tohdinko jo tulla koputtelemaan..?
Taidan jo uskaltautua kirjoittamaan, kun olen pari pvää jo funtsaillut asiaa...Mä nimittäin sain pitkään toivomani plussan raskaustestiin maanantaina!!!!!!!!!!? Juu, ihan kolme testiä piti tehdä, kun en uskoa meinannut...
Taustoja sen verran, osa " vanhoista nimistä saattaa mut muistaa noista pco-plikoista ja USEISTA inssiketjuista. Olen pitkään ollu taustalla, lähinnä seurailemassa juttuja, kun nää hoidot alkoi tosissaan jo ahdistaan mieltä..
Kuiteskin, olemme pikku2:sta (inssi poika-04) yrittäneet hoidoilla jo 1,5 vuotta, tämä meidän viimeinen, viides inssi sitten toi lopulta tulosta. (IVF olis odottanut kesän korvilla seuraavaksi)
Mulle tehtiin inssi to 18.1. reseptillä clomit kp 3.-8. 3kpl/pvä sekä menopur 225iu, 9pvää pistelin+ pregnyl irrotusx2 yks. Munikset lähti aluks tosi laiskasti kasvaan, melkein lopetettiin kesken kierto, mutta lopulta 2 munista oli kasvanut & irronnut. Simppoja tais ollu joku 8milj...ovis oli juuri tapahtunut ennen inssiä.
Mulla oli alusta asti tosi huono fiilis, ennekuin itse inssissä lääkäri hehkutti että hyvältä näyttää. Jotenkin sitä alkoi itselläkin toivo heräilemään ja tietty pelkokin ainaisesta pettymyksestä.
Mulla oli vatsan nippailuja oikeastaan pp3.sta lähtien, pp.7:sta alkoi alaselän kipuilu (en tiedä oliko edes asiaan kuuluvaa) joka vieläkin on murheena. Myös rinnat kipeytyivät ja tuntuivat pinkeiltä, mitä oiretta mulla ei ole edes ennen menkkoja, eikä ekas odotuksessakaan. Odotukset vaan nousivat ja toivo oli jo aika korkealla. Sitten pp11 alkoi tyypyllinen menkkajomotus nivusissa sekä alaselässä, sekä mieli oli yhtä vuoristorataa..olin VARMA että täti on tulossa. Lääkärini oli neuvonnut minua testaamaan vasta pp14, mutta niin masentuneena menkkaoireista, päätin testata ma pp11 kuitenkin. Olin ostanut glearbluen elektronisen-pakkauksen, jossa 3kpl testipäitä. Ja heti ekasta testistä pamahti plussa! Voi sitä ihmetyksen ja itkun ja hämmennyksen määrää..epäilin vahvasti tulosta ja laitoin miehen hakemaan apteekista perustestin. Tein sen samana ilta ja se antoi vaan tositosi haaleen haamun, joka illan aikana hieman vahvistui...eli ei me vieläkään voitu uskoa todeksi.. Siispä seuraavana aamuna pp12
tein vielä glearbluella -kolmannen testin joka vahvisti plussan!!
Soitin taysiin ja olivat niin onneissaan meidän kanssa ja sovimme ekan ultra-ajan kolmen vkon päähän. Niin, sitten selviää onko siellä varmasti joku -tai montako kenties ;)
Edelleen olo hölmistynyt , mutta onnellinen...
Toivon sydämestäni kaikille Onnistumisia ja ennenkaikkea VOIMIA jaksamiseen!!!!!!
Sorry, jos vuodatus oli pitkä ja sekava, mutta en oikein tiennyt, mikä olisi ollut tähdellistä kirjoitettavaa tässä mielen myllerryksessä..
t.kalevi
Kommentit (49)
Pitkästä aikaa uskaltaudun kirjoittelemaan, kun tänään vihdoin oli se eka ultra. Kaikki oli onneksi hyvin, pieni sydän sykki vauhdikkaasti ja pituus 8,7mm vastasi hyvin viikkoja (7+0). Aivan uskomaton tunne, nyt vasta ensimmäistä kertaa todella tuntuu, että olen ihan oikeasti raskaana :) Tietysti tässä vielä elellään hyvinkin riskialttiita aikoja, mutta keskenmenoriski tippui kuulemma tämän ultran myötä n. viiteen prosenttiin. Ehkä nyt uskaltaisi jo muutamille kavereillekin kertoa asiasta kun niin kovasti on poltellut jo pitemmän aikaa :) Jos käy huonosti niin sitten se vaan tapahtuu, mutta siihen asti yritän nyt olla positiivisella mielellä ja nauttia tilanteesta.
Onnittelut myös muille hyviä ultrakuulumisia saaneille. Kyllä se vaan kovasti konkretisoi tätä uskomatonta tilannetta ja antaa uskoa jatkon suhteen. Ja kovasti tsemppiä ja peukkuja niille, joilla pian se ultra koittaa! :)
Omenakuun puolesta olen minäkin tosi pahoillani :( Tuota epätoivon määrää voi vain kuvitella, kun itsekin pelkäsin niin paljon tätä tämänpäiväistä¿ Mutta toivottavasti jaksatte lähteä pian uuteen yritykseen ja kaikki kääntyisi sitten parhain päin. Isot sympatiahalaukset vanhalle piinailukaverille.
Kaikille tasapuolisesti vilkutuksia ja mukavaa alkanutta viikkoa!
EE
Oliko emmaemilia ihan niin , että tippui se riski todella viiteen prosenttiin? ihanaa! Itsellä eka ultra torstaina, ja jännittää ihan sairaasti. Ei oikeestaan uskalla toivoo ja iloita vielä yhtään. Eilen kerroin vasta miehelleni, ainoa teidän lisäksi, joka tietää! :)
Omenakuu, sympatiahalaus. Pahin pelko tällä hetkellä myös täällä.
Just pääsin kotiin ultrasta, molemmat pöhköt on menny kiinnittymään 8) Onneksi mies oli mukana, niin saatiin jotain tolkkua koko käynnistä, mä vaan itkin koko ajan ;) Hyvä kun pystyin ruutua katteleen! Aika pieniä pötkylät oli teihin muihin verrattuna, 5,0 ja 5,4 mm (rv 7+0), mutta kuulemma kaikki oli ihan ok, sykkeetkin näkyi... hassua pientä väreilyä!
EmmaEmilialle myös onnittelut pikkuisesta ja sykkeestä! Meri, joo sori oli vähän ilmaisuongelmia, tarkoitus oli onnitella Rsnaa ja Idaa tuplista! Vähän on taju kainalossa nykyään ;) Väsyttää vaan koko ajan. Varsinaista pahoinvointia ei vielä ole, yökityttää helpommin hampaidenpesun kanssa ja yskiessä, mutta se voi olla vaan siitä, että kurkku on jo hermostunut yskimiseen. Niin mulla aina käy flunssassa. Syödä pitää kyllä vähän väliä, muuten ahdistaa... Niin, sainkin lähetteen taysiin psykologille, kun kysyin että pääsiskö jonnekin juttelemaan. Oon ollut niin sekaisin ja peloissani ja ahdistanut... Mutta ehkä se nyt helpottaa vähitellen, kun voi oikeasti asennoitua olemaan raskaana ;)
Osalla onkin ultra jo huomenna, tsemppiä kaikille, lähinnä siihen odottamiseen... Varmasti kaikki on hyvin siellä!
Onnittelut Katijolle tuplista!! varmasti kaikki menee hyvin. Muutenki täällähän satelee mukavia ultrakuulumisia.
Me käytiin tänään vihdoin siinä kauan odotetussa ultrassa, ja sikiö vastasi viikkoja 7+4 ja lääkäri laski olevan 7+5 hedelmöitymisestä eli kaikki hyvin. Oli aivan mahtavaa nähdä se pieni villi sydämen syke. Mittaa sintillä oli 13mm.
Sain kauan toivomani vaaleansinisen neuvolakortin ja kehotuksen ottamaan yhteyttä äitiysneuvolaan. Voi tätä onnen päivää!! Kaikki nämä melkein kolmen vuoden kärsimykset unohtuvat kun vihdoin tämän saa kokea.
Katijo ja Kimberly: voi miten ihania kuulumisia :D! Onnea kovasti!
Itse vielä kärvistelen ensi viikon ultraa, jolloin viikkoja pitäis olla sen 8 tasan. Silloin pitäis ainakin näkyä missä mennään. Onneks noita oireita on, että luultavasti siellä jotain elämää vielä löytyy.
Katijo: mullakin on ollut ahdistuksia ja kummallisia mielialanvaihteluita. Mä luulen, että viime raskaus joka meni kesken rv 18 kummittelee nyt aika ikävästi mielessäni. Olen ajatellut puhua jossain tästä asiasta, jos sais vähän keskusteluapua (siis jos tämä raskaus nyt jatkuu, tai ehkä siitä huolimatta jatkuuko vai eikö..). En tiedä sitten...mutta ikävää kun ei uskalla yhtään luottaa tulevaan, vaan ajattelee vaan että melkein helpompaa ois jos menis jo nyt kesken, ettei tarvis sitten 10 vk:n päästä tulla hulluks pelätessään katastrofin toistumista (mikä nyt on erittäin epätodennäköistä kuitenkin), ja samaan aikaan pelkään ihan hulluna, että tääkin menis kesken. Eli kai mä olen ihan hullu :/ ja hoidon tarpeessa ;). Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, kun pääsis nyt sinne ultraan ensin. Sorry valitukseni, lupaan etten enää puhu näistä km asioista raskautuneiden palstalla, tulee muillekin paha mieli ja pelkoja...
t. Meri 7+1
Satuin lukemaan teitin pinoa ja täällähän oli ihania uutisia! Tarrasukkia ja liimaa ja kaikkee muuta sellasta että pikkuset kasvaa ja voi hyvin!!!
Vielä kerran paljon onnea hyvistä ultrauutisista, että oikein tuplat ;)!!
(Vanha piinispinkkakaveri) Lost rv 16+3
Kiva Lost kun tulit moikkaamaan :) Mäkin oon yrittänyt vähän seurailla sun kuulumisia! Sä oot jo pitkällä, kauheesti onnitteluja!
Mä oon ollu nyt niin väsyny ja ahistunu, etten oo jaksanu oikein palstailla, nytkin väkisin... Meri, täytyyhän täällä voida tuoda pelkojaan esille! Kannattaa varmaan sunkin käydä juttelemassa jossain. Mä " sain luvan" soitella jo neuvolaan, vaikka on taysissa vielä ultra ens viikolla (rv 9+0). Tarttis päästä pian jutteleen, kun ahistus ei katkee. Aiemmin oon käyttänyt mietoja rauhottavia hyvin satunnaisesti työahdistukseen ja olin jo mielestäni hyvin jaloillani. Tää on nyt niin valtava muutos pitkän lapsettomuuden jälkeen... Tuntuu, että tässä on pulpahtanu pintaan tuska pitkältä ajalta, endoleikkaukset, avioero, työuupumus... Lisäksi pitäis nyt nopeesti suorittaa viimenen tenttikirja, että pääsis ees työttömyyskorvauksille, mutta jostain syystä ei nyt oikein etene. Mutta uskon kuitenkin, että osaan vielä nauttiakin raskaudesta, se nyt vaan ottaa oman aikansa...
Yritän olla kans pelkäämättä pikkuisten pientä kokoa (5 ja 5,4 mm rv 7+0) mutta kun kaikilla on paljon isompia niin väkisin huolettaa...
Kimberlylle vielä onnitteluja ultratuloksesta!
Ikävä kuulla että olet vieläkin ahdistunut :(, mutta eihän se mikään ihme ole, kun ajattelee kuinka rankkoja hoidot ja kaikki siihen liittyvä sekä henkisesti että fyysisesti on. Toivottavasti pääset pian keskustelemaan ja toivotaan että pikkuisesi on kasvanut sopivasti rv 9 ultrassa. Jaksamista kovasti sulle!
Omat kuulumiset: ultrassa kaikki oli hyvin rv 8, joten nyt ehkä uskallan vähän huokaista. Taidankin olla viimeisiä tässä pinossa kirjottajia Katijon kanssa, että ehkäpä tässä vois suunnitella loikkaamista tuonne lokakuisten puolelle. Jaksaminen on tosin vähissä, mutta ehkä sitä aina vähän jaksaa kirjotella.
Tulethan Katijo kertomaan kuulumisia, kun jaksat?
Pahoittelut Omenakuulle, koettakaa jaksaa eteenpäin! Pitäisi olla olemassa jokin (luonnon)laki, että jos on pitkällisen ja vaikean taipaleen jälkeen päässyt tähän asti, ei voisi enää epäonnistua...
Onnittelut kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille! Ja muille pinnaa odotteluun.
Meri, hyvä että kaikki oli hyvin ja pikkuinen oikeassa paikassa. Hienoa, että sykekin näkyi. Vähän ihmetytti kyllä kun meillä ei silloin näkynyt, mutta toisaalta uä-laitekin näytti aika vanhalta ja kuvat epätarkoilta. Meillä on varsinainen klinikan ultra 1.3. eli ihan muutaman päivän päästä, kyllä jännittää!!!
Tänään kotoa kirjoittelen, koska pahoinvointi on viikonlopun aikana yltynyt jatkuvaksi oksettavaksi oloksi. Jos muistan syödä lähes koko ajan ja suurimman osan ajasta makoilen sängyssä, ei tarvitse oksentaa ollenkaan, mutta kylläkin sellainen jatkuva kohta lähtee olo on. En uskaltanut edes ajatella tunnin automatkoja mennen tullen kimppakyydissä töihin. Pomo tietää kyllä syyn siksi, että se on muutenkin ollut kärryillä meidän hoidoista. Hoitojen alettua vuosi sitten päätin kertoa, koska hän on muutenkin mukava ja ymmärtäväinen ihminen, ja se tosiaan kannatti, koska hän on suhtautunut tosi hyvin poissaoloihin hoitojen tähden. Kaiken lisäksi oon saanut jopa hoitokäynnit palkallisina poissaoloina (se on tosin jokin firman kiemura, että tulee edullisemmaksi näin kuin että olisin aina palkattomasti pois..).
Tuosta kertomisesta, meillä tietää siis pomon lisäksi yksi mun hyvä ystävä, joka on seurannut tosi läheltä meidän hoitoja ja tiennyt missä vaiheessa ollaan. Laaja sukulais- ja ystäväpiiri tietää hoidoista, mutta ei vielä raskaudesta. Nyt viikonloppuna tulin paljastaneeksi siskolle myös. Kovin laajasti ei haluta kertoa ainakaan ennen sitä maagista 12. viikkoa, mutta toisaalta ajateltiin, että jos jokin kuitenkin menee vikaan, on hyvä, että on joitakin ihmisiä, jotka tietävät ja ehkä voivat tukea.
No, täällä jatketaan odottelua vielä muutama päivä. Jospa sitten tosiaan uskaltaisi pinoutua ' oikeasti' lokakuisiin. (Ihan niin kuin tämä ei olisi jo sitä..mutta on mahtavaa, että olette täällä olemassa ja että täällä voi saada tukea tähän epävarmuuteen).