Jalkasten muutostako ei saa keskustella?
Kaikki ketjut tähän mennessä poistuneet. Täällä on oikeasti törkeitä ketjuja kaikenmaailman pikkujulkimoista. Miksi Jalkasista ei saisi keskustella kun keskustelut on olleet aivan asiallisia vai eivätkö he kestä että ihmiset eivät olekaan samaa mieltä heidän kanssaan. Siihen vähän viittaisi tämän päivän ig storyt joissa puolustellaan asiaa, minkä keretään.
Kommentit (579)
Jaaha solvaajat taas paikalla..
Vain asuinpaikka vaihtunut, sekö on elämän muutos😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tai edes olisi jotaib rutiineja sen sijaan että ihan kaikki tehdään fiilispohjalla ajelehtien.
Voisihan ihan jo siinä kotikoulussakin olla aikataulut ja rutiinit."
Nimenomaan. En väitä tuntevani Anniinaa, mutta joitain samoja piirteitä olen näkeväni mitä itsessänkin. Sellainen aloittamisen vaikeus ja tuhat asiaa mielessä samaan aikaan. Toki varmaan aika monella tämä. Mutta pahinta myrkkyä on silloin "päämäärätön ajelehtiminen", jolloin arjessa ei ole käytännössä mitään otetta. Välillä tehdään tubevideoita ja siinä samassa vähän kotikouluta. koskakohan he itse havahuvat siihen, että ne rutiinit on aika tärkeitä. Tollanen on varmasti lapsillekin tosi kuormittavaa, jos ei ole ns. Koulun ja vapaa-ajan välillä mitään selkeää eroa, vaan tehdään fiilispohjalta vähän sitä sun tätä.
Anniinahan nimenomaan tällä viime vuoden kotikouluvide
Tuollainen ajelehtiminrn on lapselle myös todella turvatonta. Ei lapsen kuulu päättää milloin hänellä olisi fiilis että nyt voisi opiskella. Aikuisen kuuluu kantaa noin isoista asioista vastuu.
Höpönlöpö! Sinä et tunne Jalkasia etkä heidän lapsia, etkä siten tiedä mikä on heille sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tai edes olisi jotaib rutiineja sen sijaan että ihan kaikki tehdään fiilispohjalla ajelehtien.
Voisihan ihan jo siinä kotikoulussakin olla aikataulut ja rutiinit."
Nimenomaan. En väitä tuntevani Anniinaa, mutta joitain samoja piirteitä olen näkeväni mitä itsessänkin. Sellainen aloittamisen vaikeus ja tuhat asiaa mielessä samaan aikaan. Toki varmaan aika monella tämä. Mutta pahinta myrkkyä on silloin "päämäärätön ajelehtiminen", jolloin arjessa ei ole käytännössä mitään otetta. Välillä tehdään tubevideoita ja siinä samassa vähän kotikouluta. koskakohan he itse havahuvat siihen, että ne rutiinit on aika tärkeitä. Tollanen on varmasti lapsillekin tosi kuormittavaa, jos ei ole ns. Koulun ja vapaa-ajan välillä mitään selkeää eroa, vaan tehdään fiilispohjalta vähän sitä sun tätä.
Anni
Jep ja, jos tämä on heillekin näin vaikeaa niin miten pieni lapsi sitten osaisi järjestää omat opiskelunsa. Kyllähän pieni lapsikin kaipaa pieniä tavoitteita sekä onnistumisen tunteita. Eikä mitään päämäärätöntä fiiliksen pohjalta opiskelua.
Mutta eihän koululainen ole pieni lapsi.
Höpönlöpö! Sinä et tunne Jalkasia etkä heidän lapsia, etkä siten tiedä mikä on heille sopii.
Lapselle ei ole ksokaan hyvästä joutua vastuuseen liian isoista asioista. Sellaiset kuuluvat AINA vanhemman kannettaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tai edes olisi jotaib rutiineja sen sijaan että ihan kaikki tehdään fiilispohjalla ajelehtien.
Voisihan ihan jo siinä kotikoulussakin olla aikataulut ja rutiinit."
Nimenomaan. En väitä tuntevani Anniinaa, mutta joitain samoja piirteitä olen näkeväni mitä itsessänkin. Sellainen aloittamisen vaikeus ja tuhat asiaa mielessä samaan aikaan. Toki varmaan aika monella tämä. Mutta pahinta myrkkyä on silloin "päämäärätön ajelehtiminen", jolloin arjessa ei ole käytännössä mitään otetta. Välillä tehdään tubevideoita ja siinä samassa vähän kotikouluta. koskakohan he itse havahuvat siihen, että ne rutiinit on aika tärkeitä. Tollanen on varmasti lapsillekin tosi kuormittavaa, jos ei ole ns. Koulun ja vapaa-ajan välillä mitään selkeää eroa, vaan tehdään fiilispoh
Siellähän sitä ns. kotikoulua käy nelivuotiaskin - eli käytännössä se koululainen vetää perässään koko ajan sitä leikki-ikäistä.
Tein itse kotona töitä kun lapset oli pieniä, aina siihen asti kun kuopus täytti kahdeksan.
Kyllä se oli se säännöllienn päivärytmi ja todella selkeät toistuvat rutiinit, joka ko. paletin piti kasassa.
Minulla vain kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, mutta jo heillä oli omat erilliset tarpeensa, eikä heitä voinut vain lyödä ns. yhdessä leikkimään aina.
Noin isoilla ikäeroilla kuin Jalkasilla joku noista lapsista kärsii aina, kun heitä pidetään könttänä, varsinkin se isoin, joka käytännössä joutuu koko ajan kaitsemaan noita pienempiään.
Muistaka ei saa totuutena levitellä valheita voi rapsahtaa sakkoja ja rikosrekisterimerkintä
Vierailija kirjoitti:
Solvaajat vauhdissa taas...
Aina vaan jotku jaksaa nillittää. Sopiskohan heille paremmin Strömssö-sarja kun siellä kaikki on aina tehty täydellisesti.
Vieläkö se tulee telkkarista? Areenasta kai näkyy ainakin.
Ja alkaa tuulemaan. Meri on vielä lämmin, mutta ei ole kauaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Solvaajat vauhdissa taas...
Aina vaan jotku jaksaa nillittää. Sopiskohan heille paremmin Strömssö-sarja kun siellä kaikki on aina tehty täydellisesti.
Vieläkö se tulee telkkarista? Areenasta kai näkyy ainakin.Niinpä huoh...noiden täytyy olla mielisairaita
Varmaan jotain puppa-keskustelijoiden kavereita
Anniina näyttää kauniilta noissa tämän päivän videoissa. Meikittömyys sopii hänelle. Vielä kun antaisi hiusten olla rohkeasti omanväriset.
Taas on poistunut ihan asiallisesti kirjoitettuja viestejä!!
Vierailija kirjoitti:
Taas on poistunut ihan asiallisesti kirjoitettuja viestejä!!
Ei olleet asiallisia! Pelkkää pilkkaa!
Siis miten helvetissä pitäisi keskustella kenenkään yksityisen ihmisen asioista julkisella palstalla? Toivottavasti tekee rikosilmoituksen.
Onko kellään enää omaa elämää lainkaan?
Hän kertoo videoilla tänne keskustelun aiheet youtubessa?
Eikö tuolla saaressa oikeasti tule aika pitkäksi, heillä kenelläkään?
Höpöhöpö, anniina nimenomaan on sanonut että haluaa vapautta. Veikkaisin, että myös siitä syystä kotikoulu, vaikka se tarkottaisi enemmän työtä jne niin silti olla vapaa pomotteluista ja kiusaamisesta.