Lue keskustelun säännöt.
Mies on negatiivinen - kannattaako suhdetta jatkaa?
21.06.2024 |
Rakastamme kyllä toisiamme, mutta suhdetta hiertää mm. miehen sosiaaliset haasteet sekä pessimistinen elämänkatsomus. Hänellä on vähän huonohko itsetunto eikä hän oikein usko toivoon tai positiivisuuteen. Aina kun käydään hänen asioitaan läpi, niin kaikessa on sellainen negatiivinen ja uhriutumisen sävy.
Olen yrittänyt tsempata ja auttaa. Ja vaikka itsekin olen realisti ja analysoin paljon asioita, niin uskon silti sellaiseen elämäniloon. Eihän mistään tule mitään, jos kaikessa ollaan epävarmoja, odotetaan pahinta ja vellotaan pessimistisyydessä.
Hän saattaa myös esimerkiksi sanoa johonkin asiaan jota kysyn häneltä, että kaikki on ok/tai kyllä kai, mutta hänen kehonkielensä sekä olemus puhuu muuta. Hän siis tarkoittaa kyllä sitä mitä sanoo, mutta myönnän, että sorrun usein varmistelemaan häneltä, että onko kaikki kuitenkin ihan varmasti ok. Tuo on vain hänen perusluonteensa.
Hän sitten hermostuu siitä, kun kyselen ja asia selkeästi ärsyttää häntä, kun hän nostaa tuon tapani aina riidan aikana esille. Haluaisin vain joskus saada sellaisen selkeän varmuuden ja vastauksen häneltä edes johonkin. Ja yritän parhaani mukaan skarpata siinä, etten ylitulkitse hänen eleitään.
Pyrin keskustelemaan mahdollisimman avoimesti, ja tuomaan myös ne omat kehityskohdat esille sekä aktiivisesti työstämään niitä, mutta hän ei osaa edes ajatella niitä omia puoliaan tai jotenkin ei kykene käymään niitä läpi ilman, että triggeröityy.
Mies on käynyt elämässä rankkoja asioita läpi ja olen hänen ensimmäinen oikea kumppani, jonka kanssa ollut pidempään. Hänellä on haasteita keskustella rakentavasti, osoittaa rakkautta tai sanoa niistä ääneen.
Sitten jos ollaan vaikka eri mieltä jostakin asiasta, niin hän ottaa ne automaattisesti niin, että olisin häntä vastaan. Ja sitten jos on ollut riitaa tai jotain erimielisyyksiä, niin hän ei osaa oma-aloitteisesti pyytää anteeksi, hän jää koko päiväksi märehtimään ja levittää sellaista negatiivista energiaa ympärilleen.
Olen yrittänyt ymmärtää ja keskustella tunteistani, mutta hän kokee kaiken niin, että hänessä on vika ja hän on epäonnistunut, ja että minä vain kiusaan häntä.
Kommentit (47)
Jos rakastat ja et voi erota niin tietysti jatkat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero voi alkaa kaduttaa, jos suhteessa oli paljon hyvää. Muiden ihmisten tapailun jälkeen saattaa myös joskus huomata, ettei ruoho ole muualla vihreämpää. Joskus syynä voi olla myös helppous, jolloin ei jakseta tai haluta tutustua muihin. Eron jälkeen voi tapahtua myös henkistä kasvua.
"Hän saattaa myös esimerkiksi sanoa johonkin asiaan jota kysyn häneltä, että kaikki on ok/tai kyllä kai, mutta hänen kehonkielensä sekä olemus puhuu muuta. Hän siis tarkoittaa kyllä sitä mitä sanoo, mutta myönnän, että sorrun usein varmistelemaan häneltä, että onko kaikki kuitenkin ihan varmasti ok. Tuo on vain hänen perusluonteensa."
Miksi et luota, kun hän vastaa, että on ok. Sinä esität tietäjää, joka miehen kehonkielenkin mutuilemalla tulkitset. Vaikuttaa päsmäröinniltä. Ehkä ette ole hirveen sopiva pari. Siis molemmin puolin.
Juniorit ei tietenkään jaksa juhlahumussa 🐻 tölkit kourassaan aikuisten=mummojen analyysejä lukea, sieltä tuli jo herjakommenttia.. Hahah.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti mies ei heittäydy junaradalle kuin lötkö räsynukke.
Kerran esimerkiksi mies pyysi minua kontaktoimaan hänen uuden kirjansa, kun hän ei ole itse koskaan kontaktoinut. Olin kontaktoinut sen yksin kotona ollessani ja katsonut vielä youtube-videon aiheesta, kun edellisestä kontaktoinnista on jo reilusti yli 15 vuotta aikaa. Hän oli ostanut Tokmannista sen muovin, eli ei mitään superhyvää laatua. Hyvin silti palautui mieleen ja tuli siistiä jälkeä.
Kun mies palasi ulkoiluilta kotiin, näytin hänelle sen kirjan yllätyksenä, jonka olin viimeinkin kontaktoinut. Se oli siististi tehty (sisäsivuilla oli pieniä ryppyjä, mutta oli muuten oikein hyvä). Ei ilmakuplia missään. No, miehen ensimmäinen reaktio oli tutkia kauttaaltaan sitä kirjaa ja ottaa esille ne pienet virheet. Ei hymyä, ei mitään sellaista normaalia inhimillistä reaktiota.
Kysyin sitten, että eikö hän ole iloinen, kun sen tein. Yllätyin reaktiosta ja ihmettelin ääneen kysyen häneltä, että eikö se kelpaa ja miksei voinut edes kiittää vaan ensin rupesi tarkastelemaan työn jälkeä... Tuli oikeasti paha mieli tuosta. Totesin, että en sitten tee enää, jos ei kelpaa. Sitten vasta pyysi anteeksi ja sanoi, että tee vaan, kun en itse saisi edes noinkaan hyvää jälkeä.
Kaikilla meillä on heikkoudet ja vahvuudet luonteissamme, mutta on oikeasti jo tosi kuluttavaa. Hänessä on paljon hyviä puolia, mutta sellaista inhimillisyyttä ja optimistisuutta elämän suhteen toivoisin vähän enemmän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mies ei heittäydy junaradalle kuin lötkö räsynukke.
Räsynuket on aina naishahmoisia.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kohta 10v tuollaisen kanssa. Jälkiviisaana en suosittele jatkamaan jos nyt jo olet huomannut asian niin vahvasti että häiritsee. Mutta kyllä siihenkin tottuu, jos oma asenne on kohdillaan ja antaa negatiivisuuden valua pois itsestään kuin vesi hanhen selästä. Jos miehessä on muuten paljon hyviä piirteitä, tuosta voidaan yhdessä opetella vähän paremmaksikin. Heikkoitsetuntoisille kyllä huono puolisovalinta, kun pitää aina olla itse se, jolla on lippu korkealla.
Siis ei välttis heikkoitsetuntoiselle tee hyvä tuommoinen positiivinen "kasvattaja". Kyllä siinä saattaa alkaa tuntea huonommuutta yhä enemmän. Jos pitempi suhde, niin kannattaisi käydä pariterapeutin juttusilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä on riitaa tai erimielisyyksiä, sä ap odotat, että hän on se, joka pyytää oma-aloitteisesti anteeksi? Mitä hänen pitäisi pyytää anteeksi, mutta sun ei? Olemassaoloaanko?
Hellitä vähän, ap, sä analysoit parisuhteen, miehen ja itses puhki.
Vierailija kirjoitti:
Kerran esimerkiksi mies pyysi minua kontaktoimaan hänen uuden kirjansa, kun hän ei ole itse koskaan kontaktoinut. Olin kontaktoinut sen yksin kotona ollessani ja katsonut vielä youtube-videon aiheesta, kun edellisestä kontaktoinnista on jo reilusti yli 15 vuotta aikaa. Hän oli ostanut Tokmannista sen muovin, eli ei mitään superhyvää laatua. Hyvin silti palautui mieleen ja tuli siistiä jälkeä.
Kun mies palasi ulkoiluilta kotiin, näytin hänelle sen kirjan yllätyksenä, jonka olin viimeinkin kontaktoinut. Se oli siististi tehty (sisäsivuilla oli pieniä ryppyjä, mutta oli muuten oikein hyvä). Ei ilmakuplia missään. No, miehen ensimmäinen reaktio oli tutkia kauttaaltaan sitä kirjaa ja ottaa esille ne pienet virheet. Ei hymyä, ei mitään sellaista normaalia inhimillistä reaktiota.
Kysyin sitten, että eikö hän ole iloinen, kun sen tein. Yllätyin reaktiosta ja ihmettelin ääneen kysyen häneltä, että eikö se kelpaa ja miksei voinut ede
Ei saatana, jatkat vaan! Kai tajuat miten paljon se pöytäkone lämmittää ja tuskinpa siellä on kylmä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehenä meni kylmät väreet ku luin tuota aloittajan postia
Sinulle keskustelu = kyselyä -> mies hermostuu kuulustelusta. Sinun kannattaisi harjoitella toisenlaista keskustelutapaa eikä aina haastatella ja käydä kehityskeskusteluja.
Se ei sitä tosiasiaa muuta, että negatiivisen ihmisen kanssa yhteiselo tulee olemaan ikävää. Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli pari päivää sitten vuosipäivä. Suutuin päivän aikana miehelle näin jälkikäteen ajateltuna aivan turhasta. Hän toi työpäivän jälkeen kukkia ja illalla vielä tilasi noutoruokaa, mitä emme yleensä arkena edes tilaa.
Kukista en siinä mielentilassa kiittänyt ja ruoan jälkeen illalle lähdin sen kummempia sanomatta sänkyyn ja aloin nukkua. Eilen tajusin suuttuneeni ihan turhasta ja työpäivien jälkeen yritin jutella miehelleni iloisesti kaikkea kivaa. Miehen vastaanotto oli melko tyly, tai ei siis vastannut oikeastaan mitään, eikä alkanut edes juttelemaan kanssani.
Mies lähti illasta pitkälle pyörälenkille ja kotiin tultua vaan suihku ja iltapala, jonka jälkeen nukkumaan. Ehdotin hänelle seksiä, mutta mies vain tylysti totesi, että häntä väsyttää.
Tiedän, että suutuin turhasta, mutta mielestäni mies vetää homman ihan överiksi. Edes seksi ei kelpaa, eipä ole ennen käynyt näin. Tänä aamuna hän sanoi töihin lähtiessä vaan ns. pakolliset, eikä ole laittanut sen jälkeen edes mitään viestiä.
Alkaa ahdistaa ja itkettää jatkuvasti tämä tilanne ja omasta työnteosta ei tule nyt mitään. Haluaisin itse terapiaan mutta siihen ei ole varaa ja en tiedä maksaako Kela.
Jotenkin tuntuu ettå meidän koira, jika on alunperin miehen, on alkanut myös mököttää eikä heiluta edes minulle häntää. Tänään se jätti ruokansa syömättä vaikka kyseessä oli herkkua, naudan keuhkoja joita minua vegaanina puistattaa puhdistaa ja valmistaa. Mieheni kanssa olemme syöneet vegaanisesti, hän ei koskaan sano mitään kun kysyn onko hyvää.
Lisäksi miehen anoppi lähettelee outoja viestejä kännyyn. En juuri käytä kännykkää sillä pidän pöytäkoneestani. Olen sanonut että kirjoittakoon sähköposteja mutta aina vaan tulee viesti kännyyn.
Sitten on vielä eräs asia joka harmittaa, se liittyy siihen että mies käyttää shampoitani ja hoitoainetta vaikka ne ovat värjätyille hiuksille. Miksi hän tekee tuon? Lisäksi hän saattaa esim autossa työntää sormensa kosteusvoidepurkkiini kun silmäni välttää. Kun kysyn asiasta hän vain nauraa tai uhriutuu kuten edellä olen kertonut. Olen tästäkin asiasta aivan rikki ja haluaisin siihe keskusteluapua.
Onko kenelläkään teistä tapahtunut esim sellaista että mies nousee yöllä ja alkaa syödä omasta repustaan jotain minkä on ostanut nähtävästi työajalla? Eikä takuulla ole vegaanista. Haistan sen kun hän palaa sänkyyn enkä sen jälkeen enää saa unta, koska raadonhaju on kamala. Näen sitten unta rikkinäisistä lattialaatoista ja naarmuista parketista jotka joudun maksamaan. Unessa olen naimisissa eri miehen kanssa. Joskus hän on nainen, silloin ei ole kyse painajaisesta. Näen painajaisia vain kun nukun oikealla kyljellä. Onko tuo tavallista?
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä on riitaa tai erimielisyyksiä, sä ap odotat, että hän on se, joka pyytää oma-aloitteisesti anteeksi? Mitä hänen pitäisi pyytää anteeksi, mutta sun ei? Olemassaoloaanko?
Hellitä vähän, ap, sä analysoit parisuhteen, miehen ja itses puhki.
En tiedä ymmärsitkö väärin, mutta reilu 95% kerroista minä olen se joka pyytää ensimmäisenä anteeksi ja aloittaa sen sovinnon teon. Eikä sillä siis ole mitään väliä kuka tekee ekana mitäkin, vaan pointti on se, että toiselle ei tule mieleenkään, että olisi käyttäytynyt ikävästi toista kohtaan ja että anteeksipyyntö voisi olla paikallaan. Asiat pyörii aina siinä miten hän on uhri ja miten hänellä on vaikeaa.
Ap
Jonain päivänä jankutat itsesi sairaalaan.
Mies selkeästi ärsyttää kun avaudut tänne.
Harvemmin kukaan muuttuu toisen mieliksi.
Kumpikin teistä taitaa tarvita tervepäisen kumppanin.
Olen kertonut nämä samat asiat hänelle, mitä olen tähänkin kirjoittanut, mutta hän kokee, että syyllistän häntä...
Ap