Sekaannutaanko teistä liikaa nykyään lapsiperheiden asioihin?

Huostaanotoista puolet tehdään liian myöhään

Julkaistu: 12:26



Päivitetty: 16:25



stt







Noin puolet lasten huostaanotoista tehdään liian myöhään. Näin arvioivat pirkanmaalaiset sosiaalityöntekijät tuoreessa selvityksessä. Työntekijät olivat erityisen huolestuneita lasten tilanteesta.



Huostaanotetuista lapsista enemmistöllä oli psyykkisiä ongelmia ja ristiriitoja vanhempien kanssa. Heidän psyykkinen terveytensä oli selvästi huonompi kuin avohuollon piirissä olevilla lapsilla.



Selvityksen mukaan huostaanoton taustalla on usein vanhempien uupumusta, mielenterveys- tai päihdeongelmia. Avohuollon asiakasperheissä oli usein ongelmia arjen sujumisessa ja taloudessa.



Sen sijaan huostaanottotilanteessa ongelmat olivat yleensä kasaantuneet.



Selvityksen vuonna 2006 huostaanotetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista tekivät Stakes, Tampereen yliopisto ja Tampereen alueellinen kehittämishanke.



HS.fi

Sairastuin pahaan masennukseen synnytyksen jälkeen ja saimme paljon apua kunnalta, mm. kodinhoitajan (iso kiitos hänelle!). Toipumiseni vei useamman kuukauden ja siksi aloitimme lapsen kanssa käynnit vuorovaikutusyksikössä lastensuojelun alaisina (piti olla, muuten ei saanut apua). Leikimme vauvan kanssa siellä, tutustuimme toisiimme kunnolla mm. Theraplayn avulla. Puoli vuotta meni ja aloin olemaan kunnossa, mieheni ja terapeuttini olivat samaa mieltä. No, kuinkas kävikään- emme saaneet yhteistyötä lastensuojelun kanssa loppumaan. Samaan aikaan Theraplay loppui mutta samat ihmiset jatkoivat kanssamme. Sain neuvoja asioista, jotka jo tiesin erittäin hyvin (eikä niissä ollut alunperinkään ongelmia) ja aloin ärsyyntymään kun he tunkivat kotiimme kahdesti viikossa useamman kuukauden ajan. Tuli tunne että eivät luota että pärjäämme, tämän kuitenkin kielsivät kun kysyin suoraan. Lopulta meillä oli yhteisneuvottelu lastensuojelun ja näiden ihmisten kanssa, jossa minun kimppuuni käytiin systemaattisesti. Ennen niin mukavat ihmiset olivat tiukkoja, kovistelivat ja kun vakuutin voivani paremmin, jostain kaivettiin vanha raportti siitä kuinka kuvasin oloani melkein vuosi sitten: "yritätkö väittää ettei tätä ole tapahtunut?". En tiennyt olisiko pitänyt nauraa vaiko itkeä, mutta lopputulos oli että käyntimme vuorovaikutuspuolella loppuivat (terapeuttini ja kodinhoitaja pitivät puoliani, kiitos siitäkin!) mutta jäimme lastensuojelun alaisiksi.



Tänä päivänä olemme muuttaneet uuteen kuntaan ja meillä on lain velvoittama kontakti lastensuojeluun. Hän on käynyt tasan kerran, keskustelimme masennuksestani. Siihen se sitten jäi, hän ihmetteli että oliko meillä tarvetta jonkinlaiselle tukitoimelle kun kerran hänet määrättiin meitä tapaamaan. Antoi korttinsa ja kehoitti soittamaan jos jotain ilmaantuu, sitten lähti.



Tukitoimenpiteistä oli meille suuresti apua mutta myös aikalailla vaivaa. Koen edelleen että elämäämme sekaannuttiin liikaa välillä ja jos ongelmia ei näkynyt, niitä tehtiin. Esimerkkinä lapsen nukkuminen päivällä; hän meni päikkäreille klo. 12 KUN OLISI PITÄNYT MENNÄ KLO 11! Kuulemma "muissa perheissä" toimitaan näin...;)

Nykyään ei ole enää entisaikojen tukiverkkoja, vaan perheet ovat pieniä yksiköitä, ei ole enäää "koko kylää kasvattamassa". Lapset voivat huonommin kuin koskaan, samoin vanhemmat.



th

En päivääkään.

Koska jokaisella perheellä on nykyään oma tapansa kasvattaa lapsia, ja hyviä tapoja on monia. Esim sukulaiset eivät tätä välttämättä valitettavasti ymmärrä, vaan ovat joka välissä valittamassa ja neuvomassa, mitä vanhemmat tekevät väärin. Yhteydenpito harvenee väkisinkin.