Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE : Lähes kaikista suomalaisista kerätty arkaluonteisia tietoja

Vierailija
15.06.2024 |

Onko sinulla ollut elämäsi aikana jokin syöpä tai sukupuolitauti? Oletko käynyt hammaslääkärissä tai saanut toimeentulotukea?

Nämä tiedot ja paljon muita arkaluontoisia yksityiskohtia elämästäsi on mahdollisesti tallennettu uuteen tietoaineistoon, jota markkinoidaan tutkijoille Suomessa ja ulkomailla. Kyse on huhtikuussa julkistetusta FinRegistry-valmisaineistosta, johon on koottu rekisteritietoja parhaimmillaan 1950-luvulta lähtien. Mukana on yli 7,1 miljoonan suomalaisen tiedot, osa heistä edemenneitä.Tiedot on kerätty henkilöiltä, jotka ovat olleet elossa ja asuneet Suomessa 1. tammikuuta 2010. Näiden niin sanottujen kantahenkilöiden lisäksi heidän vanhempansa, puolisonsa sekä lapset ja sisarukset on kerätty mukaan aineistoon.Tietoja on kerätty yhteensä 19 eri rekisteristä. Aineistoa markkinoiva Findata lupaa, että tietoja on saatavilla nopeammin ja edullisimmin, sillä niitä ei tarvitse enää kerätä eri tahoilta. Julkisoikeuden professorin Tomi Voutilaisen mukaan kyseessä on ennennäkemättömän laaja yhdistelmä arkaluontoisia tietoja. Hänen mukaansa aineistoon liittyy korkeita riskejä. Aineisto kattaa tietoja muun muassa suomalaisten tartuntataudeista, epämuodostumista, toimeentulotuen nostamisesta, hoitojaksoista, diagnooseista, tehohoidosta, avioliitoista ja sukulaisuussuhteista ja laboratoriovastauksista

Tavoite oli houkutella bisnestä

Suomessa on poikkeuksellisen kattavat rekisterit kansalaisista. Juha Sipilän (kesk.) hallitus halusi houkutella niiden avulla Suomeen uutta ulkomaista yritystoimintaa ja sääti niin sanotun toisiolain. Sen tarkoituksena oli helpottaa ja säädellä terveystietojen käyttöä myös muuhun kuin niiden ensisijaiseen tarkoitukseen eli terveydenhuoltoon.

https://yle.fi/a/74-20090727

Kommentit (99)

Vierailija
81/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta saammeko tietää, omistaako esim. Sipilä vaikapa Esperi Caren osakkeita?

Eikös tällaisesta tehty tietosuojan piiriin kuuluva, salassapidettävä juttu?

Vierailija
82/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessakin testaillaan kasvo kameroita kaikessa hiljaisuudessa hiiskumatta.

Niin ja milloin joku taho kaappaa ne kasvot ja operoi tietoihin ihan mitä sattuu. Menet sitten kauppaan ostamaan maitoa ja kun tulet kassalle niin Karhuryhmä ryntaa porukalla paikalle ja painaa sinut maahan kun kamera välittänyt keskukseen ja tiedoissa lukee että vaarallinen terroristi. Tämä älylaite/kamera/internett/yhteiskunta ei pääty hyvin.

Mun kaverille kävi näin kun hän kadotti lompakon. Joku oli tehnyt asekauppoja hänen henkkareilla ja karhu ryhmä tuli kotoa hakemaan. Ei ne mitään kysele kun tulee oven läpi ja painoi kaverin seinää vasten. Sitten tutkitaan asiaa kun ollaan poliisilaitoksella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun kohdalla taitaa lukea, että harrastaa itsetyydytystä liikaa.

Vierailija
84/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette tuosta huolissanne, niin toivottavasti ette käytä tiktokia ja naamakirjaa. naamakirja seuraa tekemisiänne vaikkette ole kirjautuneena.

Kaikista pahin on google tili. Siellä ihan lukee mitä kerätään kun on sopimusta tekemässä.

Vierailija
85/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

" Voitaisiin pitää rikoksena sitä, jos olemassa olevia aineistoja ei hyödynnettäisi. Ehkä tuhansia ihmisiä kuolee ennenaikaisesti vääränlaisen hoidon takia, joka olisi voitu aineistoista tunnistaa."

Suomihan on ollut aina tietojen rekisteröijä. Kauan sitten ulkomaiset tutkijat saivat vain Suomesta luotettavaa tietoa esim. vauvojen terveydestä, ravinnosta  jne, koska meidän neuvolajärjestelmää pidettiin yllä ja esim. lasten paino ja pituus mitattiin. Ne tiedot olivat vain arkistoituna käsin kirjoihin kirjoitettuna.

Suomen neuvolajärjestelmä on jo toistasataa vuotta vanha. Meillä tunnistettiin useita vaikeita tauteja ajoissa neuvolajärjestelmän avulla. Joissain maissa ei ole vieläkään neuvolaa, vaan lapsi pitää viedä lääkäriin, jos jotain asiaa ihmettlee.

Mua ei oikeasti haittaa nuo tautieni mahdolliset luettelot. Ei taudissa mitään häpeämistä ole, eikä niitä tietoja kokonaisina mihinkään lähetetä. Tosiasia

Jos puhutaan valtion keräämästä tiedosta niin valtio tietää jokaisen varallisuuden erityisesti heidän jotka on tukien varassa. Siksi on erikoista miksi näitä köyhiä ei voi auttaa ilman että heitä kuulustellaan mikä heidän omaisuus on vaikka kelalla on koko elämän historia tiedossa verottajan kanssa.

Vierailija
86/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole arkaluontoisia tietoja, kaikki saa ottaa käyttöön. En ymmärrä mitä salaamista pankkitileissä ja lääkärijutuissa on. Normaalia elämää. Ahdistuneet suomalaiset lulevat olevansa tärkeitä. Tärkeää on hymyillä toisille ihmisille.

Mikä pankkitili? Se on nyt mun. Käy vahvistaa henkilöllisyytesi pankkitunnuk... eiku ei onnistukkaan. Käy poliisilla hakee uudet henkkarit. Ei onnistu kun nekin tiedot diginä on nyt mun.

"Vahvista henkilöllisyytesi kertomalla äitisi tyttönimi ja sairaala jossa synnyit--- ei kun sekin on kiinalaisilla jo tiedossa."

Hankalaksi menee.

Miten voi todistaa olevansa minä itse, jos kaikki tieto on ollut julkisesti jaossa ja sormenjäljetkin voidaan jäljentää laadukkaista valokuvista? Ihan scifiksi menee tämä meno. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ei se Maailman talousfoorumi vitsaillut kun kertoi, että vuonna 2030 ihmiset eivät omista mitään eikä heillä ole yksityisyyttä

Vierailija
88/99 |
15.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tietojen käytön voi kieltää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/99 |
16.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin ei se Maailman talousfoorumi vitsaillut kun kertoi, että vuonna 2030 ihmiset eivät omista mitään eikä heillä ole yksityisyyttä

Ei ne vitsaillut vaan he ovat luomassa Great Resert jonka tehtävä on estää maailman laajuinen lama. Vastaava ajoi maailman toiseen maailman sotaan.

Juuri ennen vuoden 2016 WEF:n Global Future Councils -kokousta tanskalainen kansanedustaja Ida Auken, joka oli myös Nuori globaali johtaja (YGL) ja kaupunkien ja kaupungistumisen neuvoston jäsen, kirjoitti artikkelin. Artikkelia jonka alkuperäinen otsikko oli "Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa", on kritisoitu siitä, että se kuvaa epärealistista utopiaa yksityisyyden kustannuksella.

Kyseessä siis oli nuoren hölmö alkuperäinen artikkeli luonnos mihin äärioikeistolaiset salaliittoteoreetikot tarttui ja pitävä sitä sloganina.

Vuonna 2019 WEF suoritti yhteistyössä Johns Hopkins Center for Health Securityn ja Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa simuloidun maailmanlaajuisen pandemian nimeltä Event 201[70], jossa maailman johtajat keskustelivat siitä, mihin toimiin ryhdytään, jos tällainen tilanne tapahtuu. Harjoitus laukaisi joukon erilaisia salaliittoteorioita, joita etenkin amerikkalaiset äärioikeistolaiset ja konservatiiviset kommentaattorit levittivät sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. 

Monet kriitikot mainitsevat Ida Aukenin artikkelin luonnosta mahdollisesta vuodesta 2030 sekä vuonna 2016 julkaistun WEF-videon, jossa kyseinen artikkeli esiteltiin muiden ennustusten kanssa tiivistettynä seuraavasti: "Et omista mitään. Ja olet onnellinen. Mitä tahansa haluat, vuokraat sen ja se toimitetaan dronella".[72] Mainoslausetta on käytetty todisteena siitä, että WEFin ajaman talousuudistuksen tavoitteena olisi yksityisomistuksen lakkauttaminen.

 

Äärioikeisto haluaa kolmannen maailman sodan jolla he saavat valtioita joissa on totalitaarinen diktatuuria eikä demokratiaa.

Vierailija
90/99 |
16.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ei se Maailman talousfoorumi vitsaillut kun kertoi, että vuonna 2030 ihmiset eivät omista mitään eikä heillä ole yksityisyyttä

Ei ne vitsaillut vaan he ovat luomassa Great Resert jonka tehtävä on estää maailman laajuinen lama. Vastaava ajoi maailman toiseen maailman sotaan.

Juuri ennen vuoden 2016 WEF:n Global Future Councils -kokousta tanskalainen kansanedustaja Ida Auken, joka oli myös Nuori globaali johtaja (YGL) ja kaupunkien ja kaupungistumisen neuvoston jäsen, kirjoitti artikkelin. Artikkelia jonka alkuperäinen otsikko oli "Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa", on kritisoitu siitä, että se kuvaa epärealistista utopiaa yksityisyyden kustannuksella.

Kyseessä siis oli nuoren hölmö alkuperäinen artikkeli luonnos mihin äärioikeistolaiset sala

 Mitä tarkoitat? WEF äärioikeistolainen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/99 |
16.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhaa pelottelua, nuohan myydään anonymisoituina.

Älytöntä vastustaa lääketieteen tutkimusta.

No ei ole! Tutkija saa sieltä tietää sinun tietosi, lastesi tiedot, vanhempiesi tiedot, syntymäaikasi ja kaikki kotikuntasi jne. Ja he saavat sieltä myös nimesi, kaikki asuinpaikkasi ja -kaverisi (siis jos olet ollut kirjoilla samaan aikaan jonkun toisen kanssa samassa osoitteessa, niin tämäkin tieto löytyy) jne.

Kukaan ei ole kysynyt meiltä lupaa siihen, saako tietoja luovuttaa, silti niitä myydään ulkomaille kenelle tahansa, kuka ne haluaa ostaa. Kiitos neuvolajärjestelmän meillä on mieletön määrä tutkijoita kiinnostavaa dataa, johon saa kätevästi yhdistettyä kouluterveyskyselyt ja verotiedot. Meistä tiedetään jopa enemmän kuin itsekään tiedämme.

Niin. Ei tälle enää mitään voi.

Vierailija
92/99 |
16.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten ne lukee niitä höpöjä hoitajien ja lääkärien kirjoituksia käynneiltä mitkä vilisee täysin keksittyjä ihmisiä ja hoitajan tai lääkärin päässään kehittämiä satuja vain siksi kun ne ei kuuntele eikä niitä kiinnosta. 

Täähän se ois. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/99 |
16.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhaa pelottelua, nuohan myydään anonymisoituina.

Älytöntä vastustaa lääketieteen tutkimusta.

No ei ole! Tutkija saa sieltä tietää sinun tietosi, lastesi tiedot, vanhempiesi tiedot, syntymäaikasi ja kaikki kotikuntasi jne. Ja he saavat sieltä myös nimesi, kaikki asuinpaikkasi ja -kaverisi (siis jos olet ollut kirjoilla samaan aikaan jonkun toisen kanssa samassa osoitteessa, niin tämäkin tieto löytyy) jne.

Kukaan ei ole kysynyt meiltä lupaa siihen, saako tietoja luovuttaa, silti niitä myydään ulkomaille kenelle tahansa, kuka ne haluaa ostaa. Kiitos neuvolajärjestelmän meillä on mieletön määrä tutkijoita kiinnostavaa dataa, johon saa kätevästi yhdistettyä kouluterveyskyselyt ja verotiedot. Meistä tiedetään jopa enemmän kuin itsekään tiedämme.

Niin. Ei tälle enää mitään vo

Miten niin ei voi? Tiedot voi poistaa, jos on tarpeeksi vastustusta.

Vierailija
94/99 |
16.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ei se Maailman talousfoorumi vitsaillut kun kertoi, että vuonna 2030 ihmiset eivät omista mitään eikä heillä ole yksityisyyttä

Ei ne vitsaillut vaan he ovat luomassa Great Resert jonka tehtävä on estää maailman laajuinen lama. Vastaava ajoi maailman toiseen maailman sotaan.

Juuri ennen vuoden 2016 WEF:n Global Future Councils -kokousta tanskalainen kansanedustaja Ida Auken, joka oli myös Nuori globaali johtaja (YGL) ja kaupunkien ja kaupungistumisen neuvoston jäsen, kirjoitti artikkelin. Artikkelia jonka alkuperäinen otsikko oli "Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa", on kritisoitu siitä, että se kuvaa epärealistista utopiaa yksityisyyden kustannuksella.

Kyseessä siis oli nuoren hölmö alkuperäin

Ei vaan hänen sanomaansa vääristellään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/99 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ei se Maailman talousfoorumi vitsaillut kun kertoi, että vuonna 2030 ihmiset eivät omista mitään eikä heillä ole yksityisyyttä

Ei ne vitsaillut vaan he ovat luomassa Great Resert jonka tehtävä on estää maailman laajuinen lama. Vastaava ajoi maailman toiseen maailman sotaan.

Juuri ennen vuoden 2016 WEF:n Global Future Councils -kokousta tanskalainen kansanedustaja Ida Auken, joka oli myös Nuori globaali johtaja (YGL) ja kaupunkien ja kaupungistumisen neuvoston jäsen, kirjoitti artikkelin. Artikkelia jonka alkuperäinen otsikko oli "Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämä ei ole koskaan ollut parempaa", on kritisoitu siitä, että se kuvaa epärealistista utopiaa yksityisyyden kustannuksella.

Kyseessä siis oli nuoren hölmö alkuperäinen artikkeli luonnos mihin äärioikeistolaiset sala

Miksi ihmisiä sitten köyhdytetään ja yksityisyys viedään?

Vierailija
96/99 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen Petra. Minulla on ollut klamydia ja minulla oli hammasraudat vuonna 1997. Olen käynyt myös terapiassa. Nyt se on sanottu. Hävettää!

Vierailija
97/99 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jonkun pitäisi vuotaa näiden vastuullisten lainsäätjien omat arkaluontoiset tiedot nähtäville. Muuten ei ole selkärankaa tässä touhussa. Itse ovat varmasti suojanneet itsemsä näiltä urkkimisilta

Vierailija
98/99 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen Petra. Minulla on ollut klamydia ja minulla oli hammasraudat vuonna 1997. Olen käynyt myös terapiassa. Nyt se on sanottu. Hävettää!

Moikka Petra. Täällä koulukaverisi Jussi. Sori siitä klamydiasta. Voitasko tavata kuitenkin joskus. Muisteltas vähän menneitä!

 

Vierailija
99/99 |
20.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen Petra. Minulla on ollut klamydia ja minulla oli hammasraudat vuonna 1997. Olen käynyt myös terapiassa. Nyt se on sanottu. Hävettää!

Nyt kaikki luulevat, että syy on Petterin, kun sanoit niin terapeutille. Häpeäisit! Miksi valehtelet?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kolme