Luinpa tuossa pari Remeksen kirjaa ja tein JÄRKYTTÄVÄN havainnon.

Miten voimme erottaa tämän kauhean Remes-fiktion faktoiksi muuttavan ihmishirviön keskuudestamme?

Olen samaa mieltä, että samasta muotista on ne kirjat väännetty. Aina sopivasti joulumarkkinoille lanseerataan, että voidaan Suomen isille ja vaareille ostaa niitä joululahjaksi. No, kai se on hyvä että miehet edes yhden kirjan vuodessa lukevat! Olkoonkin sitten Remestä.

salaliittoteorioista on kirjoitettua romaania maailma pullolleen. Remeksen versio on kirjallisesti parempi kuin Dan Brownin, esimerkiksi. Saa niitäulkea ja saa ihmetelläkin - eksegeetikot esim pohtivat Qumranin kirjoituksia ja TUomaan evankeliumia ja sitä millä todennäköisyydellä ne aikanaan olivat olemassa ja oliko ne kirjoitettu ennen Luukasta ja Markusta vai ei ihan oikeasti - kunhan muistaa, että totuutta ei tiedetä.

niin se alkaa olla jo aika sairasta.



Onkohan tällä ihmisellä lapsia. Toivottavasti ei ole, kuulostaa kovin psykoottiselta.

Pointti olikin se, että kaveri siteeraa Remestä kuin Raamattua. Siis ihan samoja kuvioita kuin noissa edellä mainitsemissani kirjoissa. Pelottava mielestäni.



T: Ap

Paljastetaan se! Soittakaa heti Seiskaan!

Enemmän mua kauhistuttaa, että raamattua siteerataan, vaikka ei ymmärretä siitä yhtään mitään. Sehän on vain yksi viisauskirja monien muiden joukossa! Monella siteeraajalla ei ole vielä pientäkään aavistusta raamatun sanomasta.

siihen oli lyijykynällä alleviivattu ja merkitty juurikin olennaisia kohtia, joista täälläkin saadaan lukea...joku yrittää olla fiksu?

Raamattua siteerataan usein ilman tietämystä ihan vaan pätemismielessä. Harvemmin sitä kukaan Remestä kai siteeraa ja jätä vielä ilmoittamatta, että " niin joo, nämä tiedot ovat sitten Remeksen uusimmasta peräisin" .



14, taitaa olla se kirjan edellinen lukija sama freak, joka täällä myö sekoilee.

ja en ole lukenut ensimmäistäkään Remeksen kirjaa. Sen sijaan olen lukenut ihan Suomen historiaa ja lukenut Stasi-listoista ja tiedän, että SDPllä on aina ollut oma KGB-verkostonsa.



Kannattaa fiktion sijaan lukea sellainen Seppisen kirja kuin

Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991, niin sinäkin tajuat että SDPn KGB-kytkökset ovat faktaa yhä nykyäänkin.



Mutta minkä sille voi, että luetaan vain jotain romaaneja eikä olla edes kiinnostuttu tämän maan historiasta, sellaiset tietämättömät yksilöt ovat helpoiten aivopestävissä.



Sitäpaitsi Remeshän käsittääkseni pohjaa kirjojaan faktoihin.

Varmaan tiedät sitten senkin, että Yhdysvallat ovat mukana kaikissa Venäjän tapahtumissa ja olivat mukana myös NL:n junailuissa? Että esim. Putin ja Bush ovat kavereita? Kommunismihan oli maailmaa hallitsevien rahapiirien kokeilu.



Mutta tietävätkö Suomen demarit tämän?

Vierailija:

ja en ole lukenut ensimmäistäkään Remeksen kirjaa. Sen sijaan olen lukenut ihan Suomen historiaa ja lukenut Stasi-listoista ja tiedän, että SDPllä on aina ollut oma KGB-verkostonsa.

Kannattaa fiktion sijaan lukea sellainen Seppisen kirja kuin

Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991, niin sinäkin tajuat että SDPn KGB-kytkökset ovat faktaa yhä nykyäänkin.

Mutta minkä sille voi, että luetaan vain jotain romaaneja eikä olla edes kiinnostuttu tämän maan historiasta, sellaiset tietämättömät yksilöt ovat helpoiten aivopestävissä.

Sitäpaitsi Remeshän käsittääkseni pohjaa kirjojaan faktoihin.

Tosiasioihin? No ehkä jotakin pohjalla on totta (vaikkapa se että tieteessä tutkitaan erilaisia asioita tms) mutta kirjat ja niiden juonet ova t FIKRTIOTA!

Aika pahasta pitää olla seonnut ja uskoa salaliittoteorioihin jos luulee että vielä tänäkin päivänä korkeimmilla päättäjillä olisi jotain salaisia kytköksiä suuntaan tai toiseen. Normaalin diplomatian puitteissa varmaan keskusteluja käydään ja niistä ei julkisuuteen vuoda tietoja muuten kuin Annelille faksilla, mutta periaatteessa, demokratiassakaan kaikki ei voi olla julkista (ihan lainsäädännönkään puitteissa), mutta salaliitot ja kytkökset kyllä tulisi ilmi.

http: //www. ajatuskirjat. fi/suomi/lukunayte_1353. asp



Tutustukaa hyvät ihmiset historiaan, niin ette ole niin umpisokeita pösilöitä, jotka uskoo, että joo on se Halonen varmaan ihan hyvä tyyppi, viis sen kommunisti-ideologiasta.



Tuomiojan isoäitikin oli maanpetturi, joka vaaransi suomalaisten hengen luovuttamalla strategista tietoa Neuvostoliitolle ja sai Suomessa kuolemantuomion. Sitten sodan jälkeen Neuvostoliitto vaati, että Wuolijokea ei tuomita, sen jälkeen Wuolijoesta, tästä maanpetturista tehtiin YLEn radiojohtaja. Sen jälkeen kaikki alkoikin mennä pieleen ja Suomi suomettui. Nyt Erkki Tuomioja on pessyt puhtaaksi tätä maanpetturimummoaan, samaa verta kun on.



Ainoa avautumisen vaihe Suomessa oli 90-luku, kun Neuvostoliitto hajosi ja Ahtisaari ja Aho luotsasivat Suomen EUhun ja länteen, sitten kun Putin palasi valtaan, samat KGB-verkostot on viritetty valtaan.



Ottakaa asioista selvää.

Vierailija:

Tosiasioihin? No ehkä jotakin pohjalla on totta (vaikkapa se että tieteessä tutkitaan erilaisia asioita tms) mutta kirjat ja niiden juonet ova t FIKRTIOTA!

Aika pahasta pitää olla seonnut ja uskoa salaliittoteorioihin jos luulee että vielä tänäkin päivänä korkeimmilla päättäjillä olisi jotain salaisia kytköksiä suuntaan tai toiseen. Normaalin diplomatian puitteissa varmaan keskusteluja käydään ja niistä ei julkisuuteen vuoda tietoja muuten kuin Annelille faksilla, mutta periaatteessa, demokratiassakaan kaikki ei voi olla julkista (ihan lainsäädännönkään puitteissa), mutta salaliitot ja kytkökset kyllä tulisi ilmi.

Vaan luen ihan historiaa. Tekisi varmaan sinullekin hyvää, jotta saisit perspektiiviä siihen missä tilanteessa Suomi nyt on. Ja lue nyt se kirja, niin tajuat miten massiivisesti Neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan Suomen sisäisiin asioihin.

Varmaan tämä Supon arkistoja tutkimaan päässyt Seppinenkin on sinusta joku " salatieteilijä" .

Seppinen laskee uIkoministeriössä olevan yhä monia KGB-suhteilla uransa luoneita



Supon arkistoihin päässeen tutkijan mukaan KGB ohjaili taustalla Mauno Koivistoa



Taneli Heikka



Presidentti Mauno Koivisto toimi presidenttikautensa keskeisissä linjauksissa venäläisvakoojien ohjauksessa. Näin väittää tohtori Jukka Seppinen keskiviikkona ilmestyneessä järkälemäisessä tutkimuksessaan Neuvostotiedustelu Suomessa - strategia ja toiminta 1917-1991.



Seppisen mukaan KGB otti Koiviston verkkoonsa jo 1970-luvun puolivälissä, kun Suomen Pankin pääjohtaja oli nousemassa mahdolliseksi presidenttiehdokkaaksi.



- Koiviston kontaktipinta (KGB:hen) ulottuu kauemmas kuin oletin, Seppinen sanoo.



Koivisto tapaili säännöllisesti tiedustelumies Aleksander Hrabskovia jo 1970-luvun puolessa välissä, myöhemmin vaikuttajavakoojien kuningasta Viktor Vladimirovia. Tiedot perustuvat Suomen suojelupoliisin vastavakoilijoiden merkintöihin. He varjostivat venäläisiä, jolloin myös suomalaisista tuli merkintöjä kansioihin. Nämä tiedot ovat nyt ensimmäistä kertaa olleet tutkijan käytössä.



Uralla etenemisen ehto



Seppisen mukaan KGB ei tapaillut suomalaisia, joista se ei kokenut olevan hyötyä Neuvostoliiton perimmäiselle tavoitteelle, Suomen siirtämiselle sosialismiin. KGB:n ote Koivistosta näkyy Seppisen mielestä esimerkiksi presidentin kielteisessä suhtautumisessa Baltian maiden itsenäistymiseen.



- Baltian itsenäisyyden suhteen hän seurasi KGB-linjaa. Tässä tilanteessa hän saattoi seurata (KGB-vaikuttaja-agentti) Felix Karasevin ohjeita.



Presidentti toimi Seppisen mielestä muissakin keskeisissä linjakysymyksissä KGB:ta myötäillen.



- Koivisto käyttäytyi Neuvostoliiton suhteen hyvin pelokkaasti. Hän sanoi presidenttinä kaikelle pääasiassa ei: Euroopan integraatiolle (---), Karjalalle, Baltian itsenäistymiselle, Euroopan neuvostolle, Seppinen kirjoittaa.



Ulkoministeriössä KGB-suhteista tuli Seppisen mielestä uralla etenemisen ehto.



Lujatahtoisiksi Seppinen lukee itsensä - hän on entinen ulkoministeriön virkamies - ja ETYK-aikojen diplomaatin Risto Hyvärisen. Ulkoministerinä Keijo Korhonen uskalsi panna hanttiin.



Hyväuskoisia tai omaa uraansa laskelmoiden edistäneitä huippuvirkamiehiä on ulkoministeriössä yhä useita. Heihin Seppinen lukee esimerkiksi suurlähettiläät Jaakko Kalelan, Jaakko Blombergin ja Alec Aallon. Heidän tapaamisistaan vakoojien kanssa on yllin kyllin suojelupoliisin merkintöjä.



Vain Urkki pysyi lujatahtoisena



KGB soluttautui syvälle myös puoluejärjestelmään. Näin kävi erityisesti kokoomuksen nuorten poliitikkojen ns. remonttiryhmän kanssa. Ilkka Kanervan, Anders Blomin, Unto Hämäläisen, Pertti Salolaisen ja jossain määrin Ilkka Suomisen lounastapaamiset ja kosteat illat vakoojien kanssa olivat säännöllisiä.



Sdp:n nuori tutkimussihteeri Paavo Lipponen tapaili ahkerasti vaikuttajavakooja Valeri Shilovia. Hän maksoi laskut, ja Lipponen käytti tilaisuutta hyväkseen moittiakseen poliittisia vastustajiaan, kuten keskustapuoluetta. Suojelupoliisi oli kuulolla.



Kansanedustaja Jaakko Laakson rekisteröityjä tapaamisia vakoojien kanssa on lähes sata. Ahti Karjalainen oli Seppisen mukaan täydellisessä Viktor Vladimirovin ohjauksessa, vaikka itse uskoi tulleensa venäläisten suosikiksi ulkopoliittisten kykyjensä vuoksi.



Presidentti Urho Kekkonen saa puhtaat paperit, vaikka hänkin tapasi venäläisiä säännöllisesti.



- Kekkosen operatiivinen kyky ei ollut sidoksissa KGB:hen. Hän toimi monissa asioissa antikommunistisesti, esimerkiksi Suomen integroimisessa länteen.



Julkaistu 21.9.2006 2:31:52



Väitä nyt vielä, etteikö Suomessa olisi KGB-verkostoja.

Ainakin pikaisesti googlatessa tuli vaan kaikenlaista hörhö-foorumi tietoa, mutta jos jollakin nyt olisi joku oikea linkki, niin ehkä voisimme perehtyä asiaan. Näin vaalien alla sitä äänensä saa kuuluville kaikenmaailman hihhulit.

vai meinaatko, että joku hörhö päästettäisiin tutkimaan Supon arkistoja?



Mutta ehkä sun kannattaisi varmaan keskittyä vaan niihin kotihommiin ja lukea vaikka Harlekiini-sarjoja. Ehkä on totta, että suurimmilta osalta naisista puuttuu aivoista joku osa, jolla he vaikka ottaisivat asioista selvää, kuten esim. historiasta ennen kuin aukovat päätään.



Miehet on monessa suhteessa edistyksellisempiä ja ennen kaikkea nöyrempiä. Johtuu varmaan siitä, että ovat käyneet armeijan.

kun mistään lähteistä ei (ainakaan nopeasti googlaamalla) löytynyt tuosta seppisestä muuta kuin hörhöfoorumit (=anonyymit keskustelupalstat kuten suomi24 sun muuta, varmaan tämäkin), niin rohkenin kysyä olisiko mitään vakuuttavampia lähteitä tähän sepppiseen? onko tosiaan päässyt supon arkistoihin? onko kukaan muu? jos, niin tekikö samat johtopäätökset? onko tieteellisen keskustelun alla yleensä ollut moiset väitteet?



toki helpoimmalla pääsee aina vaan haukkumalla epäilijät joko väärää sukupuolta oleviksi tai muuten vaan tyhmiksi, mutta entäs jos koettaisit nyt kuitenkin vaikka ensin yrittää vakuuttaa meidät muut?

Jouduin nyt kopioimaan Wikipedian sivuilta lähes kaiken mitä siellä on Seppisestä, kun itse et sinne kuitenkaan osaa.



Joo kyllä minä vähemmälläkin uskon, ettei tyhmyydelläsi ole mitään rajaa (tai sitten ole tyhmä demari, joka haluaa tahallaan ärsyttää). Ala nyt lukea niitä Harlekiinejasi, kun muuhun ei rahkeet riitä.





Jukka Seppinen (24. lokakuuta 1945, Helsinki) on palvellut parisenkymmentä vuotta ulkoasiainhallinnossa karriääridiplomaattina erityisesti poliittisten asioiden parissa. Hän on myös historiantutkija, joka on keskittynyt Suomen integraatiopolitiikan, Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden sekä itä-länsi-suhteiden tutkimiseen ns. kylmän sodan aikana.



Syntyperä ja koulutus



Helsingissä syntynyt Seppinen polveutuu vanhoista suomalaisista suvuista. Hänen sukujuurensa ulottuvat isän puolelta Koivistolle Karjalankannakselle ja äidin puolelta Kuopioon Savoon (Kinnunen, Tuppurainen). Hän kirjoitti vuonna 1964 ylioppilaaksi Helsingin Lyseosta eli Ressusta.



Hän on peruskoulutukseltaan juristi ja valtiotieteilijä. Hän valmistui Helsingin yliopistosta 24.4.1969 oikeustieteen kandidaatiksi. Hän oli kirjoittautunut jo vuonna 1968 myös valtiotieteelliseen tiedekuntaan suuren historiakiinnostuksensa vuoksi. Siellä hän valitsi pääaineekseen poliittisen historian sekä sivuaineiksi (cl) kansainvälisen politiikan sekä kansainvälisen oikeuden. Hän kirjoitti vuonna 1970 pro gradun Suomen ns. reunavaltiopolitiikasta 1920-luvulla. Siinä hän tutki Suomen turvallisuuspolitiikkaa ja suhteita itsenäisiin Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan. Valtiotieteiden kandidaatin tutkintotodistuksen hän sai syyskuussa 1975.



Seppinen ei liikkunut lainkaan ns. radikaalipiireissä, vaan opiskeli täysipainoisesti. Kun eräät valtasivat Vanhan Ylioppilastalon marraskuussa 1968, Jukka Seppinen suoritti rikos- ja prosessioikeuksien suuret tentit samalla loppusyksyn kierroksella. Valtiotieteiden tohtoriksi Seppinen väitteli 1997.



Työura



Seppinen aloitti työelämän vuosina 1968 ja 1969 toimimalla vt. nimismiehenä Hirvensalmella ja Iissä. Hän oli myös vs. kaupunginvoutina Helsingissä sekä TVH:n asiamies ennen siirtymistään 1.1.1970 omin voimin ulkoasiainministeriöön, jossa hän nousi pian keskeisiin poliittisen osaston tehtäviin ja presidentti Kekkosen läheisyyteen. Poliittisen osaston sosialististen maiden jaoston päällikkönä Seppinen osallistui 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla voimakkaasti tuolloin uhanalaisen Suomen puolueettomuusmääreen puolustamiseen niin Suomen ja Neuvostoliiton kuin myös muiden sosialististen maiden kanssa tehdyissä virallisissa kommunikeoissa.



Hän toimi pitkään poliittisella osastolla neuvostopolitiikan lisäksi monissa muissa tehtävissä. Hän opiskeli ensimmäisenä suomalaisena Ranskan valtion hallintokorkeakoulussa (ENA). Hän työskenteli suurlähetystössä Pariisissa sekä uudelleen poliittisella osastolla pääosan ajastaan. Hän toimi myös luottamustehtävissä Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtajana (UHVY) vuosina 1976-1977. Hän palveli myös lähetystöneuvoksena Lontoossa vuosina 1983-1984.



Vuosina 1987-1990 Seppinen toimi Kotkan kaupungin palveluksessa Ruotsinsalmi-projektin pääsihteerinä. Projektin taustavoimana toimi erittäin arvovaltainen neuvottelukunta keskushahmona ministeri Aatos Erkko. Hanke huipentui kesällä 1990 Ruotsinsalmen taistelun 200-vuotistapahtumasarjaan, jota kunnioittivat läsnäolollaan Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, presidentti Mauno Koivisto puolisoineen sekä runsas erittäin korkeatasoinen edustus kaikista Itämerenmaista omine perinteisine kansallisine ja itsenäistymiseen viitanneine tunnuksineen. Helsingin Sanomat julkaisi erillisen Ruotsinsalmi-liitteen tapauksen kunniaksi.



Maatilallaan Kotkan Laajakoskella Seppinen harjoitti sivutoimista luonnonmukaista maanviljelyä. Yrittäjänä Seppinen harjoitti mm. lähialueyhteistyötä Karjalassa Agrokarelia-nimisen maatalousyrityksen puitteissa.



Tutkijaksi Seppinen suuntautui Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, kun uusia mahdollisuuksia todellisuutta vastanneeseen tutkimukseen avautui. Vuodesta 1998 Seppinen on toiminut EU:n komission Jean Monnet -opetusohjelman luennoitsijana Turun yliopistossa aiheenaan Suomen integraatiopolitiikka.



Kunnallispolitiikkaan keskustaoikeistolaiseksi henkilökohtaisilta poliittisilta mielipiteiltään luonnehdittava Seppinen on osallistunut mm. Kotkan kaupunginvaltuuston keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana ja Helsingin kaupungin opetuslautakunnan jäsenenä kokoomuksen mandaatilla.



Integraatiotutkimus



Seppisen tieteellisen tuotannon lähtökohta muodostuu läntisen Euroopan integraation ja Neuvostoliiton vaikutuksen tutkimisesta. Hän väitteli Suomen Efta-suhteesta. Hän on selvittänyt Suomen tien sodista Euroopan unionin jäsenyyteen. Kaikissa elämäkertatutkimuksissa suhde Neuvostoliittoon ja läntisen Euroopan integraatioon nousee voimakkaasti esille. Hän sijoittaa tutkimuksensa kylmän sodan ideologiseen kehykseen. Hän on selvittänyt kommunistisen strategian vaikutuksen Suomeen.



Seppisen tutkimukset, kuten Paasikiven aikakauteen ja Menetetty Karjala?, osoittavat Suomen sotien olleen erillissotia, huolimatta olosuhteista johtuneesta jatkosodan aikaisesta riippuvuudesta elin- ja sotatarvikkeissa Saksasta. Natsi-Saksa oli sopinut elokuussa 1939 etupiirijaosta Neuvostoliiton kanssa, mikä johti talvisotaan. Jatkosota oli nimensä mukaisesti talvisodan jatko. Liittoutuneet hyväksyivät 1.12.1943 Suomen erillissodan luonteen Teheranin huippukokouksessa. Ne päättivät aloittaa neuvottelut Suomen saamiseksi sodasta. Saksa ja sen liittolaiset saivat vain yhden mahdollisuuden: tulla miehitetyiksi ja antautua ehdoitta. Prosessi johti syyskuussa 1944 Suomen erillisrauhaan. Saksa ja sen liittolaiset tulivat yksi toisensa jälkeen miehitetyiksi ja ne antautuivat ehdoitta. Suomen armeija ei antautunut eikä eräin lisäyksin vuoden 1940 rajoihin pakotettua Suomea miehitetty. Tämä antoi länsimaisen demokratiansa säilyttäneelle Suomelle realistiset mahdollisuudet selviytyä sotien jälkeen jatkuneesta neuvostopaineesta.



Karjala-kysymys



Seppinen on sijoittanut myös ns. Karjalan kysymyksen yllä mainittuun tutkimuskehikkoon ja julkaissut kesäkuussa 2006 tutkimuksen Karjalan asemasta Suomen politiikassa vuosina 1940-2000. Tutkimuksen pääotsikko on " Menetetty Karjala?, Hämeenlinna 2006" .



Seppisen mukaan Mauno Koivisto tasavallan presidenttinä ja Paavo Väyrynen ulkoasiainministerinä vaikuttivat siihen, ettei Suomi saanut Karjalaa takaisin 1989-1994. Seppisen mukaan Karjala-kysymys Suomen virallisessa politiikassa oli heikentynyt suomettumiskehityksen vuoksi ja että Karjala-kysymyksen esillä pitämistä pidettiin neuvostovastaisuutena.



Paavo Väyrynen vastasi Suomenmaan haastattelussa, että esitetyllä väitteellä ei ole perää ja etteivät Neuvostoliitto tai Venäjä olleet valmiita neuvottelemaan kysymyksestä. Väyrysen mukaan Koivisto kävi venäläisten kanssa kahdenkeskisiä keskusteluja Urho Kekkosen tapaan, minkä sisällöstä hänellä ei (ulkoministerinä) ole tietoa. Hänen mukaansa Karjala-kysymystä hoidettiin Karjalan Liiton johdon kanssa hänen ulkoministeriaikanaan. Väyrynen oli ulkoministerinä 1977-1982, 1983-1987 ja 1991-1993. Hänen mukaansa Karjalasta voidaan neuvotella, kun Venäjällä on siihen valmius. Boris Jeltsin myönsi Suomen menettäneen Karjalan vääryydellä. Hänen seuraajansa Vladimir Putinin mukaan Karjala-kysymystä ei ole Suomen ja Venäjän välillä. (Suomenmaa Online 20.7.2006 " Väyrynen torjuu Seppisen väitteet) [1]



Seppisen kirjasta syntyi vilkas kansallinen keskustelu, joka jatkui pääosin asiallisena koko kesän 2006. Se kertoo aiheen merkityksestä suomalaisille. Presidentti Koiviston haluttomuus asiassa on tullut esille keskustelun aikana laajasti ja on hyvin dokumentoitu.



Seppinen on selvittänyt ensimmäisenä tutkijana systemaattisesti Suomen virallista Karjala-politiikkaa vuosina 1940-2000, kuten päätoimittaja Antti O. Arponen osuvasti totesi 6.7.2006 Karjala-lehden pääkirjoituksessa. Seppinen itse sivusi vain hyvin lyhyesti aiheen tulevaisuusnäkymiä kirjansa lopussa.



Tieteellinen tuotanto



Seppisen tieteellinen tuotanto on jo laaja. Hän toimi paljon poliittisen raportoinnin parissa lähes kaikissa tehtävissään ulkoasiainministeriössä. Hän aloitti systemaattisen läntisen Euroopan integraation tutkimuksen jo UM:n poliittisen osaston tutkimuspäällikkönä vuonna 1985.



Alla mainittujen teosten lisäksi hän julkaissut useita tieteellisiä artikkeleita alan julkaisuissa ja muissa johtavissa lehdissä. Hän on kirjoittanut runsaaasti myös pienoiselämäkertoja Kansallisbiografiaan.



1. Jukka Seppinen (1995): Kannas tässä ja nyt. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino (Helsinki: Hakapaino). ISBN 951-96372-0-6. (129 s., kuv., kartt.)

2. Jukka Seppinen (1997): Suomen Efta-ratkaisu yöpakkasten ja noottikriisin välissä. Helsinki: Suomen historiallinen seura (Saarijärvi: Gummerus). ISBN 951-710-052-3. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto, 349 s., kuv.; Bibliotheca historica, ISSN 1238-3503; 21)

3. Jukka Seppinen (1997): Ahti Karjalainen: poliittinen elämäkerta. Helsinki: Otava (Keuruu). ISBN 951-1-13878-2. (640 s., [32] kuvas.)

4. Jukka Seppinen (1998): Kohti Karjalaa: pakkoluovutettu Karjala tänään ja huomenna. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino (Helsinki: Hakapaino). ISBN 952-5200-09-4. (95 s., kartt.)

5. Jukka Seppinen (2001): Paasikiven aikakauteen. Helsinki: Ajatus (Jyväskylä: Gummerus). ISBN 951-566-064-5. (506 s., [16] kuvas.)

6. Jukka Seppinen (2001): Mahdottomasta mahdollinen: Suomen tie Euroopan unioniin. Helsinki: Ajatus (Jyväskylä: Gummerus). ISBN 951-566-063-7. (918 s., [16] kuvas.)

7. Jukka Seppinen (2002): Isänmaan asiat: Johannes Virolaisen elämäkerta. Helsinki: Ajatus (Jyväskylä: Gummerus). ISBN 951-20-6233-X. (634 s., [32] kuvas.)

8. Jukka Seppinen (2004): Urho Kekkonen --- Suomen johtaja: poliittinen elämäkerta. Helsinki: Ajatus (Jyväskylä: Gummerus). ISBN 951-20-6437-5. (941, [1] s., [32] kuvas.)

9. Jukka Seppinen (2006): Menetetty Karjala? Karjala-kysymys Suomen politiikassa 1940-2000. Helsinki Jyväskylä: Minerva (Hämeenlinna: Karisto Oy:n Kirjapaino). ISBN 952-5591-73-5. (255 s., [16] kuvas., kartt.)

10. Jukka Seppinen (2006): Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991: strategia ja toiminta. Helsinki: Ajatus (Jyväskylä: Gummerus). ISBN 951-20-6548-7. (779 s.), julkistettiin 20.9.2006