Luulin ennen olevani jotenkin normaalien loosereiden yläpuolella ja ylempää kastia kun opiskelin sentään yliopistolla!!!
olen akateemisesta perheestä ja jotenkin alitajuisesti kotona halveksuttiin aina putkimiehiä, kaupan kassoja kommunisteja ja amislaisia "tyhmiä ihmisiä". itsestäänselvyys oli se, ettää lapset menee lukioon ja siitä yliopistolle opiskelemaan jotain "fiksua ja älykästä"
luulin olevani joku yli-ihminen kun opiskelin psykologiaa, taidetieteitä, kirjallisuutta , filosofiaa, kreikkaa, ja kaikkea näennäissivistävää bullshittiä. Jotenkin halveksuin ajatustakin että lukisin normaalin ammatin vaikka edes ala-asteen opettajaksi, mutta pidin sitäkin tyhmien ihmisten kaavamaisena peruskouluna.
lopulta valmistuin kahden maisterin huuhaatieteiden maisteriksi ja työttömäksi. nyt ihannoin lähinnä roska-autokuskin duunia tai jospa olisin valmistunut palomieheksi, kirvesmieheksit tai moottoripyöräpoliisiksi. puupakkaajana oleminen olin ihan mukavaa duunia opiskelujen ohessa ja jälkeen ja painepesuriauton kuskina olo. ja miksi lähdin yliopistolle kun lukion jälkeen olin sentään hyväpalkkaisessa työssä laivalla varastomiehenä
toisaalta se, etttä pidän normaaleja ihmisiä edelleenkin aika tyhminä ja keskinkertaisina ja työt ovat liian simppeleitä. Mutta ei se akateeminen tiedon kasvattaminen johdattanut sekään kuin tuulenhattaralle ja työttömäksi.
niin ja siskosta tuli lääkäri nyt ylilääkäri ja veljestä pappi, nyt sossun pummina hänkin.
Kommentit (6)
Huonosti on korkea oppi ja sivistys tarttunut yliopistolla tekstin perusteella. Ehkä kannattaisi opiskella lisää?
Valitsit väärät huuhaa-opinnot. Itsekin tein sellaisia 2, mutta olen työllistynyt ihan hyvin. Tai siihen saakka, että sairastuin. Toivon, että jaksaisin jotain vielä osa-aikaisesti tehdä.
On se yliopisto vielä hetken aikaa parempi, mutta ei välttämättä työllistävämpi. Nyt tuo amk/yamk-puoli suoltaa ihan perusduunareita ja heidän työnjohtajiaan. Määrää on ja siksi laatua laskettu.
Joka itsensä ylentää, se alennetaan.
Ap ei ole yliopistoa nähnytkään. Tuollaista kirjainmoskaa en suostu lukemaan.