Ärsyttää ettei kumppani ymmärrä sitä että hän on etuoikeutettu

Ei kaikki laitokset ole jotain vankiloita, joihin joutuu vain omaa syytään. Lastenkodeissa voi olla vauvojakin - mitäs pahaa he ovat jo ehtineet? Myös vanhempien joutuminen vaikkapa liikenneonnettomuuteen tai vastaava.

T: laitoksessa kasvanut, ei rikosrekisteriä. 

Toivotan ap:lle jaksamista ja ettei lue täällä kiusaa tekevien uhriutujanarsistien kommentteja enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki laitokset ole jotain vankiloita, joihin joutuu vain omaa syytään. Lastenkodeissa voi olla vauvojakin - mitäs pahaa he ovat jo ehtineet? Myös vanhempien joutuminen vaikkapa liikenneonnettomuuteen tai vastaava.

T: laitoksessa kasvanut, ei rikosrekisteriä. 

Nykyisin vauvoja on lastenkodeissa äärimmäisen harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Toivotan ap:lle jaksamista ja ettei lue täällä kiusaa tekevien uhriutujanarsistien kommentteja enempää. 

Eiköhän ap tässä ole de joka uhriutuu.

Ehkä jotain typerintä on kadehtia toisen lapsuutta. Pitäiskö sun mennä jutteleen jollekin ammattilaiselle kun toi tuntuu olevan sulle aika iso ongelma? Ei sun kumppanin tartte pyytää anteeksi sitä että sillä oli omat vanhemmat ja sulla ei.

Ydinperhe ei todellakaan takaa mitään etuoikeutettua tai hyvää lapsuutta. Olen elänyt lapsuuteni ydinperheessä ja pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi. Jouduin kuulemaan, näkemään ja kokemaan asioita joita lapsen ei ikinä pitäisi. Minua myös vastuutettiin ja syytettiin kohtuuttomista asioista lapselle.

Kuitenkin sain usein kuulla kun perheistä oli puhe, miten onnekas olen kun saan elää ydinperheessä eikä vanhemmat ole kuolleet tai eronneet. Se oli aika vastenmielistä.

Vierailija kirjoitti:

Toivotan ap:lle jaksamista ja ettei lue täällä kiusaa tekevien uhriutujanarsistien kommentteja enempää. 

Kuka täällä on mitään tehnyt kiusaa?

Vierailija kirjoitti:

Ydinperhe ei todellakaan takaa mitään etuoikeutettua tai hyvää lapsuutta. Olen elänyt lapsuuteni ydinperheessä ja pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi. Jouduin kuulemaan, näkemään ja kokemaan asioita joita lapsen ei ikinä pitäisi. Minua myös vastuutettiin ja syytettiin kohtuuttomista asioista lapselle.

Kuitenkin sain usein kuulla kun perheistä oli puhe, miten onnekas olen kun saan elää ydinperheessä eikä vanhemmat ole kuolleet tai eronneet. Se oli aika vastenmielistä.

Luuletko että uusperheessä tai sijaisperheessä olis ollu helpompaa? Ei missään perheessä aina voi olla pelkää ruusuilla tanssia.

Mitä hyötyä tavoitellaan sillä, että halutaan saada joku kokemaan syyllisyyttä siitä että on elänyt suhteellisen normaalin lapsuuden? Mikä on tämäntyyppisen uhriutumisen loppupeli?

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyötyä tavoitellaan sillä, että halutaan saada joku kokemaan syyllisyyttä siitä että on elänyt suhteellisen normaalin lapsuuden? Mikä on tämäntyyppisen uhriutumisen loppupeli?

Jotkut vaan tuntuu haluavan sanoa muille että näillä on ollut helppo lapsuus, helpompi kuin heillä itsellään. Yksi kaverini asui sijaisperheessä ja hänen mielestään kaikki vanhempiensa kanssa elävät oli onnekkaita ja päässeet helpommalla kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hyötyä tavoitellaan sillä, että halutaan saada joku kokemaan syyllisyyttä siitä että on elänyt suhteellisen normaalin lapsuuden? Mikä on tämäntyyppisen uhriutumisen loppupeli?

Varsinkin parisuhteessa? Ap vaikuttaa olevan vihainen kumppanilleen että aapeella ei ole sukulaisia joiden luo mennä ja siksi kumppanillakaan ei saisi olla. Joku voisi nähdä aapeen etuoikeutettuna, kun hän on kurjista lähtökohdistaan huolimatta saanut parisuhteen tavallisen ihmisen kanssa ja pääsee osaksi kumppanin sukua, mukaan tavallisiin sukutapahtumiin. Kaikille ei käy yhtä hyvin. Jos ap ei nyt anna katkeruuden pilata asioita, ap voi saada lapsiakin ja siten lapsille hyvät sukulaiset ja isovanhemmat ja kelvollisen isän. 

Nainen on aina uhri.

Siis sä päädyit johonkin laitokseen ja valitat miehelle että tämä eli oman vanhempansa kanssa? Kannattaa tutkia omaa käytöstään.

Menin laitokseen kun en enää jaksanut olla sijaisperheessä. Kumppani ei ymmärrä sitä miten rankkaa on elää sijaisperheessä verrattuna tavalliseen perheeseen, ihan erilaista. Ei ole tapaamisia sossujen kanssa ja kuulusteluja kaikesta. Kumppanin isä oli hyvätuloinen ja heillä oli varaa tehdä kaikkea mukavaa perheenä. Sijaisperheessä käytiin kerran vuodessa Lapissa. Ap

Mä olen asunut pätkän sijaisperheessä ja vaikka siellä oli omat ongelmansa, pidin pääosin kokemusta tosi hyvänä. Samoin mun ystävä, joka on kasvanut eri sijaisperheessä koki tuon perheen ihan omakseen.

Puolison myötä olen saanut ihanan anopin ja mallin siitä, millainen voi olla hyvä, tasapainoinen ja mutkaton suhde lapsen ja vanhemman välillä. Musta on ihanaa, että mun lapsilla on tällainen malli ja että mun puoliso on tasapainoinen ja hyvän lapsuuden elänyt ihminen, jolla on siitä syystä henkistä pääomaa ja kapasiteettia olla tasapainoinen ja mukava aikuinen niin puolisona kuin isänäkin. Olen itse omasta mielestäni onnistunut luomaan yhdessä puolison kanssa lapsille hyvän kodin, mutta oman taustani rikkinäisyyden vuoksi se olisi ollut paljon vaikeampaa ilman hyvän ja onnellisen lapsuuden elänyttä puolisoa.

Joten ap, katkeroitumisen ja uhriutumisen sijasta ole onnellinen puolisostasi ja siitä hyvästä, mitä hänen lapsuudenperheessään on ollut.

Voi kauheeta että ihan ulkomailla miehesi perhe kävi ja itse pääsitte vaan Lappiin. Kyllä on rankka elämä sulla.

Meillä on vähän samanlainen tilanne, eli miehellä on ollut selkeästi parempi lapsuus, joskaan ei ongelmaton, ja mulla taas millä tahansa mittapuulla aika hirveä. Nyt 15 vuoden parisuhteen jälkeen ollaan siinä pisteessä, että suhtaudumme asiaan jotakuinkin näin:

1. On yhteisesti hyväksytty tosiasia, että mun lapsuus oli kamala, ja miehen lapsuutta huonompi. Mies ei saa kierrellä eikä vähätellä tätä, ja tukee minua asiaan liittyvissä vaikeissa tunnetiloissa oman jaksamisensa ja terveen järjen rajoissa (esim. öisin nukutaan, aina saa sanoa että nyt ei ole hyvä hetki puhua tästä, ja jos mulla on ihan jatkuvasti paha olo, niin tarvitaan ammattiapua jne.).

2. Koska olemme kaksi aikuista, parisuhteessa olevaa ihmistä, niin myös miehellä on oikeus saada minulta tukea omien vaikeiden tunteidensa käsittelyyn ja oman lapsuutensa ongelmien käsittelyyn (edelleen oman jaksamisen ja terveen järjen rajoissa). Minä en saa viedä näitä keskusteluja jatkuvasti oman lapsuuteni ongelmiin enkä vähätellä miehen lapsuuden ongelmia, vaikka ne objektiivisesti ovatkin pienempiä kuin oman lapsuuteni ongelmat. 

Näillä ollaan hyvin pärjätty.

Lastenkotilapsuus voi olla hyväkin.

Minulta kuoli toinen vanhempi kun olin nuori ja en todellakaan kokenut olevani etuoikeutettu. Ei käyty edes Lapissa lomilla kun oli rahasta tiukkaa.

En kyllä silloin tai nytkään pidä itseäni uhrina tai vertaile miten toisilla oli asiat paremmin kun oli kaksi vanhempaa. Oman elämän vertaaminen muihin on turhaa, aina löytyy joku jolla menee paremmin tai huonommin.

Onko ap minuun nähden etuoikeutettu, kun lapsena minä en päässyt edes Lappiin? Oli molemmat vanhemmat, mutta oltiin köyhiä eikä todellakaan tehty mitään lomamatkoja.