Orpo: Purran kannattaisi selvittää asioiden tausta ennen kuin Twiittaa siitä
Meiltä poliitikoilta odotetaan ja vaaditaan nopeaa reagointia. Itse pyrin aina selvittämään mahdollisimman tarkasti, mistä on kyse, että on paras mahdollinen tieto. Varmaan paine reagoida painoi siinä vaakakupissa.
Eli ohjeistatte Purraa jatkossa selvittämään asiat ennen kirjoittamista?
Itse toimin niin, että varmistan taustat mahdollisimman pitkälle.
Kommentit (110)
Purra on Suomen inhotuin poliitikko ja syystä.
Suomen Sisun ajamat teemat painottuivat aluksi ruotsinkielen vastustamiseen ja heimoaatetta korostavaan konservatiivisempaan isänmaallisuuteen.
Sisussa käytiin kiivasta keskustelua siitä, että Suomessa pitäisi olla kansallismielinen puolue. Ajatuksesta luovuttiin, mutta kansalaisjärjestössä päätettiin vaikuttaa Suomen politiikkaan jo olemassaolevien puolueiden kautta.
Perussuomalaiset valikoitui pääasialliseksi puolueeksi, mutta Suomen Sisulla on jäseniä käytännössä kaikissa puolueissa.
Tällä hetkellä siirtolaisuuden vastustaminen on Suomen Sisun yksi pääteemoista, sillä järjestössä nähdään kiihtyvän siirtolaisuuden uhkaavan Suomen yhteiskuntaa.
Perussuomalaiset on aika pitkälti heidän linjoillaan, niin tästä herää kysymys, onko Sisun toiminnalle tarvetta. Strategiaansa uudistamalla he ovat kuitenkin viime vuosina levinneet joidenkin kutsumasta "Helsinki-keskeisestä elitistisestä kuppikunnasta" maakuntiin, missä on mahdollista vaikuttaa paikallistasolla.
Erilaiset provokaatiot voivat vaikuttaa ylilyönneiltä, mutta viime kädessä ne tuovat näkyvyyttä liikkeelle.
Jos Purra olisi äitini, häpeäisin silmät päästäni. Korkeakoulutettu 40-vuotias, joka käyttäytyy kuin teini.
Riikka Purra on suomalaisten naisten esikuva. Kaunis, viisas ja menestynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kai Petteri muisti mainita kuinka hieno hallitusohjelma heillä on?
Petteri taisi muistuttaa äärivasemmiston uhasta. Erittäin tärkeää, sillä äärivasemmiston tekemiä väkivallantekoja Suomessa ovat mm:
-
-
-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kappas, osoitti hieman selkärankaa. Hyvä hyvä.
Siis ei osoittanut. Hän ei puhunut Purrasta mitään, kertoi vain miten itse pyrkii tekemään. Ei pienintäkään kritiikkiä Purran toimia kohtaan.
Oli siinä toki vähän verhottua kritiikkiä mukana.
Siinä kaikki mitä lapanen uskaltaa, ettei riikka sohaise saksilla.
Tai vielä pahempaa lähtee hallituksesta ja sitten ei työntekijöiden kyykytys onnistu.
Kyllä 12v voi olla jo ihan täysiverinen roadman. Ruotsissa tuon ikäiset puukottelee jo ihan suvereenisti.
Saako Rydman anteeksi alaikäisten ahdistelun, koska hänellä on tiiviit yhteydet Suomen Sisun johtoon?
Kristian Viding liittyi kokoomukseen kymmenen vuotta sitten. Viime vuodet Viding on toiminut aktiivisesti kokoomuslaisen kansanedustaja Wille Rydmanin taustajoukoissa. Samaan aikaan Viding on toiminut Suomen Sisun johtotehtävissä, ensin pari vuotta piiripäällikkönä Uudenmaan piirissä, jossa toiminta oli varsin aktiivista. Nykyään Viding vastaa koko Suomen Sisun sisäisestä tiedotuksesta ja viestinnästä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Petteri, Suomi tarvitsee rauhallisen pääministerin joka pohtii ja selvittää asioiden taustat.
Rauhallinen on eri asia kuin hoksottimiltaan hidas. Rauhallinen on eri asia kuin änkyttävä toisto siitä mitä korvanapissa sanotaan. Rauhallinen on eri asia kuin liian kaljan kittaamisesta johtuva verkkaisuus.
Sotatilanteen tai jonkun muun isomman kriisin sattuessa ei mitään toivoa ole tämän miehen kyvyistä johtaa Suomea. Varautuu pari viikkoa ja sitten saikulle, kunhan lukee jonkun toisen kirjoittaman selityksen paperista.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko ole muutenkaan persujen vahvinta aluetta vaan littanan maan Laura ja Jumala säätää säät Hakkarainen on sitä terävintä kärkeä .
Esimerkiksi sote-uudistuksessa asiantuntijoiden suositus oli 5-12 aluetta koko Suomeen, hupakot Sannan johdolla laittoi niitä 22 kappaletta vain poliittisista syistä. Päin persvíttua meni koko homma kuten arvata saattoi ja en ihan hirveästi juhlisi viherpuníkkien tietoon perustuvaa johtamista.
Tekisi mieli sanoa että haista p****, mutta jätän sanomatta. Sen sijaan sanon että kehtaat tulla tähän ketjuu sönkottään soteuudistuksesta, jonka hv-alueiden määrä sitä paitsi oli keskustan haluama ja junaama määrä. Oikeisto hörhö on puukottanut lasta!
Nyt me maksellaan sitä hintaa, mikä nykyisen vm:n ja puolueensa johtohenkilöiden kirjoitukset netissä ovat keränneet korkoa. Päivänselvää että kun ihmiset jotka netissä fantasioi toisten ihmisten mur hilla nousee valtakunnan johtoon, niin kaikki vielä hullummat alkaa toteuttaa näitä harhaisia toiveita. Ihan on kiittäminen itse purraa tästäkin tapauksesta ja niistä mitä vielä tulee taatusti tapahtumaan. Aivan käsittämätöntä että tämä vaan hyväksytään, eikä kukaan sano julkisuudessa suoraan mistä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Riikka Purra rajun kritiikin kohteena liitti Oulun puukotuksen virheellisesti jengirikollisuuteen
Useat suomalaiset poliitikot ovat syyttäneet Purraa kaksinaismoralismista ja virheellisen tiedon levittämisestä.
Jengirikollisuuteen puuttuminen on tärkeä asia ja sitä pitää vastustaa aina ja kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttavuusarvioiden ja selvitysten tekeminen ei tämän hallituksen toimintatapoihin kuulu!
Totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko ole muutenkaan persujen vahvinta aluetta vaan littanan maan Laura ja Jumala säätää säät Hakkarainen on sitä terävintä kärkeä .
Esimerkiksi sote-uudistuksessa asiantuntijoiden suositus oli 5-12 aluetta koko Suomeen, hupakot Sannan johdolla laittoi niitä 22 kappaletta vain poliittisista syistä. Päin persvíttua meni koko homma kuten arvata saattoi ja en ihan hirveästi juhlisi viherpuníkkien tietoon perustuvaa johtamista.
Tekisi mieli sanoa että haista p****, mutta jätän sanomatta. Sen sijaan sanon että kehtaat tulla tähän ketjuu sönkottään soteuudistuksesta, jonka hv-alueiden määrä sitä paitsi oli keskustan haluama ja junaama määrä. Oikeisto hörhö on puukottanut lasta!
Nyt me maksellaan sitä hintaa, mikä nykyisen vm:n ja puolueensa joht
Minä pelkään pikimustia miehiä
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 12v voi olla jo ihan täysiverinen roadman. Ruotsissa tuon ikäiset puukottelee jo ihan suvereenisti.
Säälittävää, millainen maailmankuva sinunlaisellasi ihmisellä on. Ihan niinkuin tuo 12-vuotias joka sai puukosta, olisi sen ansainnut, varmuuden vuoksi "koska Ruotsissakin".
Katujengi tai jengi voi olla ihan mitä vaan, odineista taskuihin ja muihin anarkisteihin, jotka ovat järjestäytyneet jonkun sateenvarjon tai verkoston alla.
Itse te sinne sen muuhanmaaton aivoissanne työnnätte, Purran twiitissä ei sanota siitä sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Petteri, Suomi tarvitsee rauhallisen pääministerin joka pohtii ja selvittää asioiden taustat.
Rauhallinen on eri asia kuin hoksottimiltaan hidas. Rauhallinen on eri asia kuin änkyttävä toisto siitä mitä korvanapissa sanotaan. Rauhallinen on eri asia kuin liian kaljan kittaamisesta johtuva verkkaisuus.
Sotatilanteen tai jonkun muun isomman kriisin sattuessa ei mitään toivoa ole tämän miehen kyvyistä johtaa Suomea. Varautuu pari viikkoa ja sitten saikulle, kunhan lukee jonkun toisen kirjoittaman selityksen paperista.
-winner-
Juurikin näin. Ja rauhallinen on eri asia kuin se ettei muuta keksinyt.
Vierailija kirjoitti:
Katujengi tai jengi voi olla ihan mitä vaan, odineista taskuihin ja muihin anarkisteihin, jotka ovat järjestäytyneet jonkun sateenvarjon tai verkoston alla.
Itse te sinne sen muuhanmaaton aivoissanne työnnätte, Purran twiitissä ei sanota siitä sanaakaan.
Voisi olla mutta yleensä ei ole. Jokainen tietää asioita joita ei sanota ääneen.
Riikka-parka luuli, että nyt lähti taas Persut nousukiitoon jengirikollisuuden varjolla.
Mutta kopsahti TAAS omaan nilkkaan
Kai Petteri muisti mainita kuinka hieno hallitusohjelma heillä on?