Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oman ruokavalion noudattaminen välittämättä toisten mielipiteistä?

Vierailija
20.06.2024 |

 Olen ollut sairaalloisen lihava, nyt kiloja on lähtenyt reilusti ja voin paremmin, ja veriarvot ovat todella hyvät. Sain pahimmassa kunnossa ollessani myös lääkkeet kaikkiin kansantauteihin, nyt ne ovat minimi annoksella.

Olen siis tehnyt onnistuneen elämäntapa remontin. Tähän kuului ruokavalio muutokset ja nykyään myös liikun paljon. Tämä muutos on ollut nyt jo kaksi vuotta pitkä, ja tuntuu että hyvät tavat on juurtuneet.

Olen oikeastaan vasta nyt törmännyt ongelmaan. Joudun jatkuvasti selitellä miksi en syö jotain. Ja tajusin vasta että se saa minut todennäköisesti tuntumaan ylimieliseltä ja pikku tärkeältä neiti mieheltä.

Tulee esimerkiksi tilanteita yllättävän usein että tarjotaan pullaa, lihapiirakkaa, pizzaa, hampurilaista... Ja olen kieltäytynyt, toisinaan olen kertonut oikean syyn, että nuo eivät kuulu ruokavaliooni enää. Ihan varmasti toisinaan tarjoava osapuoli on välillä loukkaantunut. Kun alan selittää syitä niin tajuan usein kyllä kuulostavanikin neidiltä, ja vähän kuin olisin muita parempi.

Vaikka asia on täysin päinvastainen, hoidan tällä ruokavaliolla itseäni, tein ruoalla itseni sairaaksi, ja tulen hyvin helposti uudelleen. En vaan voi palata takaisin vanhaan. En myöskään ole tiukkapipoinen, teen poikkeuksia ruokavalioon, mutta suunnitellusti. Esimerkiksi nyt on juhannus ja aioin seuran mukana juoda olutta, viiniä ja syödä sipsiä ja muutakin epäterveellistä. Mutta en voi tehdä poikkeuksia jatkuvasti.

Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Ihmissuhteet alkavat kärsiä ruokavalion vuoksi. Miten olette kieltäytyneet tietyistä ruoista? Kelsittekö hyviä valheita vai kuinka?

Kommentit (62)

Vierailija
21/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos, nyt on hyvää kommentointia.

Ajattelen itsekin että siinä ei ole neitimäistä tai pikkumaista mutta uskon että moni esim.työkaveri ajattelee toisin. Tyyliin: "pitäähän miehen nyt välillä makkara syödä", sillein ikäänkuin elää vähän heidän mielestään. Ja tavallaan nuokin kaverit on sellaisia joiden kanssa toimeen haluaa tulla, koska pitää töitä tehdä.

Välillä kyllä tulee tilanteita joissa ei ole vaihtoehtona että maksaa itse ja saa parempaa. Esimerkiksi jos työmatkalla muut haluaa grillille, sieltä on otettava sitä mikä on vähiten paha. Ja usein sitäkin saa selitellä.

Turhauttavinta tässä on, että itselleni nykyään aidosti maistuu salaatti ja reilu määrä terveellistä proteiinia, esim.kalaa paremmin kuin vaikka pizza. Söin varmaan joskus itseni yli niistä roskaruoista. Ja jos nykyään tilaan pitsan, niin usein siihen petyn. Mies ei saisi kaikissa piireissä näin ajatella, tai varsinkaan ääneen sitä sanoa.

Tuntuu, että moni on onneksi samaa mieltä kanssani, että pidän pääni, ja syön kuten haluan. Eilinen keskustelu hyvän ystävän kanssa kuitenkin sai minut ajattelemaan että olenko oikeassa, koska hän heitti että aina ei ole sosiaalisesti kovin lahjakasta/viisasta tehdä kuten haluaa ja jättää syömättä vaikka jonkun tutun tarjoamaa pullaa, tai työkaverin tarjoamaa hampurilaista.

On hän osittain oikeassa. Mutta ehkä kuitenkin tärkeämpi on oma terveys?

Tavallaan minulla onkin lääkärin "määräys" syödä terveellisesti, ja noudattaa tätä ruokavaliota. Se on hiottu alkuun lääkärin ja ravintoterapeutin kanssa. Siihen usein vetoan jos joku alkaa väittämään että hänen mielestään olen liian tarkka tai syön muuten väärin. Sain paljon tukea omaan ruokavalioon lääkäriltä ja tuolta terapeutilta, en niinkään oppinut uutta.

Vierailija
22/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerrot etukäteen kaikille mahdollisille pullan tarjoajille, että sulla on käynnissä elämäntaparemontti etkä voi syödä pullaa tai mitä roskaruokaa ne sitten tarjoavatkaan. Ei voi syyttää ketään siitä, että tarjoaa ruokaa jos ei kerro ettei halua syödä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama taktiikka kuin alkoholintuputtaja idiooteille. Ensin kieltäydytään kohteliaasti sitten napakammin jos jatkuu. Selityksiä ei tarvitse 

Vierailija
24/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot vaan suoraan ettet syö tuollaista.

Vierailija
25/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Empä mä ketään siitä syytäkään.

Kaikki tilanteet ei ole sellaisia että kerkeän tai voin etukäteen kertoa, en voi kokoajan uuteen seuraan tai tilanteeseen mennessä kertoa ensimmäisenä ruokavaliotani. Ja on paljon on tilanteita joissa tarjoaja jo tietää ruokavalioni. Esim.vanhemmat ihmiset eivät sitä tai sen "tiukkuutta" kuitenkaan aina ymmärrä.

Pahin on oikeastaan lähes lähimmäinen ihmiseni, joka lihavana ollessani sanoo että "kato vähän mitä syöt", ja nyt kun olen hoikempi tyrkyttää lihapiirakkaa. No hänelle tavallaan vain nauran, enkä usko että loukkaantuu, joten se ei ole suurin ongelma. Mutta hyvä esimerkki.

Vierailija
26/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakollista monille.  Allergiat, ibs, kasvisruoka. 

Jokainen syö sitä mitä voi syödä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä yleensä vetoan lääkärin määräykseen, jos en halua syödä jotain herkkua. Kehun kyllä, että hyvältä näyttää, mutta en suostu keskustelemaan aiheesta sen enempää. Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka tästä loukkaantuvat, saati että jaksaisivat tehdä tästä jotain päätelmiä mun luonteestani tms. Jos tekevätkin, mitä sitten?

Vierailija
28/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä yleensä vetoan lääkärin määräykseen, jos en halua syödä jotain herkkua. Kehun kyllä, että hyvältä näyttää, mutta en suostu keskustelemaan aiheesta sen enempää. Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka tästä loukkaantuvat, saati että jaksaisivat tehdä tästä jotain päätelmiä mun luonteestani tms. Jos tekevätkin, mitä sitten?

Joo, olen ennen eilistä keskustelua hyvän ystävän kanssa ajatellut samoin. Jos joku loukkaantuu niin mitä sitten?

Vähän tuo ystävä sai silti ajattelemaan, että olenko sosiaalisesti lahjaton kun kieltäydyn tarjotusta? Ainakin siis niissä tilanteissa?

No onko silläkään väliä jos kyseessä on oma terveys?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/62 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ongelman. Minulla on ollut vain lievä ylipaino, se alkoi työelämään valmistuttua kerääntyä juuri näiden loputtomien kokouspullien ja perjantaipizzojen myötä. Ja istumisen! Sitten tein elämäntapamuutoksia ja nyt saa selitellä koko ajan

Hassua kun ei toisinpäin, voisi kysyä lihavalta diabetesta sairastavalta kollegalta pullapöydässä että kannattaako sinun ottaa toista enää? Sen sijaan minä saan kommenttia että ota ota ota ota, kyllähän sinuun mahtuu, no (nimeni) voi ottaa viimeiset kun on niin hoikka. Eipä ole kauaa tuollaisella logiikalla

Olen päättänyt pysyä linjassa, ei muilla ole oikeutta pakottaa minua lihomaan uudelleen ylipainoon. Vaikka se ehkä helpottaisi heitä kun olisi sama ongelma vai mistä lie kyse tuputtamisessa? Toistan vain sinnikkäästi että ei kiitos, en nyt ota, ei maistu nyt, kiitos riittää kunnes nuo älykääpiöt vaikenevat mussuttamaan.

 

Voisin antaa monta peukkua tälle! Meillä toimistolla on jatkuvasti karkkia ym makeaa tarjolla ja sitä tuputetaan joka välissä. Syön kyllä karkkia, mutta keskellä arkipäivää mussuttaminen ei vaan sovi. Kas kummaa, kun selkeä enemmistö on ylipainoista. Lisäksi ärsyttää jatkuva lounaalle vinkuminen. Lounaat ovat kalliita eikä kiinnosta maksaa dieettikokoisesta annoksesta 13 euroa. Haluan syödä viikonloppuisin vapaammin eikä se onnistu, jos työpäivät kuluvat jättiannoksia ja karkkia syöden. Itsekin olen saanut vinoja katseita, kun systemaattisesti kieltäydyn karkeista ja lounaista. Oma paino on tällä hetkellä normaalipainon ylärajalla, mutta olen toimistomme hoikimmasta päästä. Tämän vuoksi sitten perustellaan miten minunkin pitäisi syödä mitä sattuu. Joskus tekisi itsekin mieli sanoa, että kannattaisiko teidänkin välillä vähentää jatkuvaa mussuttamista.

Vierailija
30/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että monella tuputtajalla voi olla kyse nolostumisesta, kun ei ole tajunnut ottaa huomioon kaikkien ruokavaliota. Ainakin itselle tulee tällainen olo, jos olen unohtanut tai en ole tiennyt esim. kahviporukassa olevasta keliaakikosta tms.



AP:n tilanteen tunnistan kyllä täysin. Puolisoni teki elämäntapamuutoksen terveydellisistä syistä ja sai alussa selitellä jatkuvasti töissä, miksi normaalipainoiselle ei enää pitsat ja rasvaiset ruoat maistu. Nyt ihmettely on laantunut, kun hän on pitänyt päätöksestään kiinni. Toki näissä tilanteissa hän on myös maksanut omat ruokansa, kyse ei ole ollut vierailuista.

Toinen esimerkki on tuttavani, joka alkoi noudattaa hyvin erikoista ruokavaliota ja laihtui sen takia alipainoiseksi. Hän jotenkin hurahti asiaan ja alkoi hurahduksissaan arvostella muiden syömisiä ja kehoja. Hänelle ei pullaa tyrkytetty, kun siitä seurasi aina suuri luento pullan "paholaismaisuudesta". No, tämä ei ollut ap:lle vinkki muiden kommenttien eliminoimiseksi, tulipa vain mieleen.

Ehkä pitää vain hyväksyä, että ihmettelijöitä ja tuputtajia riittää aina. Joillekin onnistumisesi voi olla myös kova paikka ja se voi aiheuttaa kateutta, varsinkin, jos itsellä olisi tarve samanlaiselle muutokselle. Ihmismieli on kummallinen. Sinulla on hyvät perusteet pitää uusista tavoistasi kiinni juuri niin kuin koet tarpeelliseksi. Jos tiukka linja toimii, niin noudata sitä. Omat evät mukaan paikkoihin, joihin sellaiset on ok ottaa. Tsemppiä ja onnea onnistuneesta elämänmuutoksesta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeasti sinusta välittävät ihmiset tukevat sinua ruokavaliossasi ja haluavatkin että syöt terveellisesti. Ehkä kannattaa potkia ne paskat ihmiset pois elämästä. Monihan joutuu tekemään niin, kun tekee elämäntapamuuttoksen.

Vierailija
32/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ylipaino-ongelmaa, pidän itsestäni huolta. En syö mitään muiden mieliksi, eikä itseään tarvitse selitellä. Kerta riittää kun sanoo ystävällisesti ja sitten voi vaikka vaihtaa aihetta. Jos joku siitä loukkaantuu, niin eiköhän se ole heillä sen itsereflektion paikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ollut ongelmia tuon suhteen. Mä en ala selittämään miksi en syö jotakin ruokaa.

Vierailija
34/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä selittele. "Ei kiitos" tai "näin on hyvä" riittää. Jos joku pahoittaa mielensä, se on sen ongelma. Samoin vänkääminen. Siihenkin riittää "ei kiitos, en tarvitse enempää ruokaa nyt." 

Menet sillä asenteella, että sun päätä ei nyt tässä voi kääntää ja jos joku yrittää, niin kivi on vastassa. Että tästä asiasta ei oo mitään tarvetta ees keskustella. Se nyt vaan on näin. Samalla et loukkaannu, jos kerran tarjotaan. 

"Ei kuulu ruokavaliooni" on hyvä, koska viittaa terveysasioihin. Todella törkeää ruveta tuota vastaan vänkäämään. Toisaalta, jos on hyvä kivi asenne, niin ei se vänkääminenkään sitten haittaa. Se ei muuta mitään. Vänkääjä tekee vaan pellen itsestään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP, kannattaa opetella tapa että et selitä valintojasi. Kieltäydy kohteliaasti mutta älä ala selittämään miksi kieltäydyt. Jos joku tollo inttää kovin niin sano jotain epämääräistä että ei ole sun juttusi ja et voi syödâ sitä, erittelemättä kuitenkaan miksi et voi. Pysy linjasassi. Olet itse vastuussa hyvinvoinnistasi ja sinun täytyy toimia tavoilla jotka edistävät hyvinvointiasti, ja etenkin vastustaa vastakkaisia tapoja. Hyvää juhannusta.

Minä toimin juuri näin, ja olen vegaani, enimmäkseen terveyssyistä mutta allekirjoitan kyllä ne muutkin syyt. Tältä palstalta olen lukenut että vegaanit kuulemma aina huutelevat erinomaisuuttaan ja yrittävät käännyttää muita ihmisiä - no, minä en tee näin, vaan mieluiten pidän sen ihan omana asianani enkä selittele jos ei ole aivan välttämätöntä. Työpaikan kokoontumisissa ja monissa muissa tilanteissa pärjään omilla eväillä. 

Uskon kuitenkin että oman linjan pitäminen on ap:lle haastavampaa, koska hän on mies. Naisille sallitaan ruokavalioon liittyvät kotkotukset, on jopa positiivista että nainen "laihduttaa". Miehen ajatellaan syövän miehen tavalla ja siihenhän eivät terveelliset "pupunruuat" kuulu.

Vierailija
36/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä yleensä vetoan lääkärin määräykseen, jos en halua syödä jotain herkkua. Kehun kyllä, että hyvältä näyttää, mutta en suostu keskustelemaan aiheesta sen enempää. Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka tästä loukkaantuvat, saati että jaksaisivat tehdä tästä jotain päätelmiä mun luonteestani tms. Jos tekevätkin, mitä sitten?

Joo, olen ennen eilistä keskustelua hyvän ystävän kanssa ajatellut samoin. Jos joku loukkaantuu niin mitä sitten?

Vähän tuo ystävä sai silti ajattelemaan, että olenko sosiaalisesti lahjaton kun kieltäydyn tarjotusta? Ainakin siis niissä tilanteissa?

No onko silläkään väliä jos kyseessä on oma terveys?

SULLA on se oikeus loukkaantua, jos joku ei kerrasta usko, kun sanot ei. Toisten ruokavalioista vääntäminen tai ihan mikä tahansa kuittailu on niin jäätävää sosiaalista lahjattomuutta/kusipäisyyttä/pelisilmän puutetta että sietäis kuolla omaan typeryyteensä, ketkä sellaista tekee. Siinä on ihan sama mitä niille sanoo takaisin, koska se häpeä on ihan niiden omassa päädyssä. 

Tarjotustahan siis voi aina kieltäytyä, oli terveydellset tai eettiset tai mitkä tahansa syyt. Eri juttu on, milloin ja missä voi olettaa, että toiset ottaa omat tarpeet huomioon. Aina ei voi olettaa ja itse olen ottanut sen linjan, etten siitä loukkaannu. Mutta kenenkään mieliksi en mitään syö, mistä olis itselle haittaa.

t. ruokavaliorajoitteinen jo vuodesta 1999

Vierailija
37/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, nyt on hyvää kommentointia.

Ajattelen itsekin että siinä ei ole neitimäistä tai pikkumaista mutta uskon että moni esim.työkaveri ajattelee toisin. Tyyliin: "pitäähän miehen nyt välillä makkara syödä", sillein ikäänkuin elää vähän heidän mielestään. Ja tavallaan nuokin kaverit on sellaisia joiden kanssa toimeen haluaa tulla, koska pitää töitä tehdä.

Välillä kyllä tulee tilanteita joissa ei ole vaihtoehtona että maksaa itse ja saa parempaa. Esimerkiksi jos työmatkalla muut haluaa grillille, sieltä on otettava sitä mikä on vähiten paha. Ja usein sitäkin saa selitellä.

Turhauttavinta tässä on, että itselleni nykyään aidosti maistuu salaatti ja reilu määrä terveellistä proteiinia, esim.kalaa paremmin kuin vaikka pizza. Söin varmaan joskus itseni yli niistä roskaruoista. Ja jos nykyään tilaan pitsan, niin usein siihen petyn. Mies ei saisi kaikissa piireissä näin ajatella, tai varsinkaan ääneen s

Tartun tuohon ruoan maistumiseen. Se on pitkälti tottumuskysymys. On hyvä tiedostaa että sokerit sun muut ovat koukuttavia, mutta kun on tottunut syömään jotain muuta niin pizzat sun muut eivät maistu. Tällöin ei tarvi mitään mättöpäiviä koska terveellisestä syömisestä on tullut se normaali eikä jotain mitä täytyy tehdä hampaat irvessä. Varmaan tässäkin on suuria yksilöidenvälisiä eroja eli yksi tapa elää terveellisesti ei sovi jokaiselle. Jokaisen joka sitä haluaa täytyy etsiä omaa tapaansa.

Vierailija
38/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisten pitäis enemmän katsoa omaa lautasta kuin olla huolissaan toisten syömisistä ja syömättömyydestä. Olen useasti todistanut vierestä kun joku vetää epäterveellistä ja ravintoköyhää mättöä ja samalla ollaan niin huolissaan jonkin toisen saamista ravintoaineista ja syömisistä. 

Vierailija
39/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen aloittaja. Näitä tarjotaan/pitäisi syödä iltamenoissa kavereiden, työkavereiden, sukulaisten kanssa. Töissä ja työmatkoilla tarjotaan ns.hyvänä juttuna, sukulaisten ja vanhempien luona kyläillessä tarjotaan, mutta heidän toimestaan myös meillä kyläillessä.

Eli suurin osa sun tarjoajista tietää sun olleen lihava ja onnistuneen muutoksessa? Mitä jos sanot vaan ettei raitistuneellekaan kuulu tyrkyttää alkoholia ja lopetat keskustelun siihen. Ei kiitos, pitäisi myös toimia. Joillekin sitä voi joutua toistelemaan.

Vierailija
40/62 |
21.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin laihduttanut 30 kg. Kaikki ruoka on ok.En selittele muille ns ruokavaliotani.

Olen aloittaja. Kuten sanoin, tai ainakin yritin. Minullekin kaikki ruoka on ok, mutta ei päivittäin ja poikkeuksia ei voi olla edes jokatoinen päivä. Poikkeus ei voi olla normaali tila. Teen sen mieluusti suunnitellusti kuten nyt juhannuksena.

Hurjan suuri ystäväpiiri sinulla ainakin on, jos lähes päivittäin olet tilanteessa, että sinulle tarjotaan pitsaa ja muuta lihottavaa. Useimmat käyvät kylässä vain viikonloppuisin, tai vain kerran kuussa, jos sitäkään. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi yksi