Voiko yksin elää onnellisesti?

Riippuu ihan ihmisestä. Asun yksin, olen etäsuhteessa ja nähdään ehkä kerran kuussa + kaikki lomat. On tähän tottunut ja pärjään. 

Eikös lapset tehdä siksi että vanhana ei olisi yksinäistä? Siinä siis vastauksesi. 

Kyllä voi. Kohtalotoveri täällä! 

Up

Ihanaa olla vihdoinkin ilman velvoitteita ketään kohtaan. Voi valita tekemiset ja ihmiskontaktit yhdistyksistä, harrastuksista ym. Elää itseään varten ruuhkavuosien jälkeen. 

Voi. Ottaa aikansa totutella ja ihmetellä, että mistä yksinelävän onni syntyy, mutta kun saa jujusta kiinni, ei huvita luoda ihmissuhteita enää ollenkaan. Ihmissuhteiden mukana tulee mieletön määrä draamaa ja haittoja, mustasukkaisuutta, toisten ongelmia ja joutuu osalliseksi asioihin, jotka eivät todellakaan kiinnosta. Toisten paskat työkaverit? Toisten paskat parisuhteet? Eivät enää kuulu sinulle. Voit ottaa elämästä kuin rusinat pullasta, kokea lukuisia mukavia ensikohtaamisia autuaan tietämättömänä siitä syvästä paskasta, mistä ihmisten ulkokulta kasvaa :D

Voi, ainakin jos on persoonallisuudeltaan introvertti, tai edes ambivertti. Itse lasken itseni ambivertiksi, ja nuorena mulle oli yksinolo vähän ahdistavaa. Mutta kun olen myös jotenkin sellainen persoona, että ihmiset ei minusta tykkää, oli pakko vaan sopeutua olemaan yksin. Viettämään juhlapyhät yksin, matkustelemaan yksin, käymään elokuvissa ja ravintoloissa yksin. 

Nyt keski-ikäisenä nautin yksinolosta, enkä edes huolisi ketään elämääni. Ei minkäänlaista kaipausta ihmisten seuraan. 17 vuotta jo olen ollut ilman parisuhdettakin, enkä usko että sellaista loppuelämässäni tulee. Kavereita tai ystäviä mulla ei ole ollut koskaan, ihmisten parissa olen ollut lähinnä kiusattu. 2 koiraa mulla on seuranani ja se riittää.

Voi

Entäpä pitkän (35-40 vuotta) parisuhteen jälkeen , olisiko outoa ja tyhjä olo asua yksin?

Vierailija kirjoitti:

Entäpä pitkän (35-40 vuotta) parisuhteen jälkeen , olisiko outoa ja tyhjä olo asua yksin?

Alkuun kyllä, mutta useimmat tottuu melko nopeasti ja oppivat nauttimaankin siitä. Mua jopa pelotti talossa yksin miehen jätettyä, ja tuntui tyhjältä, ahdistavalta ja tylsältä. Mutta niin siihen vaan tottui, enkä ole enää ketään uutta edes etsimässä, kun viihdyn niin hyvin yksin. Vuoden verran meni tottua yksinoloon niin ettei siihen liittynyt levottomuutta ja ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Entäpä pitkän (35-40 vuotta) parisuhteen jälkeen , olisiko outoa ja tyhjä olo asua yksin?

Alkuun oli outoa, mutta nyt kun olen tottunut asumaan yksinäni (erosta on 5 vuotta), niin nautin olostani ja vapaudesta. Lapsikin lähti samaan aikaan, kun erosin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja on sen verran kaukana, että käy muutaman kuukauden välein. Minun oli pakko hankkia sellainen asunto, jossa hänellä on oma huone, jotta on tilaa molemmille elää rauhassa, eli pienemmässä asunnossa kävisi hermoille toinenkin ihminen tässä asunnossa, mutta kun on tilaa tarpeeksi, niin hermo kestää häntä vierailulla hyvin.

Minulla on kyllä muutama sellainen lähempi ystävä, joiden kanssa aina silloin tällöin näemme ja ihan sopivaan tahtiin minusta. Viihdyn erittäin hyvin yksinäni.