Miksi toiset on empaattisempia kuin toiset?

Itseasiassa toi omista asioistaan kertominen on monille nepsyille tapa osoittaa empatiaa. Yrittävät viestittää että ymmärtävät oman kokemuksen kautta. 

Mutta yleisesti empaattisuuteen vaikuttaa aika monet tekijät.

Varmasti se vaikuttaa miten itse on saanut kokea empatiaa. Jos on tullut hyväksytyksi omana itsenään ja esimerkiksi saanut tukea tarvittessa, on todennäköisesti helpompaa tuntea empatiaa.

Geenit, kotiolot, peilisolut. Joillakin ihmisillä peilaa toisista enemmän 

Joo nepsyillä on tapana kertoa omia juttuja vastineeksi, mutta ne ei yritä sillä ns pistää paremmaksi, eli eroaa tuosta tyylistä kuitenkin. Se on enemmän että Ymmärrän sua koska mullekin on käynyt vähän noin. Ei että Eihän tuo nyt vielä mitään ole kun mulle sentään kävi niin ja niin. 

Itse olen empaattinen enkä voi käsittää kun joku ei ole. Miten vaikeaa on vaikka lohduttaa omaa puolisoa kun se itkee henkeä haukkoen, vaikka ei itse itkisi samasta asiasta? Tai miksi suuttuu toiselle jos se itkee? 

Vierailija kirjoitti:

Varmasti se vaikuttaa miten itse on saanut kokea empatiaa. Jos on tullut hyväksytyksi omana itsenään ja esimerkiksi saanut tukea tarvittessa, on todennäköisesti helpompaa tuntea empatiaa.

Minua ei koskaan ole hyväksytty omana itsenäni ja koen, että se myös on kasvattanut empatiaa. Tiedän miltä tuntuu kun huutaa kuuroille korville ja haluan, että ihmiset tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti se vaikuttaa miten itse on saanut kokea empatiaa. Jos on tullut hyväksytyksi omana itsenään ja esimerkiksi saanut tukea tarvittessa, on todennäköisesti helpompaa tuntea empatiaa.

Minua ei koskaan ole hyväksytty omana itsenäni ja koen, että se myös on kasvattanut empatiaa. Tiedän miltä tuntuu kun huutaa kuuroille korville ja haluan, että ihmiset tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Totta, tämähän voi toimia myös toisinpäin.

Kai tuo empatian osoittaminenkin on ihmisillä erilaista. 

Otan itseni esimerkiksi. Jos minä marmattelisin jotain vastoinkäymistä ystävälleni, niin minua nimenomaan lohduttaisi tarinat siitä, että jollekin muullekin on sattunut jotain samantapaista ja miten hän pääsi siitä yli.

Jos osat käännetään ympäri ja minä olisin siinä "empaattisen lohduttajan" osassa, niin tietysti minä yrittäisin lohduttaa tavalla jonka tietäisin toimivan itseeni. Eli kertoisin jostain itselleni sattuneesta vastoinkäymisestä jne.

Tietysti tässä kohtaa pitäisi pystyä soveltamaan platinasääntöä ja kohdella ihmisiä niin kuin he haluavat tulla kohdelluiksi. Minulla ei kuitenkaan riitä ihmistuntemus niin monimutkaiseen ajatteluun ja joudun tyytymään kultaiseen sääntöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti se vaikuttaa miten itse on saanut kokea empatiaa. Jos on tullut hyväksytyksi omana itsenään ja esimerkiksi saanut tukea tarvittessa, on todennäköisesti helpompaa tuntea empatiaa.

Minua ei koskaan ole hyväksytty omana itsenäni ja koen, että se myös on kasvattanut empatiaa. Tiedän miltä tuntuu kun huutaa kuuroille korville ja haluan, että ihmiset tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Samaa tulin sanomaan. Kun oma lapsuus ja nuoruus on ollut kananmunankuorilla kävelyä, henkistä väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja sitä että itsensä on joutunut piilottamaan ja tukahduttamaan, niin tuntosarvet on kasvaneet aika herkiksi. Haluan toisille pääasiassa vain hyvää. 

Olen Perussuomalainen ja empaattinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Miten minusta on tullut tämmöinen? Lapsuus tietysti muokannut. Olen huomannut että sisarukseni eivät ole yhtä empaattisia kuin minä. Rehellisyys kuuluu mielestäni empaattisuuteen erittäin oleellisesti. Samoin ihmisten tasapuolinen kohtelu.