Uskotteko, että ennen vanhaan todella oli näitä " pellonreunasynnytyksiä" ?

Ja lapsia ei tosiaan hoidettu. Vielä 1900-luvun alussa oli pieniä lapsia kiertolaisina. Nukkuivat porstuan lattialla ja tekivät töitä, vaikka ikää olisi vasta ollut 3v.

Äiti toivoi lapsensa kuolevan ettei tämän maailman kurjuutta joutuisi kestämään.

palanneensa kohta synnytyksen jälkeen takaisin. Ei ole mitään syytä epäillä hänen kertomustaan.

Minun mummo leipoi joka lauantai viikon leivät, pullat jne... teki viilit ja systeemit, keräsi marjat, sienet, kasvatti perunat, porkkanat sun muut, hoiti ja lypsi lehmät, hoiti siat ja lampaat, kanat ja ankat. Siinä sivussa " hoiti" kuusi lasta ja piti talon pystyssä. Mies oli metsätöissä ja välissä sodassakin. Eli ei mummo varmaan niitä lapsia hoitanut samalla tavalla kuin nyt hoidetaan lapsia, mutta piti ne hengissä ja siinäkin jo oma työnsä.



(Jos en väärin muista) Mummo meni 1951 meijeriin töihin ja lapset oli päivät keskenään. Mummo kertoi, että rukoili talvella töistä kotiin tullessaan, että talo ei ole palanut kun lapset taloa lämmittivät. No osa tosin silloin jo yli 10 vuotiaita...



En usko, että siinä on kovin kauaa synnytyksistä toivuttu. Ja minun mielestä mummo on ollut oikea Sinnikäs Sissi! Esikuvani! Kaikesta selviää.

sen jälkeen ja laittoi muille lapsillensa iltaruoat kun tulivat koulumatkaltaan. Ei ihan pellonlaitaan, kun omissa tiloissaan synnytti, mutta töihin lähti kuitenkin heti.

Eli jos synnytys on sujunut ongelmitta, niin yrittäjänainen saattaa olla seuraavana päivänä töissään.

ja illalla oli äiti jo lypsämässä lehmiä. Pellonreunaan ei tainnut sisko syntyä, mutta kotona kuitenkin, 40-luvun lopussa.

on oma valinta onneksi ja lomaa voi siis pitää, jos haluaa.

Ei siinä ollut paljoa mahdollisuuksia, kun rintama lähestyy koko ajan ja on kiire päästä turvaan. Pakko se on äkkiä synnyttää tien reunassa ja jatkaa matkaa.

Että kyllä minä ainakin olen tosi onnellinen nyky-ajan mukavuuksista, että sain ihan sairaalassa synnyttää esikoiseni. Jäi nimittäin henkiin ja jäin itsekin. Pellon laidalla jos olisin yksikseni synnytellyt niin olisi joku sitten löytänyt kuolleen vauvan ja tod. näk. kuolleen äidinkin. Kuinkahan paljon sitten näitä tapauksia ennen oli?



Tokan synnytys olikin sitten jo sitä luokkaa että olisin voinutkin jo lähteä aamupäivällä hommiin kun siinä aamusella olin synnyttänyt. Kun ekan jälkeen en pystynyt viikkokausiin liikkumaan, edes kääntymään sängyssä. Voin kuvitella mitkä tuskat on ollut ennen wanhaan äidillä joka on edes puoliksi ollut siinä kunnossa kuin minä ekan synnytyksen jälkeen, jos on täytynyt pelto- ym. töihin samantien lähteä.



Kyllähän nykyäänkin monissa maissa äidit on aika yksin synnytyksen kanssa eikä apua ole lähellä vaikka tarvitsisi/haluaisi. Näissä maissa äitejä ja vauvoja sitten paljon kuoleekin yhä nykyään.

ajatelkaa nyt. Helpoista peltosynnytyksistä kertovat ovat tietysti juuri niitä, joilla synnytys on ollut hyvin helppo ja nopea. Vähänkin vaikeampi synnytys on aina päätynyt äidin ja/tai lapsen kuolemaan, ja siksi ketään ei ole kertomassa niistä vaikeista synnytyksistä.

Herrasväellä ja joillain talollisilla saattoi olla mahiksensa lepoon ja lääkäriin, mutta valtaosa väestöstä eli niin nälkärajalla, että pellonlaitasynntykset on taatusti ihan arkea.



Miettikää nyt yvänen aika, sata vuotta sitten (Euroopan viimeisestä laajasta nälkäkatastrofista) oli aikaa 40 vuotta - sama kuin se olisi tapahtunut 1966 - ja kun kehitys ei tuolloin ollut kovin nopeaa niin ei siinä paljon makoiltu.

Kuuluvat pidemmälle historiaan, jäänteitä 1800-luvun alussa syrjäseuduilla.