Pidätkö tanskan tai hollannin kielestä?
Oma suhteeni on melko viileä, mutta kun tanskalainen sanoo leipä tai iloinen, niin vähän ihmettelen miksi kieli on suorastaan melko rumaa?
Kommentit (28)
Kuulostavat molemmat joidenkin ääntämispiirteiden vuoksi kamalilta. Ruotsia ja saksaa kohtalaisesti osaavana ja Tanskan ja Hollannin kulttuurista jollain lailla pitävänä suhtaudun kuitenkin kiinnostuneesti kieliinkin.
Molempia ymmärtää muutaman sanan sieltä täältä sukulaiskielten pohjalta. Kieliopin puolesta ihan järkeviä kieliä myös.
Tanska ei kuulosta mitenkään kauniilta, on mielestäni ruotsin ja saksan sekoitus. Tosin tanskalaiset eivät tykänneet yhtään tuosta saksaan vertaamisesta.
Kertoivat, että heidän mielestään suomenkieli kuulostaa siltä, kuin puhuttaisiin kovin nopeasti. Kummallista, olivatkohan vain kohteliaita. Tai sitten konsonanttien runsaus aiheuttaa sen.
Hollanti kuulostaa mielestäni kauniilta, mutta tanska ei ehkä niinkään.
Hassuja kieliä.
Tanska on kirjallisesti helpompaa, mutta (vieläkin) rumempaa ääntämykseltään.
Tykkään molemmista, etenkin hollannista! Teininä kävin jopa yhden hollannin alkeiskurssin kesäyliopistossa. Opettaja sanoi, että ääntämiseni oli oikein hyvää :)