Muita keski-ikäisiä joita kuntoilu ei kiinnosta?

Saako 40v vastata? Itse siis lievästi ylipainoinen ja joutui pakottamaan itsensä urheilemaan ja liikkumaan. Ekat kerrat raskaita ja eihän tähän ole vieläkään tottunut, mutta tavoitteena normaalipaino ja terve elämä. Myös näin kesällä parempi liikkua kuin talvella, niin se on plussaa. Pitää vaan palautua aina treenistä pari päivää niin jaksaa taas.

Ainaiset selkäkivut jäi kuntosalille, ei siihen tarvittu kuin 2-3kk treeniä, nyt on mennyt jo yli puoli vuotta aloittamisesta ja mielestäni ehdottomasti kannattaa.

Njoo, näen tuon valintakysymyksenä. Lihasmassahan rapistuu vanhemmiten ellei treenaa aika kovaakin. Voi valita joko elää mukavasti ilman hikoilua, tai voi valita elää vahvana. Molempia ei oikeasti voi saada. 

Oma valintani ainakin tällä hetkellä, kun itsekuria ja motiivia vielä riittää, on treenata. Tavoite on tehdä yhden jalan kyykkyjä ja seisoa päälläni vielä eläkkeelläkin. Koska terveenä ja vahvana on kivempaa pitkän päälle. 

n57

Vierailija kirjoitti:

Saako 40v vastata? Itse siis lievästi ylipainoinen ja joutui pakottamaan itsensä urheilemaan ja liikkumaan. Ekat kerrat raskaita ja eihän tähän ole vieläkään tottunut, mutta tavoitteena normaalipaino ja terve elämä. Myös näin kesällä parempi liikkua kuin talvella, niin se on plussaa. Pitää vaan palautua aina treenistä pari päivää niin jaksaa taas.

Kuulostaa hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Ainaiset selkäkivut jäi kuntosalille, ei siihen tarvittu kuin 2-3kk treeniä, nyt on mennyt jo yli puoli vuotta aloittamisesta ja mielestäni ehdottomasti kannattaa.

Mulla menee toisinpäin

Jep, ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Jep, ei kiinnosta.

Ootko miettinyt mitä seuraa pitkän päälle siitä, että ei liikkuminen kiinnosta?

Kyse on siitäkin, osaako ajatella tulevaisuuteen vai onko kiinni nykyhetken mukavuudessa.

En saa siitä mitään, Lähinnä huonoa oloa, kipeitä lihaksia jne. Ei mitään endorfiinihumaloita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ei kiinnosta.

Ootko miettinyt mitä seuraa pitkän päälle siitä, että ei liikkuminen kiinnosta?

Kyse on siitäkin, osaako ajatella tulevaisuuteen vai onko kiinni nykyhetken mukavuudessa.

Elän mukavaa elämää noin 75-80-vuotiaaksi ja lähden saappaat jalassa. Ei sen kummempaa.

Kävelen silloin tällöin vähän pitempiä matkoja, mutta siihen minun kuntoilut jää. Ei tässä elämäntilanteessa jaksa itsestään huolta pitää, koko elämä päin helvettiä muutenkin mennyt, tuskin tästä enää se paranee. Mielummin nautiskelen niillä vähillä tavoin mitä pystyn, kuin rääkkään itseäni että joskus vanhana eläisi vielä muutaman vuoden seniilinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainaiset selkäkivut jäi kuntosalille, ei siihen tarvittu kuin 2-3kk treeniä, nyt on mennyt jo yli puoli vuotta aloittamisesta ja mielestäni ehdottomasti kannattaa.

Mulla menee toisinpäin

Mulla menee molemmin päin. Sain juuri selkäni tosi kipeäksi, kun innostuin liian kovilla painoilla ja vajaalla tekniikalla. Jos taas teen asiat huolellisesti, niin selkäkivut pysyvät loitolla ja selkä vahvana.

Ei vaan kerta kaikkiaan jaksa. Moni muukin asia aivan hunningolla kun ei vaan jaksa hoitaa. Jospa vielä joskus saisi järjestettyä elämänsä niin että jaksaisi elääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ei kiinnosta.

Ootko miettinyt mitä seuraa pitkän päälle siitä, että ei liikkuminen kiinnosta?

Kyse on siitäkin, osaako ajatella tulevaisuuteen vai onko kiinni nykyhetken mukavuudessa.

Elän mukavaa elämää noin 75-80-vuotiaaksi ja lähden saappaat jalassa. Ei sen kummempaa.

Toivottavasti noin. Minkä ikäinen olet nyt? 

Todellisuudessahan se usein ei mene niin, että on terve ja onnellinen 75 vuotta ja sitten heittää äkkiä veivin. Useammin se menee niin, että lonkka murtuu, tulee sairaalassa oloa, makaamista, vaivalloinen kuntoutus, yleistä heikkoutta, osteoporoosia, lihasvoimien huononemista, elämänlaadun alenemista, ei enää pysty toimimaan arjessa.

Vs. jos on pitänyt lihaskunnosta huolta: ei kaadu niin helpolla, koska lihakset ja tasapaino ovat kunnossa, ja jos kaatuukin, kuntoutuu nopeammin ja pääsee normaalielämään taas kiinni. Pystyy kävelemään, pystyy tekemään asioita itse sen sijaan, että istuskelisi heikkona ja odottaisi kotihoitoa paikalle.

Haluatko elää hyvää elämää vanhanakin, se on tässä se kysymys. Onko terve vanhuus sen pienen vaivannäön arvoista, että kuntoilet? Itselleni on.

Elämän laatu on tässä avainsana. 

En pidä liikunnasta, mutta ajattelin ensi vuonna opiskella ammatin joka vaatii hyvää kuntoa joten laiskottelen tämän kuun vielä ja aloitan sitten liikunta/kuntosaliharjoitteet. 

Kuntoilu olisi vakavasti ristiriidassa tavoitteeni kanssa. Tavoitteeni on kuolla sydänkohtaukseen tmv. noin 60-vuotiaana (nyt ikää 43). Ei kiinnosta jäädä katsomaan v*tuiksi menevää maailmaa yhtään sen kauempaa, ja toisaalta en halua läheisille aiheuttaa ylimääräistä tuskaa suoralla omakätisellä ratkaisulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, ei kiinnosta.

Ootko miettinyt mitä seuraa pitkän päälle siitä, että ei liikkuminen kiinnosta?

Kyse on siitäkin, osaako ajatella tulevaisuuteen vai onko kiinni nykyhetken mukavuudessa.

Elän mukavaa elämää noin 75-80-vuotiaaksi ja lähden saappaat jalassa. Ei sen kummempaa.

Toivottavasti noin. Minkä ikäinen olet nyt? 

Todellisuudessahan se usein ei mene niin, että on terve ja onnellinen 75 vuotta ja sitten heittää äkkiä veivin. Useammin se menee niin, että lonkka murtuu, tulee sairaalassa oloa, makaamista, vaivalloinen kuntoutus, yleistä heikkoutta, osteoporoosia, lihasvoimien huononemista, elämänlaadun alenemista, ei enää pysty toimimaan arjessa.

Vs. jos on pitänyt lihaskunnosta huolta: ei kaa

Omassa suvussa menee noin. Kävelylenkki silloin tällöin on ollut rajuinta liikuntaa suvussa. Lähtöikä pääsääntöisesti tuo 75-80, tällä hetkellä vanhin sohvaperuna makaa laitoksessa muistisairaana 90-vuotiaana. En ymmärrä miksi pitkää ikää tavoitellaan, koska pää pettää auttamatta jossain vaiheessa ja kymmenen vuotta aivottomana ja autettavana laitoksessa ei tosiaankaan houkuttele. Olen viisikymppinen.

Urheilin aktiivisesti, sitten exän kunto huononi sen verran, että lähihommat siirtyi minulle. Siitä se uupuminen sitten pikkuhiljaa alkoi ja on nyt edennyt siihen pisteeseen, että just töissä jaksan käydä ja ruuat nostaa ovelta sisälle. illat menee sohvalla olutta juoden ja mässytellen. Positiivista sentään on se, että ex on nyt kunnossa ja elää kuten minä ennen, urheilee ja sillä on energiaa elää.

"Omassa suvussa menee noin. Kävelylenkki silloin tällöin on ollut rajuinta liikuntaa suvussa. Lähtöikä pääsääntöisesti tuo 75-80, tällä hetkellä vanhin sohvaperuna makaa laitoksessa muistisairaana 90-vuotiaana. En ymmärrä miksi pitkää ikää tavoitellaan, koska pää pettää auttamatta jossain vaiheessa ja kymmenen vuotta aivottomana ja autettavana laitoksessa ei tosiaankaan houkuttele. Olen viisikymppinen."

Tää on totta, että nämä ovat monesti geneettisiä juttuja että kuinka vanhaksi eletään.

Ei tosiaan pitkä ikä sinänsä ole tavoittelemisen arvoista. Itse toivon että voin elää vahvana ja terveenä mahdollisimman pitkään mieluummin kuin sairaana.