TYÖSSÄKÄYVÄ uraäiti ihmettelee: miten kukaan voi hyväksyä ns. eroitkun hoitoa aloittaessa? Ja pitää sitä jopa normaalina??

Oon ihmetellyt ihan samaa. Miten äidit/isät voi jättää lapsensa huutamaan hoitopaikkaan ja pahimmillaan tätä kestää kuukausia. Kevyttä traumaa pukkaa lapselle...:( Mä olin päättänyt etukäteen, että kertaakaan en lapsia itkemään jätä hoitoon eikä oo tarvinnut jättää. Jos olisi tullut hysteeristä itkua, olisin siirtänyt töihinmenoa eteenpäin. So simple. Nyt itkuilta vältyttiin, koska lapset ovat tarpeeksi isoja hoitoon, perusturvallisuus on kunnossa, luottavat vieraisiinkin ihmisiin ja totutteluaika oli tarpeeksi pitkä. Tunnen itseni ja tiedän etten olis itkevänä pystynyt jättämään..

ei se aina ole niin yksinkertaista. Joillakin rahat voivat olla todellakin niin tiukassa, ettei pysty ottamaan yhtään palkatonta vapaata tai siirtämään töiden aloitusta.

Lapset juoksi samantien leikkimään eivät ole koskaan itkeneet peräämme.

Mä oon niin kyllästynyt tohon jatkuvaan jauhamiseen tosta rahasta. Se ei todellakaan kenelläkään oo muutamasta viikosta kiinni. Eikä koko lapsen kanssa olo oo rahasta kiinni, vaan siitä että nykypäivän ihmiset ei JAKSA olla pentujensa kanssa, koska se on raskasta ja tylsää välillä. Joutuu olemaan eristyksissä ulkomaailmasta ja päivät on samanlaisia toinen toisensa jälkeen. Nykypäivän kermaperseet eivät uhraa yhtään mitään vaan vievät lapsensa hoitoon lähes vauvoina, kun EI PÄÄ KESTÄ. Mua niin rasittaa.



Ja kyllä, olen itse hoitanut lapseni kotona eikä aina oo todellakaan ollut hauskaa. Mutta mä oon ne tänne maailmaan tehnyt ja minä ne myös hoidan ja kasvatan.

olen myös lapseni kotona hoitanut. 4-vuotias ei vielä ole ollut kertaakaan kodin ulkopuolella hoidossa. Silti olen jo vuoden käynyt töissä (hajapäiviä). Järjestely on toiminut meillä, mutta tiedän, että se ei toimi kaikilla. Ihan oikeasti joillakin on rahasta tiukkaa. Voi käydä niin, että työpaikkatarjous tulee nopeasti. Siihen on silloin tartuttava, ei pysty pitämään kuukauden hoitoon totuttelua, mikä tietysti olisi ihanteellista.



Ihan oikeasti - perheet ovat erilaisia, perheiden taloudellinen tilanne on niin erilainen, resurssit erilaisia. Ei se ole niin helppoa kaikille, jos teille (ja minulle) on ollutkin.



12

voitte kuvitella miten kamalaa oli lapsi jättää itkemään. Vakituinen työpaikka entisten ikuisten pätkien sijaan (joita oli 9 ennen äitiyslomaa) oli kuin lottovoitto!

hoidon alle vuoden ikäisenä. Koskaan kumpikaan ei ole jäänyt itkemään. Hoitopäivät ovat olleet aina noin 5-tuntisia, ja lapset ovat viihtyneet. Kummankin kanssa piipahdin pari kertaa päiväkodissa ennen hoidon aloitusta. Olisin voinut käydä useamminkin, mutta tuntui tarpeettomalta.



Olemme liikkuneet lasten kanssa paljon ja osaavat luottaa muihinkin aikuisiin kuin vain vanheempiinsa. Ovat kuin kotonansa missä vain..



nyt vajaa 4 v. ja 2-vuotias.

Mistä minä, leski-ihminen olisin rahaa saanut? Töihin oli palattava itki lapsi tai ei. Kun ei ollut sitä toista siinä rinnalla tienaamassa, lesken eläkkeestä ei kannata edes mainita.



Asunto oli myynnissä ja auto jo myyty, ei siis ylimääräiset lainatkaan painaneet. Joten haista sinä itse paska.

Sen takiahan täällä eletään niin tiukilla, että tarvitaan kahden aikuisen tulot, että pärjää. Sehän on täysin luonnotonta, että äidit laittavat pieniä lapsiaan hoitoon kodin ulkopuolelle ja lähtevät itse töihin. Eihän näin ole koskaan aiemmin maailmassa toimittu. Ei se ole oikein eikä hyväksi lapselle. Sen vuoksi lapset ovat niin hukassa tänä päivänä.



Ja toisaalta se, että miksi se työpaikka välttämättä halutaan ottaa vastaan juuri silloin, kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat äitiään. Liian iso asuntolaina? Totuttu korkeaan elintasoon, josta ei olla valmiita tinkimään? Kaksi autoa, ulkomaanmatkoja, uusia vaatteita, sisustusta, harrastuksia?



Koska kukaan ei voi tulla väittämään, etteikö yhden ihmisen palkka + yhteiskunnan tuet lapsiperheelle riitä välttämättömiin menoihin. Ne on arvokysymyksiä. Meidän perhe on pärjännyt hienosti vuosikaudet, mitä olen ollut kotiäitinä. Ei tullut pieneen mieleenkään viedä lapsia pienenä päiväkotiin. Kyllä niitä esimerkkejä, varoittavia sellaisia, löytyy liian paljon siitä, minkälaisia ongelmakimppuja niistä lapsista tulee, jotka eivät pieninä saa olla vanhempiensa kanssa.

Poikani 2,5 v aloitti päiväkodin elokuussa. Varasin hoitopaikan elokuun alusta ja työni alkoi elokuun puolestavälistä. Kävimme päiväkodin pihalla leikkimässä päivittäin kesäkuun ajan, jolloin hoitajat tulivat jo tutuiksi. Elokuun ensimmäisen viikon olimme yhdessä aamupäivät päiväkodilla. Toisella viikolla jätin lapsen hoitotädeille ensin ulkoilun ajaksi, sitten koko aamupäiväksi ja viimeisiksi päiviksi myös päiväunien ajaksi. Kaikki meni loistavasti ja lapseni jäi hoitopaikkaan ihan mielellään. Toki hän oli iloinen kun menin häntä hakemaan, mutta aivan varmasti ei tuntenut itseään hylätyksi eron hetkellä. Aivan selvästi päiväkodissa on kaikki hyvin, lapsi kertoo mitä on leikitty jne.

Elvistelet vielä sillä että noin pienet ovat niin tottuneet muihin ihmisiin, ja ongelmia ei ole ollut.. Kyllähän se on niin että alle vuoden ikäiselle se maailman napa on äiti tai joskus myös isä!!

Onko niillä sun lapsilla ollut perusturva ollut ihan kunnossa, kun ovat olleet niin valmiita miellyttämään ketä tahansa aikuista?

Vierailija:

Lapseni eivät ole olleet vielä hoidossa, mutta lähipiiristä tämä esimerkki.

Äiti palasi hoitovapaalta elokuussa ja hoitajan kesäloma oli heinäkuussa. Kesäkuussa ei voinut viedä lapsia tutustumaan koska hoitolapsia olisi ollut liikaa. Heinäkuuksi ei tietenkään voinut viedä, lapset kävivät kerran vierailulla hoitajan kotona ennen hoidon alkua.

Mites tuo olisi pitänyt hoitaa? Ei ollut vaihtoehtoja.

Vierailija:

Elvistelet vielä sillä että noin pienet ovat niin tottuneet muihin ihmisiin, ja ongelmia ei ole ollut.. Kyllähän se on niin että alle vuoden ikäiselle se maailman napa on äiti tai joskus myös isä!!

Onko niillä sun lapsilla ollut perusturva ollut ihan kunnossa, kun ovat olleet niin valmiita miellyttämään ketä tahansa aikuista?

hmm.. :)

ei siinä ole kysymys siitä, että lapset " ovat valmiita miellyttämään ketä tahansa aikuista" , jos ovat helposti tottuneet hoidossa olemiseen. He ovat sosiaalisia ja reippaita, ehkä se on toisaalta myös luonnekysymys.

Äiti voi olla maailman napa vaikka lapsi tykkääkin olla muidenkin ihmisten kanssa, eikä jää äidin lahkeeseen ujojana ja arkana itkien roikkumaan, kun hoitoon pitäisi jäädä. Perusturvallisuuden huomaa lapsista siinäkin, että uskaltavat luottaa ihmisiin.

Ovat tottuneet muihin (aikuisiin ja lapsiin) ihmisiin vanhempiensa KANSSA liikkuessaan ja kyläillessään. Hoidossa eivät ole olleet ennen kuin 5-tuntiset hoitopäivät alkoivat noin 11 kk iässä..

Äidin työhön paluu ei aina tarkoita, että lapsi muuttuisi isoksi ja olisi pitkiä aikoja erossa äidistään. Molempien lasten kohdalla imetys jatkui 1,5 vuoden ikään..

Perinteisesti näihin päivähoitoketjuihin tullaan kertomaan, että lasten oikea paikka on kotona. Tämä ketju ei näköjään ole poikkeus...



Mutta hei, aiheena oli hoidon aloituksen helpottaminen! Ainakin minulle nämä ketjut ovat tarpeellisia: lapseni ovat aloittamassa elokuussa päivähoidossa, ja lomat eivät ole vielä sovittuina - on hyödyllistä lukea tässä vaiheessa, miten hoidon aloitusta voisi helpottaa. Omat lomatkin ehtii vielä sopia sen mukaan.



Olisi mukavaa (aiheen ollessa tämä) lukea niitä neuvoja hoidon aloitukseen. Eikä jälleen kerran joka toisessa viestissä paasausta siitä, että lapset pitää hoitaa kotona, tai että lapsessa on jotain vikaa jos hoitoon sopeutuu helposti ;)

Suurin osa naisista on kautta maailman historian joutuneet tekemään tosi raskasta ja pitkää työpäivää, tosin ilman nykyajan eläke- ja sosiaaliturvaa. On täysin historiatonta puppua väittää, että nykytilanne olisi jotenkin poikkeuksellinen. Poikkeuksellista historiallisessa mielessä on, että lapsille on järjestetty turvallinen hoitopaikka siksi aikaa, kun äiti tekee töitä. Ennen lapset vain pyörivät siinä jaloissa ja isommat lapset katselivat pienemmän perään. Voit vain kuvitella, mikä määrä pienokaisia menehtyi aivan turhiin onnettomuuksiin sen lisäksi että lapsikuolleisuusluvut olivat valtavat ihan hygienian puutteen takia - ja koska äitit eivät aina ehtineet imettää lapsiaan kunnolla.



Ja sitten tietenkin oli pieni osa yläluokkaa, jonka naiset eivät tehneet työtä. Ja tiedätkö, että heillä oli poikkeuksetta lapsenhoitajat, osalla jopa imettäjät, jotka hoisivat lapset.



Luonnotonta on vain se, että nykyään monilla perheillä ei ole samanlaista sukulaisten ja pienyhteisön verkostoa auttamassa mikä ennen oli. Mutta naiset ON tehneet aina töitä ja suurin osa PALJON ja RASKASTA työtä!

Aloitin tämän, koska eilisestä pk-keskustelusta jäi sellainen fiilis että hoidat lapsesi joko

a. hyvin kotona

b. jätät heitteille päivähoitoon sulkien silmäsi ja korvasi lapsen hädältä



Halusin vain tuoda esiin kolmannen vaihtoehdon, esim piakkoin töihinpalaavien aikuisten ja heidän lastensa ahdistusta helpottamaan...



Kaikki tilanteet eivät tietenkään salli kuukauden tai edes kahden viikon pehmeää laskua, mutta varsinkin jos työssäkäyviä vanhempia on kaksi luulisi sen tavalla tai toisella järjestyvän. Kysehän ei ole aina siitä että työhönmenoa pitäisi lykätä vaan hoitoonmenoakin voi usein aikaistaa. Ja kuukausi on loppujen lopuksi hyvin pieni hinta siitä että palaa pysyvästi työelämään.



ap



ps. Niin ja ne heti joka paikkaan ilman äitiä sopeutuvat lapset ovat taas oma lukunsa, minun lapseni eivät kuulu siihen katergoriaan, siksi tämä systeemi meillä

lapset 11 kk, 2,5v ja 4,5v menivät päiväkotiin



- yhden kerran käytiin tutustumassa, käynti kesti n puoli tuntia

- kotona selitin että nyt mennään sinne ja äiti tulee sitten hakemaan. Lapset jäivät tyytyväisinä ja iloisina leikkimään.

Sanoisin että on luonteestakin yms kiinni.

Kertooko henkilökunta näistä tuntikausia lohduttomasti itkevistä vanhemmille rehellisesti?

ja osaako (usein vaihtuvat) hoitajat edes tulkita lastanne oikein.



Minulla on ns. reippaat lapset, jotka näyttävät sopeutuvan kaikkeen, mutta se on todella pintaa. Se " reippaus" tulkitaan usein hyväksi asiaksi, vaikka oikeasti esimerkiksi täydellinen alistuminen muiden hoitoon on merkki lapsen masennuksesta ja apatiasta.