Kukaan nainen ei ole ikinä rakastunut tai kiinnostunut minusta, missä on vika?
En ole itse mikään ruma vaan ihan keskikomea ja olen normaalipainoinen. Amk tason koulutus on ja kuulun keskiluokkaan.
Miksi kukaan nainen ei ole ikinä kiinnostunut tai edes rakastunut minuun?
Kommentit (227)
Ikävä sanoa, mutta ei se riitä tai takaa mitään että ns paperilla ja omasta mielestään on laadukas ja parisuhdekelpoinen.
Toisekseen vaikka olisikin niin jos ei oikeanlaista ihmistä osu kohdalle niin miten se parisuhdekaan voisi aikanaan muodostua? Ensinhän sitä pitää tavata tavalla tai toisella (sattumalla on näissä iso vaikutus) ja sitten sitä alkaa tutustua toisiinsa syystä tai toisesta ja jossain vaiheessa sitten saattaa tulla kummallekin se kuuluisa "klik" eikä toista enää näekään vain työkaverina/naapurina/kaverinkaverina jne.
Jos parisuhteen muodostaminen olisi helppoa ja siihen voisi alkaa kenen tahansa tietyt speksit täyttävän tyypin kanssa niin ei kai sitä kukaan olisi vastentahtoaan sinkkuna? Jotain koulutusta tärkeämpi asia on samankaltainen elämäntapa ja -rytmi sekä elämänasenne eli onko se lasi puoliksi tyhjä vaiko puoliksi täynnä. Siinä pitää olla just oikeanlainen vuorovaikutus ja kemia jotta yhteiselo olisi mukavaa eikä jatkuvaa tahkoamista. Sen sijaan sillä ei niinkään ole väliä minkä väriset hiukset toisella on tai minkä pituiset ne on. Tai onko niitä edes enää.
Jos ulkonäkö ja koulutus ovat ainoat asiat, joita osaat sanoa itsestäsi, niin veikkaan, että
- et oo jutellut elämässäsi riittävän monille naisille mukavia.
Sosiaaliset taidot, luonne ja persoona ratkaisee kun perusasiat (ulkonäkö) on riittävän kunnossa. Loppu on sitä, että löydät _sulle sopivan_ naisen, joka tykkää sun jutuista ja olemuksesta ja josta sä tykkäät.
Eli tutustu ihmisiin. Ei siinä muu auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa miten naiset yrittävät korjata räkäläjänniksestä kunnon miestä, eikä korjata siitä nörtti-insinööristä miestä.
Itse insinörttinä en halua tulla "korjatuksi". Ihan tarpeeksi kauan olen esittänyt muuta kuin olen saadakseni naisia.
Jos ei kelpaa naisille tällasena kuin oon ni sit ei kelpaa.
Toimit kuin itijootti! Kehittämällä sitä, missä olet eniten jäljessä kehityt nopeiten ihmisenä.
Oli se sitten ne jälkeenjääneet sosiaaliset taidot, joita on helppo kehittää vaikka kaupassa. Se asiakaspalvelija ei ikinä vdduile sulle, kun sulla on "rahaa kädessä".
Tai fyysinen olemus, joka ei yleensä ole miehille fysiologinen ongelma. Mene sinne salille tai osta pyörä ihan mitä vaan. Teet sen itseäsi ja terveyttäsi varten.
Tai pukeutuminen. Olemalla siisti ja tasapainoinen edistät sitä insinörtin uraasi ja pääset ehkä joskus eteenpäin. Kukaan ei valita siitä, että et haise paskalle ja vaatteesi ei ole rikki.
Sanomalla että olen tällainen "thats it" osoitat olevasi kelvoton kehittymään ja sopeutumaan yhtään mihinkään. Et muuten ollut aina sellainen, koska et pasko vaippoihin ja opit kävelemään konttaamisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa miten naiset yrittävät korjata räkäläjänniksestä kunnon miestä, eikä korjata siitä nörtti-insinööristä miestä.
Itse insinörttinä en halua tulla "korjatuksi". Ihan tarpeeksi kauan olen esittänyt muuta kuin olen saadakseni naisia.
Jos ei kelpaa naisille tällasena kuin oon ni sit ei kelpaa.
Toimit kuin itijootti! Kehittämällä sitä, missä olet eniten jäljessä kehityt nopeiten ihmisenä.
Oli se sitten ne jälkeenjääneet sosiaaliset taidot, joita on helppo kehittää vaikka kaupassa. Se asiakaspalvelija ei ikinä vdduile sulle, kun sulla on "rahaa kädessä".
Tai fyysinen olemus, joka ei yleensä ole miehille fysiologinen ongelma. Mene sinne salille tai osta pyörä ihan mitä vaan. Teet sen itseäsi ja terveyttäsi varten.
Tai pukeutuminen. Olemalla siisti ja ta
Onpa sulla melko vääristynyt kuva siitä mikä on insinörtti.
Oot varmaan sellanen kusinen hokijätkä jonka seurassa kukaan ei halua viettää aikaa.
Naiset haluaa olla yksin jos ei saa komeaa ja rikasta miestä. Parempi siis olla sinkkuna koska köyhästä miehestä olisi liikaa harmia.
Vierailija kirjoitti:
Naiset haluaa olla yksin jos ei saa komeaa ja rikasta miestä. Parempi siis olla sinkkuna koska köyhästä miehestä olisi liikaa harmia.
Komea ja rikas mies haluaa joka päivälle uuden naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihje ilman minkäänlaista piruilua. Kehitä kiinnostus muita ihmisiä ja heidän tekemisiään ja tunteitaan kohtaan. Nykyaikana tuollaiset ihmiset ovat harvassa joten vientiä piisaa.
Ei kiinnosta
Mutta naisten pitäisi kiinnostua sinusta? Miksi?
Ei tolle ap:lle mee kaaliin, vaikka kuinka takoisitte sitä. Uikuttaa päivittäin samaa asiaa. Ei se ole mitenkään tavallisen ihmisen käytöstä. Siellä nyt jokin viiraa pahasti korvien välissä.📯
Nykyään ei kaikki enää halua parisuhdetta eikä edes mitään säätöä elämäänsä vaikka kohtaisivatkin arjessaan ihmisen, joka sinällään voisi ollakin ihan potentiaalinen kumppani.
Mutta tietenkin mitä enemmän ihmisten kanssa juttelee rennosti ihan vain niitä näitä ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia ja tutustuu erilaisiin ihmisiin niin sitä todennäköisempää on, että joku heistä kiinnostuukin enemmästä. Tai joku näistä huomaa, että ei hitsi tämä tyyppihän olisi ihan just sopiva sille työpaikan "mimmille" joka ei taida olla parisuhteessa..

Miksi luulet että on sama tyyppi? Näitähän on Suomessa kymmeniä tuhansia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset haluaa olla yksin jos ei saa komeaa ja rikasta miestä. Parempi siis olla sinkkuna koska köyhästä miehestä olisi liikaa harmia.
Komea ja rikas mies haluaa joka päivälle uuden naisen.
Ei se naisia haittaa jos komea rikas mies pettää. Köyhän ja uskollisen miehen kanssa naiset ei halua olla.

Nykyään aina vain harvemmat ovat tekemisissä muiden ihmisten kanssa jolloin noita kohtaamisia ei tule. Ja se työpaikan "mimmi" saa ihan varmasti miesseuraa ihan itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset haluaa olla yksin jos ei saa komeaa ja rikasta miestä. Parempi siis olla sinkkuna koska köyhästä miehestä olisi liikaa harmia.
Komea ja rikas mies haluaa joka päivälle uuden naisen.
Ei se naisia haittaa jos komea rikas mies pettää. Köyhän ja uskollisen miehen kanssa naiset ei halua olla.
Ei se ole pettämistä koska komea ja rikas mies ei sitoudu naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Aina sanotaan miehille että "laske rimaa" mutta miksi naisille ei koskaan sanota "laske rimaa"?
Miehen pitäisi tyytyä huonompaan naiseen kun taas naiset saa tavoitella sitä lentäjälääkäri miesmallia?
Naisillehan tuota nimenomaan hoetaan. Mutta miehet siitä itseensä ottaa eniten. Naiset viihtyy yksinkin, ei ole pakko tyytyä. Miesten on selkeästi pakko saada JOKU. Epätoivoisuus on vastenmielistä ja karkottaa ihmiset ympäriltä.
Vierailija kirjoitti:
Olet liian ruma siitä se on kiinni. Tavis suomi naiset haluaa vain komeita pitkiä top 10 miehiä. Suomessa on yli 500 000 sinkkumiestä ja suomalaiset naiset on maailman nirsoimpia. Naisille miehessä ulkonäkö on tärkeintä. 5 kg ylipainoa niin et kelpaa edes lihaville naisille.
Joo kyl tuolla Prismassa mammoilla on kaikilla lentäjäleukakalsarikirurgit käsipuolessa. Myös niillä lihavilla. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tolle ap:lle mee kaaliin, vaikka kuinka takoisitte sitä. Uikuttaa päivittäin samaa asiaa. Ei se ole mitenkään tavallisen ihmisen käytöstä. Siellä nyt jokin viiraa pahasti korvien välissä.📯
Miksi luulet että on sama tyyppi? Näitähän on Suomessa kymmeniä tuhansia.
Samat argumentit, samat lauseet toistuu kuin pyörimään jäänyt vinyylilevy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset haluaa olla yksin jos ei saa komeaa ja rikasta miestä. Parempi siis olla sinkkuna koska köyhästä miehestä olisi liikaa harmia.
Komea ja rikas mies haluaa joka päivälle uuden naisen.
Ei se naisia haittaa jos komea rikas mies pettää. Köyhän ja uskollisen miehen kanssa naiset ei halua olla.
Tässä tyypillisen uhriutuja miehen kommentti lainattuna. Se että hän ei löydä naista muutetaan naisten syyksi. Koska kantti ei kestä myöntää että vika olisi miehessä itsessään.
Suomessa on satoja tuhansia köyhiä miehiä parisuhteessa. Sitä en osaa arvioida kuinka monet heistä on uskollisia. Mutta jo tuo osoittaa että lainaamani mies on väärässä. Se että mies on köyhä ja uskollinen ei todellakaan estä saamasta parisuhdetta. Mutta voi olla että mies ei tee koskaan aloitteita naisille, tai tekee aloitteita vain kaikista tavoitelluimmille naisille, tai tekee aloitteita vaan kovassa humalassa tai miehellä ei ole hygienia tai mielenterveys ym kunnossa jne. Keksin monia muita syitä miksi mies saattaa jäädä ilman parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla tuntuu deittiapeissa tärkeintä olevan miesten vikojen löytäminen. Näin karsitaan lähes kaikki miehet heti alkuunsa.
Niin no naiset nyt yleensä etsii vain yhtä miestä kerrallaan. Ymmärrän että miehet ei karsi naisia koska he pitäisivät mielellään vaikka 5 naista yhtäaikaa. Tämä on tosiaan iso ero sukupuolilla.
Sinut nähneet ovat kaikki joko varattuja, leisboja tahi aseksuaaleja