Te, jotka myönnätte, että itsessäkin oli vikaa, kun ero tuli

Ensin olin liian nuori, sitten ylirasittunut.

Annoin haukkua ja arvostella itseäni enkä sanonut, että se sattuu. Jätin sitten yllättäen, kun mitta tuli täyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka mikään ei oikeuta pahoinpitelemään sekä henkisesti että fyysisesti, kuten mies teki, niin silti tiedän ja tiedostan että itse olin myös todella rasittava kumppani, turhan kireä ja nipottava, epäsosiaalinen (en halunnut ikinä kyläillä tai nähdä kavereita), huono rahankäyttäjä ja muutenkin rasittava ihminen. Siksipä olen ihan vapaaehtoisestikin yksin ollut eron jälkeen, viisi vuotta nyt, enkä usko että enää ikinä mihinkään suhteeseen menen taikka edes pääsen. Enkä tiedä haluaisinko edes. 

Sitä, että toinen on rasittava kumppani, voi kyllä käsitellä muullakin tavalla, kuin hakkaamalla. Esim. vaikka just ihan eroamalla.

Tein liikaa metatöitä, luotin liikaa ja uhrauduin pyyteettömästi kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

En hoitanut burn outiani, enkä suostunut näkemään että asian kanssa olisi ollut mitään ongelmaa. Kumpikin meistä sairasti ja olimme niin syvällä omissa tilanteissamme, että meistä tuli toistemme tukijoiden sijasta tappelukumppanit.

Me ei edes riidelty. Mä vain katosin jonnekin oman pään sisään, en jaksanut edes kommunikoida. Parisuhteen päätyttyä jäi vähän voimavaroja enemmän omaan elämään ja jaksoin kitkutella vielä pari vuotta ennen totaalista romahdusta.

Mies sanoi vaihtaessaan minut lennosta toiseen, että minun vikani olivat väärät harrastukset. Kun en tykännyt samoista asioista kuin hän. Kai ne oli minun vikani.

Vierailija kirjoitti:

Yksikään suomalainen nainen ei julkisesti myönnä olleensa syyllinen eroon. Vika on aina tavalla tai toisella miehessä. Aina.

No itse en ainakaan osaa sanoa miten minä olisin syy eroon. Yritin liiton loppuvuosina kysyä exältä mikä mättää, kun hän käyttäytyi kylmästi ja itsekkäästi. Vastaukseksi sain "mieti sitä". Suhde vain ajautui huonompaan. Yritin kaikkea, mutta, kun toinen ei puhu eikä tee mitään niin minkä sille voi. Lopulta suhde oli jo ihan sairas, kun yritin miellyttää miestä kaikessa. 

Hain lopulta eroa, joten minä olin se pahis. 

mitä vi..ua,minunko vika se on jos akka jakaa persettään pitkin kyliä?

Vierailija kirjoitti:

Yksikään suomalainen nainen ei julkisesti myönnä olleensa syyllinen eroon. Vika on aina tavalla tai toisella miehessä. Aina.

Oletpa lapsellinen.

Mies jätti mut, mutta vikaa oli molemmissa. 

En osannut pitää puoliani ja joustin yli voimavarojeni, kun pelkäsin konflikteja. Hukkasin itseni ja keräsi samalla uupumusta ja katkeruutta, kunnes en enää jaksanut. 

Olin liian energinen. Olisi pitänyt tyytyä katselemaan kun mies upposi WOWiin mutta kävin harrastuksisssa ja matkoilla ja mökillä ja tapasin sukulaisia ja ystäviä. Lopulta en rakastanut enää ja mies haki eroa.

Ymmärrän sen nyt. Nämä itsesyytökset ovat valtavia. 

En osallistunut sisustamiseen riittävän aktiivisesti, roskat vein vasta aamulla, en ymmärtänyt, että lapsen synttärit vaativat niin paljon työtä. En tukenut riittävästi kumppaniani, jolloin hän oli pakotettu etsimään seuraa suhteen ulkopuolelta. 

Onneksi saan tavata lapsia joskus viikonloppuisin, eikä elatusmaksutkaan niin pahoja ole - jää itsellenikin vielä yksiön vuokraan.

Ihan itse valitsin olla henkilön kanssa, jonka kanssa myöhemmin tuli ero. Ja monta kertaa ;)

No missä vika? Vihervasemmistossa tietty ;)

Erosimme kun mies petti, jatkoimme vielä liittoa 2-3v, sitten päätin myös pettää, siitä parin vuoden päästä päätin haluta erota koska en henkisesti päässyt yli pettämisistä. 

Petin miestäni.

Vierailija kirjoitti:

Yhteensopivuusongelma, lähinnä seksin suhteen. Aloin vuosien mittaan kulkea yhä enemmän naama mutrussa, mikä sitten vaikutti koko parisuhteeseen. Exän mielestä todnäk oli minun syy koko ero, vaikka hän sitä alunperin ehdottikin. 

M50

Siis vaadit ja painostit naista seksiin, josta hän ei tykännyt?

Mikä puuttui?

Minun vikani ja elämäni suurin moka oli että menin naimisiin sen tietyn ankeuttajan kanssa.

Olin ylikiltti miellyttäjä ja elin suorittaen muiden minulle määrittelemää roolia. Vietin paljon aikaa miettien miten mun pitää toimia että miellytän muita, erityisesti silloista miestäni ja äitiäni. Ensimmäinen ei tätä vaatinut, jälkimmäinen vaati ja syyllistää nykyään todella paljon kun en elä hänen määrittelemän roolin mukaisesti hänen nukkekodissaan.