Mitä ne Emmi Nuorgamin vanhat mielipiteet ovat, joita pahoittelee nyt?
Uskon kyllä, että ihminen voi muuttua. Mutta mitä tarkalleen nyt pyydetään anteeksi?
Kommentit (589)
Vierailija kirjoitti:
"" Muutoksen aitouteen uskoo kuka uskoo."
Ei se ole uskon asia. Siitähän sen näkee, mitä hän jatkossa kirjoittelee.
Minä ainakin olen muuttunut vastaavassa ajassa paljon ja toivon että kehitys jatkuu edelleen.
Etkö sinä todellakaan kehity lainkaan?
Mikä ihmeen muutos? Kirjoitukset olivat julkisia kunnes jäi niistä kiinni. Vähintään niiden poistamiseen saakka hän siis allekirjoitti kaikki väitteet mitä hän on esittänyt. Turha puhua jostain 17 vuoden takaisista kirjoituksista, ne olivat hänelle kiusallisia vasta tällä viikolla.
Huomionkipeät itsekeskeiset vauvat siirtyvät mielellään vassariporukoihin kun suhteellisen yksinkertaisten mielipide- ja kommunikointisäännöt opittuaan niiden on hiton helppo saada huomiota ja hyväksyntää toisilta vassarikanoilta. Aivan sama ovatko oikeasti sitä mieltä mitä julistavat, ideahan näillä on lähinnä pönkittää itseään. Kaikki siellä on niin teennäistä ja muistuttaa jotain pikkutyttöjen salakerhoa.
Ja kyllä arvot ja periaatteet voivat muuttua ja niiden kuuluukin muuttua elämän ja kokemusten myötä. Sain äärivassarikasvatuksen ja ne pelleilyt nähtyäni ja kyseenalaistettuani rupesin rasistiksi ja natsiksi ja mitä kaikkea.

Uskon, että olet kyennyt muuttumaan. Noin päin se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran nazzi on aina nazzi.
Ja kerran pettää, aina pettää ja kerran valehtelee, aina valehtelee.
Ei se niin ole. Ihminen todellakin voi muuttua. Joka ei muutu, on jälkeenjäänyt.
Miten muutos todennetaan uskottavasti? Rasismin tahra on yhtä pysyvä kuin murhan.
Tavallaan voin samaistua. Minua nolottaa jotkut aiemmat mielipiteeni nuorena ja hölmönä. Elämä on todellakin koulinut ja antanut lisää perspektiiviä asioihin.
Joillain mielipiteet jyrkkenevät iän ja elämänkokemuksen myötä, joillain ne taas loiventuvat ja avartuvat. Jotkut eivät ilmeisesti voi periaatteestakaan muuttaa mielipiteitään, vaan jääräpäisesti pitävät niistä kiinni, vaikka tapahtuisi mitä.

Murha kestää vain hetken, rasismi on ikuista.
Jotenkin huvittavaa kun kaikista wokeimpien ihmisten menneisyydestä paljastuu tällaista. Ja Emmi on ilmeisesti alkanut identifioitumaan saamelaiseksi ja saarnaamaan ennakkoluuloista vasta kun huomasi että sillä voi uhriutua ja saada huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkö on syy, miksi ig- tili on nyt yksityinen?
Kyllä, kertoi että on tullut häirintää sen jälkeen, kun Ylilaudalla julkaistiin vanhan blogin kirjoituksia, jotka olivat kyllä kieltämättä noloja, rasistisia, ennakkoluuloisia ja kiusallisia. Kyseessä on noin 2010 edeltävästi julkaistu blogi.
Eikös Ylilauta oo läpeensä rasistinen? Mikä ironia, jos siellä ruvettu valittaan näistä puheista.
Ei siellä valiteta vaan kehuttu Emmiä suosikkirasistiksi ja peisetiksi.
Emmi kirjoitti manneista vain sen mitä kaikki ylisläiset ajattelevat, ja tämänkin palstan naisista yli 80%.
Tottakai. Mutta ihan normaalilla älyllä ja itsereflektiokyvyllä varustettu ei ensin kirjoita ajatuksiaan julki ja sitten sählää näiden kirjoitusten piilottamisyritystä ennen kuin aloittaa esiintymään jonain valtakunnan sosiaalisen omantunnon herättelijänä ja pahantekijöiden tuomitsijana. Onko Emmi siis, pohjattoman itsekäs opportunisti, kuten siskonsa vai vain hieman yksinkertainen virran mukana kulkija kuten I Kivi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran nazzi on aina nazzi.
Ja kerran pettää, aina pettää ja kerran valehtelee, aina valehtelee.
Ei se niin ole. Ihminen todellakin voi muuttua. Joka ei muutu, on jälkeenjäänyt.
Miten muutos todennetaan uskottavasti? Rasismin tahra on yhtä pysyvä kuin murhan.
Murha kestää vain hetken, rasismi on ikuista.
Lyönti sattuu vain hetken, mutta ikävät sanat tekevät sielussa ikuisesti kipeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emmi on tavallinen kaupunkilaislikka ja entinen kokoomuslainen joka pystyi varttisaamelaisuudellaan nousemaan kansallisen tason influensseriksi kaltaistensa hullujen keskuudessa. Paitsi että nyt se loppui kuin seinään.
Ei se lopu. Emmi saa anteeksi ennätysajassa, ja kaikki jatkuu töiden puolesta kuin ennenkin. Kohteena olivat kuitenkin vain suomalaiset äitinaiset ja romanit. Ei niillä väliä.
Just. R*manit eivät ole tarpeeksi vaikutusvaltainen vähemmistöryhmä canceloimaan Emmiä. Mutta jos hän on joskus kirjoittanut jotain ikävää transeista niin se ura on sitten taputeltu.
Yksi ottikin jo kantaa tähän kaksilla rattailla ajeluun, missä mm. Fatim Diarra ja Mona Bling ovat etunenässä puolustelemassa Nuorgamia.
-Romanitaustainen räppäri Mercedes osallistui kommentointiin Instagraminsa tarinat-osiossa ja nosti esiin tärkeän näkökulman.
Romanien ääni puuttui keskustelusta.
"Jos kyse olisi jostakin toisesta vähemmistöstä, saisivatko vähemmistön ulkopuoliset päättää, kuinka paljon vahinkoa kirjoitukset ovat aiheuttaneet tai kuka niistä kantaa suurimman taakan"? Mercedes kirjoitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Purralta on viety mahdollisuuteen olla ikinä arvostettu poliitikko yli puoluerajojen. Siihen on tosin vaikuttanut muukin kuin vanhat kirjoitukset."
Eiköhän se johdu siitä, että hän on täysi sekopää?
Ja laukoo edelleen mitä sattuu.
Valkopesuyrityksistänne huolimatta Emmi on rasisti. Vai voiko rasismista parantua?
Totta kai voi, vaikka parantuminen on aika hassu sana tässä yhteydessä. Mutta nuorena ja ymmärtämättömänä voi laukoa rasistisia vitsejä ja myöhemmin tajuta, kuinka hölmöä se oli.
Minusta vähän tuntuu, että meistä jokainen on joskus vähintään nauranut rasistiselle vitsille, ellei ole jopa kertonut sellaista eteenpäin...
Miettikää kuinka paljon verorahoja on käytetty yhden feikkisaamelaisen henkilöbrändin rakentamiseen ja nyt Yliksen screenshot veti koko investoinnin vessasta alas.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan voin samaistua. Minua nolottaa jotkut aiemmat mielipiteeni nuorena ja hölmönä. Elämä on todellakin koulinut ja antanut lisää perspektiiviä asioihin.
Joillain mielipiteet jyrkkenevät iän ja elämänkokemuksen myötä, joillain ne taas loiventuvat ja avartuvat. Jotkut eivät ilmeisesti voi periaatteestakaan muuttaa mielipiteitään, vaan jääräpäisesti pitävät niistä kiinni, vaikka tapahtuisi mitä.
Ja sinusta emmillä ne on loiventuneet ja avartuneet :'D
Jaa. Minusta on vaan käännetty öyhötyskytkin asennosta 180 astetta vastakkaiseen. Öyhötyksen määrä vain on vakio. Ihan niin kuin Koomikko I Kivi, jonka pitää 'ammattinsa' mainita erikseen, koska ei sitä kukaan muuten tunnistaisi.
Emmi on Y*lilaudan uusi kuningatar!
Emmi on ollut kärkirivissä vaatimassa väärinajattelijoita ja vääriä asioita kirjoittaneita ihmisiä roviolle. Virheen tehneiltä on pyydetty näyttävää anteeksipyyntöä, mutta boikotti on iskenyt poikkeuksetta siltikin. Pitäisikö Emmin nyt saada anteeksi?
Tämä vanhojen kirjoitusten tonkiminen osuu myös paremmistoon. Ihmiset muuttuu ja maailma muuttuu, siksi vanhat asiat voisi jättää vanhoiksi asioiksi. Vihervassut ei sitä halua, joten nyt kalahtaa kalikka omaan nilkkaan. Sananvastuu koskee myös vasemmistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Purralta on viety mahdollisuuteen olla ikinä arvostettu poliitikko yli puoluerajojen. Siihen on tosin vaikuttanut muukin kuin vanhat kirjoitukset."
Eiköhän se johdu siitä, että hän on täysi sekopää?
Ja laukoo edelleen mitä sattuu.
Valkopesuyrityksistänne huolimatta Emmi on rasisti. Vai voiko rasismista parantua?
Totta kai voi, vaikka parantuminen on aika hassu sana tässä yhteydessä. Mutta nuorena ja ymmärtämättömänä voi laukoa rasistisia vitsejä ja myöhemmin tajuta, kuinka hölmöä se oli.
Minusta vähän tuntuu, että meistä jokainen on joskus vähintään nauranut rasistiselle vitsille, ellei ole jopa kertonut sellaista eteenpäin...
Emmi ei kuitenkaan itse päätä, onko anteeksipyyntö riittävä ja uskottava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emmi on tavallinen kaupunkilaislikka ja entinen kokoomuslainen joka pystyi varttisaamelaisuudellaan nousemaan kansallisen tason influensseriksi kaltaistensa hullujen keskuudessa. Paitsi että nyt se loppui kuin seinään.
Ei se lopu. Emmi saa anteeksi ennätysajassa, ja kaikki jatkuu töiden puolesta kuin ennenkin. Kohteena olivat kuitenkin vain suomalaiset äitinaiset ja romanit. Ei niillä väliä.
Miksi sen töiden pitäisi loppua? Sehän on irtisanoutunut vanhoista mielipiteistään ja pyytänyt anteeksi. Tekee myös työtä suvaitsevaisuuden eteen nykyään.
Oliko anteeksipyyntö sinusta vakuuttava? Uskoitko yhtä herkästi Purran irtisanoutumiseen vanhoista kirjoituksistaan?
Ihan vakuuttava. Mitä siitä jäi puuttumaan? Myöhempi toiminta osoittaa, että mielipiteet ovat oikeasti muuttuneet eikä ole jäänyt puheen tasolle.
Pyytääkö aidosti anteeksi, vai pelkästään siksi, että jäi kiinni rasistisista kirjoituksista? Ei ole uskottava anteeksipyyntö!
Valkopesuyrityksistänne huolimatta Emmi on rasisti. Vai voiko rasismista parantua?