Työpaikoista vähän tarinaa teille.
Olemme kaikki 25- 33 vuotiaita meidän kaveripiireissä. On korkeakoulutettuja ja myös pitkä-aikaisia duunareita. Koko elämä ollut pelkkää pärjämistä ja hakemista. Väsymys on suuri.
Toivoisin kovasti että työttömien haukkuminen tai ihmisten haukkuminen laiskoiksi lopetetaan ihan hallitukseen asti. Se vie tulevaisuuden toivoa ja muuten vain kun meillä nuoremmilla on OIKEASTI vaikeeta pärjätä nykyään.
Koko elämä on nykyään pelkkää kilpailua ja hakemista ja monet puhuvat miten ne haluaisivat että elämä vaa päättyisi koska tää on jo ihmisen rääkkäämistä.
Tiesittekö että 800 työpaikka hävisivät kuin tuhka tuleen täällä Pirkanmaalla koska tekoäly on saapunut?
Tiesittekö että kalliiksi tulee kun nuoria patistetaan tekemään vuosien korkeakoulutusta ihan vain että päätyy kortistoon, vähitään kerran vuodessa?
Milloin aikuisten oikeasti herätään tähän?
Kommentit (25)
Ja joo!! Meidän kaveripiireissä on suomalaisia, suomen- ruotsalaisia, venäläis ja saksalaistaustaisia. Olemme kaikki superhyviä tyyppejä ja tahtoa on ollut valtavasti.
Nyt ihmetellään että mitä varten eletään ja tehdään kun yhteiskunnassa millään ei oo mitään väliä enää.
Kunhan herrat ja he jolla on kaikki hyvin saavat voittonsa ja bisnekset maaliin asti.
Miksi meidän pitäisi tässä oravanpyörässä olla? Yksityisiä varten?
Poika kertoi joutuvansa töissä opettamaan intialaisille omaa työtään. Tarkoittaa, että häneltä viedään työ ulkomaille. Se on jo törkeää, että joutuu opettamaan työn niille, jotka vievät oman työn.
Kyllä! Mulla pari kaveria jotka eivät enää työllisty kaupan- alalle kun filippiinit vievät tÿöpaiķat.
Suomalaiset vaa nukkuvat ja lampaina ollaan reagoimatta yhtään mihinkään
Lampaat, lampaat teidät aina paljastaa.
Vierailija kirjoitti:
Poika kertoi joutuvansa töissä opettamaan intialaisille omaa työtään. Tarkoittaa, että häneltä viedään työ ulkomaille. Se on jo törkeää, että joutuu opettamaan työn niille, jotka vievät oman työn.
Tekevät halvemmalla
Juuri kun pelkään lapseni puolesta ettei hän menettäisi toivotaan, tämä ketju pysyköön asiallisena.

Ja sitten vähän myöhemmin korjataan kalliilla nämä "halvat" tumpeloinnit.
Ihmettelen että miksi ihmisiä kiinnostaa vaa puhua politiikasta ja puolueista eikä ketään tunnu kiinnostavan itse työelämä ja ihmisten elämä. En oo 20 vuoteen nähnyt konkreettista puhetta itse asioista.
On tosi raskasta elää niin että pitää vain jatkuvasti hakee. Yhteisöllisyyden puute ja jatkuvat muutokset nakertavat jaksamista.
Vierailija kirjoitti:
Juuri kun pelkään lapseni puolesta ettei hän menettäisi toivotaan, tämä ketju pysyköön asiallisena.
Kiitos
Missä on ihmisten tahto ja aito huoli?
Ei tämä ole vain nuorten ongelma. Meillä monella ysäriläisellä jäi koulutus hyödyntämättä ja ollaan oltu laman jälkeen heittopusseina milloin missäkin epätyypillisessä työsuhteessa. Silloin ei saanut lapsiakaan hoitoon, ellei ollut heti näyttää, että on työpaikka valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen että miksi ihmisiä kiinnostaa vaa puhua politiikasta ja puolueista eikä ketään tunnu kiinnostavan itse työelämä ja ihmisten elämä. En oo 20 vuoteen nähnyt konkreettista puhetta itse asioista.
On tosi raskasta elää niin että pitää vain jatkuvasti hakee. Yhteisöllisyyden puute ja jatkuvat muutokset nakertavat jaksamista.
Ongelma on se että ainoastaan persut ovat yrittäneet nostaa näitä asioita keskusteluun, ja sehän ei tunnetusti sovi kenellekään. Yleinen liturgia on vain sitä työvoimapulaa ja että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa työtä kunhan vain haalitaan tarpeeksi tänne lisää populaa.
Täällä ihan aikuisten oikeasti ei riitä työpaikkoja kaikille kun ulkomailta tulee niin paljon väkeä ja vievät työpaikat meiltä. Millä suomalainen sitten elää kun kohta tuetkin on poistettu?
Vierailija kirjoitti:
Ja joo!! Meidän kaveripiireissä on suomalaisia, suomen- ruotsalaisia, venäläis ja saksalaistaustaisia. Olemme kaikki superhyviä tyyppejä ja tahtoa on ollut valtavasti.
Nyt ihmetellään että mitä varten eletään ja tehdään kun yhteiskunnassa millään ei oo mitään väliä enää.
Kunhan herrat ja he jolla on kaikki hyvin saavat voittonsa ja bisnekset maaliin asti.
Miksi meidän pitäisi tässä oravanpyörässä olla? Yksityisiä varten?
Siksi, koska rahat loppuu yhteiskunnalta ja ilman rahaa kuolette nälkään ja kylmään tässä maassa
Juuri teidän kaltaistenne takia täällä täytyy aikuisia ihmisiä valmentaa, että osaisivat hakea töitä, mutta kun sekään ei kelpaa kun lasketaan kilpaa mikä etuus milloinkin kutistuu, jos teen töitä
Oletkin Pietarin trollitehtaalta.
Mene välillä syömään. Kaalikeiton aika.
Osaatteko vetää sitä viivaa naapurille kiukuttelun ja paskojen työnäkymien välille?
Venäjä oli ennen 2008 finanssikriisiä Suomen suurin vientikumppani. 2008 jälkeen alkoi sanktioleikki ja koko Venäjän vienti korvattiin lainaamalla keskuspankista (setelirahoitusta).
EUsta ja Jenkeistä pitäisi päästä eroon. Se ei oo muuta kun varojen siirto. Suomessa ei ole enää mitään jäljellä.
Sama homma on ihan kaikenikäisillä. Syyllistäminen mahdottomasta ei auta ketään.