Molemmat lapseni ovat todella kilttejä ja koen siitä syyllisyyttä

Kaveri yh ja kauheaa draamaa koko elämä vaihtuvien miesystävien ja muiden kanssa. Ja lapsi todella yli kiltti suorittaja. 

Millainen on kiltti lapsi? Miten määrittelet kiltteyden?

Pienet on sinulla murheet, taidat olla ihme valittaja jolle ei kelpaa edes kiltit lapset 

Minun poikani, varsinkin toinen on valinnut erityisesti minua miellyttävän vaimokkeen. Ei ole liian hyvännäköinen ja liian itsevarma. On ylempi korkeakoulututkinto. Ei ole pissis. Äidin velvollisuus "ohjata" poikiaan. Mielestäni se on rakkautta.

Toivottavasti lapsesi on tyttöjä. Kilttimiehen kohtalo ei ole häävi.

Lapset usein omaksuvat kodin ilmapiirin itselleen. Esim. huutavat vanhemmat saavat aikaan huutavia lapsia, riitelevät riiteleviä jne. Jos neuvotellaan rauhallisesti, lapsetkin pikkuhiljaa oppivat, että se on tapa, jolla konfliktit puretaan. Tottakai persoonat ja niiden yhteensopivuus tuovat tähän oman lisänsä ja rauhalliset vanhemmat voivat saada riiteleviä lapsia, mutta periaatteessa lapset omaksuvat mallin usein kotoa.

Siis kyllähän eri ihmisten erilaiset temperamentit on ihan fakta, ja on oikein paljon mahdollista, että sun lasten luontainen synnynnäinen temperamentti vaan on hyvin sopeutuva ja kiltti. Jos näin on, kiltteys missään iässä ei ole ongelma. Se on sitä vain, jos oikeasti ei olisi sellainen, mutta on joutunut tukahduttamaan oman todellisen olemuksensa syystä tai toisesta, esim. vanhempien ongelmien tai liiallisen kurin takia.

Meillä lapsuudenkodissa kaikki muut oli kilttejä ja rauhallisia, paitsi minä. Minä olin tullut kuulemma tuliseen äidinisääni, joka oli jopa vähän pelätty kiivaan luonteensa takia. Oli siinä muu perhe rauhallisia, introverttejä ihmisiä kummissaan, kun meikäläinen hyvin ekstrovertti, vilkas ja äänekäs touhotti. Eihän mun vanhemmat oikein mun kanssa pärjänneet, ihmettelivät vaan että miksi tuo on tuollainen. Ja minä ahdistuin, kun koin olevani aina vääränlainen jopa omassa kodissani. 

Olet pilannut heidän elämän.

Huono äiti.

Ole onnellinen, teillä on hyvä ilmapiiri ja hyvät välit, silloin lapsetkin ovat tyytyväisiä elämäänsä. Kun perheessä on selkeät säännöt niin lapsi oppii yleensä niitä noudattaa, eikä joka asiasta tarvitse tapella.

Mä voin vaihtaa kaks ADHD lasta näihin 

Kiltteys ei ole hyvä piirre, jos et tarkoita sillä kohteliaisuutta. Liika kiltteys (=kyvyttömyys tunnistaa ja kuvata omia mielipiteitä/tarpeita) kertoo siitä, että vanhempi ei ole tarpeeksi varhaislapsuudessa huomioinut lasten tarpeita ja vahvistanut omaa tarveilmaisua sekä sen jälkeen myöhemmin varhaisnuoruudessa opettanut argumentointitaitoja. Tällainen ihminen pärjää tietynlaisessa seurassa, mutta saa shokin oikeasti väittelytaitoisessa ns. akateemisin perintein kasvatetussa seurassa. Sivistystähän on se, että osaa muodostaa mielipiteen, ilmaista sen, kunnioittaa toisen ja hakea konsensusta. Ei se, että vain möllötetään kaikki tyynni samaa mieltä hiljaa. 

Meilläkään ei ole juuri mitään vaikeuksia lasten kanssa ollut. Esikoisen murrosikä näkyi eniten, ja meidän vanhempien avioero sattui siihen aikaan.

Lapsia on aina kuunneltu ja kohdeltu oikeudenmukaisesti. Mitään ihme kieltoja tai rajoituksia ei ole ollut  Kaikki pitää pystyä perustelemaan lapsille. Joillain tuntuu olevan simputtaja - vanhempia, ja lasten käytös on uhmakasta. 

Minä olin kiltti lapsi ja nyt olen kiltti aikuinen enkä ole masemtunut vaan tyytyväinen elämääni. Olen siinä mielessä onnekas, että osaan kuitenkin jotenkuten pitää puoliani, enkä suostu kynnysmatoksi. Ehkä sitten vain kiivasta seuraa.

Olen hakeutunut itsenäiseen asiantuntijatyöhön. 

14 jatkaa, että tuossa piti lukea, että välttelen kiivasta seuraa. 

Tuo on myytti, että pitäisi katkaista napanuora vanhempiin huutamalla teini-iässä. Itse olen aivan erilaista temperamenttia siskoni kanssa, enkä jaksanut huutaa vanhemmille murrosiässä. Olen ihan tyytyväinen omaan luonteeseeni ja pidän voimakkasta tunneilmaisua sekä draamailua joskus vähän hassuna tapana ilmaista itseään.