nykyisin tapahtuu aivan kauheita asioita esim. lapsille sodissa ja rikosten seurauksena, olen hyvin kartalla siitä mitä tapahtuu ja seuraan aktiivisesti medioita.

MUTTA, en päästä niitä kovin syvälle iholle, olen siirtynyt enemmän reagoimaan esim. eläimiin ja mitä pahaa niillekin tapahtuu, vaikka ovat täysin syyttömiä.

Vähän raukkamaistahan se on, mutta toisaalta mitäpä minä paljoakaan pystyisin tekemään maailman tapahtumille.

Voi. Olen 80.  Ei mikään järkytä, en saa tunnekuohuja, en valvo öitä asioita miettimässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt ihan samaa. Äitini muistelee, miten olit niiiiiiiiin kiltti lapsena.

Äiti ei sitten ollutkaan, koko perhe pyöri äidin tunnemyrslyjen ympärillä. Opin ihan liian nuorena aistimaan ilmapiiriä, tiesin usein jo kotiin tullessa mikä on tunnelma, vaikka olin itse ollut pois. 

Äitini myös pyrki manipuloimaan läheisiään, kertoi ihan ihme tarinoita ja itki. Olin hädissäni.

Nykyään kun niitä kuulen totean totean aha, voi voi ja jatkan muuhun aiheeseen. 

Jep. Minulla reagointi lähes kaikkeen on tasoa ok - ikää 50.

Moni joka julistautuu herkäksi, on todellisuudessa herkkänahkainen. Eli oikeastaan vain omilla tunnetiloilla on merkitystä. He sitten mielestään eivät ole tunnekylmiä: tunteita ja empatiaa riittää mahdottomasti omaa persoonaa kohtaa.

Estrogeenit kun laskee niin herkkyys häviää. Vielä huomaa hetkittäin, että elää sillä vanhalla ohjelmalla ja on autopilootilla siitä, mutta kun oikein pysähtyy miettimään että liikuttaako tämä nyt minua oikeasti ihan itkuun asti niin voi todeta, että joo muuten ei liikuta. Mitä hittoa oikein olen tekemässä, näyttelen tunteita mitä ei ole? No sitäpä sitä kun se on niin syvälle juurrutettu, mutta kun maadottuu siihen hetkeen ja on oikeasti läsnä niin tajuaa että tämä ei liikuta minua mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Voi. Olen 80.  Ei mikään järkytä, en saa tunnekuohuja, en valvo öitä asioita miettimässä.

Niin mutta sinä kuolet kohta, ei sinun välittämisillä ole enää mitään merkitystä. Sinulla onkin oikeus olla välittämättä ja puuttumatta, elämäsi on jo ohi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Olen 80.  Ei mikään järkytä, en saa tunnekuohuja, en valvo öitä asioita miettimässä.

Niin mutta sinä kuolet kohta, ei sinun välittämisillä ole enää mitään merkitystä. Sinulla onkin oikeus olla välittämättä ja puuttumatta, elämäsi on jo ohi. 

Siinäpäs oli herpän ihmisen kommentti!

Herkkyys ei ole heikkoutta vaan voimavara.  

Itse olen aina ollut herkkä ja empaattinen, mutta en ns. yliherkkä.  Pystyn samaistumaan toisen kipuun ja tuskaan ilman että lähden siihen mukaan.  En ala kantaa kenenkään kipuja mutta pystyn ja osaan kulkea rinnalla kun tarvitaan.

Terve itsekkyys ja itsensä suojelu ei pois sulje herkkyyttä.  

Hyvin monet ihmiset kyynistyy ja tappaa itsestään herkkyyden. Tilalle tulee kylmyys ja välinpitämättömyys ja suvaitsemattomuus ja jopa viha. Se näkyy yhteikunnassa erittäin selvästi.

Sitä jotenkin kai tunnetaan että tuo toinen vie minulta minulle kuuluvaa, jos toisella on hyvä olla se on minulta pois. Jokin osa minusta on ryöstetty ja viety.  Minun pitää vihata.  Tämä näkyy eriyisen hyvin siinä kun lukee esim. kommentteja sellaisiin juttuihin joissa joku kertoo onnellisesta elämäntilanteestaan tai parisuhteestaan tai lapsen syntymästä tai uuden hyvän työn saamisesta jne.  Valtava vihan ja ivan vyöry valtaa kekustelupalstat; minulta on viety jotain kun minulla ei ole noin. 

Itse nautin elämästä kun pystyn herkistymään ja olemaan onnellinen toisen puolesta.  Se tuo minulle itsellen ihyvää mieltä. Kyynisyys ja ilkeys myrkyttää omankin mielen ja sitä en halua.

Elämässä joutuu kokemaan joskus hyvinkin rankkoja kokemuksia. On suuri lahja jos siitä huolimatta pystyy säilyttämään oman sisäisen herkkyytensä eikä anna katkeruuden vallata mieltään ja tehdä elämästä raskasta.