TYÖSSÄKÄYVÄ uraäiti ihmettelee: miten kukaan voi hyväksyä ns. eroitkun hoitoa aloittaessa? Ja pitää sitä jopa normaalina??

meilläkin tyttö oli 10kk kun jäi vieraalle pph:lle parin kerran tutustumisen jälkeen hoitoon. Koskaan ei jäänyt itkien. Mielestäni äiti voi vaikuttaa paljon siihen miten lapsensa jätää hoitoon, pitääkö sitä itse kärsiä lapsen nähden eroahdistusta.

Vierailija:

Mä oon niin kyllästynyt tohon jatkuvaan jauhamiseen tosta rahasta. Se ei todellakaan kenelläkään oo muutamasta viikosta kiinni. Eikä koko lapsen kanssa olo oo rahasta kiinni, vaan siitä että nykypäivän ihmiset ei JAKSA olla pentujensa kanssa, koska se on raskasta ja tylsää välillä. Joutuu olemaan eristyksissä ulkomaailmasta ja päivät on samanlaisia toinen toisensa jälkeen. Nykypäivän kermaperseet eivät uhraa yhtään mitään vaan vievät lapsensa hoitoon lähes vauvoina, kun EI PÄÄ KESTÄ. Mua niin rasittaa.

Ja kyllä, olen itse hoitanut lapseni kotona eikä aina oo todellakaan ollut hauskaa. Mutta mä oon ne tänne maailmaan tehnyt ja minä ne myös hoidan ja kasvatan.

Mikähän meillä sitten meni vikaan kun lapsilla maailman paras (perhepäivä)hoitopaikka, tuttu hoitotäti. Nähtiin usein ennen hoidon alkua ja alussa lapset oli vain pari tuntia päivässä jne. Ja siitä huolimatta ne 1 ja 3 v ulvoo mun perääni joka heittiön aamu?

Minä hoidin kuopuksen kotona 3-vuotiaaksi. Tutustuttiin päiväkotiin sen verran kuin saatiin eli parin viikon ajan käytiin siellä pihalla ja lyhyitä aikoja sisällä tutustumassa. Hoitajat oli mukavia, ottivat syliin, itse olin hoitopaikaan tyytyväinen. Juteltiin asiasta, luettiin kirjoja ja järjestelin omia työaikojani niin että hoitopäivät oli mahd. lyhyitä. Mutta itkemään vaan jäi meidänkin poika ekan kuukauden ajan useimpina aamuina ja kaipasi äitiä pitkin päivää vielä pitempään. Edelleenkin olis mieluummin kotona kuin hoidossa vaikka on jo 5v. eikä toki enää varsinaisesti ikävöi hoidossa ollessaan.



Vissiin onnistuin olemaan kuopuksen ekat kolme vuotta tukahduttava kotiäiti ja nyt olen ollut kaksi vuotta itsekäs uraäiti. Kyllä naisen osa on palkitseva.

Pph:ssa voi ainakin kokeilla eri konsteja:



Meillä oli joskus ensioireita äidissä roikkumisesta (kiipesivät syliin kun äidin piti lähteä jne). Aloimme pph:n kanssa toimia näin: lapset jättivät RAKKAAT unilelunsa hoitoon hoitajan luo yöksi, peittelivät ne sänkyyn nukkumaan jne. Aamulla jo kotoa lähtiessä puhuimme mitenköhän lelut ovat nukkuneet yms. ja hoitoon tullessa kuuntelimme joko ne huutelevat lapsia herättäämään yms. Ja kas, kun tossut oli jalassa molemmat juoksivat kilpaa herättämään omia unilelujaan ja äiti unohtui.



Ja sitten se kausi meni ohi muutenkin. Eli pieniä juttuja kantsii miettiä siihen eron hetkeen: mikä saattaisi tehota juuri sinun lapseesi eron helpottamiseksi.



ap

että kovin moni päiväkoti kauaa kikkailee mitään unilelusatuja...

hoidin hyvän tutun tyttöä melkein vuoden ja äidin jättäessä lasta meille ei ollut mitään ongelmaa, koska suhtauduimme siihen niin että tyttö tuli meille leikkimään vauvan kanssa (ja auttamaan " vauvan hoidossa" , oma tyttöni ei enää edes ollut kovin vauva siinä vaiheessa:) syömään ja nukkumaan, KIVAA!

Ja tytöstä oli kivaa.

Kun isä (joka olisi halunnut äidin olevan kotona) jätti tytön se oli jatkuvaa vetkuttelua ja " kyllä sä pärjäät" ja " älä itke" lapselle joka ei edes itkenyt (tai itki kyllä sen jälkeen) ja " si tulee kohta hakemaan, ei hätää" jne.

Tuloksena itkevä lapsi...



Jos laitatte hoitoon niin reippasti vaan!