Lue keskustelun säännöt.
Mikä idea siinä on, että laittaa sokeripalan etuhampaiden väliin ja ryystää kahvia? Oliko se muotia joskus?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Tiedä tuosta muodista, mutta isoäitini kaatoi kahveen tassille, asetteli sokeripalan hampaiden väliin ja ryysri sitten kahveen. Näin 1950-luvulla.
Sekä yhä 1960-luvulla. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan kahvikin oli "arvotavaraa" eli sitä oli vähän, joten jokaisesta tilkasta sitten tietenkin otettiin ns. kaikki irti, aromit, maku, tuoksu ja tunnelma, fiilistely. Kahvihetki oli päivän kohokohtia ruokailun lisäksi useinkin, johon kokoonnuttiin koko perheen tai vierasjoukon kanssa nauttimaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Tiedä tuosta muodista, mutta isoäitini kaatoi kahveen tassille, asetteli sokeripalan hampaiden väliin ja ryysri sitten kahveen. Näin 1950-luvulla.
Kaverin mummo teki noin vielä 70-luvulla, mutta olin liian kohtelias, että olisi kysynyt sen olennaisen kysymyksen: "Miksi?!".
Vierailija kirjoitti:
Sekinhän on ollut tyylinä, että kahvi kaadetaan kahvikupista aluslautaselle ja sokeripala suussa ryystetään kahvi siitä lautaselta.
Eikös ollut sanontakin että siten pääsee marttakerhoon.
Ei se mikään muoti ollut vaan ihan tapa juoda kahvi tassilta sokeripalan kanssa, vielä siihen aikaan kun mummo opetti mut keittämään pannukahvia puuhellalla, olin vielä alle kouluikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä oikein selitätte weeteetavasta?
Taas kukoistaa nuorison tietämys!!!!
50-luvun weetee...
Tapa juontuu siltä ajalta, kun sokeri myytiin ns. toppasokerina, isona könttinä. Se oli niin kovaa, ettei heti liuennut kahviin.
Siitä sai parhaiten maun esiin pitämällä siitä irrotettua palasta suussa samalla kun joi sitä kahvia.
Ryystäminen on vaan tapa, joka on monilla tänä päivänäkin.
Kuulisittepa miltä kuulostatte, kun juotte sitä olutta tai limsaa tölkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedä tuosta muodista, mutta isoäitini kaatoi kahveen tassille, asetteli sokeripalan hampaiden väliin ja ryysri sitten kahveen. Näin 1950-luvulla.
Sokeripala oli huulten välissä, ei varsinaisesti hampaiden. Kaikilla ei niitä edes ollut.
Vierailija kirjoitti:
Oli muotia silloin, kun kahvi oli vain yläluokalle. Rahvas pilasi tämänkin omilla mukitavoillaan.
Höpöhöpö. Rahvaskin joi kahvia tuolla tavalla ennen vanhaan sekä maaseudulla että kaupungissa. Iso- ja isoisovanhempiemme tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekinhän on ollut tyylinä, että kahvi kaadetaan kahvikupista aluslautaselle ja sokeripala suussa ryystetään kahvi siitä lautaselta.
Vastenmielistä, onneksi en ole törmännyt missään tuohon weetee-tapaan...
Haista sinä paska. Kutsut esi-isiemme ikäpolvea, maanviljelijöitä ja työläisiä, weeteeksi.
Täysin yleinen tapa vielä omassa lapsuudessani maaseudulla.
Sekinhän on ollut tyylinä, että kahvi kaadetaan kahvikupista aluslautaselle ja sokeripala suussa ryystetään kahvi siitä lautaselta.
Ja se lautaselta ryystämisen idea oli myös jäähdyttää kahvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapa juontuu siltä ajalta, kun sokeri myytiin ns. toppasokerina, isona könttinä. Se oli niin kovaa, ettei heti liuennut kahviin.
Siitä sai parhaiten maun esiin pitämällä siitä irrotettua palasta suussa samalla kun joi sitä kahvia.
Ryystäminen on vaan tapa, joka on monilla tänä päivänäkin.
Kuulisittepa miltä kuulostatte, kun juotte sitä olutta tai limsaa tölkistä.
Kyllä palasokeria on ollut jo 1800-luvulta. Meidän muistissa Pulmu sopi tassille, on huokoisempaa kuin Sirkku
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https…
Isovanhemmat joi näin kahvia arkisin. Sokeripala leikattiin ensin 4 osaan sokerisaksilla ja vain 1/4 per kahvikuppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla edesmennyt mummoni laittoi kuivuneita pullan palasia kahvin joukkoon. Ekaksi söi pullat lusikalla, sitten joi loput kahvista. Ruokia ei heitetty hukkaan maalla ne käytettiin tehokkaasti. Ymmärrän tuon sokeripala jutun. Ennen muinoin ei ollut niin paljon sokerisia elintarvikkeita kuin tänään.
Hampaiden väliin? Ei kai sentään. Minäkin milleniaali juon kahvini sokeripala (kova sirkku) suussa. Oppinut tähän aikoinaan.
Meillä tätä teki mummonini huushollissa (kuin perheenjäsenenä elänyt) mummoni lasten hoitajana ollut Terijoelta kotoisin oleva ihana naimaton ihminen... Kun aloitin koulun ekan luokan niin hän asui meillä ja oli jo vanha. Kun tulin koulusta kotiin niin hän keitti meille kahvit. Itse hän joi tuolla tavalla, että kahvi lautaselle ja sokeripala suuhun ja siitä sitten. Minulle hän laittoin kuppiin kahvin jossa oli runsaasti maitoa ja sokeria. Näin opin juomaan maitokahvia ja olen sitten niin juonut koko elämäni. Milloin mahtoivatkaan kahvikupit muuttua mukeiksi ja aina vaan suuremmiksi?
Isoäitini luona oli aamukahvit... voileivän keralla... iltapäivällä oli kahvit isoisän kirjastossa eli työhuoneessa kotona. Kahvin kanssa tarjottiin useinmiten erilaisia pikkuleipiä - mitään kahvipullaa en juuri muista...
Mummoni luona kahvit olivat sitten vähän erilaiset... hänkään ei ole taustaltaan 'tavissuomalainen'... hän tarjosi kahvin kanssa herkullisia aivan pieniä voileipiä jotka oli leikattu sellaiseen neliömuotoon... eikä sielläkään kahvin kanssa tarjottu pullaa...
Ei ennen mitään palasokeria ollut. Sokeritopasta itse tehtiin paloja sokerisaksilla. Pala huulien välissä maistui makeammalta, kuin sekään hämmennettynä. Pannulla keitetty kahvi oli kuumaa. Kun se kaadettiin lautaselle, ei polttanut suutaan kahvilla.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitini paahtoi kahveen rännärillä, jauhoi sen sitten kahvimyllyllä, keiiti kahveen omalla tavallaan, kiehautti veden, laittoi porot, kiehautti vielä kerran, odotti, kaatoi tassille ja ryysti sen sitten tassilta. Ei siinä mitään kummallista ollut.
Ja kun kahvi oli kiehautettu kerran, se säikäytettiin eli pannu valeltiin nopeasti kylmällä vedellä. Porot painuivat siten nopeammin pannun pohjalle. Sitten vain pannumyssy päälle.
Isäni teki noin, mutta laittoi kyllä kaksi sokeripalaa yhden sijasta. Ne törröttivät suusta kuin jättisuuret etuhampaat.
Siihen aikaan, kun noin tehtiin, sokeri oli melkein ylellisyyttä.
Karkkipäiviä ei ollut, eikä kaupasta osteltu sokerilla maustettuja valmisruokia.