Valaiskaa ePassi-edun logiikkaa
Tarkoittaako "400,00 € per vuosi, annetaan kaksi kertaa vuodessa", että etua on käytettävissä max 200 e per vuosipuolisko JA ennen heinäkuuta käyttämättä jäänyttä osuutta ei voi käyttää enää toisella vuosipuoliskolla (siis esim. niin että käyttäisi koko 400 euron vuosiedun vasta joulukuussa ja kaikki yhdellä kerralla)?
Kommentit (49)
Mä maksan epassilla vuosikortin kunnan kuntosaleihin & uimahalliin. Rahaa jää riittävästi vielä yhteen leffalippuun. Sanoisin, että firmalle yksi hyödyllisimpiä sijoituksia, kun tämä maksaa yritykselle huomattavasti vähemmän kuin saitsut tai huonontunut työkyky liikkumattomuudesta. Ei sillä, että liikkumiseni olisi tästä kiinni, mutta fiksummat ymmärtävät logiikan.
Kuten huomataan kaikkien näiden etujen käyttö on hyvin kirjavaa riippuen täysin yksittäisestä työnantajasta ja kunnan tarjonnasta! Kun etu olisi puhdasta rahaa, olisi se kaikilla kaikkialla käytettävissä, mitä työntekijä tarvitsee!
Meillä on eri systeemi käytössä e-passissa. Eli puljataan ton aterian verotusarvon kanssa, joka lasketaan vuodessa olevien työpäivien mukaan. Työnantaja ei siis maksa sinne e-passille mitään vaan työntekijä voi itse voi laittaa sinne haluamansa summan haluamaansa tahtiin (etuun kuuluvalle määrälle on maksimiarvo ja käyttömäärille maksimäärä), johon e-passi sitten talletuksen jälkeen laskee päälle sen työnantajalle verottoman määrän käytettäväksi. Jos tallettaa appiin 100 euroa niin käytettävissä on 125, koska työnantaja korvaa lounasedusta 25%. Periaatteesa tuo mahdollistaa sen että etua voi käyttää kesälomallakin halutessaan, jos ei muuten syö joka työpäivä käyttäen e-passia. Tuolla tavalla on muutenkin pienempi riski että etua jäisi käyttämättä jos ei talleta sinne liikaa rahaa huvikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Logiikka on siinä ettei työntekijä saa mitään rahaan verrattavaa etua. Eli työnantaja voi mainostaa sitä neljääsataa euroa ja sillä verukkeella olla maksamatta rahabonuksia, mutta oikeasti se mitä epassilla saa, on kaikki sellaista mitä ei voi vaihtaa rahaan millään tapaa. Lisäksi hyvin rajoitettua, lähinnä ryhmäjumppaa ja tylsää kulttuuria.
Miten niin ei saa mitään rahaan verrattavaa etua? Mä maksan osan mun tanssitunneista ePassisaldolla, eli saan aina satasen alennusta kausimaksusta (meillä ei saa kuin tuon 100 € liikunta- ja kulttuurirahaa).
Riippuu siitä mihinkä työnantaja on sen rajannut.Toisille se ei ole mikään etu jos esim.haluaisit hierontaan ja sitä ei siellä ole tai ole siellä missä asut.Tuskin lähdet ulkopaikkakunnalle joka on 40 km päässä joskus illalla kun saat ajan vasta uudestaan,Joka paikkakunnallahan ei epassi käy.Riippuu yrittäjästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee kahdessa osassa ja säilyy vuoden loppuun, eli voit käyttää koko summan vaikka joulukuun viimeisenä päivänä klo 22.00, kuten itse tein, kun olin unohtanut käyttää.
Tuon koko vuoden osuuden voi käyttää vasta 1.7. alkaen, eikö niin? Eli ennen 1.7. voi käyttää max 50 % koko vuoden edusta.
Voi pyhä sylvi. Jos sinne laitetaan 200 eur 1.1. ja 200 eur 1.7. niin miten voisi käyttää 400 eur ennen 1.7.?
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko pitkällä sairaslomalla olevalle samat edut kuin työssä oleville? E-passi saldo uusitaan aina heinä-ja tammikuussa.Olen ollut sairaslomalla 10/2023 lähtien.1/2024 sain E-passi saldon niin kuin pitää mutta nyt heinäkuussa en ole saanut.
No mehän täällä tiedetään sun työnantajasi käytännöt. Ihan riippuu siitä miten teillä on sovittu. Ei siitä mitää lakia ole.
Mulla menee tuo 400 euroa hetkessä hierontaan, hammaslääkäriin, keikkalippuihin, matkalippuihin yms.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on eri systeemi käytössä e-passissa. Eli puljataan ton aterian verotusarvon kanssa, joka lasketaan vuodessa olevien työpäivien mukaan. Työnantaja ei siis maksa sinne e-passille mitään vaan työntekijä voi itse voi laittaa sinne haluamansa summan haluamaansa tahtiin (etuun kuuluvalle määrälle on maksimiarvo ja käyttömäärille maksimäärä), johon e-passi sitten talletuksen jälkeen laskee päälle sen työnantajalle verottoman määrän käytettäväksi. Jos tallettaa appiin 100 euroa niin käytettävissä on 125, koska työnantaja korvaa lounasedusta 25%. Periaatteesa tuo mahdollistaa sen että etua voi käyttää kesälomallakin halutessaan, jos ei muuten syö joka työpäivä käyttäen e-passia. Tuolla tavalla on muutenkin pienempi riski että etua jäisi käyttämättä jos ei talleta sinne liikaa rahaa huvikseen.
Kuulostaapa omituiselta. Ensinnäkin 25 euroa 125 eurosta on 20 % ja muutenkin tuo lounasetuhan toimii ostosta kohti eikä tuollaisena könttänä. 8,50 euron lounas olisi kokonaan omakustanteinen, koska se on miniveloitus ostosta kohden, ja maksimissaan 13,50 euron (oliko se nyt juuri tämä summa) lounaasta saa tuon 25 %, sen kalliimpi on taas ylityksen osalta kokonaan syöjän itsensä maksettava. Mutta ehkä joku äppi osaa sen sitten veloittaa oikein. Itselläni veloitetaan käytön mukaan jälkikäteen.
Meillä ainakin laitetaan koko vuoden summa 300€ kerralla tammikuun alussa käyttöön. (työnantaja järjestää isot kesäjuhlat ja pikkujoulut joka vuosi, ja laskee ne 100€ arvoisiksi/hlö, joten tuo verovapaa 400€ tulee sillä täyteen).
Mutta saahan e-passilla ihan täysin rahanarvoisia etuja. Voit ostaa vaikka festariliput, teatteriliput tai nivaskan elokuvalippuja.
Eikä tuo nyt niin paikkakuntaan sidottua ole. Lomareissuilla on tullut keilattua, käytyä pakopelihuoneessa, kylpylässä ja ties mitä ympäri Suomea e-passilla kustannettuna.
Kun sulla 400 euroan etu niin toimii niin, että kun lataat sinne 200 euroa saldoa, saat käyttöösi 400 yhteensä. Eli työnantaja laittaa sen toisen 200 euroa. Suomeksi sanoen maksat palveluista, lipuista yms. 50%.
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee tuo 400 euroa hetkessä hierontaan, hammaslääkäriin, keikkalippuihin, matkalippuihin yms.
Ja nuo hieronnat ja hammaslääkärit ovat mahdollisia vain, jos nimenomaan nekin edut on sisällytetty ePassiin. Meillä ePassietu koskee pelkästään liikuntaa ja kulttuuria.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa omituiselta. Ensinnäkin 25 euroa 125 eurosta on 20 %
Joo, ei toimi kesälomalla aivot. Mutta siis tuossa on apissä siis pystyy maksamaan vaikka 20 euroa maksavan jos sinne siirtää tarpeeksi rahaa, eli 13,50 veloitetaan sillloin siitä käytettävästä edusta ja loppu jää tosiaan omaan piikkiin, joka pitää olla appiin talletetussa kokonaissaldossa saatavilla. Periaatteesa voi tehdä saman minkä lounasseteleissä aiemmin eli maksaa maksimiverotusarvon apillä ja loppuosan muulla tavoin. Appia ei pysty käyttämään maksamiseen ollenkaan ellei siellä ole tuota ns. omaa rahaa vähintään se aterian minimiverotusarvo. Mulla on siellä siis nyt 5.90 saldoa, jota ei pysty käyttämään ennenkuin siirrän sinne lisää (minimitalletus on 20 euroa). Onhan tuo vähän hankalaa ton kanssa, etenkin kun pitää aina vähän laskeskella että paljonko appiin tuee saldoa jos siirtää tietyn summan ja usein noissa laskuissa meneekin pieleen niin että viimeiset pari päivää ennen seuraavaa palkkapäivää syödään omia eväitä kun ei viitsi lisätä sinne sitä 20 euroa erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa omituiselta. Ensinnäkin 25 euroa 125 eurosta on 20 %
Joo, ei toimi kesälomalla aivot. Mutta siis tuossa on apissä siis pystyy maksamaan vaikka 20 euroa maksavan jos sinne siirtää tarpeeksi rahaa, eli 13,50 veloitetaan sillloin siitä käytettävästä edusta ja loppu jää tosiaan omaan piikkiin, joka pitää olla appiin talletetussa kokonaissaldossa saatavilla. Periaatteesa voi tehdä saman minkä lounasseteleissä aiemmin eli maksaa maksimiverotusarvon apillä ja loppuosan muulla tavoin. Appia ei pysty käyttämään maksamiseen ollenkaan ellei siellä ole tuota ns. omaa rahaa vähintään se aterian minimiverotusarvo. Mulla on siellä siis nyt 5.90 saldoa, jota ei pysty käyttämään ennenkuin siirrän sinne lisää (minimitalletus on 20 euroa). Onhan tuo vähän hankalaa ton kanssa, etenkin kun pitää aina vähän laskeskella että paljonko appiin tuee saldoa jos siirtää tiety
Ok, selvä. Teillä on pikkuisen hankalasti järjestetty tuo, mutta minkäs teet. Yleensäkin kyllä tuohon äppiin voi ladata omaa rahaa, mutta kun se menee vain tuolla tavalla parikymppiä kerrallaan, niin itse olen aina maksanut kortilla sitten tarpeen tullen ylimenevän osan. Ja meillä veloitus menee jälkikäteen noista alle 13,50 euron lounasostoksista.
Esim. viimeksi vuoden lopussa loppui saldot Flex edussa (liikunta, kullttuuri jne.) ja maksoin osan maksukortilla ja osan Epassilla, kun ostin useamman lipun kerralla. Ja aikaisemmalle kiukkuilijalle, ettei millään konstilla saa rahana, itse olen kyllä saanut peruuntuneista lipuista ihan rahaa pankkitilille. Joskus niistä on vähennetty erinäisiä kuluja ja viimeksi jostain syystä ei. Tosin olisin kyllä mennyt niihin tapahtumiin, mutta peruuntuivat eri syistä. Tämä piti itse anoa lippupalvelulta. Joskus koronan aikaan en pyytänyt palautusta, kun toivoin, että orkesterikin saa jotain niistä rahoista, mutta kun näitä tuli enemmän, niin laitoin sitten palautuspyyntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja saa laitettua ne verovähennyksiin ja jos paikkakunnalla ei ole mahdollista käyttää niitä niin ne rahat palautuvat työnantajalle vaikka niistä on verohyöty jo saatu. Jos se olisi hyödyllinen työntekijöiden kannalta niin se olisi jo lopetettu työnantajien toimesta. Mutta niin kun hyöty valuu pelkästään työnantajille niin sen takia sitä ylistetään. Oletko koskaan kuullut yhdenkään työnantajan suostuvan siihen että se epassi raha muutetaan oikeaksi rahaksi?
Oikea raha tarkoittaisi työntekijälle veroja, joissain tapauksissa myös sitä että jotkut maksut nousisivat jonkun tulorajan mennessä kriittisesti yli.
Vetoton etu on paljon parempi.
Vierailija kirjoitti:
Logiikka on siinä ettei työntekijä saa mitään rahaan verrattavaa etua. Eli työnantaja voi mainostaa sitä neljääsataa euroa ja sillä verukkeella olla maksamatta rahabonuksia, mutta oikeasti se mitä epassilla saa, on kaikki sellaista mitä ei voi vaihtaa rahaan millään tapaa. Lisäksi hyvin rajoitettua, lähinnä ryhmäjumppaa ja tylsää kulttuuria.
Jos sulla on noin rajoitettua, niin vika on työnantajan. Tee aloite, että saatte laajennettua käyttömahdollisuuksia.
Minä käytän sen hammaslääkäriin. Myös jalkahoitoa ja hierontaa olen ottanut.
Vierailija kirjoitti:
Kuten huomataan kaikkien näiden etujen käyttö on hyvin kirjavaa riippuen täysin yksittäisestä työnantajasta ja kunnan tarjonnasta! Kun etu olisi puhdasta rahaa, olisi se kaikilla kaikkialla käytettävissä, mitä työntekijä tarvitsee!
Rahasta menee verot. Tämä on veroton etu.
Aina tästä valitetaan. Työnantaja ei halua tarjota teille etua rahana, koska rahana etu olisi paljon pienempi, ja se menisi ties mihin. Työnantaja haluaa ylimääräisellä edulla tukea hyvinvointianne ja terveyttänne, ei tupakanpolttoanne ja kaljanjuontianne. Tajuatteko?
Vierailija kirjoitti:
Kuten huomataan kaikkien näiden etujen käyttö on hyvin kirjavaa riippuen täysin yksittäisestä työnantajasta ja kunnan tarjonnasta! Kun etu olisi puhdasta rahaa, olisi se kaikilla kaikkialla käytettävissä, mitä työntekijä tarvitsee!
Se etu olisi paljon pienempi rahana. Toisekseen edun antaja voi päättää, mikä se etu on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Logiikka on siinä ettei työntekijä saa mitään rahaan verrattavaa etua. Eli työnantaja voi mainostaa sitä neljääsataa euroa ja sillä verukkeella olla maksamatta rahabonuksia, mutta oikeasti se mitä epassilla saa, on kaikki sellaista mitä ei voi vaihtaa rahaan millään tapaa. Lisäksi hyvin rajoitettua, lähinnä ryhmäjumppaa ja tylsää kulttuuria.
Miten niin ei saa mitään rahaan verrattavaa etua? Mä maksan osan mun tanssitunneista ePassisaldolla, eli saan aina satasen alennusta kausimaksusta (meillä ei saa kuin tuon 100 € liikunta- ja kulttuurirahaa).
Riippuu siitä mihinkä työnantaja on sen rajannut.Toisille se ei ole mikään etu jos esim.haluaisit hierontaan ja sitä ei siellä ole tai ole siellä missä asut.Tuskin lähdet ulkopaikkakunnalle joka on 40 km päässä joskus illalla kun saat ajan vasta uudest
Rajauksesta voi aina neuvotella työnantajan kanssa. Harvemmin työnantaja rajaa etuja kuitenkaan niin, ettei työpaikan sijaintipaikan lähellä ole etua mahdollista käyttää...
Jos niin on, niin ota asia puheeksi ja kerro, mikä hankaluus siinä on.
Tosta voi valittaa lain säätäjille tai verottajalle
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/62486/henkilok…