Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt kokoomus haluaa viedä työläisten sunnuntailisät, eikö mikään riitä?

Vierailija
16.06.2024 |

KOKOOMUKSEN puoluehallitus on lauantaina puoluekokouksessa katsonut perustelluksi harkita sitä, että sunnuntailisiä ei olisi enää turvattu lakisääteisesti, vaan ne vietäisiin paikallisen sopimisen piiriin:

Puoluehallitus pitää aloitteessa esitetyn mukaisesti tavoiteltavana sitä, että työhön sovellettavista ehdoista sovitaan mahdollisimman pitkälti työpaikoilla, toimiala- tai yrityskohtaisten työehtosopimusten puitteissa. Tällä hallituskaudella toteutettavien työlainsäädäntöä joustavoittavien muutosten vaikutuksia onkin syytä seurata tarkoin. Esimerkiksi sunnuntaikorotusta ja sen lähtökohtaista määrää koskevan lainsäännöksen tarpeellisuutta voi olla perusteltua jatkossa harkita. Puoluehallitus kiinnittää lopuksi huomiota siihen, että monilla etenkin julkisilla aloilla sunnuntaikorvaus on kokonaispalkkauksen kannalta hyvin merkittävä elementti, eikä asetelma esimerkiksi poliisien ja toisaalta ravintola-alan työntekijöiden kohdalla ole suoraan rinnastettavissa. Näillä perusteilla puoluehallitus esittää, että puoluekokous toteaisi aloitevastauksen riittäväksi selvitykseksi aloitteen johdosta.

Kommentit (290)

Vierailija
221/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noloa, että joku asuu vanhassa kerrostalo-asunnossa eikä ole omaa saunaa.

Köyhä

Köyhä

Köyhä

Mene sinne taloyhtiön saunaan, mistä saat jalkasienet ja muut.

Vierailija
222/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkaansaajien tuki AY-liikkeelle on avainsana tässä tilanteessa ja ainoa keino kokoomuksen pysäyttämisessä.

Lakko-oikeutta juuri rajoitettiin koko hallituksen toimesta. Siksi, että näitä uudistuksia= työntekijöiden oikeuksien heikennyksiä saadaan läpi.

Oikeastaan en ymmärrä. Esim. sairaita tulisi hoitaa myös pyhäpäivinä, miksi ihmeessä se olisi kalliimpaa pyhänä? Tuntuu jotenkin, ööö no, tässä tapauksessa, sairaalta? Pitäisikö "pyhäpäivä" korvata jollain, keksikääpä korvaava termi?

et ymmärrä vissiin paljoa muutakaan.

On liian pitkä nimitys. Sopisiko, öö Sunnuntai? Eihän se ole enää kenellekkään ns. Pyhä!

Jostain syystä

En tajua miten nämä virastot ja laitokset elävät vieläkin jotain 1940 luvun tasoa näissä aukiajoissa, tälläkö suomi nousee, no ei varmasti.

Moni yrityskin on ymmärtänyt ajat sitten että pitää olla 24/7 käytettävissä, kun ympäri maailmaa on eri kellon ajat ja muut menestyvät tahot pyörivät 24/7, niin suomessa joku Matikainen lyö lapun luukulle klo 16.00 ja postikaan ei kuljeta viikonloppuisin - omg - wtf - !!!! - ???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi kamalaa asua kerrostalo-asunnossa missä ei ole omaa saunaa.

Minä asun uudessa kerrostalossa ja saunassa käyn joka päivä. Kyllä asunnossa oma sauna pitää olla.

Vierailija
224/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuule, toimeentulotukea saa ruokaan jne 580 asumiskulujen jälkeen.

Ja vuokralla asumisesta nautin. Ja sekös sua harmittaa. Raada sä vaan töissä sen vanhan mörskäsi eteen. Minä asun uudessa vuokra-kerrostalossa, rakennettu 2024, kaikki on uutta.

joo  kuule hyvin sulla menee.sana toimeentulotukikin jo sen kertoo.voi voi reppanaa

Vierailija
225/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jankuttaja kusipää vihaa kokoomuslaisia ja omistavaa porukkaa mutta hän on niin tyhmä että maksaa vuokrassa niitten yhtiön lainoja ja veneitä ja se kiukuttaa häntä kun kerron sen ja puupää tajuaa onko huomenna vuokran maksu buaha haaa.

Vierailija
226/290 |

Kuule, minua ei kiinnosta sinun mielipiteet.

Ja nautin vuokralla asumisesta.

Ja sekös sua harmittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/290 |

Sä käyt tupakalla ja kohta se on syy potkuille.

buaha haaa.

Tiestitkö, että kaupunkien työpaikat ja sairaalat on savuttomia työpaikkoja?

Ai sitä pääsee näin helposti boonus tukien nostajaksi ja ikuisille lomille ja loppu kiireille ja vastuille, taidankin tästä lähteä tupakalle!

Vierailija
228/290 |

Toi omistusasunto kouhotus on vain sinun päässä.

Miljoona ihmistä asuu vuokralla Suomessa ja me kuule nautitaan elämästä eikä kiinnosta sun home mörskä yhtään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuttaja kusipää vihaa kokoomuslaisia ja omistavaa porukkaa mutta hän on niin tyhmä että maksaa vuokrassa niitten yhtiön lainoja ja veneitä ja se kiukuttaa häntä kun kerron sen ja puupää tajuaa onko huomenna vuokran maksu buaha haaa.

Sä käyt tupakalla ja kohta se on syy potkuille.

buaha haaa.

Tiestitkö, että kaupunkien työpaikat ja sairaalat on savuttomia työpaikkoja?

Ai sitä pääsee näin helposti boonus tukien nostajaksi ja ikuisille lomille ja loppu kiireille ja vastuille, taidankin tästä lähteä tupakalle!

Lähde vaan. Saat työmarkkinatukea 595 netto ja koska sulla on omistusasunto niin muuta et saa.

Vierailija
230/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule, toimeentulotukea saa ruokaan jne 580 asumiskulujen jälkeen.

Ja vuokralla asumisesta nautin. Ja sekös sua harmittaa. Raada sä vaan töissä sen vanhan mörskäsi eteen. Minä asun uudessa vuokra-kerrostalossa, rakennettu 2024, kaikki on uutta.

joo  kuule hyvin sulla menee.sana toimeentulotukikin jo sen kertoo.voi voi reppanaa

Kuule, minua ei kiinnosta sinun mielipiteet.

Ja nautin vuokralla asumisesta.

Ja sekös sua harmittaa.

eikä mua kiinosta sun mielipiteet.mä asun velattomassa omakotitalossa ja nautin siitä enkä mistää saatanan neukkukuutiossa asumisesta.

Omakotitalossa, lumen kolaamista ja ruohikon leikkuuta.

Hyi helvata

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jankuttaja kusipää vihaa kokoomuslaisia ja omistavaa porukkaa mutta hän on niin tyhmä että maksaa vuokrassa niitten yhtiön lainoja ja veneitä ja se kiukuttaa häntä kun kerron sen ja puupää tajuaa onko huomenna vuokran maksu buaha haaa.

Sä käyt tupakalla ja kohta se on syy potkuille.

buaha haaa.

Tiestitkö, että kaupunkien työpaikat ja sairaalat on savuttomia työpaikkoja?

Ai sitä pääsee näin helposti boonus tukien nostajaksi ja ikuisille lomille ja loppu kiireille ja vastuille, taidankin tästä lähteä tupakalle!

Lähde vaan. Saat työmarkkinatukea 595 netto ja koska sulla on omistusasunto niin muuta et saa.

anna muitten asua omistus asunnossa äläkkä jankuta se ei kuulu sulle.maksa sä puupää sitä vuokraa kokoomus lordille

Vierailija
232/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule, toimeentulotukea saa ruokaan jne 580 asumiskulujen jälkeen.

Ja vuokralla asumisesta nautin. Ja sekös sua harmittaa. Raada sä vaan töissä sen vanhan mörskäsi eteen. Minä asun uudessa vuokra-kerrostalossa, rakennettu 2024, kaikki on uutta.

joo  kuule hyvin sulla menee.sana toimeentulotukikin jo sen kertoo.voi voi reppanaa

Kuule, minua ei kiinnosta sinun mielipiteet.

Ja nautin vuokralla asumisesta.

Ja sekös sua harmittaa.

eikä mua kiinosta sun mielipiteet.mä asun velattomassa omakotitalossa ja nautin siitä enkä mistää saatanan neukkukuutiossa asumisesta.

kerrostalo luukussa on hiljaisuus ja vittumaiset naapurit ja ei omaa pihaa hyi helvetti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Senkun asut omistusasunnossa ja raadat töissä.

Muista että kohta voit saada potkut liian pitkän kahvitauon takia.

Tee töitä

Tee töitä

Vierailija
234/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule, toimeentulotukea saa ruokaan jne 580 asumiskulujen jälkeen.

Ja vuokralla asumisesta nautin. Ja sekös sua harmittaa. Raada sä vaan töissä sen vanhan mörskäsi eteen. Minä asun uudessa vuokra-kerrostalossa, rakennettu 2024, kaikki on uutta.

joo  kuule hyvin sulla menee.sana toimeentulotukikin jo sen kertoo.voi voi reppanaa

Kuule, minua ei kiinnosta sinun mielipiteet.

Ja nautin vuokralla asumisesta.

Ja sekös sua harmittaa.

eikä mua kiinosta sun mielipiteet.mä asun velattomassa omakotitalossa ja nautin siitä enkä mistää saatanan neukkukuutiossa asumisesta.

ei ole hometta ja montas asuu omakotitalossa.usko jo ettei neukkukuutio sääntöineen kiinosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kyllä ongelmallista, että sunnuntaista saa tuplapalkan, mutta lauantaista ei. Esimerkiksi hoitoalalla se näkyy niin, että sunnuntaivuoroihin on aina tulijoita, mutta lauantaiksi on vaikea saada ketään töihin. Monissa paikoissa on jouduttu tekemään sääntö, että jos saa sunnuntain hyväpalkkaisen vuoron, pitää suostua tekemään myös lauantai. Se taas johtaa siihen, että joutuu olemaan töissä koko viikonlopun, mikä on varsinkin perheellisestä ikävää. Olisi hyvä, jos lisiä voisi jotenkin paikallisesti sopia niin, että ne voisi jakaa tasapuolisemmin. Vaarana tietysti on, että ne vain poistetaan ja palkkataso laskee. 

Paljon fiksumpi järjestelmä olisi että viisipäiväistä työviikkoa tekevät saisivat kahtena vapaapäivänään tuplapalkan jos tekevät töitä, olisivat ne päivät sitten vaikka maanantai ja torstai.

Vierailija
236/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Senkun asut omistusasunnossa ja raadat töissä.

Muista että kohta voit saada potkut liian pitkän kahvitauon takia.

Tee töitä

Tee töitä

sori kun pilasin sun päivän pyysin 90 päivän lomautuksen ja pomo suostui sitten vähän töitä sitten kesäloma ja palkka on4400e kuukaudessa .oon onnellinen että tiedän että asut luukussa ja olet perseauki aina.

Vierailija
237/290 |

Sulla ei mitään 4000 palkkaa ole.

Sun kirjoitustaito on kuin apukoululaisella. Ala-asteen ekaluokkalaisetkin kirjoittaa paremmin kuin sä.

Ja viimeksi sanoit olevasi eläkkeellä.

Vierailija
238/290 |

Niitä kutsutaan ylitöiksi...

Vierailija
239/290 |

Menikö tunteisiin? suomessa keskipalkka oliko n 3600e kk .noi sun pienet tuet ei ole normaalia. mitä kuuluu neukkukuutioon?

eläkkeelle vielä n 26v

Vierailija
240/290 |
30.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule, toimeentulotukea saa ruokaan jne 580 asumiskulujen jälkeen.

Ja vuokralla asumisesta nautin. Ja sekös sua harmittaa. Raada sä vaan töissä sen vanhan mörskäsi eteen. Minä asun uudessa vuokra-kerrostalossa, rakennettu 2024, kaikki on uutta.

joo  kuule hyvin sulla menee.sana toimeentulotukikin jo sen kertoo.voi voi reppanaa

Kuule, minua ei kiinnosta sinun mielipiteet.

Ja nautin vuokralla asumisesta.

Ja sekös sua harmittaa.

eikä mua kiinosta sun mielipiteet.mä asun velattomassa omakotitalossa ja nautin siitä enkä mistää saatanan neukkukuutiossa asumisesta.

Voi ok-talossa asuvakin ostaa lumenluonti- ja ruohonleikkuu palvelut. 

Sivusta 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan kolme