YLE : Lähes kaikista suomalaisista kerätty arkaluonteisia tietoja
Onko sinulla ollut elämäsi aikana jokin syöpä tai sukupuolitauti? Oletko käynyt hammaslääkärissä tai saanut toimeentulotukea?
Nämä tiedot ja paljon muita arkaluontoisia yksityiskohtia elämästäsi on mahdollisesti tallennettu uuteen tietoaineistoon, jota markkinoidaan tutkijoille Suomessa ja ulkomailla. Kyse on huhtikuussa julkistetusta FinRegistry-valmisaineistosta, johon on koottu rekisteritietoja parhaimmillaan 1950-luvulta lähtien. Mukana on yli 7,1 miljoonan suomalaisen tiedot, osa heistä edemenneitä.Tiedot on kerätty henkilöiltä, jotka ovat olleet elossa ja asuneet Suomessa 1. tammikuuta 2010. Näiden niin sanottujen kantahenkilöiden lisäksi heidän vanhempansa, puolisonsa sekä lapset ja sisarukset on kerätty mukaan aineistoon.Tietoja on kerätty yhteensä 19 eri rekisteristä. Aineistoa markkinoiva Findata lupaa, että tietoja on saatavilla nopeammin ja edullisimmin, sillä niitä ei tarvitse enää kerätä eri tahoilta. Julkisoikeuden professorin Tomi Voutilaisen mukaan kyseessä on ennennäkemättömän laaja yhdistelmä arkaluontoisia tietoja. Hänen mukaansa aineistoon liittyy korkeita riskejä. Aineisto kattaa tietoja muun muassa suomalaisten tartuntataudeista, epämuodostumista, toimeentulotuen nostamisesta, hoitojaksoista, diagnooseista, tehohoidosta, avioliitoista ja sukulaisuussuhteista ja laboratoriovastauksista
Tavoite oli houkutella bisnestä
Suomessa on poikkeuksellisen kattavat rekisterit kansalaisista. Juha Sipilän (kesk.) hallitus halusi houkutella niiden avulla Suomeen uutta ulkomaista yritystoimintaa ja sääti niin sanotun toisiolain. Sen tarkoituksena oli helpottaa ja säädellä terveystietojen käyttöä myös muuhun kuin niiden ensisijaiseen tarkoitukseen eli terveydenhuoltoon.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen jutussa mainittu tekoäly ja ihmisistä kerätty monesta eri lähteestä kerätty arkaluontoinen tieto ei kuulosta yksilön henkilökohtaiselta kannalta kovin hyvältä.
Vielä kun ei edes täydin tunneta tekoälyä että onko se edes joka tapauksessa ihmiskunnan, saati yksilön puolella vai vastaan.
Mitä esimerkiksi jutussa mainitulla toimeentulotuen saamisella on terveystietojen kanssa tekemistä?
Sehän on taloudellinen ja yhteiskunnan kannalta ehkä luokiteltuna jokseenkin negatiivinen tieto koska se ei ole toivottava saati haluttu tilanne yhteiskunnan taholta asiaa ajatellen.
Yksilö ei ole pystynyt tulemaan toimeen eikä pärjännyt, siis heikko?
Tuo on ihan perusjuttju: köyhät sairastaa enemmän.
Miksei tuohon tutkimustietoon sitten ole ajettu ristiin ihmisten tilitietoja saldoineen....ihan vaan anonyymisti nekin (heh..heh..)
Antaisi kattavamman tiedon myös sellaisista jotka eivät ole turvautuneet toimeentulotukeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen jutussa mainittu tekoäly ja ihmisistä kerätty monesta eri lähteestä kerätty arkaluontoinen tieto ei kuulosta yksilön henkilökohtaiselta kannalta kovin hyvältä.
Vielä kun ei edes täydin tunneta tekoälyä että onko se edes joka tapauksessa ihmiskunnan, saati yksilön puolella vai vastaan.
Mitä esimerkiksi jutussa mainitulla toimeentulotuen saamisella on terveystietojen kanssa tekemistä?
Sehän on taloudellinen ja yhteiskunnan kannalta ehkä luokiteltuna jokseenkin negatiivinen tieto koska se ei ole toivottava saati haluttu tilanne yhteiskunnan taholta asiaa ajatellen.
Yksilö ei ole pystynyt tulemaan toimeen eikä pärjännyt, siis heikko?
Tuo on ihan perusjuttju: köyhät sairastaa enemmän.
Niin. Aikovatko tehdä asialle jotain köyhyyden poistamiseksi vai mikä muu
"They got money for wars but can't feed the poor"
Toivottavasti poliitikkojen ja päättäjien tiedot vuotaa ekana. Sairasta tämä usa:n vasallivaltiossa eläminen
Vierailija kirjoitti:
Turhaa pelottelua, nuohan myydään anonymisoituina.
Älytöntä vastustaa lääketieteen tutkimusta.
Tietoja yhdistelemällähän se anonyymiys käytännössä poistuu helposti.
Ihan samoin kuin minun anonyymiyteni tällä palstalla, jos kirjoitan jotain jossain muualla omalla nimelläni, jolloin kirjoitustapani ja sanavalintani ja kirjoitusvirheeni jne. paljastavat selvästi kuka olen.
" Voitaisiin pitää rikoksena sitä, jos olemassa olevia aineistoja ei hyödynnettäisi. Ehkä tuhansia ihmisiä kuolee ennenaikaisesti vääränlaisen hoidon takia, joka olisi voitu aineistoista tunnistaa."
Suomihan on ollut aina tietojen rekisteröijä. Kauan sitten ulkomaiset tutkijat saivat vain Suomesta luotettavaa tietoa esim. vauvojen terveydestä, ravinnosta jne, koska meidän neuvolajärjestelmää pidettiin yllä ja esim. lasten paino ja pituus mitattiin. Ne tiedot olivat vain arkistoituna käsin kirjoihin kirjoitettuna.
Suomen neuvolajärjestelmä on jo toistasataa vuotta vanha. Meillä tunnistettiin useita vaikeita tauteja ajoissa neuvolajärjestelmän avulla. Joissain maissa ei ole vieläkään neuvolaa, vaan lapsi pitää viedä lääkäriin, jos jotain asiaa ihmettlee.
Mua ei oikeasti haittaa nuo tautieni mahdolliset luettelot. Ei taudissa mitään häpeämistä ole, eikä niitä tietoja kokonaisina mihinkään lähetetä. Tosiasiassa hävittivät työterveydestä siirtämäni paperit jonnekin kätköihin, olisi tarvittu sieltä jotain tietoja lääkärissä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä mitä terveydenhuollossa kertoo.
Sillä voi olla aika vähän tekemistä sen kanssa, mitä lääkäri omakantaan kirjaa. Kokemusta on, eikä vain kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa pelottelua, nuohan myydään anonymisoituina.
Älytöntä vastustaa lääketieteen tutkimusta.
Tietoja yhdistelemällähän se anonyymiys käytännössä poistuu helposti.
Ihan samoin kuin minun anonyymiyteni tällä palstalla, jos kirjoitan jotain jossain muualla omalla nimelläni, jolloin kirjoitustapani ja sanavalintani ja kirjoitusvirheeni jne. paljastavat selvästi kuka olen.
Kävikös sille eräälle Riikallekin niin?

Oma koira taisi purra.
Vierailija kirjoitti:
Vastailettehan te täällä vauva.fissäkin kaiken maailman kyselyihin, joilla kerätään tietoja.
Ja annan mielikuvitukseni laukata niissä vastauksissa kiitolaukkaa.
Kiinnostavaa näistä tietokannoista löytynyttä tietoa: Petteri: sydänvaivoja, diagnosoitu sepelvaltimotauti ja hoitoon määrätty lääkitys, Riikka: useita keskenmenoja, vaikeuksia raskauksien kanssa, joka järkyttänyt mieltä, suositeltu terapiaa, Arto: paha ylipaino, kehotettu laihduttamaan.
Vierailija kirjoitti:
NIIN KUKA ANTOI LUVAN LAITTAA NÄMÄ NETTIIN JA MIKSI TÄSTÄ EI TIEDOTETTU KANSALLE? HALUATTEKO TE PÄÄSTÄ HENGESTÄNNE?
THL https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finreki…
Kaiken lisäksi maksatte DNA-tietojen selvityksestä ja ne myydään tuota pikaa vakuutusyhtiöille. 🤣
Olen sairastanut syövän eikä mua haittaa, jos joku sen tietää. Olen itsekin ollut avoin ja kertonut monille ett mul on ollut syöpä.
Saati olenko käynyt hammaslääkärissä? Se vasta olisikin arkaluontoista ja noloa jos en olis käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette tuosta huolissanne, niin toivottavasti ette käytä tiktokia ja naamakirjaa. naamakirja seuraa tekemisiänne vaikkette ole kirjautuneena.
Jep, ei kannata asentaa sovellusta. Jos kirjautuu, kannattaa käyttää toista selainta kuin muuhun selaamiseen. Muuten kaikki, ihan kaikki, mitä teet koneella menee Metalle.
Sitten ne lukee niitä höpöjä hoitajien ja lääkärien kirjoituksia käynneiltä mitkä vilisee täysin keksittyjä ihmisiä ja hoitajan tai lääkärin päässään kehittämiä satuja vain siksi kun ne ei kuuntele eikä niitä kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti poliitikkojen ja päättäjien tiedot vuotaa ekana. Sairasta tämä usa:n vasallivaltiossa eläminen
Kaikkien poliitikkojen kaikki asiat, teot ja elämä on älypuhelinsovellusten yrityksillä. ;)
Keskusta, kokoomus, persut-hallitus asialla. Kaikki myydään mitähän tämä hallitus myy? Veden vai ilman?